Varoituksen sana: DHL Express

Keskustelu osiossa 'Kauppapaikoista' , aloittajana pteittinen, 30.08.2016.

  1. x_jmt_x

    x_jmt_x Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    18.08.2006
    Viestejä:
    7 617
    Saadut tykkäykset:
    523
    Hieman haasteelliseksi tämän tilanteen tekee se, että toisaalla olleen tiedon mukaan kuluttajariitalautakunta olisi ilmoittanut, että ei ota asiaa käsittelyyn (toisin kuin tässä ketjussa on siteerattu). Pidän kantaa - jos tällainen on todella esitetty - omituisena. Yksi peruste voisi teoriassa olla se, että koska elinkeinonharjoittajalla (DHL) ei ole sopimusta tai muutakaan oikeussuhdetta kuluttajan (tavaran vastaanottajan) kanssa, lautakunta katsoo, ettei sillä ole toimivaltaa asiassa.

    Toisaalta kuluttajariitalautakunta on kuitenkin ottanut kantaa esimerkiksi yksityiseen pysäköinninvalvontaan tapauksissa, joissa kiista on koskenut sitä, voiko valvoja vaatia maksua ajoneuvon omistajalta pelkän omistajuuden perusteella, pidän tilannetta outona. Näissähän riita on kiteytynyt siihen, että valvontamaksu perustuu sopimukseen alueen omistajan valtuuttaman pysäköinninvalvonnan ja ajoneuvon kuljettajan välillä. Jos omistaja ei ole kuljettaja, omistaja ei myöskään ole sopimuksen osapuoli ja koko juttu kuivuu siihen. Näin ollen kuluttajariitalautakunta on de facto ottanut kantaa siihen, onko sopimusta olemassa vai ei.

    Tässä DHL-casessa on selvää, ettei mitään sopimusta ole.

    Minulla on tulossa yksi e-baysta ostettu paketti muistaakseni Japanista alkuperäisen arvion mukaan ensi viikolla. Alan pikkuhiljaa toivoa, että tuo olisi DHL:llä tulossa. ;) Periaatteessa tässä voisi vähintään väittää, että kyseessä voisi olla kavallus ja pyytää kohteliaasti poliisia tutkimaan onko mahdollisesti kyse rikoksesta.

    "Joka anastaa hallussaan olevia varoja tai muuta irtainta omaisuutta, on tuomittava kavalluksesta sakkoon tai vankeuteen enintään yhdeksi vuodeksi kuudeksi kuukaudeksi.
    --
    Kavalluksesta tuomitaan niin ikään se, joka saatuaan toimeksiannon perusteella tai muulla sellaisella tavalla haltuunsa varoja, joiden arvo hänen on tilitettävä toiselle, oikeudettomasti käyttämällä sanottuja tai niiden tilalle tulleita varoja taikka muulla sellaisella tavalla aiheuttaa tilitysvelvollisuuden täyttämättä jäämisen joko sovittuna tai muuten edellytettynä aikana.

    Edellä 1 momentissa tarkoitetun anastamisen yritys on rangaistava."


    Voi vähintään kysyä, syyllistyykö DHL 1 momentin mukaiseen tekoon panttaamalla omaisuutta itsellään (kieltäytyy luovuttamasta sitä omistajalle ilman oikeusperustetta) sekä 3 momentin mukaiseen tekoon jarruttamalla tavaran luovutusta tahallisesti (heillä ei ole oikeusperustetta pantata tavaraa itsellään).
     
  2. marlan

    marlan Aktiivinen käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    10.06.2004
    Viestejä:
    2 381
    Saadut tykkäykset:
    225
    DHL:n toiminta on kyllä käsittämätöntä ja hävytöntä. Tänään olen saanut kytätä kotona jo 8½ tuntia (!) odottamassa pakettia, joka on luvattu toimittaa ”työpäivän aikana” ovelle. Kun soitin asiakaspalveluun, sen kerrottiin tarkoittavan, että paketti tuodaan pääsääntöisesti kello 17:ään mennessä. Eipä tuotu. Koko päivänä ei ole voinut poistua asunnosta.

    On täysin kohtuutonta, että vastaanottaja pidetään koko päivä odottamassa eikä vaivauduta ilmoittamaan mitään täsmällistä toimitusaikaa saati sitoutumaan edes epätäsmälliseen toimitusaikaan.
     
