Tuleeko tämä koskaan jollekin "tavalliselle" kanavalle? Minulla on kirja, jonka olen lukenut pari kertaa. Vaikka tarina onkin mielenkiintoinen, tuntuu vain uskomattomalta, että siitä voidaan venyttää 40-osainen sarja. Ettei vain vesittyisi pahoin ja täyttyisi kaikella epäolennaisella, niin kuin on käynyt kaikille Dick-elokuville romaaniin perustuvaa Blade Runneria lukuunottamatta..? Kaikki muut elokuvat perustuvat noin 15 - 20 sivuisiin novelleihin. Radio Free Albemuth perustuu myös romaaniin mutta indie-elokuvana se ei ole vielä päätynyt televisioon. Se on vielä katsomatta mutta romaanina luettuna tietenkin on.
Ei tule. Amazonhan on ensimmäiset puoli vuotta lähes ilmainen (2,90kk) joten luulis että kukkaro venyy sen verran. Taitaa olla joku 7 päivää koeaika jos haluaa ilmaiseksi katsoa
Pikkurahalla (tai veloituksetta ilmaisena koeaikana) voit katsoa sarjan omaan tahtiin aina silloin kun haluat, mikä on tekosyysi odotella tätä Suomen kuppaisille tv-kanaville, jotta voit katsoa kerran viikossa yhden jakson?
Sehän tulee sitten perin halvaksi. Mutta onko koskaan suoratoistopalveluille tehtyä sarjaa tai elokuvaa näkynyt normikanavilla? Tuskin.
Lasketaanko HBO suoratoistopalveluksi? Game of Thrones nyt tulee ensimmäisenä mieleen, ja muut ylen esittämät hbo:n tuotokset.
Onhan heillä suoratoistopalvelu mutta toisaalta ovat myös perinteinen kaapeli-TV operaattori. Mutta muilta en odottelisi vastaavia lanseerauksia lineaariselle televisiolle.
Juu ei kyllä kannata tästä sarjasta maksaa mitään kun ensimmäiset 3 kautta on pitkäveteistä paskaa. Jos tämä olisi ollut hyvä niin olisin voinut ostaa dvd jos sen jostain olisi saanut mutta suoratoistoista en mitään maksa.
Todennäköisesti viimeinen kausi olisi voinut olla ihan jees. Trailerin perustella siinä scifi jutut vasta alkavat kunnolla tapahtua ja kaikki edeltävä on paskaa. 3 kauden lopussahan scifi meininki alkoi jo tapahtua.
Amazonin lanseeraussarjaksi todella onnistunut ja imaisi allekirjoittaneen alkumetreiltä mukaansa. Näyttelijäsuoritukset oli valittu huolella, paitsi Davalos vaikutti vähän liiankin tuuliviiriltä, mutta tykkäsin erityisesti de la Fuenten, Tagawan ja Sewellin roolista. Muutenhan Oraakkelin kirjan juoni on hyvä, joka säilyy hyvänä tyydyttävään loppuun asti. Koska jaksot ovat pitkiä, ja 4 kautta niin monenlaista muutakin juonnetta on otettu mukaan, ja niistä oikeastaan ei ole kuin hyvää sanottavaa, koska ne kuitenkin omalla osallaan tukivat päätarinaa ja hahmojen kehityskulkua. Ja sitten että tämä vielä näyttikin niin pirun hienolta, toiminee hyvänä testimateriaalina eri laitteistoille. 4,5/5
Itselle tämä on uponnut vähän kehnosti melkein kuin pakkopullana, kun tuli tuon amazon Primen mukana. Moni sarja jäi kesken, kun ajattelin olevan parasta, että kahlaan Primen kiinnostavat tuotannot nopeasti läpi ja sen jälkeen perun tilauksen. En tiedä mikä tässä tökkii? Ehkä en ole kiinnostunut yhdestäkään päähenkilöstä, vaikka oikeasti vetävät ihan hyvin roolinsa. Tuo SciFi anglekin on mielestäni vähän hölmö. Kuvaus lattean harmaata.
Tämä sarja jäi kesken aikoinaan kun 1. kautta uutena katselin, mutta nyt tuli alkukesästä katsottua oikein urakalla sitten koko roska. Mitäpäs tästä nyt sanoisi... Nopeaan tahtiin katsomalla tämä upposi paljon paremmin kuin jakso pari viikossa tahdilla. Paljon oli turhaa ja ei kiinnostavia sivujuonia ja itse koin että lopussa homma vähän lässähti. Itse olisin hieman tahtia kiristänyt ja keppiä käsikirjoittajille antanut sujuvamman kerronnan saamiseksi. Kyllä tämän katsoi, mutta en varmaan tule ikinä uudestaan tähän palaamaan. 3/5