Uusi koukuttava tv-kanava (FREE) aloittaa huhtikuussa

Keskustelu osiossa 'TV-ohjelmat ja -sarjat' , aloittajana Valentino, 27.03.2015.

  1. Valentino

    Valentino Käyttäjä

    Liittynyt:
    07.03.2008
    Viestejä:
    546
    Saadut tykkäykset:
    43
    Näin raflaavasti kertoi Voice jo tammikuussa. Mistä tässä kaikessa on oikein kysymys? Lakoninen vastaus taitaa olla, että ei paljon mistään.

    Uudella tv-kanavalla näyttää olevan kaksi erilaista kirjoitusasua, FREE ja FRII. Uusi tulokas kuuluu ”samaan perheeseen” TV5:n ja Kutosen kanssa, joten ”uuden” kanavan ohjelmatarjonnan laatua ei ole vaikea arvata. Vaikka suurin osa sarjoista onkin uusia suomalaisilla tv-kanavilla, ne ovat kuitenkin tuota tavallista ja tässä tapauksessa lähinnä naisille suunnattua amerikkalaista reality-hömppää.

    Kissakuiskaaja näyttää olevan ainoa tuttu sarja, jota esitettiin aikaisemmin TV5:llä. Sarja on ehdoton katsottava kaikille kissafaneille – ellei ole katsonut sitä aikaisemmin tai jos FREE esittää ennen näkemättömiä jaksoja eli kauden viisi alusta – ja miksei muillekin ei-eläintenvihaajille. Aamuisesta esitysajankohdasta (ja nimestään: Lasten eläinmaailma...) huolimatta se ei oikein ole lastenohjelma. Sanottakoon, että se on mielestäni yksi hauskimmista tv-sarjoista.

    [​IMG]

    Eipä haukuta nyt enempää, ennen kuin kanava on nähty...

    http://www.voice.fi/viihde/uusi-koukuttava-tv-kanava-aloittaa-huhtikuussa/2/70818
     
  2. Mookid

    Mookid Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    16.07.2006
    Viestejä:
    2 694
    Saadut tykkäykset:
    351
    Ei tarvita yhtään enempää kanavia. Se näkyy sitten niin, että ristiin rastiin pyöritetään uusintoja ja realitya/lifestyle-sarjoja, kun ei ole mitään järkevää millä täyttää ohjelmakarttaa.
     
  3. Reddington

    Reddington Uusi jäsen Blokattu

    Liittynyt:
    07.08.2014
    Viestejä:
    299
    Saadut tykkäykset:
    17
    Kyllä lisätarjonta on hyvä asia, ei vaihtoehtoja voi olla tietenkään liikaa. Katsotaan ensin mitä laatua sarjat ovat. Jokin elokuvakanava olisi kanssa kiva lisä, miksei pelkkä realitykanava myös.
     
  4. ISPF3.4

    ISPF3.4 Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    01.12.2006
    Viestejä:
    3 258
    Saadut tykkäykset:
    612
    Olen samaa mieltä. Kilpailu on aina hyvä asia. Toivottavasti kuvanlaatu on hyvä tai edes hyväksyttävä. Edellinen uusi tulokas, Hero, on ollut kamalaa katsottavaa.
     
  5. carpenter83

    carpenter83 Guest Guest

    Liittynyt:
    08.07.2004
    Viestejä:
    1 817
    Saadut tykkäykset:
    1
    No joo, TV5 ja Kutosen ainoat katsomisen arvoiset ohjelmat olisivat olleet joitain yksittäisiä elokuvia jotka nekin on onnistuttu pilamaan järkyttävän huonolla kuvanlaadulla ja monesti vielä väärällä kuvasuhteella.
     
  6. Valentino

    Valentino Käyttäjä

    Liittynyt:
    07.03.2008
    Viestejä:
    546
    Saadut tykkäykset:
    43
  7. Fakiiri

    Fakiiri Käyttäjä

    Liittynyt:
    25.08.2006
    Viestejä:
    1 463
    Saadut tykkäykset:
    9
    Soneralla kanava ei näemmä ole ainakaan vielä tarjolla. Tämä on mainittu Soneran aprillipilan (joka ei ollutkaan aprillipila) lopussa.

