Smoukahontas eli Sara Maria Forsberg

Keskustelu osiossa 'Tarinatupa Classic (Yleiskeskustelu)' , aloittajana ElvisThePelvis, 02.04.2014.

  1. x_jmt_x

    x_jmt_x Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    18.08.2006
    Viestejä:
    7 448
    Saadut tykkäykset:
    433
    Nettilähteiden mukaan EP:n tai kokonaisen levyn piti tulla syksyllä. Näin ei ole tapahtunut.

    Heittoni oli piikittelyä eräiden tahojen suuntaan, joiden mielestä vika ei mitenkään voi olla Saran itsensä kyvyissä taikka sisällössä. Kun levy näyttää jäävän julkaisematta, niin selitys tullee olemaan se, ettei Saran kaltaisen multitalentin kannata hukata aikaansa musiikkiin (eikä se, että myyntiodotukset olivat niin pienet, ettei levy-yhtiö näe perusteltuna investoida Saraan).

    Joka tapauksessa kovin väkinäiseltä vaikuttaa Saran pinnalla pito. Ja miksi? Mihin sitä nostetta kerätään? Uutta hiusväriä ja vaikka mitä, mutta levyttävältä muusikolta odottaisi uutisia keikoista, uusista omista kappaleista taikka levynteosta. Tällä saralla (Hee Hee) on ollut hiljaista.

    Voin toki olla totaalisen väärässäkin. Hymähdin joskus kauan sitten kohteliaasti erään naisartistin (ystävän ystävä, en tuntenut enkä tunne henk. koht.) sitkeälle työlle päästä pinnalle ja vetämään itse omia biisejään. Hän tosin ei tehnyt työtään roikkumalla Instagramissa, vaan tekemällä biisejä. Ihan kivasti Chisulla tuo ura sitten pari vuotta myöhemmin lähti.
     
  2. Recce

    Recce Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    29.03.2004
    Viestejä:
    2 829
    Saadut tykkäykset:
    187
    Omakustanteista promootiota, veikkaisin.
     
  3. Liekinheitin

    Liekinheitin Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    15.01.2004
    Viestejä:
    4 436
    Saadut tykkäykset:
    68
    No, minä en ainakaan kutsuisi jotain CMX:ää pelkäksi "harrastukseksi". Ja silti ukot veivaavat tuolla keikkoja jopa tappiolla, niin onko tuossa nyt enää mitään järkeä? Varmaan kivaa tekemistä ainakin se tunti lavalla, mutta riittääkö se palkkioksi? Retorisesti kysyen.

    Mitäköhän olit sitten mieltä esim. siitä Yrjänän kirjoituksesta? Onko homma mielestäsi toteutunut käytännössä hyvin?

    Toki piristävää vaihtelua, että kerrankin näin päin: joku toimii moraalinvartijana EtP:lle :D

    Vilkaisin tuon Possen uudestaan, ja siinähän sanottiin näin: levy-yhtiö piti Saran ja halusi etsiä uudet ihmiset yhteistyökumppaneiksi. Tekevät lisää musiikkia ja seuraava vaihe on toka sinkku. Sitä odotellessa. Eli uutisia on kyllä kerrottu, vaikka niitä ei kaikki olisi kuulleetkaan.

    Ehkä kaikki tähän mennessä tehty oli paskaa, mistäs tuota tietää. Mutta California oli kyllä hyvä kappale, ja on, toivottavasti sen joltain Saaran levyltä saa vielä kuulla.

    Niin ja "tähtitieteellisen iso" elokuvaprojekti vuodenvaihteessa tulossa, niinhän se oli. Katsotaan, sanoi lääkäri.
     
    Viimeksi muokattu: 14.12.2015
  4. TheRealThing

    TheRealThing I WANT TO BELIEVE Tukijoukot

    Liittynyt:
    03.05.2004
    Viestejä:
    4 216
    Saadut tykkäykset:
    554
  5. Recce

    Recce Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    29.03.2004
    Viestejä:
    2 829
    Saadut tykkäykset:
    187
    Skiptrace on purkitettu ja ainakin imdb:n mukaan Sara on aikas korkealla nimilistalla, että varmaan "huomattava" määrä skriini aikaa.
     
