En suorittanut mittauksia quicksweepillä, joten ei johdu piikki ainakaan siitä. Ja kone ei ole sähköverkkoon millään tavalla kosketuksissa, sillä kannettavalla mittailen ja virtapiuhan otan aina mitatessa irti, eli ei johdu siitäkään. Ja tuo 50Hz:n piikkihän katoaa (ainakin osittain) kun ottaa subin pois käytöstä, eli taitaa se ihan huoneen aiheuttama korostuma olla. BFD nyt sitten lienee se paras vaihtoehto, pistänkö tilaukseen vai vieläkö kannattaa kokeilla jollain muulla tavalla? Huonekalujen/subbarin/kajareiden siirtäminen ei ole mahdollista, joten eipä oikein taida muita keinoja löytyä?
Kannnattaa vertata tuota 20-100hz aluetta 200-500hz olevaan tasoon, niin näkee missä sen käyrän pitäisi kulkea. Tuo 50hz korostuma ei ole 200-500hz alueeseen verrattuna suuri, paljon isompi ongelma on korjata tuo iso kuoppa 50-100hz välillä. Siihen näyttäisi osuvan ainakin kaksi isoa vaimentumaan vierekkäin, mikä osaltaan myös aiheuttaa sen että tuo pieni 50hz piikki on niin selvästi kuultavissa, muuta bassoa kun ei sitten kuulukaan. Jos mitään ei voi siirtää niin hyvät vaihtoehdot on vähissä, eq:lla ei kannata noin isoja vaimentumia korjata. Kaiken lisäksi vaimentuma tuntuisi olevan vielä osittain pääkaiuttimien toistoalueella, johon eq ei vaikuta. Yksi vaihtoehto on elää ongelman kanssa, toinen voisi olla kuulokekuuntelu.
http://img99.imageshack.us/img99/3561/subikaiuttimet12ui.jpg Vihreä on se mistä aloitin ja sininen about se mihin päädyin. Eli toisessa on vaihe normal ja toisessa reverse, vahvistimesta etäisyydeksi laitettu 2.6m molemmissa, kaiuttimilla ei ylipäästöä, subbarin alipäästö 2x 12db/50hz Eli 20-45hz on aika ok ottaen huomioon tilat ja tuon 50-60hz kuopan saisi pois mahdollisesti jakotaajuutta nostamalla? Mitenhän mahtaisi käydä 12db/okt 50hz jaolla? Seuraava pykälä on 90hz joten menee "vähän" ylös jo jako Bfd:en en koskenut sitten viime postausten...
Mielestäni alue 40-100Hz on paljon tärkeämpi kuin 20-50Hz. Musiikkia kuunnellessa tuonne alemmas tulee hyvin vähän tavaraa, mutta ylemmälle alueelle enemmän, missä erotkin kuulee paremmin. Ei kai kukaan ole muuta väittänytkään.
Näin on, mutta kun jakotaajuus on 50hz ei vaiheenkääntö pahemmin tuohon kuoppaain 50-60hz kohdalla auta, paremmaksi sitä ei siis sillä saa. Kaiuttimet kyllä vaihtuvat, mutta nuo vaimentumat pysynevät suunnilleen samanlaisina, mutta mitä niille voi tehdä? Jakotaajuuden nosta saattaa auttaa tuohon 50-60hz hommaan? Sitä ei vain nyt pysty kokeilemaan millään... ylempänä olevaan kuoppaan ei taida auttaa kuin resonaattorit?
Sama kiinnostaisi minuakin. Nostin noiden mittausten perusteella subbarin volumea hiukan, ja nyt se näyttää siis tältä: 20-200Hz & 200-500Hz. Subbarissa on kuitenkin vielä runsaasti varaa äänen nostamiseen, joten jos sitä vielä hiukan nostaisi, ja sitten BFD:llä vaimentaisi korostumat. Toki 90Hz:n kohdalle jää melkoinen kuoppa, mutta muuten vasteen saisi ainakin näin ennalta katsottuna suoremmaksi.
Itseäni quotettaen. Edellä mainitussa mittauksessa mikki oli 110cm takaseinästä, toistin mittauksen laittamalla mikin 170cm päähän takasenästä, eli 60cm eteenpäin. No lopputuloksena 60hz paikkeilla ollut vaimennus paheni 7db, mutta yläbassoilla ollut vaimennus parani, vaimennusta 2db vähemmän Eli eipä ainakaan kuuntelupaikan pienellä siirtämisellä saada mitään hyötyä, sitäpaitsi sohva keskellä huonetta näyttää typerältä Seuraavaksi pitäisi siirrellä kaiuttimia...
