Videotykki "arkikäyttöön"?

Keskustelu osiossa 'Videotykit ja -projektorit' , aloittajana Ruis-Antero, 15.08.2011.

  1. Ruis-Antero

    Ruis-Antero Käyttäjä

    Liittynyt:
    08.01.2006
    Viestejä:
    123
    Saadut tykkäykset:
    0
    Muutto uuteen asuntoon alkaa lähestymään. Ikävä kyllä uudessa asumuksessa katseluetäisyys sohvalta televisioon kasvaa noin 3.5 metriin, ja oma 42" plasma-tv alkaa tuntumaan hieman pieneltä. Tilannetta miettiessäni tuttava heitti puolipiloillaan, että "hommaa videotykki". Noh, vitsistä se alkoi, mutta nyt asiaa harkitaan tosissaan.

    Omassa käytössä siis videotykki tulisi korvaamaan television kaikessa käytössä. Miten hyvin tykki taipuu tuollaiseen? Eli elokuvien lisäksi sen kautta katsottaisiin myös televisio-ohjelmat. Tila ei myöskään ole mikään kotiteatterifiilin märkä päiväuni, sisusta kun on aika vaaleaa, ja aivan kuvan vieressä olisi ikkuna, josta paistaa ilta-aurinko. En voi odottaa, että aina kun haluaa katsoa televisiota, tulisi kiskoa pimennysverhot ikkunan eteen, eli miten hyvin videotykillä luonnistuu normaali "puolipassiivinen" telkkarinkatselu tavanomaisella valaistuksella? Toki elokuvia katsellessa laitettaisiin verhot kiinni.

    Jos/kun alan oikeasti ostamaan tykkiä, niin teen aiheesta varmaan vielä uuden threadin, liittyen tilan haasteisiin. Mutta jos nyt aluksi käsiteltäisiin ajatuksen järkevyys näin yleisellä tasolla...
     
  2. Bob Sacamano

    Bob Sacamano Käyttäjä

    Liittynyt:
    10.08.2007
    Viestejä:
    122
    Saadut tykkäykset:
    0
    Itsellä aika samat olosuhteet, sama etäisyys, ikkuna kankaan vieressä ja vaaleat seinät. Tykki ollut nelisen vuotta (Panasonic AX-100, kangas Grandview flat 92"). Tykiltä katsotaan iltaisin kaikki leffat, osa tv-ohjelmista + pelataan pleikalla. Telkkari on ihan ehdoton tykin kaverina, koska olohuonetta ei saa pimentoon eli päivisin tykin kuvasta ei näe juuri mitään. Ja tykkiä ei tee mieli laittaa päälle jos tietää että katsoo vaan uutiset tai Pikku Kakkosen. Eli sanoisin että hommaa ihmeessä tykki ja hommaa tv:n eteen laskeutuva kangas tai pidä tv toisella seinällä.
     
  3. kkuula

    kkuula Käyttäjä

    Liittynyt:
    09.01.2008
    Viestejä:
    225
    Saadut tykkäykset:
    0
    Ei vakavan asian kuten videotykin hommaamisen kanssa saa vitsailla! :D :D :D

    Jos tosiaankin ilta-aurinko paista sisään tarvitsee vähintään vetästä sälekaihtimet kiinni oli sitten kyseessä tykki tai telkkari kyseessä.
    Suosittelen kyllä ehdottomasti sen tykin hommaamista ja tuolta etäisyydeltä sopivaa 100" kuvaa seinälle. Valovoimainenkin tykki arkikäyttöön, 2000 lumenia jo varsin valoisa, tarttee suoran huoneeseen tulevan valon plokkaamisen esim. vähintään sälekaihtimilla ja elokuvia varten lisäksi pimennysverhot. Huoneen vaaleat värit eivät ole niin haitaksi kuin tuo ylimääräinen valo.

    Suosittelen ehdottomasti käymään jossain koekatsomassa tykkejä, vaarana vaan on että siihen isoon kuvaan jää lopullisesti koukkuu. ;)

    Jos haluat edullisesti päästä kokeilemaan hommaa niin esim. optoma hd600x HDready 720p saksasta kotiin maksaa n.450-500€ tai sitten jokin samantason fulhd tykki 700-1000€.