  6. aheikkinen

    aheikkinen Tuttu käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    05.04.2007
    Viestejä:
    5 011
    Saadut tykkäykset:
    121
    Eiköhän nuo kuitenkin mene ihan vaan suosituimmuusjärjestyksessä. Se nimi on ylinnä, mitä on haettu tai klikkailtu eniten tässä kuussa tjsp? Ei mitään tekemistä ruutusekuntien tai muutenkaan "roolin merkittävyyden" kanssa.
     
  7. Recce

    Recce Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    29.03.2004
    Viestejä:
    2 829
    Saadut tykkäykset:
    187
    Aaa, ok!
     
  8. Plisukainen

    Plisukainen Tuttu käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    26.01.2005
    Viestejä:
    1 961
    Saadut tykkäykset:
    164
  9. Liekinheitin

    Liekinheitin Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    15.01.2004
    Viestejä:
    4 436
    Saadut tykkäykset:
    68
    Niin ja Skiptracehän on jo tosi old news, joku ihan toinen juttu tuossa oli kyseessä. Parin viikon päästä nähdään, ehkä.
     
  10. Recce

    Recce Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    29.03.2004
    Viestejä:
    2 829
    Saadut tykkäykset:
    187
    Googlauksella löytyi juttu Outolintu sarjasta, mutta mutta.... Aiemmin väitettiin että hän olisi saanut roolin mutta imdb:n mukaan kyseistä Nita hahmoa esittää Nadia Hilker.
     
  11. TheRealThing

    TheRealThing I WANT TO BELIEVE Tukijoukot

    Liittynyt:
    03.05.2004
    Viestejä:
    4 216
    Saadut tykkäykset:
    554
  12. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    05.05.2004
    Viestejä:
    11 598
    Saadut tykkäykset:
    161
    Kieltämättä naurahdin lukiessani tuon saavutus-kohdan. Toki hän on päässyt Los Angelisiin saakka, mutta tässä vaiheessa voitaneen kuitenkin enemmän puhua vielä onnenkantamoisesta (että juuri Smoukan videosta tuli ns. viraalivideo) kuin sitten siitä, että Smoukan "vuosien raataminen" on tuottanut ansaitusti tulosta. Mitä tyyliin tulee (ja en aio herra Blackwelliksi tässä yllättäen ruveta), niin tuohan on perus raikkaan nuorekasta oleskeluasu-Smoukkaa naisellisella avaruusteemalla maustettuna. En nyt sitten tiedä, onko tuo asu ns. punainen matto -kamaa, mutta toisaalta eiköhän tuo kuvakin vähän kerro siitä, ettei hän ole kuitenkaan tainnut tähtien kanssa astella sisälle, vaan ihan muuhun aikaan vähemmän tärkeiden kutsuvieraiden (jospa Universalilla on heitetty kahvipöydälle kasa kutsuvieraslippuja ja sanottu "ottakaa siitä jos haluatte") kanssa.

    Katsoin vasta nyt tuon Smoukan Posse-jakson (josta en pistänyt merkille ketjussa mainittua muodonmuutosta) ja kieltämättä hieman kyynisenä odotan, mikä tämän Smoukan tuleva megajulkistus on. Tämäkin kyllä haiskahtaa lähinnä Cheekiltä matkitulta hypetykseltä, jossa koitetaan pitää yllä kiinnostavuutta heittämällä haastatteluihin mukaan sanoja kuten "iso julkistus" ja "suunnitelma". Smoukan tapauksessa ei vaan taideta ihan stadionia olla rokkaamassa, vaan pahoin pelkään, että kyseessä on joko hyvin epävarma rooli jossain Hollywood-tuotannossa tai sitten Skiptracen kaltainen rooli (jonka arvelen olevan vain hitusen isommassa roolissa kuin mitä Suomi-liput ja Finlandia Vodkat ovat Rennyn elokuvissa ja jossa Smoukka pistää homman pahemmin läskiksi kuin mitä Austin Powersissa vieraiden valtojen naisagenttien näyttelijät ovat pistäneet).
     
    Viimeksi muokattu: 16.12.2015
  13. Mookid

    Mookid Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    16.07.2006
    Viestejä:
    2 475
    Saadut tykkäykset:
    199
    http://nyt.fi/a1450157330483

    Mutta mussuta toki vielä onnenkantamoisista ja "saavutuksista."
     
