True Detective (HBO, 2014-)

Keskustelu osiossa 'TV-ohjelmat ja -sarjat' , aloittajana Professional, 26.06.2013.

  1. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    05.05.2004
    Viestejä:
    11 670
    Saadut tykkäykset:
    179
    Sain juuri katsottua kolmannen kauden loppuun. Toinen tuotantokausi oli sen verran ponneton, että emmin lähteä tähän kolmanteen. Onneksi kuitenkin painoin liipaisinta, sillä tuotantokausi oli yksi parhaista. Vaikka lähtöasetelma olikin kovin tuttu, niin kerronta oli mukaansatempaavaa ja moniulotteista. Näyttelijäkaarti Alista ja Dorfista lähtien oli timanttista. Pidin myös siitä, että
    jakso jaksolta katsojaa piinattiin, mihin kauheuksiin Purcellin lapset oli alistettu (pedofilia, satanistiset riitit jne), ja sitten viimeisessä jaksossa selvisikin, että kuvio oli ollut enemmän kuin pelottavasta sadusta kuin brutaalista tosielämästä.
    En tosin tiedä, olivatko loppuratkaisut sittenkin hieman antikliimaktisia ottaen huomioon sen, kuinka moni tutkintojen aikana kuoli. Koin tuotantokauden jättäneen katsojalle korkeintaan sen auki, mitä tapahtui lasten vanhemmille.
    Kausihan vihjasi niin Harris Jamesin Las Vegas -vierailulla kuin kohtaamisella pinkissä huoneessa, että Harris James tappoi Tomin ja Lucyn siivoten jälkiä Hoytin perheen nimissä. Vaikka Tomin jättämä konekirjoitettu itsemurhaviesti olikin epäilyttävä ja vaikka häneltä löytyikin muun väkivallan jälkiä, niin pidän kuitenkin loppuratkaisun takia mahdollisena sitä, että kumpikin vanhempi tappoi itsensä. Lucy ei kestänyt sitä, että oli tehnyt tapahtuneisiin johtaneen diilin Hoytin kanssa ja Tom ei kestänyt tyttärensä kohtaloa, jonka James hänelle mahdollisesti selitti pinkissä huoneessa. Juliehan oli kuitenkin aivopesty ja mahdollisesti käännytetty isäänsä vastaan. Ironistahan tässä oli se, että Julie nimesi tyttärensä äitinsä mukaan, äidin ollen periaatteessa suurin syypää tapahtumaketjuun.

    5-/5 :cool::cool::cool::cool::cool::oops:
     
    nepa tykkää tästä.
  2. makemich

    makemich Aktiivinen käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    04.09.2002
    Viestejä:
    1 666
    Saadut tykkäykset:
    228
    Eilen illalla tuli myös viimeinen jakso katsottua, enkä kokenut viimeisen jakson/lopetuksen jääneen mitenkään torsoksi, jos nyt en sitä pitänyt mitenkään huikaisevanakaan. Omaan mieleeni kyllä piirtyi aika selkeä kuva mitä päätarinassa lopulta tapahtui, enkä kokenut jääneeni pahasti vaille vastauksia. Parhaiten tästä varmaan jää mieleen Dorfin aivan loistava suoritus, en ole häntä nähnytkään sitten Bladen ja oli kyllä kova, samoin lasten vanhempien näyttelijät saivat roolihahmojen surkeuden hyvin esille.

    Nyt täytyy miettiä että pitääkö kausi 2. sittenkin katsoa, ihan itseään sivistääkseen...

    4/5
     
  3. sokka

    sokka Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    10.10.2003
    Viestejä:
    5 768
    Saadut tykkäykset:
    318
    Kumpikin näyttelijä oli pirun hyviä + nainen myös. Kausi oli vähän junnaava ja keskinkertainen. Ihan jees, mutta ei nyt ihmeellinen. 3/5.
     
  4. KILLPATRICK

    KILLPATRICK Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    28.01.2010
    Viestejä:
    6 468
    Saadut tykkäykset:
    1 216
    Toka kausi ei mielestäni ollut ollenkaan niin huono kuin monet muut ajattelivat. Tosin ensimmäisen kauden lopetus oli mielestäni Lost luokkaa, joten saatan olla puolueellinen. Toinen kausi oli erilainen. LA poliisi-sarja. Ihan ok.
     
