Jos arvokisoihin lähetettäisiin vain ne kilpailijat, jotka voivat oikeasti kilpailla mitalista, niin jokaisessa kilpailussa olisi yhteensä noin 5-10 kilpailijaa. Voisi hiihtokisat olla aika tylsää katsottavaa, jos ladulla hiihtäisi alle 10 hiihtäjää. No saisi ainakin nuo alppihiihdot yms. lajit, joissa on yksi kilpailija kerrallaan, nopeasti läpi, kun kisaajia olisi vain muutama. Tietenkin jossakin menee se raja siinä, ketä kannattaa kisoihin lähettää. Mielestäni olympialaisiin kannattaa kuitenkin lähettää vähän heikompiakin, koska ne kuitenkin ovat olympialaiset ja vain neljän vuoden välein. MM-kisoihin sitten kannattaa miettiä vähän tarkemmin, että kannattaako joka vuosi maksaa turistilippuja, jos pääsee sijoille 30-60. Suomen pitäisi ottaa mallia monista muista pohjoismaista siinä, miten urheilutoimintaa yleensäkin pyöritetään. Kaikki lähtee paikallistason seuratoiminnasta, jonne pitäisi se pääosa rahallisestakin tuesta antaa. Kun on laaja ja hyvä harrastajapohja, se tarkoittaa sitä, että on parempia mahdollisuuksia löytää niitä huippu-urheilijoita. Laaja harrastajapohja tuo myös seuroille rahallista tukea ja mahdollistaa hyvän toiminnan. Ja kyllä siinäkin on osansa myös olympiaurheilijoilla, vaikka olisikin ollut tyyliin sijalla 25. Jos paikallisessa urheiluseurassa (kuten meillä) on olympiaurheilija tai -urheilijoita, niin kyllä se vain tuo nuorille hyvää fiilistä ja uskoa siihen, että itsekin voi päästä olympialaisiin jonakin päivänä. Ja kyllä vaatii meiltä taviksilta aika paljon pokkaa lähteä naamatusten sanomaan noille nyt kisoissa oleville urheilijoille (miten huonosti menestyneelle tahansa), että olipa turha reissu sinulta ja ei olisi ikinä pitänyt kisoihin lähettää. Netissä on helppo nimettömänä huudellta. Valtavan työn hekin kuitenkin tekevät oman urheilu-uran eteen, jota sitten kovin moni ei kuitenkaan arvosta. Harjoittelumäärät eivät välttämättä ole yhtään erilaiset huonommalla urheilijalla ja paremmalla urheilijalla. Kyllähän jokainen kuitenkin haluaa sen mitalin saada arvokisoista ja siihen tähtäävät. Käytännössä kaikki urheilijat käyvät läpi sen saman polun, johon sisältyy arvokisoja huonoilla sijoituksilla. Se on sitä oppia, mitä nuorena pitää saada ja kokemusta isoista kisoista, joissa on mukana kaikki parhaat. Se ei ole teoriassa edes kovin mahdollista kuin vain poikkeustapauksissa (esim. Norjan hiihto), että oman maan tasolla treenaaminen veisi maailman kärkeen. Yleensä se vaatii kansainvälisiä leirejä ja kilpailuja ja myös arvokilpailuja, joissa pääsee mittaamaan omaa tasoa muihin. Suomellakin on joukkuueessa monia nuoria, joilla ura on vasta ihan alussa. Heistä voi kasvaa vielä hyvinkin mitalien saavuttajia tulevaisuudessa. Se vain vaatii uskoa myös muiltakin kuin vain urheilijalta itseltään. Se on sitten eri asia, että kannattaako 30+ vuotiasta urheilijaa enää lähettää kisoihin, jos mahdollisuus ei ole kuin jämäsijoihin ja uran kehitys on mitä on. Silloin lähettäisin mieluummin jonkin nuoren, joka saisi sitten hyvää kokemusta tulevaisuutta silmällä pitäen. Kyllä arvokisoihin pääseminenkin tarkoittaa sitä, että olet todella korkealla tasolla kansainvälisesti kyseisessä lajissa. Jos vajaan 8 miljardin ihmisen joukosta olet vaikkapa 50 parhaan joukossa jossain lajissa, niin ei kyllä onnistuisi meikäläiseltä. ----- Mutta muuten kisoista. Harmittaa, että silloin kun suomalaisilla olisi ollut paikka ottaa mitali, niin on jääty pienen askeleen päähän. Nelossijoja on jo tullut ja Herolalta olisi ollut lupa odottaa kutosta parempaa. Ilmeisesti kalustovika. Oli, mikä oli, niin silti. Nuo tilaisuudet pitäisi käyttää. Onhan nelossija esimerkiksi Mäeltä parempi kuin kukaan ikinä olisi voinut uskoa, mutta kun noin lähelle useampi on jo päässyt, niin ilmeisesti sen viimeisen askeleen ottaminen on vaikeaa. Iivo hiihti hienosti pronssia ja teki sen eteen sen työn, mikä perinteisen osuudella piti tehdä.
