UPS tykille

Keskustelu osiossa 'Videotykit ja -projektorit' , aloittajana babushka, 12.06.2004.

  1. Jupe

    Jupe Käyttäjä

    Liittynyt:
    24.03.2000
    Viestejä:
    3 063
    Saadut tykkäykset:
    28
    Tuli tuore kokemus sähkökatkoista ja UPSin toiminnasta edellisen talvimyräkän aikana. Olin onneksi tuupannut projun UPS:n taakse mutta ei ollut etukäteen tietoa riittääkö sen teho projulle.

    Tuommoinen Mustek PowerMust Office 650 (verkkokaupassa noin 90 euroa) jossa on ihan tavanomaisia töpseleitä riitti niiden muutamien minuuttien ajan joita kolme lyhyin välein tullutta katkosta kesti. Pisin oli ehkä 3-5 minuuttia. Aika tuli jätettyä aluksi mittaamatta. Olin pisimmässä sessiossa noin minuutin päässä pisteestä, missä olin jo tärissyt tarpeeksi sammuttaakseni tykin hallitusti kun sähköt lopulta palasi. PC on omassa upsissaan mutta äänentoisto ei ole, joten leffaa ei katkon aikaan katottu.

    Myöskin on viimeaikoina ollut useita pieniä virtakatkoksia, joista muutama on osunut leffaillan kohdalle. Ääni vaan pätkäsi ja sitten jatkui. Tykki jatkaa tulitusta tyytyväisenä. En kytke äänentoistoa UPS:n taakse, että tajuaa jostain seikasta varautua sammuttamaan vehkeet hallitusti jos katkos osoittautuu todella pitkäksi. Upseissa olisi kyllä itsessään varoitusääni kuka voi/haluaa pitää niitä katselutiloissa.
     
  2. Raimo

    Raimo Käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    26.02.2000
    Viestejä:
    2 650
    Saadut tykkäykset:
    4
    Nyt kun tykki (Sanyo Z4) on ollut käytössä viikon verran ups:n jäljessä voisi vähän kommentoida asiaa. Sanyon ottoteho vähän riippuen sen näyttämästä kuvasta lampun Eco-tilassa on noin 160 W. Käytetty ups on APC:n 500 CS, jonka maksimi kytkentäteho oli se 300 W. Saman ups:n takana on vielä pc ja näiden yhteinen maksimi tehonkulutus on noin 250 W. Tehonkulutus on mitattu sellaisella sähkönkulutusmittarilla joita saa vähän joka halpahallista. Ainut huonopuoli on se, että mitään hallittua alasajoa ei voi käyttää koska tykki ei tottele ulkopuolista ohjausta siihen. Itse pitää olla vaan hereillä tilanteessa.
    Pitänee hommata vielä joku upsi rinnalle ja muuttaa pc:n alasajoa.
     
  3. tommiv

    tommiv Guest Guest

    Liittynyt:
    31.07.2004
    Viestejä:
    71
    Saadut tykkäykset:
    0
    Suurin osa tänne kirjoittaneista näyttää hankkineen "schuko-pistokkeilla" (onkos tuo nyt oikea nimitys??) varustetun upsin. Eli kysymys kuuluu, mitä vikaa noissa normaalin jatkojohdon tapaan toimivissa upseissa on noihin schuko-malleihin verrattuna. Se kun olis yksinkertasempaa jos ei tarvis johtoja alkaa erikseen veistelemään.

    Edit: Ja vielä lisäkysymys: Onkohan noista upseista ollut mitään testiä/vertailua missään suomalaisessa lehdessä? Netistä ei ainakaan tahdo löytyä kunnollista vertailua.
     
  4. Jeje2

    Jeje2 Fubar Tukijoukot

    Liittynyt:
    23.10.2004
    Viestejä:
    1 417
    Saadut tykkäykset:
    1
    Itse ostin viikko sitten verkkokaupasta Soyntec:n UPS:n. Tuossa on normaalit pistokkeet. Lähinnä takuu & koko-muoto sai minut kallistumaan kyseiseen malliin. Toistaiseksi tominut kuten luvattu, tosin eipä ole testiinkään vielä joutunut.
     