    Viimeksi muokattu: 16.12.2015
  14. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    05.05.2004
    Viestejä:
    11 598
    Saadut tykkäykset:
    161
    Tämä ilmeisesti oli nyt sitten se "megapaljastus". Näin ollen voin jatkaa kevein mielin mussuttamistani, sillä A) olen kyllä antanut arvoa Smoukan Youtube-hassuttelutaidoille, mitä tulee huumoriin sekä äänelliseen että kielelliseen lahjakkuuteen ja B) tämä paljastus ei liittynyt juurikaan siihen uraan, mitä Smoukka on koittanut Youtube-tähteydensä jälkeen luoda ja johon koin hänen siten viitanneen "saavutuksillaan". Toki hänellä nyt sitten oli enemmän syytä olla Star Wars -ensi-illassa punaisella matolla kuin annoin ymmärtää, mutta ollaanpa nyt realistisempia, eikä aleta Smoukkaa pitämään Tolkienina sen tähden, että tunnetusti vähemmän vakavasti materiaaliinsa suhtautuvat SW-tuottajat päättivät tuoda elokuvaansa nuorekkuutta myös tätä kautta: tehdä yhteistyötä sen Youtube-tähden, jonka hassuttelu sopii leffaan, kanssa. Kuten uutisoinnissa sanottiinkin, niin häntä pyydettiin mukaan aikoja sitten hypen ollessa suurimmillaan, joten tämä oli nyt vaan yksi esimerkki lisää tästä hänen onnenpotkunsa mielenräjäyttävästä mittavuudesta, eikä kerro siitä, että hänellä olisi edelleen nostetta rapakon takana.

    Ovathan nämä toki hienoja kokemuksia Smoukalle, mutta olen aina pyrkinyt ajattelemaan asiaa muulta kuin siltä kannalta, mitä yksilö (Smoukka) tästä onnenpotkusta saa. Toistaiseksi en ole nähnyt mitään, mikä ei liittyisi enemmän hänen viraalivideonsa saamaan julkisuuteen ja hänen sekä managerinsa lietsomaan hypeen kuin hänen oikeaan ja muista osaavista erottuvaan osaamiseensa niillä urapoluilla, joihin hän on tähdännyt. Laantunut suosio, uraprojektien mureneminen ja yhtäkkinen käännös vaatesuunnitteluun kertovat minulle sitä totuutta, että osaava muttei osaavin ihminen on pystynyt hyödyntämään äkillistä julkisuuttaan mutta se on jäänyt enemmän juuri hyödyntämiseksi kuin sellaisen uuden luomiseksi, josta muut pokkaavat palkintoja ja luovat uria jättäen taakseen mahdollisen opportunistisen alkunsa.
     
    Viimeksi muokattu: 16.12.2015
  15. Hattori Hanzo

    Hattori Hanzo Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    28.02.2004
    Viestejä:
    1 140
    Saadut tykkäykset:
    4
    Tätä se on kun Taiteellinen Nero ei ole puikoissa. Joudutaan käyttämään kaikenmaailman youtube-tähtösiä luomaan kieliä galaksiin.
     
  16. adagionette

    adagionette Käyttäjä

    Liittynyt:
    20.04.2015
    Viestejä:
    143
    Saadut tykkäykset:
    5
  17. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    05.05.2004
    Viestejä:
    11 598
    Saadut tykkäykset:
    161
  18. nepa

    nepa Alakerran HFR CIH -mies. Tukijoukot

    Liittynyt:
    17.10.2001
    Viestejä:
    7 601
    Saadut tykkäykset:
    643
    Vaikka sinänsä ei tyttösen höpöttelyt ole kauheasti iskeneet, niin pitää peukuttaa häntä siitä, että sai noinkin hienon ja vaativan työn itselleen, ja vielä tehtyä hyvin. Alastonkuvia edelleen odotellessa.
     
  19. latexii

    latexii Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    14.03.2004
    Viestejä:
    2 725
    Saadut tykkäykset:
    337
    Kyllä.. Itekin voisin häntä hieman peukuttaa.. :rolleyes::D
     
  20. x_jmt_x

    x_jmt_x Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    18.08.2006
    Viestejä:
    7 448
    Saadut tykkäykset:
    433
    Suora lainaus "Huhtikuussa 2014 nimittäin Lucasfilm-tuotantoyhtiö otti yhteyttä--" eli tämä pesti saatiin 100% niiden "kielinainen" -videoiden perusteella ja se siitä.