Viimeksi katsomasi elokuvat

Keskustelu osiossa 'Elokuvat' , aloittajana AnssiM, 20.03.2005.

  1. big j

    big j Tuotantoarvot kohdillaan Tukijoukot

    Liittynyt:
    04.02.2002
    Viestejä:
    3 422
    Saadut tykkäykset:
    137
    Batman: Mask of the Phantasm (1993) - Erinomaisen Batman animaatiosarjan kautta kehitelty erinomainen elokuvan mittainen, joka käväisi pikaisesti jopa teatterilevityksessä. Mukaansa tempaavan tummanpuhuvan mysteerin ja rakkaustarinan kautta sukelletaan mm. Batmanin synnyinhetkien haparoiviin ensimmäisiin matseihin, joissa viittasankari oli vielä kovasti hakusessa. Vakuuttavaa jälkeä kertomukseltaan ja visuaaliselta ilmeeltään ("Dark Deco" rokkaa). Äänityöskentelyssäkään ei löydy valittamista. Erittäin suositeltavaa katsottavaa Batman mytologiasta kiinnostuneille ja kelpailee mainiosti kaveriksi Burtonin ja Nolanin teoksille. Tekijätiimi on tässä (kuten sarjassakin) tajunnut juurikin oikein, kuinka tuota sarjakuvasankareista parhainta pitääkin käsitellä, eli sopivasti synkistellen ja kieli keskellä suuta. :):):):)

    Phenomena (1985) - Dario Argento kauhustelujen listalta ruksia yli (tästä se toinen katsottu). Siitä ensimmäisestä, eli Suspiriasta en oikein pitänyt, mutta tämä kyllä vakuutti sen verran, että Argento tuotoksien katselut saavat jatkoa. Viehätystä tässä herätti hetimiten tapahtumien sijoittaminen Sveitsin maaperälle, jonka tarjoamat unenomaiset maisemat toimivat mainiona näyttämönä genrelle niin perinteikkäälle - tappaja vapaana kuviolle. Hyönteismaailman ja telepatian ihmeellisyyksistä saadaan hommeliin lisäpotkua mallikkaasti. Jennifer Connelly & Donald Pleasence hoitelevat symppisroolinsa kelpoisasti. Tyylikäs tunnelmapala, jossa ei sorruta ylenpalttiseen verihippaseen. :):):)
     
  2. chfil

    chfil Guest Guest

    Liittynyt:
    25.07.2005
    Viestejä:
    178
    Saadut tykkäykset:
    0
    Ghost World (2001) :) :) :) :)
    Ei aivan se tavanomaisin kertomus tyttöjen välisestä ystävyydestä ja itsensä etsimisestä. Tarinaa kantavat kolme kutkuttavan mielenkiintoista päähenkilöä, joita näyttelevät loistavasti Thora Birch, Scarlett Johansson ja Steve Buscemi. Täydellisempää castia saa hakea. Leffalla kestää hetki käynnistyä, mutta sitten päästäänkin sopivalla temmolla seuraamaan ihmismielen kummallisuuksia alakuloisen kirpeässä vireessä. Huumori on kuivaa ja terävää, eli juuri sopivaa. Dialogi meinaa muutaman kerran kompastua omaan nokkeluuteensa, mutta erinomaiset näyttelijät pelastavat nuokin harvat heikkouden hetket. Kaiken kaikkiaan surullisen piristävää draamaa tarjolla.
     
  3. Kali

    Kali Guest Guest

    Liittynyt:
    25.01.2006
    Viestejä:
    268
    Saadut tykkäykset:
    0
    Viikonloppuna yritin kovolle kerääntynyttä täytettä tyhjennellä.

