Olihan tämä... No, olihan se. Uskomattoman kauniin Abbey Cornishin ja uskomattoman hienon musiikin lisäksi en oikein keksi mitään mainitsemisen arvoista. En tarkoita, että leffa oli huono, mutta jotenkin ei vain iskenyt. Juu, tytöt oli nättejä, toimintaa piisasi ja cgi oli silmiähivelevää, mutta silti, jokin tökki. Björk täytyy mainita erikseen. Koskaan en ole voinut sietää, mutta nyt kyllä toimi.
Olihan tämä mahtavaa silmä- ja äänikarkkia, ei voi muuta sanoa. Ihan lopussa tuli vähän ajatteliakin aiheuttavaa luotailua sen verran, että tekisi mieli katsoa uudestaan jonkin ajan kuluttua, että annetaanko alkupuolella vihjeitä tulevista tapahtumista. Hieman hämmentynyt olo leffan jälkeen, mikä ei ole huono merkki.
Ihan hyvää viihdettähän tämä tosiaan oli. Nättejä tyttöjä, silmäkarkkia ja musiikit tosiaan sopi todella hyvin. Juonelta nyt en ihmeitä edes odottanut, joten se jäi muutenkin toissijaiseksi. Tosin ehkä jopa yllätti positiivisesti. Annetaan 3,5 / 5 EDIT: Mookidilla muuten tavallaan hyvä pointti: Tästähän tulisi loistava peli
Jälleen erittäin vahvaa visuaalista työtä Snyderilta. Tarina ei ollut Watchmenin tasoa, mutta pitkäksi aika ei käynyt. Erikoisbonuspisteet - Watchmenin tavoin - vaikuttavasta avauskohtauksesta. Nostan kyllä herra Snyderin tämän hetken lupaavimmaksi uudehkoksi ohjaajaksi/elokuvantekijäksi.
Sucker Punchia voisi verrata Tarsem Singhin elokuvaan The Fall: kumpikaan ei ehkä ole aivan täysi napakymppi, mutta kumpikin on visuaalisesti aivan hengästyttävän uskomaton. Sucker Punch on myös viihdyttävä ja sujuvasti etenevä, ja ennen kaikkea se on omintakeisen onnistunut musiikkielokuva, melkeinpä musikaali. Vertauskohtia voisivat olla muutamien Disneyn piirroselokuvien musikaalijaksot, Baz Luhrmannin Moulin rouge! ja hiljattain edesmenneen Ken Russellin Mahler. Vaikka musiikkijaksoissa siirrytään toiselle kerronnan tasolle, ne vievät tarinaa eteenpäin omalla metaforisella tavallaan. (Olen nähnyt vain pidemmän version blu-raylta.) 4/5
Tämä leffa aiheuttanut vain skeptisyyttä ja ennakkoluuloja, mutta vertailut pikkupoikamaisesti fanittamaani The Falliin kyllä nosti lievää mielenkiintoa. Jos tämä on visuaalisesti edes lähellä The Fallin sfäärejä, ei voi olla huti.
Aivan upea! :naminami: Tästä on hankala keksiä mitään selkeästi huonoa sanottavaa. Parasta antia olivat tietenkin visuaalinen ilme ja musiikki, jotka toimivat erinomaisesti. Tytöt olivat niin ihania :love: Tarina oli mielestäni aivan toimiva, vaikka se ei ollutkaan mitenkään poikkeuksellisen syvä tai monimutkainen, tai sisältänyt kaiken mullistavia käänteitä. Tätä elokuvaa ei välttämättä ollut tarkoitettu katsottavaksi naama kurtussa ja monokkeli silmällä, kuten jotkut ovat ilmeisesti luulleet, eräistä arvosteluista ja alhaisista imdb pisteistä päätellen. Joku kommentoi imdb:ssä että tämä olisi "wannabe intelligent film" mutta suurempi ongelma on että niin moni tämän katsonut on "wannabe intelligent critic". Kyllähän tämä 4½/5 ansaitsee. Puolikas piste lähti Spoiler sotimistehtävien hiukan toimimattomasta oppaasta/sotilasesimiehestä. Junakohtaus oli muihin toimintakohtauksiin verrattuna jotenkin heikon tuntuinen toteutukseltaan/animaatioltaan.