  5. Weitec

    Weitec Valvoja Tukijoukot

    Liittynyt:
    20.11.2003
    Viestejä:
    2 363
    Saadut tykkäykset:
    3
    oko kellään tuota käytössä tai muuten vain kokemuksia/huhupuheita?
    ajattelin hommata 2kpl noita, toisen vahvareille ja toisen tietokoneelle.
    nykyinen apc 350va jäis sitten tulevalle sanyo z4 videotykille.

    EDIT:

    hyvin toimii. parempi kuin tuo apc:n laite. esim. toi sireeni kun sähköt on poikki on miellyttävämpi. apc:n ääni muistutti palovaroitinta.

    EDIT 2:

    ja tykille tulikin toi jytympi ups. atk-vehkeet jäävät vanhan pienemmän upsin varaan.
     
  6. jori@puuvaja.fi

    jori@puuvaja.fi Guest Guest

    Liittynyt:
    07.11.2005
    Viestejä:
    543
    Saadut tykkäykset:
    0
    Ei sulla ole tuon APC:n UPS:in kanssa ollut mitään ongelmia konetta käynnistettäessä? Itselläni windows ei tunnista sitä automaattisesti käynnistyksen yhteydessä mikäli USB kaapeli on kiinni koneen takana. Vasta kun nyppää usb-kaapelin irti ja laittaa takaisin kiinni niin windowskin löytää sen (Powerchute ohjelmisto). Etupaneeliin kytkettynä tunnistuu automaattisesti kun windows käynnistyy. Vika lienee tietokoneen usb-jutuissa? Muuten toiminut hyvin, 16-17 min Powerchuten näyttämää käyntiaikaa, kun siihen on kytketty keskusyksikkö + monitori ja raskaita sovelluksia ei ole auki. Powerchuten lokitiedoista näkee viimeisimmät katkokset ja niiden kestot ja on toiminut juuri niin kuin pitääkin mikäli lokitietoihin on uskominen.

    Tykille käytän omaa UPSia, TRUST 600UPS, jossa ei ole hallintaohjelmistoa (yleensähän tykki ei ole päällä yksikseen, joten automaattista alasajoa ei juurikaan tarvitse):

    Ainiin, kannattaa huomioida onko kyseisessä mallissa vaihdettava akku, APC:llä on, mutta esim Trust 600:ssa ei. Vaihtoakun hinta noin 30-40 €.
     
  7. Weitec

    Weitec Valvoja Tukijoukot

    Liittynyt:
    20.11.2003
    Viestejä:
    2 363
    Saadut tykkäykset:
    3
    enpä ole jaksanut tuota hallintasoftaa/usb-kaapelia kytkeä.

    EDIT: easypoweriin on myyjän mukaan vara-akut n. 10€
     
  8. whector

    whector Uusi jäsen Tukijoukot

    Liittynyt:
    16.07.2004
    Viestejä:
    563
    Saadut tykkäykset:
    0
    vähän lainaan triidiä, sori :)

    voiko tuon UPSin taakse laittaa vahvarin, dvd-soittimen ja videotykin. Ja kysymyksen ydin on se, että voiko HALPAA UPSia käyttää tuollaisten kanssa? En ole oikein koskaan päässyt tutustumaan näihin UPSeihin, mutta mulla on kotiteatteri mökillä, ja paikallinen sähköyhtiö on tuottanut melko "epätasaista" sähköä viime aikoina. Olisi kiva, kun virrat katkee ~sekunniks, niin ettei tarvis vahvaria ja dvd-soitinta laittaa samalla uusiks käyntiin. Kiitoksia nynnii kovast
     
  9. Weitec

    Weitec Valvoja Tukijoukot

    Liittynyt:
    20.11.2003
    Viestejä:
    2 363
    Saadut tykkäykset:
    3
    eiköhän esim. joku 600Va ups riitä ny muutamaksi kymmeneksi sekunniksi tarjoamaan virtaan lyhyille katkoille. ja toki lisäaikaa saat kun pistät volat pienelle kun sähköt menee poikki.
    pieni henkivakuutus laitteille :p
     
  10. korppu

    korppu Guest Guest

    Liittynyt:
    08.07.2003
    Viestejä:
    52
    Saadut tykkäykset:
    0
    Ihan vain yleisenä kommenttina, voin lämpimästi suositella UPSin hankintaa tykille yhden virtalähteen tykistäni ennen UPSin hankintaa päräyttäneenä.

    Tuli tuossa pari kesää sitten 2 salamannopeaa perättäistä katkosta, ja tykkihän ei tykänny. Onneksi ei lamppu hajonnut, virtalähde vain. Seuraavana päivänä meni UPSi tilaukseen ja sen jälkeen tykki on pysynyt ehjänä, kunnes lopulta huollossa huoltomies hajotti siitä lampun ja lunasti romun häpeissään pois :thumbsup:
     
  11. Jeje2

    Jeje2 Fubar Tukijoukot

    Liittynyt:
    23.10.2004
    Viestejä:
    1 417
    Saadut tykkäykset:
    1
    Ja joutuipa UPS:si sitten toissailtana testiin. :D (Olin ulkona kun sähkökatkos alkoi)
    Onneksi ei ollut kuin Topfield päällä naruttamassa ohjelmaa - ja ohjelmahan tuli narutettua. :king: :thumbsup:
     
  12. Ottto

    Ottto Guest Guest

    Liittynyt:
    16.08.2005
    Viestejä:
    113
    Saadut tykkäykset:
    0
    Itselläni ei ole sähkökatkoksia ollut kovin hirveästi, mutta jääkaappi aiheuttaa jonkinlaista "virtapiikkiä" ja tykin kuvassa räpsähtää aina valkoinen kankaan levyinen viiva... Nyt eilen poksahti tykistä lamppukin...500h pana 700:lla katsottu ja olosuhteet pitäisi olla tykin toimivuudenkannalta hyvät. Voiko olla että virtapiikit hajottavat lampun ? Suojaako UPS noilta virtapiikeiltä ?
     
  13. jahonen

    jahonen Uusi jäsen

    Liittynyt:
    12.04.2002
    Viestejä:
    207
    Saadut tykkäykset:
    0
    Riippuu upsista, online-tyyppinen ups suojaa oikeastaan kaikilta mahdollisilta sähköhäiriöiltä. Siinä verkkojännite generoidaan kokonaan DC:stä uusiksi.

    t. Janne
     
  14. [FIN]travolta

    [FIN]travolta Guest Guest

    Liittynyt:
    11.05.2004
    Viestejä:
    201
    Saadut tykkäykset:
    0
    Joo, varoituksen sana kaikille UPS:ia hankkiville.
    Halvat upsit eivät suojaa virtapiikeiltä/sähköhäiriöiltä juurikaan. Myös niissä monesti kytkeytymisaika on niin pitkä, että tykki / tietokone saattaa ehtiä sammua tai mennä häiriötilaan. Näin ei pitäisi tietenkään olla, mutta myyjän kokemuksella voin sanoa, että totta on.

    Eli, paras suoja tulee On-line upsilla, joka suojaa käytännössä kaikilta verkon ongelmilta. Hinnat vaan on sitten 400 euroa ja ylöspäin.

    Line-interactive tekniikka toimii ilmeisesti kohtuullisen hyvin, paremmissa upseissa, ja tämä on käyttäjän kannalta oikeassa hintaluokassa. Piikki/häiriösuojaus kohtuullinen. Pieni katkos esiintyy yleensä akulle kytkettäessä.

    Halvimmat ovat ns. off-line upseja, jotka antaa verkkojännitteen mennä läpi suoraan, ja jos tulee katkos, siirrytään akkukäytölle. Tässä tulee pieni katkos, joka huonossa upsissa on riittävän pitkä esim. sekoittaakseen tietokoneen. Sähköhäiriöitä nämä ei mainittavasti suodata.

    Eli älkää ostako sitä 50€ cuberpoweria tms. halpaupsia, josta ei ole todellista hyötyä. n. 100€ kustannuksella saa jo kunnollisen laitteen, joka suojaa just noilta lyhyiltä pätkäisyiltä ja häiriöiltä.
     