Kannattaa tehdä varmaan noin, selviät vähemmillä filttereillä. Ihan viivasuoraa vasteesta ei kannata alkaa tekemäänkään, vaan silottaa pahimmat korostukset pois. Suurien korostuksien tekeminen rasittaa subbaria turhan paljon, +10db tarkoittaa 10x -tehontarvetta. Kaiken lisäksi lopputulos todennäköisesti kuullostaa huonolta, jos käytössä on jyrkkiä ja isoja korjauksia. Mutta sullahan nyt ei subbarin toistoalueella isoja vaimentumia olekaan, sanoin tuon ihan sivuhuomautuksena. 95hz vaimentuma on pääkaiuttimista johtuva, joten siihen auttaa vain kaiuttimien siirtäminen. Ovatko kaiuttimet (etulevy) tai kuuntelupaikka 90cm päässä päätyseinästä?
Jep. BFD on jo tilattu, katsotaan mitä sillä sitten saan aikaiseksi. Eipä ole ei, eli subbarin sijoittaminen ei ole ainoa kompromissi minkä on äänelaadun kustannuksella joutunut tekemään. :weep:
Tulipa tässä muuten mieleen että pitääkö kaikkien kaiuttimien suoltaa ulos kohinaa kun vastetta mitataan, vaiko vain pääkajareiden? Minulla kun on noissa mittauksissa tähän asti ollut mukana kaikki kajarit + subi, niin tuolla tavallahan subi säätyy ainakin muutaman dB:n kuumemmaksi kuin jos mittaisin pelkkiä pääkajareita. Kohinasignaalin olen tähän asti syöttänyt Avian testi-dvd:ltä (5-kanavainen), kun ei ole ollut kone vahvistimessa kiinni, nyt kun kone on kiinni vahvistimessa, niin pitäisikiö minun syöttää signaali koneelta (2-kanavainen)? Kummalla tavalla subin äänentaso säätyy oikeaksi, kun ajatellaan elokuvakäyttöä?
Taas on mitattu vasteita, tällä kertaa mittauksissa mukana ainoastaan pääkajajarit+subi. 10-200Hz 10-500Hz 200-500Hz 10-20 000Hz Vähän on erinäköistä käppyrää...jotain kommentoitavaa niistä? edit: Mitä "ohjelmaa" muuten tulisi käyttää mitattaessa ainoastaan kahta kanavaa? Pro Logic, Neo:6 ,Direct Stereo, 2ch Stereo jne...
Mikseri ja mikki tilattu. Kai sitä on rahaa turhempaakin joskus laittanut . 802 mikseri oli loppu, joten tilasin Alton ATX100, joka oli vain 20 kalliimpi. Mikiksi perus Behringer. Parin päivän päästä tulee joko paljon kysymyksiä tai käyriä, saa nähdä...
Tulipas taas mittailtua uusien kaiuttimien kanssa. Sen totesin että ei hirveästi vaikuta meneekö signaali 1 vai 2x Bilteman suotimen läpi, vähän 50-100hz vaimentumat pienentyvät mutta eivät paljoa... Mitä tuolle 50-70hz kuopalle tekisi? No ainakin taajuusvaste ylettyy riittävän alas AV vahvistimesta jako 120hz subilla kokoajan, muuten säädöt Bilteman jakosuotimella, jakona 2x 12db/okt... Käyrien tiedot: 1 subi 120hz 2 subi 120 korjattu 3 subi 50hz 4 subi 50hz korjattu 5 aw10-coax 6 aw10-coax+subi 120hz 7 aw10-coax+subi 50hz normal 8 aw10-coax+subi 50hz reverse Subbari elokuva-asetuksilla: http://img259.imageshack.us/img259/6172/subielokuvat4rm.jpg Subbari musiikkiasetuksilla: http://img426.imageshack.us/img426/7388/subimusiikki5zo.jpg Kaiuttimet 120hz jaolla + subi 120hz jaolla http://img426.imageshack.us/img426/1729/kaiuttimetjaleffat6nd.jpg Kaiuttimet ja subi normal ja reverse vaiheella http://img426.imageshack.us/img426/2792/kaiuttimetjasubimusanormaljare.jpg
Kysyn nyt kysymyksen, johon toivoisin saavani suoran vastauksen: Kannattaako mielestänne sijoittaa 150 rahaa tällaisen vastekäyrän suoristamiseen? Eli kuulenko eroa suoristamattoman, ja suoristetun välillä, ja onko se sen arvoista, vai kannattaako säästää vähät rahat tulevaisuuteen, esim. paremmalle subbarille?
Kannattaa. Näihin kysymyksiin ei sitten voikaan kukaan muu vastata kuin sinä itse. Ilmeisesti halusit suoraa vastausta tuohon ensimmäiseen kysymykseen? Jos mietit vasteen suoristamista bfd:llä, siitä on hyötyä myös seuraavalla subbarilla.
Juu, no taitaa kuitenkin jäädä ainakin nykyisellä rahatilanteella BFD hommaamatta, varsinkin kun sitä vanhempaa (edullisempaa) mallia ei tunnu mistään saavan, ei edes käytettynä. :weep: