16-vuotias koulupoika ujuttautuu luokkatoverinsa kotiin ja ryhtyy kirjoittamaan aiheesta esseitä äidinkielen opettajalleen. Opettaja häkeltyy lahjakkaan ja erikoisen oppilaansa toimista, mutta saa siitä samalla innoitusta työhönsä. Pojan teot eivät kuitenkaan jää ilman seuraamuksia. Katso elokuvan trailer Katso kuvagalleria: selattava | klikattava Ensi-ilta Suomessa 15.03.2013
François Ozon on uransa aikana tehnyt virkistävällä tavalla omintakeisia elokuvia, ja Vieras talossa kuuluu selvästi parhaimmistoon. Kyseessä on ranskalaisella tavalla älykäs, kirjallisuusfilosofinen tutkielma kertomuksen viettelyksestä, totuudesta, fiktiosta ja valheesta. Juonen jännityselementit ovat huomattavasti hillitympiä kuin amerikkalaisissa teinimanipulaatioelokuvissa, joista tässä yhteydessä voidaan mainita Mallioppilas (1998) ja Villit kuviot (1998). Dialogilla on keskeinen osa. Quétait joli! Spoiler Pääosissa ovat lukion äidinkielenopettaja Germain (Fabrice Luchini) ja hänen lahjakas 16-vuotias oppilaansa Claude Garcia (Ernst Umhauer). Oppilas vedättää opettajaansa esseillä ja harjoitustehtävillä, joissa hän kuvaa luikerteluaan luokkatoverin kotiin. Opettaja teeskentelee, että hänen mielenkiintonsa on puhtaasti koulutuksellista, mutta todellisuudessa häntä ja hänen taidegalleristi-vaimoaan (Kristin Scott Thomas) viedään jatkokertomuksella kuin pässiä narussa (sillä oppilas halusi päästä myös opettajansa kotiin). Menetelmä on sama kuin eherazadella, joka kertoi kuninkaalle tarinoita ja jätti ne kesken aina niin jännittävässä kohdassa, ettei kuningas malttanut mestauttaa vaimoaan. Vähitellen tapahtumat alkavat edetä yhä epämukavampaan ja morbidimpaan suuntaan, eikä katsojakaan tiedä mitä uskoa, kun Germainin lukijan hahmo ilmaantuu keskelle kertomuksen tapahtumia kuin Woody Allenin metafiktioissa. Lukiolainen osoittautuu patologiseksi manipuloijaksi, vaikka ulkokuori on viaton. Hän muistuttaa Lahjakkaan herra Ripleyn päähenkilöä, joka luikerteli köyhyydestä parempiin piireihin. Loppu ei ole kaunis: Germain manipuloidaan tuhoamaan uransa, ja vaimo hylkää hänet. Syntyy vaikutelma, että kertomukset ovat lopulta Germainille tärkeämpiä kuin elämä itsessään. (Dialogissa vihjataan asetelmaan présentation vs. représentation.) Elokuva päättyy Takaikkunan kaltaiseen näkymään: kaikkiin koteihin voi päästä, ja jotkin voi hajottaa. Vieras talossa on hienovarainen psykologinen trilleri, joka alussa jopa naurattaa (taidegallerian teokset!) mutta vähitellen hyytää katsojan hymyn. 4½/5