    Mulla itellä on tuollainen optoma HD600x ja sen parituhata lumenia riittää kyllä normaali telkkarinkatseluun suht valoisassa tilassa. Sillä katsotaan kaikki katsottavat ja tuota edeltänyt tykki HD700x toimi moitteetta pari lamppua ja yli 8000 tuntia ja jatkaa toisaalla komannen lampun turvin toimintaansa. Jos tykille arvelee tulevan paljon tunteja niin kannattaa tarkistaa lampun hinta ettei tule yllätyksiä poksahduksen käydessä :)
     
    Viimeksi muokattu: 15.08.2011
  4. Ruis-Antero

    Ruis-Antero Käyttäjä

    Liittynyt:
    08.01.2006
    Viestejä:
    123
    Saadut tykkäykset:
    0
    Hmmm, miten kun olen katsellut noita yleisesti kehuttuja tykkejä (esim. Mitsubishi HC6800), niin lumenit heiluu pääsääntöisesti jossain 1500 tienoilla?
     
  5. miksu

    miksu Amatööri - monella tapaa Tukijoukot

    Liittynyt:
    02.04.2001
    Viestejä:
    1 682
    Saadut tykkäykset:
    5
    Projektorien valmistajien ilmoittamat lumenit voinee asettaa suunnilleen samaan kastiin vahvistimista ilmoitettujen tehojen kanssa.

    Komppaan Bob Sacamanoa ja kkuulaa, nykyinen telkkari kaveriksi ja ennen hankintaa kunnon tutustuminen laitteisiin.

    Puristisessa leffahuoneessa muu kuin musta/tumma seinä/katto/lattia on pahasta, mutta olohuoneessa joutuu tekemään monenlaisia kompromissejä. Pimennysverhoja kannattaa käyttää, etenkin jos ne saa kätevästi pois näkyvistä kun niitä ei välttämättä tarvita tv:tä katseltaessa.
     
  6. juhuri

    juhuri Käyttäjä

    Liittynyt:
    20.11.2006
    Viestejä:
    200
    Saadut tykkäykset:
    1
    Hyvin tykki toimii "arkikäytössä".

    7 vuotta näin menty, josta puolisen vuotta oli kokeilumielessä tv tykin rinnalla (eli alla). Mutta tv siirtyi pois, ei siitä mitään tullut katsottua.
     
  7. Ruis-Antero

    Ruis-Antero Käyttäjä

    Liittynyt:
    08.01.2006
    Viestejä:
    123
    Saadut tykkäykset:
    0
    Jos nuo lumenit on ilmoitettu yläkanttiin, niin mistä tykeistä sitten löytyisi riittävästi valoa? Ne yleiset ja kehutut tykit kun tuntuu tosiaan olevan siellä 1500 tienoilla (siis ilmoitettuja lumeneja).

    Tuo ikkuna tulee jokatapauksessa olemaan ongelma, myös television kanssa. Ajattelin, että jos töistä nappaan videotykin, ja testaan sillä. Nuo on tosin vain datakäyttöön tarkoitettuja tykkejä, mutta saisi ainakin hieman osviittaa sijoittelusta ja muusta toimivuudesta. Kunnon moderni kotiteatteritykki olisi tietenkin paljon parempi. Mutta jos datatykki vaikuttaa siedettävältä kuvan ja sijoittelun suhteen, olisi kunnon kotiteatteritykki läpihuutojuttu.

    Se puristinen leffahuone tulee sitten ehkä tulevaisuudessa, tämä on nyt kuitenkin vain olohuone :). WAF-arvon tulee olla aika korkea.
     
  8. miksu

    miksu Amatööri - monella tapaa Tukijoukot

    Liittynyt:
    02.04.2001
    Viestejä:
    1 682
    Saadut tykkäykset:
    5
    Ilmaisin hieman huonosti. Kyllä ne ilmoitetut lumenitkin tykeistä löytynevät, kun automatiikka rullaa iiristä auki ja kiinni kuvan valoisuuden/tummuuden mukaan. ANSI-kontrasti, joka mm. HifiMaailman testeissä mitataan, lienee parempi mittari todellisessa valovoimakkuudessa. Kunhan mutuilen...

    Oma projektori on vm 2007 (Optoma HD70), sen jälkeen on jo paljon parempia tullut markkinoille joista itellä ei ole tarpeeksi tietoa suositella. Toivottavasti enemmän tietävät osaavat auttaa.

    Ongelma piiloon vaimoväen avustuksella, ei sen pimennysverhon ole pakko olla sysimusta Molton-kangas.