    Tiedote kanavien poistumisesta
    Päivitetty: 1.4.2015 klo 15.49

    Discoveryn ja Eurosportin kanavat poistuvat jakelusta 1.4.2015. Pahoittelemme tilannetta ja pyrimme löytämään tilanteeseen ratkaisun mahdollisimman nopeasti. Kerromme korvaavista ratkaisuista ja mahdollisista hyvityksistä näillä sivuilla sekä suoraan kyseisiä kanavia tilanneille asiakkaille tekstiviestillä ja sähköpostilla.
    ”– –”
    Lisäksi tilanne koskee uutta Frii-kanavaa, joka ei tämän myötä toistaiseksi ole saatavilla valikoimassamme.
     
  8. Valentino

    Valentino Käyttäjä

    Liittynyt:
    07.03.2008
    Viestejä:
    546
    Saadut tykkäykset:
    43
    Ranskankielinen TV5 Monde siirtyi helmikuussa maksulliseen kanavapakettiin. Tuollainen toiminta tuntuu törkeältä: periä maksu kanavista, joiden vastaanotto ei maksa operaattorille mitään. Välittäminenkään ei maksa mitään, koska sitä varten on jo olemassa kaapeliverkko kaapeleineen, vahvistimineen, haaroittimineen ja muine rf-osineen. Dna:lle ei riitä, että se lypsää kuukausimaksun asiakkailtaan, vaan sen pitäisi saada sille maksuttomistakin kanavista rahaa.
     
  9. DVB-G

    DVB-G Käyttäjä

    Liittynyt:
    05.03.2003
    Viestejä:
    10 281
    Saadut tykkäykset:
    30
    Topikin kanavan tallenteet on minulta vielä tutkimatta, mutta:

    Kuvasuhteesta. Kun ensin olen katsonut jonkun aidon alkuperäisen laadukkaan leffatallenteen laajakuvaisena, tyyliin 21:9 tai vastaava kuvasuhde, niin sen jälkeen kun piruuttani joskus muinoin olen vilkaissut TV Viisi -kanavan versiota samasta leffasta 16:9-kuvasuhteeseen rajattuna, niin tuli ihan sairas olo. Kuvanlaatu toki on jo lähtökohtaisesti kelvoton näillä huumeriippuvaisille tai näkörajoitteisille tarkoitetuilla TV-kanavilla, mutta se ahtaaksi tehty RAJAUS tuhoaa leffan koko fiiliksen vaikka bittivirta monikertaistuisi. Ihan kuin katsoisi vessapaperiholkin läpi maisemaa, että valtava osa olennaista nähtävää jääkin näkemättä.

    Se, että mikä tahansa kanava lähettää 16:9-muotoisena elokuvan, ei tarkoita sitä, että elokuva oikeasti on 16:9-muotoiseksi suunniteltu. Leffa voi olla mitä tahansa muutakin kuvasuhdetta, jopa 4:3, josta on leikattu alaosa kuvasta pois. Sekin tekee katselukokemuksesta sairaan, epätodellisen tuntuisen. Esim. ei näe elokuvan aikana kertaakaan kenkiä tai että millaisella pinnalla kävelijät kävelevät. Tätä tautia YLE myöskin sairastaa nykyään kun se näyttää (16:9-muotoisena) vanhoja aikanaan 4:3-muodossa tallennettuja urheilupätkiä. Kuvan alkuperäinen alaosa ja yläosa on leikattu pois. Ei näe ajanottokelloa sun muuta tietoa, joka kuvan alaosassa oikeasti on.

    Väärä jälkikäteinen rajaaminen näkyy kuvassa armotta. Pilaten harmonian ja tuottaen katsojalle epämieluisan olon. Ihan kuin olisi nokkosia ja torakoita selässä. Katsoja kiemurtelee ja kaartelee ja päätä kääntäen yrittää keksiä missä mättää, mikä on vialla.

    Elokuvan ohjaaja JA katsoja ymmärtää rajaamisen merkityksen. On kriittinen asian suhteen. TV-kanavien käytännössä sokeaksi luokiteltavat pääjohtajat puolestaan eivät ymmärrä rajauksesta yhtään mitään, ostavat halvimman mahdollisen eniten pilatun version leffasta, tai rajaavat leffan itse, jotta se mahtuisi paremmin kolmen bitin putkeen.

    Rajauksen voi tehdä VAIN KAHDELLA tavalla: oikein ja väärin.
    - Oikea tapa on se, että LISÄTÄÄN mustaa palkkia jos on pakko.
    - Väärä tapa on se, että POISTETAAN alkuperäistä informaatiota eli leikataan kuvasta pois mitä tahansa.