  3. sokka

    sokka Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    10.10.2003
    Viestejä:
    5 768
    Saadut tykkäykset:
    318
    No eipä toi kilpailija UPS ole yhtään sen huonompi. Huonoudessa siis. Tilasin paketin Hollannista. Tuli ihan vauhdikkaasti Suomeen muutamassa päivässä. Sitten ne ongelmat alkoi. Ensin piti tulla keskiviikkona. Eipä kuulunut keskiviikkona. Ei kuulu torstaina myöskään. Sitten aloin ihmettelmään, mitä seuranta sivulla meinaa turvallisuuskoodi ei ole kunnossa? Siis, mitä vittua? Onko tämä jossain tullissa vai kuinka? Soitin illalla ja kyseli, missä paketti viipyy. Sanoivat, että kuski on käynyt ovella, mutta ei ole ovikoodia. Siis mitä vittua? No kysyin, että eikö se kuski voi soittaa, kun on ovella. Ei ole kuulemma kuskeilla puhelimia. Ovikoodi oli luultavasti taipunut jollain google transleitterillä sitten turvakoodiksi. Kävin sitten itse noutamassa paketin UPS:ltä. Ei tule tuota käytettyä jatkossa. DHL:n kanssa ei ole ollut kertaakaan ongelmia. Ihmeellistä kyllä.
     
  4. latexii

    latexii Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    14.03.2004
    Viestejä:
    3 192
    Saadut tykkäykset:
    592
    UPS ei "pakota" sinua maksamaan aikaisemmissa viesteissä mainittua 40e tullauksen käsittelymaksua heille itselleen, vaan (käsittääkseni) voit itse hoitaa nettitullauksen ilman vänkäämisiä.
     
  5. sokka

    sokka Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    10.10.2003
    Viestejä:
    5 768
    Saadut tykkäykset:
    318
    Juu, mutta ei ollut mikään tulli juttu tämä. Hämmästelin vaan tuota huonosti hoidettua nettisivustoa.
     
  6. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    05.05.2004
    Viestejä:
    11 670
    Saadut tykkäykset:
    179
    Nykyisessä osoitteessa on onneksi ovisummeri, mutta vuosikymmen tuli asuttua kerrostalossa, jossa piti omata joko avain tai tieto siitä, että joku on alaovella, jos meinasi päästä sisään. Eräskin lähetys palasi lähtömaahan usemman kerran ja muutaman sai hakea lähetyksen pitkän matkan päästä varastolta toimituksen (yrityksen) tapahtuessa kotona ollessani. Vaikka jotkut firmat oppivat soittamaan toimituksen yhteydessä ilman puuttumistani, niin otin periaatteeksi sen, että aina kun lähetys oli tulossa, niin kirjoitin etukäteen kuriirifirmalle, että mikäli eivät halua käydä turhaan ovella kääntymässä, niin minulle on soitettava. Asioita joita en voi ymmärtää edustaa muun muassa tämä, että ilmeisesti kuriirifirmat tuhlaavat mielummin bensaa, kalustoa ja lähettien aikaa, kuin antavat valmiudet soittaa, mikäli toimitusosoitteen ovelle ei pääse.
     
  7. sokka

    sokka Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    10.10.2003
    Viestejä:
    5 768
    Saadut tykkäykset:
    318
    Kyllä toi käytös on todella kummallista. Esim DHL:n kanssa vastaavaa ongelmaa ei ole koskaan ollut. Aina on soitto tullut. Onneksi minulla on UPS:n noutopiste kohtuu lähellä, mutta silti joutuu matkata autolla taikka julkisilla.
     
  8. TheRealThing

    TheRealThing I WANT TO BELIEVE Tukijoukot

    Liittynyt:
    03.05.2004
    Viestejä:
    4 975
    Saadut tykkäykset:
    894
    UPS:stä heikoimmat kokemukset täällä. DHL aika miellyttävä jopa nykyään, kun on pakettiautomaattejakin.

    UPS sen sijaan vei pari vuotta sitten pakettini tyynesti kadun toiselle puolen aivan toiseen firmaan mihin piti. Kävin sitten sieltä (sinne oli mennyt isompi satsi paketteja) karhuamassa paketin, jonka olivat jo ehtineet repiä aukikin. Onneksi seurasin lähetysseurannasta pakettia ja jäljitin allekirjoittajan nimellä tämän kadun toisella puolella olleen firman. Täysin anteeksiantamatonta huolimattomuutta kuskilta.

