Jos puhut etulevyn+kotelon reunaheijastuksista, niin kotelon ulkopuolen reunojen diffraktiot ovat kriittisiä, fataaleja, eikä asialla ole penninkään tekemistä huoneakustiikan kanssa. Ja kaikki diffraktiot pitäisi pyrkiä poistamaan, asiasta ei vallitse muuta kuin yksimielisyys. Jokainen diffraktiokohde synnyttää uuden äänilähteen, jonka säteilemän äänen vaihe ja taajuusvaste ja säteilysuunta on mitä milloinkin, tai onhan se tarkasti mallinnettavissa että mikä hirviö on syntynyt, mutta kuuntelupaikalta käsin ei voi lopputulosta ennustaa. Ei osaa väistellä diffraktiokeiloja. Varma kuitenkin on se, että äänilähde suttuuntuu ja ne erilliset pseudolähteet on kuultavissa. Tietyissä suunnissa diffraktioiden voimakkuus ylittää elementin siihen suuntaan lähettämän äänen tason, joten elementti vaihtaa paikkaa. Minä ainakin kuulen diffraktiot eli elementin seilaamisen pitkin poikin, enkä voi millisekuntia pidempään kestää moista kärsimystä. Siksihän kokseja ja yksiteitä käyttelenkin. Ymmärrän kyllä jos joku haluaa monitiekaiuttimen äänen tahallaan pilata, sehän on jo osittain pilattu sijoittamalla erillisiä äänilähteitä etulevyyn. Mutta kokseilla ja yksiteillä täytyy pyrkiä taivaisiin, kun ei ole tahallaan katkottuja tikkaiden puolia matkan varrella. Eikä kannata tahallaan katkoakaan. Eli synnyttää diffraktioita ja resonansseja. Kotelon sisäiset heijastukset nekin pilaavat äänen, mutta sen kuulee vain hifisti. Tai jokainen muukin, jos pääsee vertaamaan rinnakkain kahta koteloa, jotka muuten ovat identtisiä, mutta toisessa on diffuusi sisäkenttä ja toisessa resonansseja vilisevä purkkisaundi. Jos huonoa haluaa vuonna 2004 rakentaa, kannattaa ottaa mallia 70-luvun suunnittelun tasosta, jossa etulevyn päälle kiinnitettiin puurimoilla varustettuja kangaskehikoita, siinä sitä diffraktiota piisaa oikein urakalla. Lisäksi kannattaa asentaa diskantti ja keskiääniä toistava elementti vierekkäin, sekin oli muotia muinoin. Auttaa myös se, että sijoitetaan teräväreunaisia refleksikanavia diskantin ja keskiäänisen välittömään läheisyyteen. Luonnollisesti mitään diskanttisuuntaimia ei saa käyttää, nehän pienentävät diffraktioita, pannahiset. Sen ymmärrän täysin, että köyhänä ostetaan halpaa, ja voi odottaakin huonoa lopputulosta, mutta sitä en tajua, miksi kalliit elementit pilataan asentamalla ne käyttökelvottomiin koteloihin. Kunnon kotelo ei ole rahasta kiinni, jopa 0 eurolla pystyy tekemään virheettömän kotelon jos alkaa kovertaa kantoon onteloa puukolla tai taltalla. Kannon ulkomuotokin on sopiva diffraktiomielessä, seinälle nostettuna se integroi kaiuttimen seinään mainiosti kaikkine juurineen; ilmainen diffuusori samalla kertaa. Siis koverretaan kantoon, karkealla kädellä ilman viimeistelyä, pystysuuntaan halkaistun munan (tai mukiloidun perunan) muotoinen onkalo ja sitten ruuvataan/liimataan etulevy päälle. Suurin työ on kiskoa kanto irti maasta ja sahata ylimääräiset juuret pois. Kaarnakin kannattaa poistaa, sen alla kuitenkin köpöttelee tuholaisia. Takakaiuttimiksi nämä sopivat, edessä juuret haittaavat kuvan katselua.
Et ole harkinnut laittaa firmaa tuon konseptin ympärille? Teet paria eri mallia ja myyt niitä Japanissa mystisissä pikkuliikkeissä. Kaiuttimille hintaa vaikka 70000 dollari parilta.