    Secretary

    Maggie Gyllenhaalin masokismi kehittyy tämän mennessä töihin James Spaderille, joka alkaa hyväksyä oman sadistisuutensa. Kiva, erilainen romanttinen leffa. Yritti ehkä turhankin paljon olla "erilainen elokuva". 4/5

    David Galen elämä

    Kevin Spaceyn ja Kate Winsletin tähdittämä takaumilla ryyditetty leffa, jossa reportteri tekee juttua kuolemaan tuomitusta kuoleman tuomion vastustajasta. Keskinkertainen ja ennalta-arvattava. Lisäksi Kate Winslet ärsytti. 2,5/5

    Täydellinen murha

    Hitchcockia oli muutkin katsoneet. En ollut tätä ennen nähnyt. Erittäin toimiva pieni elokuva pienessä tilassa. Viihdytti kyllä, vaikka Grace Kellyn dramaattisuus nousi hiukan turhan korkealle tasolle. 5/5
     
  4. Liekinheitin

    Liekinheitin Käyttäjä

    Liittynyt:
    15.01.2004
    Viestejä:
    4 527
    Saadut tykkäykset:
    91
    Häpy endkö? Eli kuinka Uuno Turhapuro sai niin kauniin ja rikkaan vaimon

    Viimeisiä Uunoja katsellessa saattaa unohtua, että joskus sarja oli ihan oikeasti hauska. Tässä vaiheessa hommaa oli harjoiteltu parin elokuvan verran ja nyt koko tiimi olikin jo ihan tulessa. Luultavasti hauskin Turhapuro, mitä koskaan tehtiin. Nimi kertookin jo tapahtumat. Miksiköhän muuten Ritva Valkama esitti (vain?) tässä elokuvassa Tuuran vaimoa? Ja onko MTV:n Boiling Pointin idea pöllitty hysteerisen hauskasta ravintolakohtauksesta? :) 4.5/5.

    Living in Oblivion

    Varoittava esimerkki kaikille ohjaajan urasta haaveileville, mutta myös erittäin hauska elokuva. Steve Buscemi ohjaa halpista ja saa jatkuvasti tapella pettävää tekniikkaa, näyttelijöiden starailua, epäpätevää kuvausryhmää ja kaikkea mahdollista vastaan. Hommaa ei ole vedetty miksikään hölmöilyksi, vaan vaikutelma on realistinen, toki äärimmilleen vietynä; juuri tällaista elokuvanteko pahimmillaan pystynee olemaan. Sittemmin (ihme kyllä ;) ) oikeastikin ohjannut Buscemi on todella hyvä ja James LeGros loistaa assholena, jolle menestys on noussut vähän liikaa hattuun. 4.5/5.

    Videodrome

    David Cronenberg ampuu surutta omaan jalkaansa ja näyttää, mitä kauheuksia videoväkivalta ihmiselle tekee. Tai sitten kyse on jostain aivan muusta. En kehtaisi väittää, että ikinä täysin tulisin ymmärtämään tätä elokuvaa. Vaikuttava se ainakin on. Rick Bakerin tehosteet toimivat vielä yli 20 vuoden jälkeenkin. Blondien Debbie Harryä en muissa elokuvissa ole nähnyt, mutta tässä roolissa hän ainakin on nainen paikallaan kylmänä, perversioista viehättyneenä viettelijänä. Cronenbergiä pitää ehdottomasti saada lisää. 5/5.
     
  5. sarrad

    sarrad Guest Guest

    Liittynyt:
    29.01.2005
    Viestejä:
    757
    Saadut tykkäykset:
    0
    The Weather Man

    Leffaa mainostettiin mustana komediana, mutta ne harvat vitsit ja hauskemmat kohtaukset tuntuivat tarkoituksella pinnallisiksi tehdyiltä ja epäaidoilta jotta rivien välistä paljastuisi elokuvan todellinen luonne. Loppujen lopuksihan tämä oli yllättävän synkkä ja surumielinen pätkä sekä osuu arkoihin paikkoihin arkipäivän realismillaan. Tummaa tunnelmaa tukee hienosti Gore Verbinskin uskomaton visuaalinen tyylitaju joka tuli esiin jo The Ring -leffassa: Kylmistä ja sateisista kaupunkimaisemista on loihdittu varsin esteettisen näköisiä.
    Nicholas Cage onnistuu jälleen olemaan stressinsyömä ja turhautunut kohtalon heittopussi, tosin tällä kertaa hieman vähemmällä tohinalla kuin Adaptationissa, mutta huolestunut ilme[tm] on mukana lähes koko elokuvan ajan.