    Työpaikan koneella tuli itsekin sinniteltyä leffasessioita useamman vuoden ajan olohuoneessa, ennen kuin sain 10 m2 huoneeseen värkättyä mini-bion.

    Iso kuva oli jo silloin kiva...
     
  9. Ari

    Ari Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    25.06.2000
    Viestejä:
    3 320
    Saadut tykkäykset:
    4
    Minulla on ollut projektori "arkikäytössä" jo yli 10 vuotta, sen "rinnalla" on vanha putkitelkkari ja 24" fullhd-tietokonemonitori, missä on HDMI-sisääntulo joilla voi katsoa vaikka uutisia tai jotain nopeasti tai jos aurinko paistaa suoraan täysillä. Muuten tulee kyllä katsottua ihan kaikki projektorilla (Sony VPL-HW15 tällä hetkellä), eikä huoneessa ole mitään erityisiä pimennysverhojakaan, vain tavalliset sälekaihtimet ja tavalliset eteen vedettävät verhot (jotka kyllä ovat kiinni projektorilla katsellessa). Päivällä tulee joskus nostettua projektorin valoteho maksimiin (Cinema Black-toiminnosta täysi teho lampulle) ja hämärässä pudotettua se low-asentoon, näin toimin myös edellisen projektorin kanssa.

    Siisti teline ja rullakangas ovat kyllä aika huomaamattomat, ja suuri kuva on omasta mielestä korvaamaton, itselläni kuvakoko on optimoitu THX-suosituksen mukaan ja kankaana on 92-tuumainen (n. 3,5 metrin katseluetäisyydellä 4m pitkässä huoneessa).

    Alunperin tuli myös kokeiltua ensin työpaikan dataprojektorilla joskus todella kauan aikaa sitten ja kotiteatteriprojekori tuli hommattua kun ensimmäinen kunnollinen sellainen tuli markkinoille kymmenisen vuotta sitten. Dataprojektoreissa on kyllä valovoimaa enemmän kuin kotiteatteriprojektoreissa, mutta väritoisto on usein täysin katselukelvoton videokäytössä, samaten kuin liiketoisto, kuvasuhteesta puhumattakaan (dataprojektorit ovat yleensä 4:3-kuvasuhteella ja kotiteatteriprojektorit 16:9).
     
    Viimeksi muokattu: 16.08.2011
  10. Ruis-Antero

    Ruis-Antero Käyttäjä

    Liittynyt:
    08.01.2006
    Viestejä:
    123
    Saadut tykkäykset:
    0
    Onko kangas välttämätön? Tarjolla olisi tasainen seinä, jonka maalaukseen voi vielä vaikuttaa. Seinästä oli jokatapauksessa tulossa valkoinen.

    Nämä firman dataprojektorit on jo useamman vuoden ikäisiä siirrettäviä malleja, varmasti kaikilta ominaisuuksiltaan moderneja kotiteatteritykkejä huonompia.
     
  11. kkuula

    kkuula Käyttäjä

    Liittynyt:
    09.01.2008
    Viestejä:
    225
    Saadut tykkäykset:
    0
    Kyl se sopivalla sävyllä maalattu seinäkin Toimii suht hyvin, maalattuja screenejä löytynee käytöstä varmaan aika paljonkin kuten itseltänikin.

    Jos kankaan hommaat niin kiinteä lienee edelleenkin parempi mitä rullakankaat rullakankaan ongelmien takia?
     
  12. Ari

    Ari Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    25.06.2000
    Viestejä:
    3 320
    Saadut tykkäykset:
    4
    Kiinteän kankaan WAF-kerroin voi olla kyllä rullakangasta huonompi, sen takia itse sen mainitsin. Kun tuo oli yhtenä mahdollisena kriteerinä mainittu...

    Mutta rullakankaan huonona puolenahan on aina jonkinlainen aaltoilu, ellei ole sivuilta pingotettu tension-kangas kyseessä.

    Kyllä se valkoinen seinäkin käy. Sen olisi sitten vain syytä olla tasainen pinnaltaan. No itse katselin jonkun aikaa jopa tapettiin heitettyä kuvaa jossa oli jopa pientä (tosin hyvin vaaleaa) kuviointia...
     
  13. Ruis-Antero

    Ruis-Antero Käyttäjä

    Liittynyt:
    08.01.2006
    Viestejä:
    123
    Saadut tykkäykset:
    0
    Juu, tämä seinä olisi sileä ja tapetoimaton :). Pitäisikö tuossa käyttää jotain erikoismaalia?
     