Minä olen valmis sanomaan naamatusten jokaiselle ynnämuulle Suomen joukkueessa, että olispa sinunkin kannattanut keskittyä jo ajat vaikka pitsinnypläykseen, tosin ei taida lahjat riittää siihenkään. Yksi suuri vika noissa nynnyissä on peiliin katsomisen vaikeus, vikaa haetaan kaikkialta muualta paitsi itsestään. Valtavan työn tekeminen uran eteen on sulaa tyhmyyttä, jos lahjat ovat keskinkertaiset, ja menestys sen mukainen. Muistatteko, miten Olympiakomitean herrat suuren ääneen toitottivat kymmenisen vuotta sitten, että seuraavissa talvikisoissa Suomi on paras pohjoismaa! No toteutuiko! Niin , olen Anssi Väisänen, Kuopio, enkä ole luuseri vaan seison sanojeni takana.
Niin, jollain tapaahan voidaan ihan hyvällä omalla tunnolla todeta osallistumisen ansaitun (ja kilpailijat osallistua) olympialaisiin, koska niihin on kova karsinta maapaikkojen ja osallistujien osalta. MM-kisoihin yms. sekundakisoihin pääsee mukaan useampi. Erityisesti kesäolympialaisiin osallistuminen on lajissa kuin lajissa kova juttu. Silti aina sykähdyttää, kun menestymisen tahto on luokkaa Evilä eikä "tällainen tulos tänään, oli kiva päästä olympialaisiin".
Asia, joka ihmetyttää: asiantuntijan mukaan norjalaiset hiihtäjät ongelmissa, koska hiihdetään korkealla, lumi on hidasta ja rata raskas. Ehkä maailman huonoin selitys, jos tulee maasta, missä vuoret alkaa suunnilleen jokaisen kotiovelta! Lumen eroavaisuuden vielä ymmärrän, muuten uskomattoman kuuloista bullshittiä. Suomalaisilta nämä selitykset vielä nielisinkin, jos harjoittelumahdollisuudet on olleet suo ja alppiteltta.
Eli ei meriiittejä. No, maissa ollaan viisaita kun merellä tuulee. Itse pidän huomattavasti suuremmassa arvossa kisoihin osallistuvia urheilijoita kuin jotain sohvanpohjalta märisevää nobodya.
Sama lumi ja samat ladut ne on muillekin. Tulee lähinnä mieleen, että kiinalainen kontrolli ja sulkutoimet on sitä luokkaa etteivät ole saaneet nebulisaattorirekkojaan ajettua kisapaikoille...
No voi rähmä. Hieno hiihto, vaikka kyllä tästä jää hiukka hävityn hopean maku. No pronssi voitettiin :-D
Jep. Oli huima kisa. Sitä odotellessa että joku tulee märisemään miten oikea urheilija kyllä olisi ottanut vielä sen 0,4 s pois loppuajasta ja voittanut…
Johaug on ollut niin kova, että tietyllä tavalla ei niin harmita, että hopeaa tuli, vaikka ero oli noin pieni. Se, että noin lähelle pääsee on kyllä ihan uskomatonta ja varmasti Kerttu hiihti niin kovaa kuin vain pystyi. Jos eroksi jää 0,4 sekuntia, niin sitten jää. Totta kai kulta olisi kulta, mutta muitakin niin kovia hiihtäjiä tuolla on, että kyllä itse olen hopeaan erittäin tyytyväinen. Varmasti Kerttua harmittaa, kun noin lähelle jää, mutta jo se, että noin pystyy Johaugia haastamaan on ihan uskomattoman hienoa. Hyvä, Kerttu! Pärmäkosken pronssi oli myös loistava saavutus. Varsinkin, kun 0,1 sekunnilla tuli, niin huhhuh. Mitalithan eivät ole toisiaan poissulkevia, mutta kun kumpikin mitali oli nippa nappa, että ei eri sijoitus olisi ollut, niin olisiko ollut parempi Kertulle kulta ja Kristalle nelossija vai nyt saadut hopea ja pronssi? Tuohan olisi voinut niinkin kääntyä.
Olympiavoittajilla on erityinen paikka urheilun historiassa. Karvaita tappion kyyneleitä Kerttu tuossa haastattelussa nieleskeli, ei se hopea tunnu miltään vielä tuossa. Ajan myötä se mieli ja mitali kirkastuu Hyvä hiihtonaiset!