    ****/*****

    About Schmidt

    Alexander Paynen tyyli oli tuttua Sideways -elokuvasta, mutta siihen verrattuna tämä oli huomattavasti vähäeleisempi ja hienovaraisempi. Olin myöskin löytävinäni yhteyksiä Lost In Translationiin sekä Broken Flowersiin, lieneekö niin että Hollywoodissa on nykyään hienoinen trendi tämäntyylisiin elokuviin joissa on minimaalista huumoria, hienoa tunnelmaa eikä niissä tapahdu oikeastaan yhtään mitään :D Jack Nicholson ei petä tälläkään kertaa, vaan tulkitsee vanhuksen mielentiloja välillä niin riipaisevasti että vanheminen alkaa oikeasti pelottamaan.
    Kokonaisuus jää kuitenkin Sidewaysin tapaan hieman vaisuksi, ja vaikka About Schmidt ihan mukava sunnuntaielokuva onkin, ei sitä helposti jaksaisi uudestaan katsoa.

    ***/*****
     
  6. Raymond

    Raymond Guest Guest

    Liittynyt:
    10.01.2004
    Viestejä:
    1 885
    Saadut tykkäykset:
    1
    Alien Vs. Predator (2004)

    Tilasin Playsta kun lähti halvalla ja ajattelin samalla antaa tälle uuden mahdollisuuden. Eipä oikein lähtenyt vieläkään. Varsin komeaa katseltavaahan tämä on ja jälleen tuli olo, että hyvät ainekset oli hukattu. Ehkä puolisen tuntia lisämatskua olisi tuonut vähän lisää sisältöä. Tällä katselulla rupesin vielä miettimään, että mikähän ihmeen virka sillä toisella mimmillä oli tässä leffassa? Ja kuka hän oli?

    Tulipa vielä kuunneltua kommenttiraitakin sivukorvalla ja huvitti naispäähenkilön piikikkäät kommentit ohjaaja Andersonille tyyliin: "Miten hän (arkeologi) järkeili kaiken tuon noin nopeasti niistä hieroglyfeistä" ja "miksi äiti-alieni yritti tappaa sitä predatoria, jolla oli pikku-alieni sisällään, eikö sen pitäisi suojella sitä". Niinpä..

    Noh, annan tälle leffalle joskus vielä yhden mahdollisuuden. Nimittäin esim. Alien Resurrection on yllättäen itselleni alkanut uppoamaan. Ja tuntuukin lähes mestariteokselta verrattuna AVP:hen.

    Ainiin, komenttiraidan jälkeen pitää kyllä nostaa hattua Andersonille jäljestä, joka ilmeisen pienehköllä budjetilla saatiin aikaiseksi. Jäi vähän sellainen fiilis, että suurin osa fyrkasta meni melkein Lance Henriksenin palkkapussiin.

    **/*****
     
  7. niiles

    niiles Sugar plum fairy Tukijoukot

    Liittynyt:
    20.10.2003
    Viestejä:
    3 969
    Saadut tykkäykset:
    1
    Days of Heaven (1978) :) :) :) :) ½
    Terrence Malickin toinen pitkäelokuva. Edellinen ja seuraava nähtynä tämäkin jatkoi samaa hienoa linjaa. Hidas juonenkehittely, vähäiset repliikit ja hämmästyttävät luontokuvat olivat tästäkin (mestari)teoksesta löydettävissä. Elokuva kertoo tarinan kolmesta henkilöstä, jotka ajautuvat farmille työn perässä. Parven vanhempi naishenkilö (Brooke Adams) päättä avioitua poikamies-tilanomistajan kanssa saadakseen osuuden perinnöstä. Tapahtuu melko vähän, mutta sekin varsin tehokkaasti. Malickin tyylittely ei ehkä ole kaikkien mieleen, mutta minulle Badlandsin tyylinen lyhyt, mutta runollinen tarina iskee. Hieno leffa!