  14. Bnde

    Bnde Käyttäjä

    Liittynyt:
    03.09.2009
    Viestejä:
    133
    Saadut tykkäykset:
    0
  15. Ruis-Antero

    Ruis-Antero Käyttäjä

    Liittynyt:
    08.01.2006
    Viestejä:
    123
    Saadut tykkäykset:
    0
  16. vamise78

    vamise78 Uusi jäsen

    Liittynyt:
    23.04.2009
    Viestejä:
    106
    Saadut tykkäykset:
    0
    Tuli aikoinaan maalailtua screeni kyseisellä Harmonyllä sävy H499 ja voin todeta että ei ole mielestäni hyvä! Värit jäävät likaisiksi, sekä kuvaa peittää jonkinlainen verhouma. Olen maalannut usempia screenejä eri maaleilla joten voin suositella goo maalia. Goo maali on tarkoitettu juuri screenien maalaamiseen. Itsellä menossa oma projekti, jossa tarkoitus löytää sopiva screeni maali sekoittamalla muutamaa väriä keskenään, oma jopa parempi kuin prismasonicin myymä valkokangas! :rolleyes: Pitää koittaa keritä laittaa kuvia, joista näkee erot eri maaleissa/screeneistä.
     
    Viimeksi muokattu: 17.08.2011
  17. Ruis-Antero

    Ruis-Antero Käyttäjä

    Liittynyt:
    08.01.2006
    Viestejä:
    123
    Saadut tykkäykset:
    0
    H499:ssä olisi se hyvä puoli, että koko seinän voisi maalata tuon väriseksi, kun taa Goo:ssa pitäisi varmaan tyytyä pienemmän alueen maalaamiseen, tai erillisen "kankaan" tekemiseen? Noh, voihan sitä maalia ostaa niin paljon, että saa koko seinän maalattua, mutta taitaa tulla kalliiksi?

    EDIT: Näytin väriä vaimolle, ja tämä murehti, että josko tuo on liian tumma. Mitenkäs G499 toimisi, sitäkin näköjään käytetään tähän tarkoitukseen?

    H499: http://www.tikkurila.fi/ammattilais...ony/symphony_2436_-varikartta/h499.2408.xhtml
    G499: http://www.tikkurila.fi/ammattilais...ony/symphony_2436_-varikartta/g499.2408.xhtml
     
    Viimeksi muokattu: 17.08.2011
  18. vamise78

    vamise78 Uusi jäsen

    Liittynyt:
    23.04.2009
    Viestejä:
    106
    Saadut tykkäykset:
    0
    Goo maalia kun tarkastelee lähemmin näkee tämän sisältävän jonkinlaisia kiiltäviä kiteitä, jotenka päätin koittaa sekoittaa itse maalit ja lopputulos oli erinomainen. Maalit joita sekoitin oli K-raudasta löytämäni Bloom helmiäislasyyri. Sekoitin Harmony Lumi maalin ja lasyyrin keskenään 1:1:n. Voihan tätä lasyyria koittaa sekoittaa myös tuohon G499. :thumbsup:
     
  19. kulju

    kulju Käyttäjä

    Liittynyt:
    15.01.2005
    Viestejä:
    862
    Saadut tykkäykset:
    0
    Sitä valovoimaa niissä on varmasti kuitenkin enemmän. Ne kun on tarkoitettu käytettäväksi valoisemmissa olosuhteissa.
     
  20. aarno2815

    aarno2815 Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    03.03.2001
    Viestejä:
    4 380
    Saadut tykkäykset:
    70
    Aikanaan vertasin tuota vaaleanharmaata Harmony-maalia valkokankaaseen. En ole sen jälkeen maalipintaa hyväksynyt. Meitä oli kaksi harrastajaa toteamassa, että no no no!
    Kunnon valkokangasta ei voita mikään. Maalista tosiaan on vain tuo yhden sävyn kokemus(oli minulla tosiaan aiemmin Prismasonicin tekemä kiinteä 16:9 screeni, joka oli parempi, se oli lähes valkoinen). Voihan sitä tietysti maalailla seinää useaan kertaan, jos harrastusta löytyy, ei siinä mitään. Itselleni riitti yksi vertailu.
     
    Viimeksi muokattu: 18.08.2011