Noista etulevyn reunojen diffraktioista Kolinummi kirjoitti (6/2 yhteydessä) että vaikka ne vaikuttavat taajuusvasteeseen niin sitä on vaikea kuulla koska tehovaste pyrkii niitä eroja tasaamaan. Kaiuttomassa tilassa ja lähikentässä kuunneltaessa edestä suoraan mitattu taajuusvaste on kylläkin tärkeämpi kuin tehovaste, jos kuunnellaan tavallisessa kerrostalo-olohuoneakustiikassa ja kauempana kaiuttimesta alkavat heijastuneet äänet värittää toistoa enemmän. Kyllähän tietysti diffraktioiden välttäminen on hyvä periaate, optimaalinen kaiutin olisi pistemäinen ja samalla erittäin suuntaava kaikilla taajuuksilla. Esim. se kaiutinrakennuskilpailun (DIY2004) avoimen luokan voittajakaiutin oli aika pitkälle parasta mitä voi tehdä (tosin elementit voisivat olla paremmat, samoin jakosuodin ja vahvistimet). Siinä oli dipolibasso, kardioidikeskiääninen ja suuntaimella varustettu diskantti. Koaksiaaleissa kuitenkin se hyvä puoli että reunaheijastuksista ei tarvitse välittää koska suuntakuvio on sellainen että niitä ei ole, koska bassokeskiäänisen kartio toimii diskantille suuntaimena, ja toisaalta bassokeskiääninen suuntaa 2pi avaruuteen baffle step taajuuden (f3 = 115/kotelon leveys) yläpuolella. Ongelmana koaksiaaleissa on toisaalta se että koska kartio ei ole suuntaimena optimi se aiheuttaa heijastuksia ja taajuusvaste ei ole kovinkaan suora (ohisuunnattuna paras). Reunaheijastuksista pääsee muuten eroon helposti upottamalla kaiuttimen seinään.
Tuollasen pienen suljetun koaksiaalin paras käyttöhän olisi juuri lähikenttäkuuntelu, jolloin reunaheijastuksista tarvii välittää. Mutta kuinka paljon? Onko esimerkiksi elementin upottaminen etulevyyn välttämätöntä? Gradient Prelude on kai aika hyvin toteutettu koaksiaali? Siinä on ritilä elementin edessä ja sen sanotaan olevan parempi vaihtoehto, kun tavallinen kankaalla päällystetty kehikko. Preluden etulevyn reunat on jätetty suorakulmaisiksi.
Vielä parempi on kooltaan samankokoinen Gradient Lauri. Siinä on jonkinlaiset viistoumat massiivipuu etulevyssä (ehkä vain koriste??). En tiedä tarkalleen, mitä kaikkea on paranneltu, mutta äänessä on ihan selvä ero Laurin eduksi. Lauri muistuttaa kyllä preludea, mutta stereokuva on isompi & tarkempi ja bassontoisto ulottuvampi. Herkkyys oli Laurissa pienempi. Volumenappia sai olla säätämässä kun vaihteli Preluden ja Laurin välillä.
Oletko tutkaillut millaisia muutoksia pömpellin sisälle on tehty? Tiedoista voisi olla koko DIY-alueelle hyötyä . Ehkä ne kiistellyt viistot sisäseinät tai isot määrät täyteainetta tms. on vaikuttaneet. Mutta miksi kannattaisi alkaa mittaamaan ja säätämään kaiuttimen impedansseja tarkkaan? Miten tuo impedanssipiikki äänessä kuuluu? Ja kun simulointisoftilla olen leikkinyt, niin muutaman kymmen prosentin tilavuusmuutokset ei mitään dramaattisia muutoksia näytä aiheuttavan. Leikö sitten melkein sama onko koppa 6 vai 8 litraa?
Tuo impedanssipiikki paljastaa kaiuttimen (elementti+kotelo täytteineen) resonanssin Fc ja siten vaikuttaa suoraan ja vielä enemmän välillisesti tuon resonanssin kautta. Kyllä se kauttimien "parittaminen" kannattaa tehdä sitten, kun elementit on sisään ajettu. Noilla simulointisoftilla on hieno kyky tuottaa komeita käyriä ja käppyröitä, mutta ne eivät kuulosta miltään ja sieltä äänestä se ero tulee. Lapsi voi itkeä taajudella X ja kitara soida samalla taajuudella X mutta silti ne kuulostavat täysin erilaiselta, noin niin kuin karrikoidusti. Simulointisoftat ovat kuin tuli, hyvä renki mutta huono isäntä. Softilla on helppo ja hyvä mallintaa useita, jopa satoja eri vaihtoehtoja ja siten päästä haluttuun lopputulokseen. Sitten vain rakennetaan simuloidun mukaiset kaiuttimet ja hierotaan ne kuulostamaan keskenään samalta, helppoa eikö totta. Simulointisoftat helpottavat elämää huomattavasti, kun suunnitteluvaiheessa hierotaan eri käyrien välistä parasta kompromissia. Kaiutin on kompromissi AINA, täydellisen optimaalista ei ole eikä tule. Hyvä simulointisoftan käyttäjä taas erottuu siitä, että hän tietää pääpiirteissään, miten minkäkin käyrän muutos vaikuttaa ääneen.