    Olenko maapallon ainoa aivot + silmät omistava, joka ihmettelee sitä, miksi 100% tapauksissa valitaan VÄÄRÄ tapa? Tilastollisesti kolikkoa heittämällä sentään puolet ohjelmista pitäisi osua oikeaan, eli mustia palkkeja lisäävään metodiin, mutta käytännössä kaikki materiaali on pilattua kamaa. Kaikki survotaan 16:9-muottiin nykyään, oli alkuperäinen kama sitten 21:9 tai 4:3 tai mitä vain.

    Olisi helpointa koota lista niistä harvinaisista lähetyksistä, joissa on osattu kunnioittaa ohjaajan alkuperäistä näkemystä. Loput 99,99999% kamasta on väärin rajattua roskaa. Ja siis lukema on 100% kun puhutaan 4:3-kuvasuhteen urheiluohjelmista, joita on kuvattu miljoonia tunteja, ja joista nykyään saadaan katsottavaksi vain keskiviipale, jossa päät on leikattu pois ja kuvan alaosasta lenkkarit ja ajanottolukemat myös katkottu. Olisi jumalauta pikkaisen oleellista nähdä kuka siinä kuvassa oikein juoksee, ja millaisilla lenkkareilla, ja mitä sanoo kello.
    .
     
    Viimeksi muokattu: 03.04.2015
  10. Reddington

    Reddington Uusi jäsen Blokattu

    Liittynyt:
    07.08.2014
    Viestejä:
    299
    Saadut tykkäykset:
    17
    No eipä niitä vitun palkkejakaan jakso kaiken aikaa vittu tuijotella.
    Onko suuri yleisö väärässä, no itse ainakin katselen (mieluusti) sitä mitä näen enkä sitä mitä en näe.
     
  11. aheikkinen

    aheikkinen Aktiivinen käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    05.04.2007
    Viestejä:
    5 018
    Saadut tykkäykset:
    136
    Tänäänkin YLE Teemalta tuli joku suomalainen 40-luvun elokuva 16:9 croppauksella. Ja voi hyvänen aika sentään että näyttikin paskalta, kun satuin ohimennen vilkaisemaan.
    Miljoona paskakärpästä voi olla väärässä ja kuka tahansa joka puolustelee tätä täysin mielivaltaista croppauvillitystä on väärässä.
     
  12. karik134

    karik134 Käyttäjä

    Liittynyt:
    05.10.2008
    Viestejä:
    2 059
    Saadut tykkäykset:
    30
    Jos mustat palkit häiritsee niin halutessaan katsoja voisi laittaa televisiosta overscan-asetusta päälle jolloin palkkien koko pienenee huomattavasti (tai ehkä ne voi saada pois kokonaankin).
     
  13. Matti77

    Matti77 Uusi jäsen

    Liittynyt:
    26.03.2014
    Viestejä:
    62
    Saadut tykkäykset:
    1
    Tais purkauksesi tulla väärään paikkaan. Vai liittyykö tämä jotenkin Frii-kanavaan, jota et ole edes katsonut?
    OT jatkuu:
    Voisitko mainita edes muutaman ohjelman, jossa kuvasuhde on pilattu? Haluaisin varmistaa asian omin silmin, kun en usko sinua. Jostain syystä minä en ole väärästä kuvasuhteesta häiriintynyt juuri ikinä. Toisinaan olen IMDb:stä tsekannut alkuperäisen kuvasuhteen, enkä ole sattunut niissä eroa huomaamaan TV-lähetysten kohdalla. Netflixissä sen sijaan katsoin muutaman 4:3-version, vaikka ap ei sitä ollut. Esim. Shield - Lain varjolla oli siellä 4:3-suhteessa, kun TV5/Kutoselta se on tullut 16:9-suhteella. Senkin ohjelman kohdalla kuitenkin rajaus on tehty 4:3 mukaan, koska sarjan alkaessa laajakuvatelevisiot eivät vielä olleet useimmilla käytössä. TV-versio ei suinkaan ole kropattu, vaan DVD:tä vastaava. Enemmän minua häiritsee mustat reunukset. Viimeksi muutama päivä sitten katsoin Snatch - Hävyttömät (2000), joka oli tullut Neloselta pari kk sitten. Se versio oli kehystetty joka puolelta mustilla reunuksilla, mutta ne sai overscanilla pois. Monessa TV:ssä overscania ei saa pois päältä, joten sekin oli itse asiassa joillekin vaan hyvä juttu, niin ei jää paljon "tärkeää" tavaraa kengänkärkineen kuvan ulkopuolelle. Mulle sopisi 2.35:1-suhteisten elokuvien kohdalla ihan mainiosti croppauksen, lievän kaventamisen, pannauksen ja kapeiden reunusten yhdistelmä. Rohkenen väittää, että enemmistö katsojista ei haluaisi katsella mustia palkkeja, vaikka elokuva onkin alun perin kuvattu leveälle kankaalle TV-levitystä huomioimatta. Siksi monissa TV-malleissa on oletuksena 4:3-kuvan levitys koko ruudulle. Sitä pidän itsekin kummallisena.