    Ikävintä monessa kuriiripalvelussa on se, että joo tietää kyllä millä firmalla lähtee liikkeelle, mutta ei ole mitään hajua mikä pulju hoitaa jakelun kotimaassa (ja tyypillisesti siinä vaiheessa katkeaa myös seurantamahdollisuus).
     
  9. marlan

    marlan Aktiivinen käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    10.06.2004
    Viestejä:
    2 381
    Saadut tykkäykset:
    225
    Pakettia kuljetettiin 13 tuntia ja kello 21.10 yritettiin lopulta toimittaa, mutta kerrostalon ulko-ovi oli jo lukossa. Ei soitettu. Luvattu aika ylittyi vain reilut 4 tuntia, ja lähetys on edelleen saamatta...
     
  10. Super-J

    Super-J Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    17.08.2007
    Viestejä:
    4 092
    Saadut tykkäykset:
    436
    Hm. UPS on aina soittanut kun on jotain ollut tulossa, DHL joskus soittaa ja joskus ei. Kummassakin tapauksessa olen yleensä joutunut sopimaan että noudan paketin terminaalista, kun itselle sopivaa toimitusaikaa ei ole ollut mahdollista sopia. Siis se että kuriiri toimittaa/yrittää toimittaa paketin silloin kun hänelle sopii, asiakkaasta viis, tuntuu olevan toimintaperiaate kummassakin firmassa. Kerran DHL:n kuriiri oli merkannut lähetykseen että oli yrittänyt toimitusta mutta (kerrostalon) ovi oli lukossa - samaan aikaan olin koko illan odottanut että milloin se paketti oikein tulee ja ovi ei tasan varmasti ollut lukossa kun se oli rikki... :confused:
     
  11. Plisukainen

    Plisukainen Aktiivinen käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    26.01.2005
    Viestejä:
    1 971
    Saadut tykkäykset:
    169
  12. El Grande

    El Grande Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    25.07.2007
    Viestejä:
    3 759
    Saadut tykkäykset:
    325
    Ihan uskomatonta paskaa tämä DHL On Demand Delivery. Siinähän perkele valitset toimitustapaa, kun tuo paska ei toimi. Kun pitäisi lähettää kertakäyttöinen salasana tekstiviestinä, niin tulee

    Kokeiltu kolmella selaimella, kaikilla sama juttu.
     
  13. El Grande

    El Grande Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    25.07.2007
    Viestejä:
    3 759
    Saadut tykkäykset:
    325
    On tää hidas. Maanantaina lähtenyt paketti liikkeelle ja tänään luvattu toimitus. Kuitenkin edelleen 150 km päässä...
     
  14. El Grande

    El Grande Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    25.07.2007
    Viestejä:
    3 759
    Saadut tykkäykset:
    325
    Yleensä tuovat seitsemän aikoihin paketin. Nyt olivat vartti viiden jälkeen. Olin justiinsa käymässä kaupassa. Kysyin pihalla grillanneilta, kävikö pihassa DHL:n paku. Ei käynyt. Perseestä koko lafka.
     
  15. Recce

    Recce Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    29.03.2004
    Viestejä:
    2 968
    Saadut tykkäykset:
    244
    Mun DHL vitutus on ikuinen. Itsellä on DHL pakettipiste parin korttelin päässä ja kauppa auki klo 22 asti, niin aina kun tekstari saapuu että valitsenko kellonajan vai pakettipisteen niin aina pp, voi sitten käydä noutamassa kun kerkeää. Ei sitten tartte odotella tuleeko kuski klo 8-12 vai 12-19...
     
  16. El Grande

    El Grande Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    25.07.2007
    Viestejä:
    3 759
    Saadut tykkäykset:
    325
    Mullakin oli lähellä Postin pakettipiste, johon sai DHL:n paketit. Mutta sitten se palvelu poistui ja nyt runsaasti kauempana on lafkan oma paska automaatti.
     
  17. Leterface

    Leterface Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    10.04.2007
    Viestejä:
    5 040
    Saadut tykkäykset:
    153
    Minulle tuli viimeinen amazon.es tilaus jaettua kahteen yhden BD:n toimitukseen mikä ylläätti. Sitten tuli 2 tekstiviestiä DHL:ltä, laitoin molemmat pakettiautomaattiin. Parin pv päästä DHL soitti että tulee tuomaan lähetystä, annoin varmuuden vuoksi ovikoodin hämmentyneenä. Paketti tuli kotiin asti. Toinen osa lähetystä menikin sitten sinne pakettiautomaattiin, siitä sain uuden tekstarin. Sekavaa mutta ei ongelmia, paitsi paketiautomaatin ovi joka oli siinä ja siinä ettei tullut kovaa päin näköä hah.
     