En ole katsonut pömpelin sisälle enkä katso ainakaan ennen takuuajan (2-vuotta) umpeuduttua. Impedanssin/taajuusvasteen voisi molemmista mitata, kun olen saanut sisäänajettua kaiuttimet. Tästä tulikin mieleen, miten kaupalliset kaiuttimet paritetaan kun sisäänajoa elementeille ei ole tehty? Suljetussa kotelossa impedanssipiikin paikka vaihtuu hyvin selvästi kotelon koon mukaan (Q-arvo). Ainakin winisdpron mukaan. 6:n ja 8:n litran välillä on varmasti selkeä ero.
Juu kyllähän se niin on, että mittaamalla & kuuntelemalla lopullinen säätö tehdään. Mutta softalla pääsee hyvään alkuun ja pystyy helposti katsomaan, mihin suuntaan mennään komponentin arvoa muuttamalla.
Kaiuttimen sisälle voi kurkistaa liitinpaneelin kautta, yleensä takana on joku muovinen naurettava räminä/vuotolevy, jossa liittimet ovat kiinni. Sen saa ruuveilla irti takalevystä. Ainakin näkee onko vaimennusainetta, ja sukkapuikolla voi tökkiä sinne sekaan niin tuntee onko väliseiniä tai tukipuita. Jos kuuluu krutz ja sukkapuikko tulee esille kaiuttimen etupuolelta, en ole syyllinen, viheltelen mennessäni ja lähden kulman takana juoksuun.
Tuliko näistä koskaan valmiita? Itsellä on aw-36 ja nyt olen miettinyt josko hyödyntäisin vanhoja osia ja tekisin pelkistä koksuista pienet suljetut kotelot pieneen huoneeseen. Elementti on tuo sama vanhempi malli. Onko joku tehnyt vastaavia ja osaisi kertoa onnistumisen mahdollisuuksista. Erityisesti kiinnostaisi vinkit jakosuotimeen, kotelon tilavuuteen (suunnitelmissa alle 10l) ja onko etulevyn koko/pyöristykset kuinka kriittiset? Vaihtoehtona on tietysti tehdä aw-10coax:in jakosuodin ja muokata sitä kuunteluiden perusteella. Mutta jos joku osaa kertoa valmiiksi paremman, niin vinkit otetaan vastaan.
Unohtui vielä laitaa että onko joku verrannut suljettua ja normaalia refleksi koteloa? (ei tällä kertaa transflex juttuja) Suunnittelu ohjelman mukaan menee 15hz alemmas, mutta entä käytännössä saundi? Kaiuttimien sijoituspaikka tulee olemaan huonosti akustoitu kerrostalon huone ja liian lähelle huoneen kulmia asennettuna.
Suljettu voisi sinulla toimia paremmin. Tai tee kuten minä: refleksikotelo, joka suljetaan tarpeen tullen. Käytän omia koaksiaalejani milloin refleksinä, milloin suljettuna (vaahtomuovitulppa refleksiputkeen). Kumpikin toimii omalla tavallaan hyvin. Refleksi toimii itsenäisenä kaiuttimena paremmin (ilman subbaria siis), mutta vaatii hyvän sijoittelupaikan huoneessa (kaukana seinistä), ettei ääni mene kumisevaksi. Maksimiäänenpaineet eivät nouse kovin suureksi, kartion liikerata alkaa rajoittaa, koska kaikki bassotaajuudet pääsevät kartiota kiusaamaan. Suljettu toimii paremmin jos seinä on lähellä tai huone muuten korostaa bassoja liikaa. Äänenpainetta saa nyt enemmän (keskiäänillä-diskanteilla), eli subbarin avustuksella saa ilmoille kovempaa ääntä. Suljettu kotelo hillitsee kartion liikerataa, liike ei ylity kovallakaan volumetasolla. Vieläkin kovempaa ääntä lähtee jos leikataan koaksiaalista alle 100 Hz taajuudet kokonaan pois aktiivijakosuotimella (ja annetaan ne subbarin houdettavaksi). Kovaa luukuttaessa diskanttidomen puhekela voi kärytä. Mitään PA-kaiuttimia nämä eivät ole. 12 litraa taitaa kotelotilavuus minulla olla, en muista tarkemmin.