    Taidat olla tyypillinen kuvahifisti, jolta pitäisi kieltää TV-lähetysten katsominen kokonaan, ettei tule paha mieli. Itse valitsen katsottavat ohjelmat sisällön, en kuvanlaadun mukaan. Koskaan TV-lähetysten kuva ei ole ollut minusta niin häiritsevä, että sen takia olisi pitänyt jättää väliin. Tai no.. kyllä huulisynkka tai tekstitys on turhan usein pielessä. Nettistriimin kohdalla on ollut luovuttaminen lähellä (Viaplayssa), mutta en jaksanut hakea kirjastosta Blu-rayta... :hitme:

    Mitä tulee uuteen kanavaan, niin mulle on ihan sama. On hyvä, että tarjonta ja ohjelmavalikoima lisääntyy. Ei se oo multa pois, vaikkei joiltakin kanavilta tulisikaan yhtään katsottavaa ohjelmaa edes vuoden kuluessa. Ei kai tarkoitus olekaan, että kaikki löytäisivät joka illalle 4 tuntia hyvää ja mielenkiintoista ohjelmaa ilmaiseksi.
     
  14. Recce

    Recce Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    29.03.2004
    Viestejä:
    2 968
    Saadut tykkäykset:
    244
    Oi niitä aikoja kun teeveestä tuli 3 katsottavaa ohjelmaa: Kympin uutiset, Kolmosvisa ja Napakymppi.
     
  15. carpenter83

    carpenter83 Guest Guest

    Liittynyt:
    08.07.2004
    Viestejä:
    1 817
    Saadut tykkäykset:
    1
    Aika tarkkaan kerrottu mikä näiden kanavien kuvasuhdesähläämisessä mättää :thumbsup:
     
    Viimeksi muokattu: 04.04.2015
  16. vps358

    vps358 Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    11.02.2005
    Viestejä:
    4 725
    Saadut tykkäykset:
    479
    Veit jalat suustani...

    T: Vesku
    Tähän joku sopiva rumio
     
  17. Reddington

    Reddington Uusi jäsen Blokattu

    Liittynyt:
    07.08.2014
    Viestejä:
    299
    Saadut tykkäykset:
    17
    Joo ja tv:n saa pois päältä jos ei miellytä. Miksei sitä tavaraa vois tarjota kunnollisena alunperinkin? Kun ei omista mitään valkokangasnäyttämöä niin vähän ankeeta kadottaa puolet kuvasta. Vaikka tottuuhan tohonkin tarvittaessa
     
  18. Reddington

    Reddington Uusi jäsen Blokattu

    Liittynyt:
    07.08.2014
    Viestejä:
    299
    Saadut tykkäykset:
    17
    Nykyään taitaa tulla kaksi: tv kakkosen Kioski-makasiini ja toista en muistakkaan.

    Mutta näihin kanavalisäilyihin ja "ohjelmatarjonnan runsauteen" ollaan jo niin totuttu että menee trollitkin läpi.
     
  19. opelman

    opelman Käyttäjä

    Liittynyt:
    20.10.2007
    Viestejä:
    1 644
    Saadut tykkäykset:
    63
    Ite katoon nykyään vain netflixiä. Uskomatonta kun voi kahtoo mitä vaan milloin vaan hd kuvalla.
     
  20. Mookid

    Mookid Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    16.07.2006
    Viestejä:
    2 694
    Saadut tykkäykset:
    351
    Löytyykö netflixistä "mitä vaan"?