  15. mabe

    mabe Uusi jäsen

    Liittynyt:
    03.12.2003
    Viestejä:
    789
    Saadut tykkäykset:
    0
    Oma ~65e Trustin upsi on line-interactive ja ei tykki ainakaan sammumaan pääse.
    Jotain piikkejä pääsee toki läpi, eihän se oikeasti voi tuon hintaisena kaikelta suojata.

    Akkukäytön ääni on hakkurin voimakasta murinaa ja siihen yhdistyy vielä terävä piippausääni. Ei todellakaan huvita jatkaa katselua jos sähköt katkeaa yli puoleksi minuutiksi vaan ajaa suosiolla laitteet alas.

    Samassa linjassa on siis H/K avr3000, telkku, optoma h30a, videot, dvd ja oli digiboksi ennen pimentymistään.

    ot: paska levisi tammikuussa ilman tiedettyjä virtapiikkejä kummastakaan linjasta.
     
  16. [FIN]travolta

    [FIN]travolta Guest Guest

    Liittynyt:
    11.05.2004
    Viestejä:
    201
    Saadut tykkäykset:
    0
    Noissa halvoissa on varmasti merkeittäin eroja. Trustiakin olen myynyt, enkä muista siitä pahaa/hyvää sanottavaa sen kummemmin. Muutamassa halpalaitteessa tosiaan kytkeytymisaika on niin pitkä, että ehkä yksi kerta kuudesta tietokone buuttasi itsensä virtojen hävitessä.

    Samoin line-interactive tekniikassa lienee eroja upsien välillä.
    Kuitenkin niin pitkään, kuin verkkovirta kulkee suoraan upsin läpi (offline ja line-interactive) ei piikki/häiriösuodatus voi olla tehokasta.
     
  17. HardSoft

    HardSoft Haec habui, quae dixi Tukijoukot Guest

    Liittynyt:
    01.11.2005
    Viestejä:
    2 281
    Saadut tykkäykset:
    0

    Oma UPS:ini lopetti piippailun, kun näytin piipparille kolvia....nyt korkeintaan hieman murisee, josta kyllä kuulee onko sähköt menneet :D
     
  18. mabe

    mabe Uusi jäsen

    Liittynyt:
    03.12.2003
    Viestejä:
    789
    Saadut tykkäykset:
    0
    ot: Lisäsitkö auton akun kylkeen samalla ettei heti tarvitse olla lopettamassa katselua? Mielessä on käväissyt suljetun akun hommaaminen niin ei heti tarvitsisi ruveta leffan katselua lopettamaan vaan voisi vaikka ottaa johdon seinästä ukkosen pelossa.. :D

    Eivät varmaan sen jälkeen ainakaan kyllä korvaa laitteita jotka särkyy niinkuin tällä hetkellä trust lupaa tehdä kosahduksen sattuessa.. Miten lienee käytännössä nuitten takuitten kanssa? Onko kellään kokemuksia saako hajonneista laitteista mitään jos upsi päästää ne paskaksi..?
     
  19. [FIN]travolta

    [FIN]travolta Guest Guest

    Liittynyt:
    11.05.2004
    Viestejä:
    201
    Saadut tykkäykset:
    0
    Veikkaampa että nuo hakkurit ei ole suunniteltu pitempiaikaista käyttöä varten.. voipi upsi levitä ennenkuin auton akku on tyhjä :)
     
  20. Weitec

    Weitec Valvoja Tukijoukot

    Liittynyt:
    20.11.2003
    Viestejä:
    2 363
    Saadut tykkäykset:
    3
    ei kannata kyl riskeerata ilma upsia. paskamaisia just ne minuutin katkot. tykki ilman jäähyä ja varmasti tiputtii lampun käyttöikää.
    mulla on käytössä kaikkiaan 3 upsia. tykille oma, av-laitteille oma ja tietokoneelle myös.
    viime viikolla käväsi ukkonen kylässä ja upsit todennäköisesti pelastivat tilanteen.
    alakerrassa o apc:n jatkojohto jossa ylijännitesuojat 230v ja adsl-lakulle. noh ukkonen si hajotti tuon suojan adsl-linjalle. apc:llä o onneksi semmonen takuu notta jos hajoaa niin uutta tilalle.
    kiitos paikallisen liikkeen ja allekirjoittaneen puhelahjat niin vaihto uuteen onnistui jopa ilman kuittia :D