  5. Professional

    Professional Stirlingite Tukijoukot

    Liittynyt:
    09.08.2004
    Viestejä:
    11 307
    Saadut tykkäykset:
    596
    Ei tästä 3. kaudesta jäänyt kyllä itselleni mitään hampaan koloon, erittäin hyvin kerrottu tarina, missä varsinkin näyttelijät pääsivät loistamaan. Onko tuo Dorff aina ollut noin hyvä näyttelijä vai pääsikö nyt vasta kunnon rooliin?
     
  6. Recce

    Recce Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    29.03.2004
    Viestejä:
    2 968
    Saadut tykkäykset:
    244
    Ali ja Dorff veti kyllä Woodyn ja Matthewn tasoiset suoritukset. Jännä kyllä toi Dorff, että kaveri on mielestäni aina ollut hyvä näyttelijä mutta jostain syystä ei ole saanut isoja rooleja enää pitkäääään aikaan.
     
  7. scented

    scented Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    22.02.2005
    Viestejä:
    1 989
    Saadut tykkäykset:
    262
    Somewhere leffa on yksi lemppareistani, helvetin kova leffa. Siinä ainakin pääosassa.
     
    Professional tykkää tästä.
  8. marlan

    marlan Aktiivinen käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    10.06.2004
    Viestejä:
    2 381
    Saadut tykkäykset:
    225
    Kolmas kausi alkaa tänään Suomen TV-2:ssa klo 21.30 ja Areenassa.
     
    Katselija tykkää tästä.
  9. Katselija

    Katselija Uusi jäsen

    Liittynyt:
    27.10.2004
    Viestejä:
    555
    Saadut tykkäykset:
    12
    Olihan hyvä kausi. Tykkäsin kovasti.
     
  10. nepa

    nepa Alakerran HFR CIH -mies. Tukijoukot

    Liittynyt:
    17.10.2001
    Viestejä:
    9 187
    Saadut tykkäykset:
    1 327
    Kolmas kausi on vielä kesken, mutta oikein hyvä on. Paljon parempi kuin kakkonen ja vaikka tätä ehkä ykkösen kopioksi voi osittain sanoakin, niin toistaiseksi ei ole haitannut. Samaan aikaan olen The Wiren viimeistä kautta katsomassa ja se ei paljoa etene, kun tämä menee edelle (ja meni myös Brooklyn 99:n viimeisin kausi Netflixistä).
     
  11. nepa

    nepa Alakerran HFR CIH -mies. Tukijoukot

    Liittynyt:
    17.10.2001
    Viestejä:
    9 187
    Saadut tykkäykset:
    1 327
    Nyt on kolmas kausi katsottuna ja mielestäni tämä on paras kausi.
    Ykkönenkin oli hyvä, mutta ehkä liian tutut näyttelijät hieman pilasivat sarjaa. Ja loppu oli siinä vähän ankea.

    Näyttelijöiden maskeeraus vanhoiksi oli tehty myös keskimääräistä paremmin. Joskus se tehdään niin huonosti, että pilaa katselun, mutta nyt naamat näyttivät hyviltä. Muutamassa kohtauksessa hahmojen liikkeet olivat ehkä liian nuorekkaita, mutta kokonaisuutena vanhuksetkin toimivat hienosti. :)

    4/5 tähteä.

    Ihmettelin poliisin vaimon kohtaloa, kun sitä ei sarjassa kerrottu. Selvisi sitten googlettamalla, että vaimo oli kuollut (muistaakseni) vuonna 2013 ihan rauhassa. Eli ei mitään isompaa draamaa. Jostain syystä kyseinen kohtaus oli leikattu pois sarjasta, jolloin internetinkin perusteella aika monelle isoin kysymys lopulta oli tuo. Mutta onneksi sentään sarjan luoja kertoi, että mitä vaimolle tapahtui ja että kohtaus poistettiin sarjasta. Harmi, että se poistettiin, koska ainakin omalla kohdallani se oli asia, jolle odotin vastausta ja se osittain ajoi lopussa jopa ison ratkaisun ohi.
     
