Voisikin katsoa ne Suniliin liittyvät sessiot nyt toistamiseen. Vetovoimaa löytynee uudellenkatsomiseen vallan mainiosti. Päätöskauden herkkuhetkiä.
Näin ensimmäisen viikon jälkeen hyvältä vaikuttaa taas. Intianpappa teki potilaista suurimman vaikutuksen ja uudelle terapeutille meno Paulin itsensä kohdalla oli sarjan kannalta hyvä ratkaisu.
Tuo nuorempi terapeuttinainen on kyllä parasta tässä sarjassa toistaiseksi! Amy Ryanin Adele on vakuuttava. Vähän tuo Paulin hahmo on alkanut rasittaa. Kai se sitten on elämä ollut hankalaa ja työ turhauttavaa mutta välillä se ammattitaito voisi hänessäkin näkyä enemmän. Onneksi nämäkin näkyvät Areenassa kun sen verran nopeassa tahdissa tulevat aina.
Mielellään tämän kolmannenkin kauden katsoi. Potilaista kiinnostavimmaksi nousi Sunil, vaikka eipä muissakaan pahemmin vikaa ollut. Paul itse oli jälleen se ärsyttävin potilas. No, suutarin lapset jne. Saapa nähdä palaako sarja vielä jossain toisessa muodossa. Moisellehan on portti jätetty HBO:n toimesta auki, mutta mahtaisiko esim. Paulin arki ilman vastaanottoa olla kovinkaan kiinnostavaa - olkoonkin, että hahmo on varsin onnistunut.
Suniliin keskittyviä sessioita oli kyllä hauskaa katsoa toistamiseen. Tällä toisella kerralla tuli heti huomattua niitä seitinohuita hymynpoikasia, kun Spoiler pajunköyttä alkoi menemään läpi. Jännää meininkiä, jännää. Irffan Khanin hienovaraista työskentelyä ei voinut kuin ihmetellen ihailla. Sarjahan noin kokonaisuutena oli selkeästikin sitä ykköskorin materiaalia ja oli omalta osaltaan varsin tärkeässä osassa nostelemaan kisaväsymyksestä jonkin aikaa kärsinyttä HBO:ta takaisin sinne laaturaiteille. Sarja kyllä saatettiin loppuun varsin onnistuneesti, joten itse en kyllä toivo mitään väkisinväännettyä jatkoilua. Rusetti asettui paketin päälle mallikkaasti, kun Paul teki päätöksensä ja katosi muiden kanssaihmisten monitarinaiseen joukkoon sen oman tarinansa uudessa vaiheessa.
Oho, Sunil trollasi oikein pitkän kaavan kautta. Melko ylivoimaisesti kiehtovin potilas tällä kaudella, kun taas Francesin juttu ei oikein ottanut tuulta alleen toivotulla tavalla. Mitä tulee itse Pauliin, niin kyllä tässä kauden aikana itsekin tuli kyseenalaistettua hänen ammattitaitonsa terapeuttina. Ja en tiedä onko se käsikirjoitus vai mikä, mutta välillä oli vähän latteasti kirjoitettuja analyyseja ja näitä "se tuntui varmaan kauhealta" -reaktioita. Kokonaisuutena pidin enemmän niistä kahdesta muusta kaudesta, jokseenkin kiinnostavampia juonikudoksia pudottiin niissä, myös Paulin yksityiselämän puolelle. Vaikka toki puhtailla papereilla selvittiin loppuun asti ja loistavana sarjana tämäkin pysyi ja näin se vain tämäkin aihealue tuotti hedelmällistä tv-sarjakerrontaa HBO:n leiman alla. Melkein kyyneleen arvoisesti kouraisi se Paulin ja Sunilin viimeinen keskustelu.
Tämän kolmoskauden esityksen alla jossain lehdessä oli haastateltu suomalaista terapeuttia, joka kiitteli sarjan antamaa realistista kuvaa terapiasta - sillä erotuksella tosin, että tosielämän tapaukset olivat huomattavasti ongelmaisempia. Kaipa tässä tulee esille ero maiden terapiakulttuureissakin. Ainakin sarjojen ja elokuvien perusteella (niin, niistähän se todenmukainen maailmankuva parhaiten muodostuukin) Yhdysvalloissa terapiassakäynti on sangen arkista. Suomessa taidetaan olla vielä lähempänä Sunilin käsityksiä.