Kyllä kulta on aina kulta, kun jää vielä noin lähelle. En pidä siitä (anglismiko se lopulta on eli apinoidaan jenkeistä) ilmaisusta, että hopea ja pronssi voitetaan. Ei niitä voiteta, kyllä se kulta on ainoa voitto. Mutta hieno tulos siitä huolimatta, vaikka pahimmillaan vähän jossittelun varaa jääkin.
Mielestäni Kerttu ei itkenyt kullan häviämisen vuoksi, vaan siksi, että voitti mitalin. Toki siitä kullan häviämisestäkin puhuivat, mutta kyyneleet olivat kyllä onnenkyyneleitä. Noh, voittaja on aina voittaja ja kultamitali kultamitali. Mutta kyllä myös muunvärinen mitali kuin kultainen voi olla voitto. Ja olympiamitali on aina olympiamitali. Niitä on todella todella harvassa. Jotenkin suomalaista mentaliteettia tuo, että kun vedetään kaksi mitalia kolmesta, niin vähätellään tekoa. Kyllä itse näen nuo molemmat mitalit voittona, vaikka kumpikaan ei ole kultainen. Itse ajattelen siten, että nämä kilpailut, joissa kerrallaan kilpailee kymmeniä kilpailijoita ovat erilaisia kuin vaikka jääkiekko, jossa kukin mitali ja sijoitus ratkotaan yksittäisillä otteluilla. Jos pääset finaaliin niissä, niin jokaisella joukkueella on mahdollisuus voittoon. Kuten Suomen naiset jokunen vuosi näyttivät ja olivatkin mestareita sen muutaman minuutin ajan. Silloin häviäminen sattuu aina. Vaikka jääkiekon finaalissa olisi Etiopia yllättäen, niin niitä harmittaisi se, että kultaa ei saatu. Mutta, kun kyseessä on kisa, jossa on olemassa yksittäisiä melkein ylivoimaisia urheilijoita, niin kyllä hopea ja pronssi ainakin meikäläiselle tuntuvat voitolta. Missään tapauksessa eivät ainakaan häviöltä. Vieläkin on iho kananlihalla. Johaug oli se ylivoimainen ennakkosuosikki. Vaikka voitto ei ylivoimaisesti tullutkaan, niin Kerttukin haastattelussa totesi hyvin realistisesti, että Johaugilla oli viimeiseen ylämäkeen vielä yksi vaihde. Ja, jos kisa olisi ollut vielä pidempi, niin Johaugin voitto olisi ollut selvempi. Hän taisi olla lopulta ainoa hiihtäjä, joka pystyi koko kisan ajan nostamaan tasoa ja vielä viimeiselle kierrokselle löytyi uusi vaihde. Neprjajeva hiihti lopun loistavasti, mutta hänkin kyykähti kisan keskellä.
Ei kyllä miesten jääkiekkojoukkueen pelaaminen ole ensimmäisen erän perusteella mitalitasoa. Onneksi tässä on vielä aikaa parantaa. Vaikka tilanne on tasan, niin Suomi on huonompi ollut. No nyt Suomi sai ylivoimamaalin. Jospa tuo rentouttaisi pelaamista. Vähän liiaksi on mennyt kikkailuksi pelaaminen. Jospa tuo tuosta kuitenkin. En ole niin seurannut noiden pelaajien pelaamista tällä kaudella. Mutta ilmeisesti Suomi on saanut ihan hyvän joukkueen, kun kultaa huudellaan. Ainakin toimittajien osalta.
Ihan hyvä mielikuva, kun aloin samoin tein miettimään, että onko tämän turnauksen taso sittenkin luokkaa Karjala-turnaus eikä Skoda Cup.
Sääntö on, että suomalainen ei enää osaa voittaa, koska viimeksi olette kuulleet porilaisten marssin olympia tai mm-voiton kunniaksi? Iivon varassa huomenna...kaikki kunnia Kertulle, mutta kyllä sitä korpeaa vaikka ei julkisesti myönnäkään, ainutlaatuinen tilaisuus kultaan mureni loppusuoralla, kun ei älynnyt hiihtää ladun sivulla (valmennusjohdon moka, olisi pitänyt huutaa Kertulle ennen stadionia), ei tuolla muita mitalitasoa olevia olekaan kuin Niskaset ja Pärmäkoski (niukinnaukin). Johaug totesi haastattelussa, että Kerttu hiihti hänen perässään, tilaisuus oli ottaa kulta, mutta ottamatta jäi...
Voittajat ovat omassa sarjassaan...vain heidät muistetaan. Jo sana olympiavoittaja kertoo olennaisen...Kertulla oli viimeinen tilaisuus elämänsä kunnossa päästä tuohon harvalukuiseen joukkoon, legendaksi, Johaugin tappajaksi! Jää harmittamaan loppuiäksi...Kerttu hävisi matkassa mitattuna Johaugille 2,37m...kaukanahan se tosin on Mietaan 6cm häviöstä...