    Boxcar Bertha (1972) :) :) ½
    Martin Scorsesen uran alkupään leffa. Sekoitus Bonnie & Clydea ja ylempänä olevaa Days of Heavenia. Ei kuitenkaan em. tasoinen leffa. Hieman liikaa alleviivaa turhaksi menevällä väkivallalla. Myöskään juonenkerronta ei ole vielä vaikkapa Goodfellas tasolla. Hieman töksähtelee eikä näyttelijät tosiaankaan pelasta kokonaisuutta. Sanoisin, että perusmättöä, jonka voi katsoa vain Scorsesen filmografiaan tutustumisessa.
     
  8. Coppola

    Coppola Guest Guest

    Liittynyt:
    18.04.2006
    Viestejä:
    526
    Saadut tykkäykset:
    0
    The Matrix Reloaded

    Vielä parempi, kuin muistin, mutta ei silti aivan pärjää ykkösosalle. Erittäin hienoja kohtauksia on upea katsella ja muutenkin vauhdikas leffa alusta loppuun.

    :) :) :) :)
     
  9. Jarkko G.

    Jarkko G. Samppa ja Hurricane :| Tukijoukot

    Liittynyt:
    13.08.2001
    Viestejä:
    13 046
    Saadut tykkäykset:
    97
    Crimes & Misdemeanors - Ei syyttä kehuttu Alleni. Kaksi tarinaa kulkee hienosti rinnakkain, vahvan näyttelijätyön tukemana. Martin Landau & Jerry Orbach loistivat veljeksinä.
    Jotain pientä vivahdetta Woodyn omasta ajatusmaailmasta olin näkevinäni. Allenin hahmon viihtyminen siskontyttären kanssa ja riita vaimon kanssa, kun katsoi kuulemma liian pitkään tämän 14v serkkua.
    Hieno elokuva.
     
  10. chfil

    chfil Guest Guest

    Liittynyt:
    25.07.2005
    Viestejä:
    178
    Saadut tykkäykset:
    0
    Plan 9 From Outer Space
    Ei tuo nyt täysin p*ska ollut. Halvaltahan se näytti mutta so what? Meikäläistä ei ainakaan hirveästi häirinnyt. Näyttelijät olivat oikeasti ihan hyviä ja ei se tarinakaan nyt aivan pässein ollut. Dialogi välillä hieman hassua mutta ei sekään erityisemmin vaivannut. Kyllä tämän kerran katsoi ihan suht mielellään. :p

    :) ½
     
  11. Jarkko G.

    Jarkko G. Samppa ja Hurricane :| Tukijoukot

    Liittynyt:
    13.08.2001
    Viestejä:
    13 046
    Saadut tykkäykset:
    97
    Stardust Memories - En ymmärrä mitään taiteesta, mutta tiedän mistä pidän! Järjestelmällisesti on Woody kieltänyt että tämä elokuva kertoisi miehestä itsestään, mutta sitä on vaikea uskoa kun elokuvan päähenkilö on elokuvaohjaaja joka välttelee kuvottavia fanejaan, kamppailee studiopomojen kanssa ja koko ajan kysellään että miksi ei tee enää komedioita.
    Elokuvan aloituskohtaus on varmaankin yksi mieleenpainuvimmista ja samalla myös kunnianosoitus Fellinille. Epälineaarinen kerronta sekoitti välillä pään, mutta silti tästä oli vaikea olla pitämättä.
     
  12. Weitec

    Weitec Valvoja Tukijoukot

    Liittynyt:
    20.11.2003
    Viestejä:
    2 363
    Saadut tykkäykset:
    3
  13. Jarkko G.

    Jarkko G. Samppa ja Hurricane :| Tukijoukot

    Liittynyt:
    13.08.2001
    Viestejä:
    13 046
    Saadut tykkäykset:
    97
    Everything You Always Wanted to Know About Sex * But Were Afraid to Ask - Ajan kultaama komedia. Episodit tarjosivat pientä kivaa, mutta isoja nauruja ei ainuttakaan. Muistelisin että aikaisemmin tälle tuli naurettua paljonkin.
    Gene Wilderin tähdittämä "What is Sodomy?" osio oli selkeästi paras.
     