    marlan tykkää tästä.
  12. KILLPATRICK

    KILLPATRICK Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    28.01.2010
    Viestejä:
    6 468
    Saadut tykkäykset:
    1 216
    Kolmas kausi katsottu.
    Mielestäni surkein kausi. Ehkä parasta oli Mahershala Alin maskeeraus, mutta kaverin naama on niin kulunut, kun hän on esittänyt kaikissa mahdollisissa sarjoissa samaa roolia, niin vaikea tästäkään suorituksesta pitää jotenkin edellisiä parempina? Tuotantoarvot olivat kohillaan ja keskinkertaista draamaakin katseli mielellään, kun omien alojensa mestarit maalaavat ajan kuvaa ja kaikki arvailtiin "kuin ne nyt saivat toisensa ja miksi erosivat"
    Juoni/mysteeri oli typerä kuin mikä, jonka käytännössä arvasi parin jakson jälkeen. Lainattu muutamasta muusta tuotoksesta. Vuosikymmenten kulumisen ratkaisun saamiseen tuntui kyllä töppöjen touhulta, mutta seniilejä tietysti lopussa oltiin.
    Season 1, A
    Season 2, B+
    Season 3, B-
     
  13. Professional

    Professional Stirlingite Tukijoukot

    Liittynyt:
    09.08.2004
    Viestejä:
    11 307
    Saadut tykkäykset:
    596
    nepa ja Snafu68 tykkäävät tästä.
  14. Professional

    Professional Stirlingite Tukijoukot

    Liittynyt:
    09.08.2004
    Viestejä:
    11 307
    Saadut tykkäykset:
    596
     
    KILLPATRICK ja nepa tykkäävät tästä.
  15. nepa

    nepa Alakerran HFR CIH -mies. Tukijoukot

    Liittynyt:
    17.10.2001
    Viestejä:
    9 187
    Saadut tykkäykset:
    1 327
    Vaikuttaa hyvältä. Foster ei ole enää ihan Claricen ikäinen.Stranger in you taitaa olla viimeisin, josta hänet muistan ja onhan siitäkin jo joku 15 vuotta aikaa. Joten kyllähän se vain ikä jo näkyy. Ei haittaa. :)
     
  16. KILLPATRICK

    KILLPATRICK Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    28.01.2010
    Viestejä:
    6 468
    Saadut tykkäykset:
    1 216
    Hotelli Artemiksesta viimeksi muistan? Aina hyvin tehdyn sarjan mielellään katsoo. Ehkä taas vähän liikaa oli trailerissa. Vähemmällä olisi saanut ihan samat fibat aikaiseksi.
     
  17. scented

    scented Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    22.02.2005
    Viestejä:
    1 989
    Saadut tykkäykset:
    262
    Huomenna eli 15.1.2024 jatkuu. Saa nähdä, miten Jodie Foster vetää.
     
    nepa tykkää tästä.
  18. Professional

    Professional Stirlingite Tukijoukot

    Liittynyt:
    09.08.2004
    Viestejä:
    11 307
    Saadut tykkäykset:
    596
    Kovin on kehuttu!
     
  19. nugent

    nugent Käyttäjä

    Liittynyt:
    23.10.2008
    Viestejä:
    936
    Saadut tykkäykset:
    194
    Tulipa tsekattua tuo ensimmäinen jakso. Kyllähän sen katsoi mutta ei se mitään elämää suurempaa tarjonnut.
    Foster on aina Foster mutta ei mikään ylikylän veto ollut häneltäkään. Ihan perusvarmaa kamaa. Se aisapari oli
    vähän tylsä hahmo ja tasapaksu näyttelijäsuoritus. Rattijuoppoa ja muuta ongelmaista kyllä riittää mutta kunnon
    kylähullu puuttui ainakin vielä. Annetaan nyt tälle kuitenkin mahdollisuus ja jatketaan katsomista. On sitä huonompiakin
    ohjelmia nähty.
     
  20. lahkonen

    lahkonen Käyttäjä

    Liittynyt:
    22.06.2005
    Viestejä:
    648
    Saadut tykkäykset:
    33
    Ihan tasokas avausjakso, varmasti tulee katsottua ja tykättyäkin. Hiukan tuli sellaiset Rare Exports -fibat, ei se toki miinus ole. Miinusta sen sijaan cgi-eläimistä, ainakin se alun peura/mikälie porolauma näytti vähän tökeröltä. Nordic Noir -vaikutteita on ehkä otettu tähän kauteen (mm. hyvin Silta-sarjan tyyppinen kappale alkoi soimaan yhdessä kohdassa, tuskin sattumaa), mutta ei sekään haittaa. Ja tämähän on kuvattu Islannissa, joka luonnollisesti tuo myös linkkiä siihen suuntaan.