Olikohan koko tuotantotiimi ohjaaja etunenässä käynyt sienimetsällä vieraskielisen opaskirjan kanssa? Vai oliko ohjaajan työtiloja saneerattu ja käytetty liian vahvoilla liuottimilla ohennettuja maaleja...? Oli miten oli, niin olipa kaheli elokuva. Monita(s/h)oisuutta tosiaankin oli, mutta juonellisen ja visuaalisen absurdiuden kanssa leikittely kääntyi itseään vastaan. Jotkin näkymät olivat toki "mielenkiintoisia", mutta tuotantoon käytetyt rahat olisi varmasti voitu käyttää paremminkin ja laatia aavistuksen loogisempi tarina sekä käyttää hiukan "arvokkampia" keinoja joilla innostaa katsoja mukaan tunnelmaan. Kerran katsoi, mutta ei mikään klassikko. **½/*****
Nätti leffa, musat toimi, juoni oli aika kiva. Kerran tämän viihdepläjäyksen katsoo, sen jälkeen unohtaa. 2½/5.
Forumin innoittamana piti hankkia kyseinen pätkä ja täytty sanoa, että en pettynyt. Tämä oli jotain piristävän erilaista. Vaikka osan juonesta pystyikin jopa viinipäissään arvaamaan, oli tämä silti mielestäni erittäin viihdyttävä ja mukaansatempaava pätkä.
Tämä tuli tällä viikolla katsottua bd:ltä sekä teatteri- että extended-versiona ja kyllä vaan on hyvä leffa edelleen ja kestää useammankin katsomiskerran. :thumbsup:
Sipulin kuori on vaatimaton, kuiva ja mauton, mutta mitä syvempiin kerroksiin kaivautuu, sitä makoisammaksi sipuli muuttuu. Samoin käy elokuvalle Sucker Punch (2011). Päähenkilö Babydoll joutuu harmaassa kehyskertomuksessa katalan isäpuolen juonimana mielisairaalaan, samalla kun taustalla soi Annie Lennoxin ja David A. Stewartin säveltämä "Sweet Dreams (Are Made Of This)". Lennox-niminen mielisairaala muuttuu tytön mielikuvituksessa karamellin värikkääksi ja imeläksi luksusbordelliksi. Bordellia Babydoll pakenee vielä syvemmälle teinitytön henkisesti infantiileihin seikkailufantasioihin. Sucker Punchin melodramaattisen kehyskertomuksen realistisuus on näennäistä, sillä elokuva alkaa teatteriverhojen syrjäänvetämisellä. Verhojen takaa paljastuu Babydoll suremassa huoneessaan äitinsä kuolemaa. Valpas katsoja huomaa, että huone on lavastettu teatterin lavalle. Fantasiat ovat itsepetoksellinen pakokeino oikeasta elämästä. Nyt sama pätee kuitenkin myös toisinpäin: Mielikuvitus on Babydollin keino palata oikeaan elämään, vapauteen. Ironia on täydellinen. Sucker Punch on fastasiaelokuva, jossa mikään ei ole totta, mutta jonka katsojat eläytyvät Babydollin neljänteen tai peräti viidenteen potenssiin kohoaviin fantasioihin, joita Babydoll käy läpi paetakseen fantasiamaailmansa "todellisuudesta", päämääränään meidän, elokuvan maailmaan siirtyneiden katsojien, "todellisuus". Elokuvajuliste "My Dream Is Yours" (1949) ei ole bordellin seinällä sattumalta. No, elokuvan kaksi versiota katsottuani, erehdyin lukemaan Matti Rämön Helsingin Sanomissa 14. 4. 2011 julkaistun arvion. Rämö ei ollut ymmärtänyt elokuvasta saati sen mielikuvituksen voimaa ylistävästä sanomasta sitten kertakaikkisen yhtään mitään.
Ennakkoarviot ovat olleet hiukan ennalta-arvattavia. Esimerkiksi HS:n Ilja Rautsi: Pöljä tarina mielisairaalaan suljetusta tytöstä, joka pakenee toimintafantasioihin. 1/5 Kuinkahan monesta klassikosta saisi rykäistyä yhtä alasampuvan luonnehdinnan? Pöljä tarina kuolevasta miljoonikosta, joka haikailee kelkkaansa. Pöljä tarina seurapiiritoimittajasta, joka haahuilee Rooman yössä. Pöljä tarina papasta, joka nokostelee automatkalla Tukholmasta Lundiin. Pöljä tarina äijästä, jolta varastetaan polkupyörä.