  14. Pazze

    Pazze Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    16.09.2003
    Viestejä:
    5 015
    Saadut tykkäykset:
    150
    Raoul Walshin 1940 ohjaama They Drive by Night http://www.imdb.com/title/tt0033149/ on esimerkki elokuvasta, josta ei tiedä mihin genreen sen pitäisi kuulua, mutta toimii siitä huolimatta mainiosti. 40-luvun road-moviena tätä mainostetaan, mutta alun kuorma-autokuskien ongelmien jälkeen mielenkiinto kohdistuukin pettyneen naisen juonitteluun... Ei tämä elämää suurempi elokuva ole, mutta kannattaa katsoa edes kerran sillä pääosissa olevat George Raft, Humphrey Bogart ja Ida Lupino tekevät ihan mallikasta työtä. 3/5.

    Orson Wellesin 1946 ohjaama The Stranger http://www.imdb.com/title/tt0038991/ taas oli ihan selkeä thrilleri petollisuuksineen ja salattuine menneisyyksineen. Oikein hyvä ja mielenkiintoinen tarina, mutta vähän kertakäyttöisen tuntuinen. 3/5.
     
  15. Weitec

    Weitec Valvoja Tukijoukot

    Liittynyt:
    20.11.2003
    Viestejä:
    2 363
    Saadut tykkäykset:
    3
  16. Hurricane

    Hurricane vaikeemmil tasoil Tukijoukot

    Liittynyt:
    24.07.2002
    Viestejä:
    2 175
    Saadut tykkäykset:
    11
    Saippuaprinssi

    No huhhahei taas. Olipa ihan kohtalaisiakin aineksia sisältävä elokuva pilattu kohtuullisen surkealla kässärillä (Aleksi Bardy voisi palata niitä salkkareita kirjoittamaan, se sopisi varmaan kaikille parhaiten) ja pääosien näyttelijävalinnoilla. Ohjaus sinänsä oli ihan hyvää ja muutenkin tuotantopuoli oli ihan kunnossa, mutta em. syistä melkoisen hukkaan menivät nekin ilot. 2/5


    Three Ages

    Buster Keatonin ensimmäinen pitkä leffa. Hauska idea ja toimiikin varsin hyvin. Hauskoja kohtauksia löytyy, mutta ei tämä vielä niin kovin suurta vaikutusta muuten tehnyt. Plussaa ainakin dinosauruksesta ja kuuluisasta kerrostalo-stuntista...oli se hurja mies. 3/5


    Say Anything...

    Cameron Crowen debyytti tuntuu näin toisen katsomiskerran jälkeen melkeinpä miehen parhaalta elokuvalta. Elokuvassa on mukavasti vielä 80-luvun henkeä mukana ja varsinkin alussa leffa vaikuttaa komedialta mutta vakavoituu loppua kohden selvästi. Crowe on saanut teiniromanssiin oikeaa fiilistä ja esim. se kaikkein kuuluisin kohtaus on maineensa veroinen. Yksi elokuvan vetovoimaa lisäävä tekijä on se, että John Cusack on niin kertakaikkisen hyvä roolissaan. Kemia herttaisen Ione Skyen kanssa toimii erinomaisesti ja taustalla myös John Mahoney on vakuuttava. Kaikkinensa mukavaa katseltavaa tämä leffa. 4/5


    Heaven

    Tom Tykwer leikkii Kieslowskia. No, ihan hyvin siinä onnistuu vaikka jotain puuttuukin. Hieman erilainen rakkaustarina toimii aika hyvin ja muutamat kohtaukset ovat kovinkin toimivia, kuten myös ne muutamat tarkoituksellisen maalaukselliset kuvat. Giovanni Ribisi päänäyttelijöistä miellytti kovasti, mutta jostain syystä en näe Cate Blanchettia sopivimpana mahdollisena tuohon naispääosaan. Ei se nyt näyttelijäntaidoista niin ole kiinni, vaan enemmänkin persoonasta. 3½/5
     