  18. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    05.05.2004
    Viestejä:
    11 670
    Saadut tykkäykset:
    179
    Tuli tilattua Saksasta elektroniikkaa ja valittua ilmaisen toimituksen sijaan maksullinen DHL Express International, kun foorumeilla suositeltiin juuri siihen kauppapaikkaan sitä varmemmaksi. Valitettavasti nykypäivän automatiikan takia lähetys onkin sitten ollut perjantaista asti Saksassa jumissa, kun oma 90XXX-postinumeroni vastaa ko. saksalaisen kaupungin postinumeroa. Seurantatiedoissa pyydetään ottamaan yhteyttä, mutten tunne kirveelläkään saavan yhteyssä Saksan DHL:ään. Perjantaista lähtien on tullut lähetettyä useampi englannin- tai saksan kielinen meili Saksan DHL:n (seurantaa koskevan) yhteydenottokaavakkeen avulla, mutta mitään ei ole vielä kuulunut. Käytin jopa eri selainta, kun tuntui Firefoxiin verrattuna esim. Edge antavan kaavakkeen lähetyksen jälkeen kiitosviestin siinä missä Firefox hyppäsi vain edeltävään valikkoon.

    Hätähän ei sinänsä ole hirveä, kun samasta paikasta on muutamalla muulla suomalaisella samankaltaiset kokemukset ja on kuulemma pitänyt enemmänkin kikkailla lähetystietojen kanssa, ettei saksalainen järjestelmä varmasti tulkitse sitä väärin (valitettavasti vain juuri ne olennaisimmat kikat olivat menneet minulta ohi, kun en arvannut, ettei riitä esim. Suomen maininta osoitteessa vaan pitää varmistaa, ettei mikään tieto, etunenässä postinumero, vaan vastaa muun maan postinumeroita). Rahat on saatu takaisin mutta tietenkin tässä nyt pitää odottaa, eikä moista jaksaisi oikein tehdä, kun sattunut niinkin huono tuuri, että muutamassa muussa elektroniikkatilauksessa on joutunut tänä vuonna kärvitelemään pahimmillaan kuukausia (ei toki samasta paikasta tai syystä).

    Olisiko kellään jakaa kokemuksia nimenomaan siitä, että on pitänyt olla yhteydessä Saksan DHL:ään/DHL Expressiin toimituksessa olevien ongelmien takia?
     
  19. Marakatti

    Marakatti Uusi jäsen

    Liittynyt:
    17.12.2016
    Viestejä:
    24
    Saadut tykkäykset:
    1
    DHL oli tuomassa levypakettia Espanjasta ja kysyi s-postissa haluanko sen kotiosoitteen sijasta heidän toimipisteeseensä, joita on Helsingissä paljon. Valitsin lähimmän, eli Käpylän R-kiskan. Yllätys oli suuri kun tuli tekstari, että lähetys onkin Arabiam K-marketissa. No hain sen sitten K-kaupan etteisen automaatista yritettyäni ensin valittaa DHL:n nettisivujen kautta, mutta en löytänyt yhteystietoja ja puhelinpäivystyskin oli loppunut klo 17.00. Tosi huonoa palvelua. Posti tuo meille aina paketit 8.30-10.00, mikä on tosi kätevää kun ei tarvitse kytätä koko päivää.
     
  20. Burkitsville

    Burkitsville Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    15.06.2010
    Viestejä:
    4 228
    Saadut tykkäykset:
    1 028
    ^ Ei mitään uutta auringon alla, vaikka suhteellisen etäisenä tuollainen näyttäytyy näiden konkreettisempia perseilyjä vasten. Puljulle töitäkin tovin tehneenä tuli tuolloin merkille pantua yhtä jos toista "Touko-poukoa" jo työskentelytavoissa ja tavoitteissa, mikä osaltaan määritti mm. allekirjoittaneen jaloilla äänestämiseen tuotteliaamman työnantajan hoteisiin. Olosuhteiden pakosta pariin otteeseen joskus muinoin heidän "palveluihinsa" maallista vaellusta tuhlanneena todettakoon, ettei kolmatta kertaa ole tullut eikä tule, josta on syytäkin olla tyytyväinen. Hyi olkoon...