Terminator Salvation (Terminator 4) (Christian Bale) (2009)

Keskustelu osiossa 'Elokuvat' , aloittajana Blizzard, 27.05.2002.

  1. James77

    James77 Guest Guest

    Liittynyt:
    17.01.2006
    Viestejä:
    158
    Saadut tykkäykset:
    0
    Nyt tuoreeltaan omat tuntemukseni. Leffa yllätti osaltaan ihan positiivisesti, kun ajattelen ohjaaja-lähtökohtaa. McG ohjasi intensiivisen elokuvan, eikä tämän jälkeen tarvitse hävetä "isojen poikien" rinnalla ohjaajana. Paremmuusjärjestys terminaattoreille omalta kohdaltani osa 2, osa 1, osa 4, osa 3.

    Osa on pitänyt Balen hahmoa kusipäisenä, itse ihmettelen miksi?
    Niskaan kasattu maailman kohtalo painaa, en itse mitään huulenheittäjää odottaisikaan John Connorista kaiken kuoleman ja tuhon jälkeen.

    Eihän tähän mitään syvällistä draamaa ole saatu, miksi olisikaan?
    Onhan sitä tulevaisuussotaa odotettukin, taaksehan siinä henkilödraama hiukan jää. Silti osasin välittää Marcus Wrightin kohtalosta, oikeastaan elokuvan mielenkiintoisin hahmo. Olisihan hänen taustalleen voitu antaa hiukan lisäaikaakin koska
    se taposta saatu tuomio jäi kiinnostamaan, oliko hän todella tappanut jonkun. Ehkä niin, kyyninenhän ja halukas kuolemaan hän olikin alussa.

    Elokuvan vika piilee kai siinä, ettei ajattelun aihetta ollut niin paljon kuin T2:ssa. Sotaanhan tämä oli painottunut, mutta kuitenkin. Toiminta tahtoi välillä karata käsistäkin, kai näissä suuren budjetin leffoissa pitää räjäytellä niin perhanasti? Ohjaaja oli kuitenkin kamerakulmansa hyvin valinnut, viihdyttävähän tämä oli popcornin syönnin ohella. Mutta vain hyvä, ei maino. Pisteeni 3,5/5.

    Ps. Ja se cameo:
    Täysin turha, arska naama oli kuminen, ei tehnyt itseeni vaikutusta, jos olisi aidomman näköinen ollut tuo pärstä niin sitten...muuten hyvien tehosteiden joukosta tuo epäuskottava naama häiritsi, tyytyväisempi olisin ollut ilman koko ilmestystä. Porukka teatterissamme nauroi tuossa kohdassa, vaivaannuttava fiilis vain tuli.
     
    Viimeksi muokattu: 14.06.2009
  2. Plisukainen

    Plisukainen Aktiivinen käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    26.01.2005
    Viestejä:
    1 971
    Saadut tykkäykset:
    169
    Pistetään nyt tänne mielipidettä kun kahtomisesta on jo jokunen viikko mennyt. Osaa en enää spoilaa, koska eivät ole merkittäviä asioita elokuvan kannalta.

    + Taistelut päivänvalossa ihan onnistuneita. Niitä kun nykyleffoissa ei liiemmin näy (pl. transformerit). Varsinkin alkupuolen kapinallishyökkäyskohtaus -tyylisiä olisi toivonut lisää.
    + Wrightin rooli ensimmäisenä
    soluttautujana
    mielenkiintoinen ja ainoa onnistunut näyttelijäsuoritus. Samoin Ironsidea oli mukava nähdä pitkästä aikaa..
    + Äänet sellaisia kuin pitääkin
    + Itseäni ei häirinnyt 1 ja 2.osien kohtauksien kloonaaminen.

    - Uusien koneiden esittelyt lähes järjestäen pieleen.
    - Missä oli tulevaisuustaistot tyyliin T2:n avauskohtaus? Kyllä tälläiseen leffaan pitäisi kunnon "sotimista" kuulua mukaan.
    - Balen rooli itseasiassa melko pieni. Säästettiinkö tulevia osaa/osia varten?