  17. 71 dB

    71 dB Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    19.01.2005
    Viestejä:
    11 465
    Saadut tykkäykset:
    783
    Muistan nähneeni tämän joskus kauan kauan sitten kammottavan huonona VHS-tallenteena. Pelkkää tummaa muhjuahan se oli ja mieleen on vain jäänyt kuva erikoisesta synkästä elokuvasta. Nyt sitten tarttui mukaan Anttilasta DVD kun halvalla myivät. Nyt kun leffan näki (ja kuuli) järjellisellä teknisellä laadulla osoittautui se varsin hyväksi. Kerronta on ehkä vähän monotooninen rytmitykseltään mutta pitää melko hyvin otteessaan. Näytteleminen on aavistuksen jäykkää mutta Dennis Hopper on riipivä kuin Undertaker. Kameratyö ja tunnelma on moitteetonta niinkuin Lynchiltä voi odottaakin. Badalamentin musiikit istuvat eteerisyydessään leffaan kuin nenä päähän. Kaikenkaikkiaan laadukas ja rohkea elokuva.

    4+/5
     
  18. dixi

    dixi Guest Guest

    Liittynyt:
    25.02.2003
    Viestejä:
    713
    Saadut tykkäykset:
    2
    Offtopic:

    Tuosta tulikin mieleen.

    Vaikka Lynch onkin suosikkiohjaajani, en millään ymmärrä miksi se saatanan Laura Dern pitää tunkea niin moneen leffaan? Blue Velvet ja Wild at Heart ovat kyllä helvetin hyviä elokuvia, mutta olisivat vieläkin parempia ilman Derniä. Ja nyt se on laitettu vielä INLAND EMPIREnkin pääosaan. Perkele.
     
  19. Professional

    Professional Stirlingite Tukijoukot

    Liittynyt:
    09.08.2004
    Viestejä:
    11 319
    Saadut tykkäykset:
    604
    Tuli kanssa äskettäin katseltua täydellisen Generalin vanavedessä, ja täytyy kyllä yhtyä tähän tekstiin. Ihan mukavaa katseltavaa, mutta ei mitään mullistavaa.

    Eipä tarvitse enää ihmetellä, että miksi esim. Jackie Chan pitää miestä suurena esikuvanaan ja innoittajana.
     
  20. Jarkko G.

    Jarkko G. Samppa ja Hurricane :| Tukijoukot

    Liittynyt:
    13.08.2001
    Viestejä:
    13 046
    Saadut tykkäykset:
    97
    Sleeper - Sci-fi komedia, joka toimi paremmin toisella kertaa. Woody Allen jäädytetään 200 vuodeksi ja herättyään joutuu heti vastarinnan mukaan taistelemaan Johtajaa vastaan.
    Diane Keaton oli taas liian kaunis, mutta Streetcar Named Desire-kohtaus oli tuskallista katsottavaa. Woody nyt on aina Woody ja en pahaa osaa sanoa.
    Valitettavasti meno hyytyi loppua kohden, eikä elokuva vieläkään nouse listallani Bananaksen ohi, parhaaksi Allenin komediaksi.

    Shadows and Fog - Kafkamainen tarina saa alkunsa kun Kleinman (Woody Allen) herätetään keskellä yötä ja joukko vihaisia miehiä kertoo hänen olevan osana mysteeristä "suunnitelmaa" jolla saadaan kaupunkia terrorisoiva murhaaja kiinni. Samaan aikaan kaupungissa vierailevassa sirkuksessa ei toimi klovnin ja miekannielijän suhde.
    Elokuvan nimen mukaisesti pääosassa on kuitenkin varjot ja sumu ja maisemia jääkin mielellään ihailemaan. Tunnelma on paikoin käsin kosketeltavaa ja yksi aidosti pelottava kohtauskin on saatu mukaan. Loppuratkaisu oli anti-kliimaksi.
    Lukuisia hyviä nimiä pikkurooleissa (John C. Reilly, William H. Macy, Jodie Foster, Kathy Bates, John Cusack) ja ehti Madonnakin taas näyttää että ei osaa näytellä, vaikka viettelevää vamppia vain piti parin lauseen verran esittää.