    Sitten sellainen kymysys vielä, että onko joku pelannut sitä uutta peliä, jonka pitäisi päättyä siihen mistä leffa alkaa? Voisi vaikka spoilereihin laittaa lyhyesti juonentyngän...

    Niin ja tälle leffalle 3-/5, eli sarjan huonoin, mutta ei huono.
     
  3. Flash Gordon

    Flash Gordon Uusi jäsen

    Liittynyt:
    22.06.2008
    Viestejä:
    291
    Saadut tykkäykset:
    1
    Taidan jättää tämän suosiolla väliin. :p
     
  4. Goofy75

    Goofy75 Guest Guest

    Liittynyt:
    08.09.2005
    Viestejä:
    1 359
    Saadut tykkäykset:
    0
    Voitko pokalla naamalla väittää että on muka huonompi kuin kolmonen:confused:, mielestäni hakkaa sen skeidan mennentullen.
     
  5. Plisukainen

    Plisukainen Aktiivinen käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    26.01.2005
    Viestejä:
    1 971
    Saadut tykkäykset:
    169
    Voin...makunsa kullakin:)
     
  6. James77

    James77 Guest Guest

    Liittynyt:
    17.01.2006
    Viestejä:
    158
    Saadut tykkäykset:
    0
    No todellakin...
    Minulle kolmonen edustaa heikointa antia, turha osa tylsillä näytttelijöillä, jota "veteraanisoituva" arska ei pelasta. Claire ärsyttää naisosassaan, naisterminaattori sädekäsiaseineen oli mielikuvitoksetonta tohinaa. Plussat annan mainiolle toiminnalle, kaupunkia tuhoutuu kivasti takaa-ajossa, tietsikkatehosteita käytettiin sopivan harkitusti. Silti jokin imu puuttui terminaattoreiden keskinäisestä väännöstä, sitä jotain mitä kakkosessa oli...
    Ehkä kun se tehtiin jo niin hienosti kakkosessa, tuntui touhu väkisin uudelleen lämmittelyltä, arskaa kehiin ja rahat pois-meiningiltä...

    Nelosessa jo päästiin asiaan, arska joutaa jo vanhainkotiin, vaiko senaattoriksiko se pääsi prkl ;)
     
    Viimeksi muokattu: 20.06.2009
  7. Goofy75

    Goofy75 Guest Guest

    Liittynyt:
    08.09.2005
    Viestejä:
    1 359
    Saadut tykkäykset:
    0
    Joopa joo, joillain on se maku sormessa ja sormi perseessä:D
    No ei kai...
    Leffana ihan ok,mutta mielestäni ei tee oikeutta Terminator sarjalle. Täytyy katsastaa uudelleen kun en oo moneen vuoteen sitä katsonut, jospa se olis kokenut ihmeparantumisen :hitme:
     
  8. Jamas

    Jamas Guest Guest

    Liittynyt:
    24.09.2008
    Viestejä:
    46
    Saadut tykkäykset:
    0
    Arskan cameohan oli mitä loistavin!
    Wright kyllä varastaa Balelta huomion totaalisesti. :thumbsup:
    Oliko juuri Terminator 3:ssa missä Iso-Arska vihjaa olevansa se joka tappaa John Connorin tulevaisuudessa?
     
  9. opelman

    opelman Käyttäjä

    Liittynyt:
    20.10.2007
    Viestejä:
    1 649
    Saadut tykkäykset:
    64
    Ei se mitenkään vihjaa. Se sanoo että hän se oli. Ja juuri se kysyinen yksilö joka ajoi sitä mobilehomea.
     
  10. deadstar

    deadstar Uusi jäsen

    Liittynyt:
    03.02.2004
    Viestejä:
    585
    Saadut tykkäykset:
    0
    Veikkaisin että tulevissa osissa muokkaavat tuota sotaa enemmän "terminaattorisodan" tyyliseksi, niissähän Kyle Reese on jo aikuinen ja tässähän hän on vasta lapsi :thumbsup:
     
  11. Goofy75

    Goofy75 Guest Guest

    Liittynyt:
    08.09.2005
    Viestejä:
    1 359
    Saadut tykkäykset:
    0
    Pahoitteluni.
    Tuli nyt sitten katsottua tämä monen vuoden jälkeen,eikä se nyt niin huono enää ollut. Aikalailla samaa tasoa kuin toi nelonen, aika näköjään parantanut haavat:D.
    Se oli vaan pettymys silloin kun se tuli ulos, odotukset kun oli tosiaan T2:sen vertaiset.
    :king:
     
  12. winterland

    winterland Käyttäjä

    Liittynyt:
    20.08.2004
    Viestejä:
    5 248
    Saadut tykkäykset:
    2
    Arskan naama oli tehty kyllä niin huonosti, että ihan hirvittää. Kyllähän siitä just ja just erotti miehen, mutta keinotekoisuuden huomasi kilometrin päähän.
     
  13. ArttuPrkl

    ArttuPrkl Uusi jäsen

    Liittynyt:
    18.02.2006
    Viestejä:
    406
    Saadut tykkäykset:
    3
    Ehkä perinteisellä maskeerauksella olis päästy aidompaan lopputulokseen, onhan sillä Rolandilla muutenkin samanlaisia piirteitä naamassa kuin Arskalla.

    Mut ku se pitää olla jokapaikassa niin CGI:tä, niin CGI:tä, että.
     
  14. Zalmari

    Zalmari Uusi jäsen

    Liittynyt:
    23.08.2004
    Viestejä:
    412
    Saadut tykkäykset:
    1
    Siis mitä? Omasta mielestä naama oli tehty erittäin hyvin, ja selvästi tunnisti miehen :confused:
     
  15. suntelli

    suntelli Guest Tukijoukot Guest

    Liittynyt:
    10.11.2005
    Viestejä:
    266
    Saadut tykkäykset:
    0
    Täysin samaa mieltä.
     
  16. ArttuPrkl

    ArttuPrkl Uusi jäsen

    Liittynyt:
    18.02.2006
    Viestejä:
    406
    Saadut tykkäykset:
    3
    Kyllä se naama vähän kummalliselta näytti siinäkohtaa kun
    "Arska" astuu kaapista.
    Korkeintaan se sivuprofiili näytti erittäin aidolta ja lähikuva edestäpäinkin olisi muuten ollut OK, paitsi ne CGI-silmät kävivät, silmään. Tuubista löytyy vaikkapa
    http://www.youtube.com/watch?v=aY57vJOQIlE&feature=related
    , siitä vaan analysoimaan.
     
    Viimeksi muokattu: 27.06.2009
  17. TSX

    TSX Uusi jäsen

    Liittynyt:
    27.07.2005
    Viestejä:
    227
    Saadut tykkäykset:
    1
    Ihan selkeästihän oli Arska saatu hyvin tehtyä. Taas ihme pätemistä täällä.
    Just sellainen oikea kunnon kasari-arska hehe.
     
  18. mustis

    mustis Käyttäjä

    Liittynyt:
    07.11.2004
    Viestejä:
    1 511
    Saadut tykkäykset:
    18
    Eikä ne silmät häirinneet yhtän. Ja konesilmät ne ovat joka tapauksessa kun robotista on kyse, ei pidäkään näyttää ihan aidoilta.
     
  19. Loobus

    Loobus Guest Guest

    Liittynyt:
    18.11.2006
    Viestejä:
    282
    Saadut tykkäykset:
    0
    YouTuben kuvan laatu on sen verran huono, että ei osaa sanoa onko ne silmät oikeasti hyvät vai huonot. Mutta yleisesti ottaen näyttää siltä, Arska on toteutettu paljon paremmin kuin mitä jotkut haukut täällä antoivat ymmärtää. Mutta niin kuin on sanottu, niin silmäthän ne ovat sielun peili. ;)
     
  20. Rottapasi

    Rottapasi Uusi jäsen

    Liittynyt:
    07.07.2006
    Viestejä:
    662
    Saadut tykkäykset:
    4
    Kyllä se vaan pomppaa ainakin omaan silmään, jos silmät ovat kummalliset. :rolleyes: