Kannattanee koittaa ruksia DVBViewer käyttämään vain yhtä corea jos epäilee että tuplacore aiheuttaa ongelmia. AMD:n X2:lla en ole ongelmia yhdistänyt vielä siihen että softaa pyöritellään useammalla corella. Muissa softissa moisia ongelmia on esiintynyt. DVBViewer ei myöskään tallenna asetuksia ennen kuin poistuu ohjelmasta (ainakin oma epäilys näin) koska mikäli softa kippaa/kone kippaa nii muutokset eivät ole tallentuneet. Vasta kun softasta poistutaan onnistuneesti menivät itsellä asetukset talteen.
Eilen (ja tänään aamuyöstä) tuo dvbviewer toimi jopa ihan suht. vakaasti ja kylläpä tuon uuden asennuksen (eri hakemistoon) jäljiltä, oli tuo "käytä vain ensimmäistä prossua" ruksattuna. Voisin jopa väittää että osa probleemista aiheutui kun ahneuksissaan oli ottanut ekassa asennuksessa tuon ruksin pois. Tosin onpa nuo muutkin asetukset jalostuneet eli NVIDIAnkoodekit käytössä vain overlay-tilassa ja äänikortille sekä Terratec T2:lle laitettu vieläkin uudemmat ajurit ja XP aktivoitu.
Ei ihan niin pitkällä vielä, mutta kortti tunnistuu ja pyynnöt lentää clientiltä serverille. Tarkotus selvitellä miksi itse kuva jää uupumaan. Yhdeltä saksankieliseltä kanavalta tosin tuli audiot läpitte mutta muutoin vielä hieman tunkattavaa, ilmottelen mikäli edistystä tapahtuupi.
Itse pääsin nyt vasta säätelemään lisää, kun vahingossa yhden tuollaisen kortinlukijan jo poltin, mutta sain ongelman korjattua vaihtamalla usb-porttia
No niin toimii. Kävin hakemassa dvb-c pöntön - pukkasin kortin siihen kiinni hetkoseksi. Sitten kortti takasin lukijaan - presto. Näkyy ja kukkuu. Ilmeisesti oikea purkki tekee jotain mitä tuo lukija ei tee.
Joo tässä itsekin ihmettelin kun pari viikkoa sitten kokeilin uusinta versiota hakea ja meni koko systeemi puihin, ei toiminut ollenkaan 3.6.1.2 dvbviewerin kanssa. Nyt otin kokeeksi taas saman tiedoston tuolta Pikachun sivuilta ja kyllä dll tosiaan eri oli ja tällä kertaa toimikin. DLL on nyt sama kuin tuo sun kuvakaappauksen eli koko 89088 tavua ja 26.2.2007 muokattu. Tällä versiolla nopeutui huomattavasti maxin aukeneminen, kanavanvaihdosta menee vain n. sekunti kun kuva tulee, mikä on huomattava parannus vanhempiin versioihin. MUTTA onkos kellään muulla tätä vähän mystistä ongelmaa, että yankse ja cs yhteys katkeaa aina silloin kun vaihtaa kanavaa muxista toiseen? Elikkä jos starttaan dvbviewerin ja pyörin B muxin sisällä, näkyy salatut kanavat vaikka maailman tappiin. Sitten heti kun käyn välillä ylellä, ei yankse enää ala pyörittelemään tietoja vaan on pakko käynnistää jokakerta dvbviewer uudestaan jos haluaa katsoa maxia?
Tunkkaus jatkuu kuitenkin, jotenki tuntuu että jokaista kanavaa tuo ei nyt oikein tajua oikein. Lisäksi purkki löytää jonkun HDTV testikanavan jota tuo PCI kortti ei löydä. Edit: No on siellä näemmä joku audio kanavakin. Jotensakin tuntuu siltä että pitää miettiä jotain korvaajaa tuolle kortticlientille. Alkaa tuntua että se bugittelee jotenkin kun vaihtaa kanavia. Pläräsin ton kaapelikortin tuomat kanavat lävitse (viikon ajan näkyypi kaikki, passaa allekirjoittaneelle testailun merkeissä paremmin kuin hyvin) niin aika tietyn määrän kanavia plarattua tulee ongelma jolloin viritys ei tunnu onnistuvan vaan kuva jämähtää. DVBViewerin restart auttaa tähän ongelmaan.
Tuo pitäisi onnistua Cnxcam:min (tekijä Joker) uusimmalla versiolla ...4 beta:lla, siis tuo kortin päivitys, oliko jokin EMM härpätin. Yanksella ei päivity tuo käsittääkseni.
CnxCam ei vaan tue tuota lukijaa, joten innolla odotamme tilannetta kun tuon kortin pitäisi päivittyä. Nooh jäämme odottamaan mitä tuo tekee sitten.
Kappas, eli tuossa ei ole virtuaali com-porttia laisinkaan? Nyt on testattu sitten ProgDVB+cnxcam mutta tilanne sama kuin Mytheatren kanssa: cnxcam mielestä kaikki ok ja kanavat aukeavat, mutta mitään ei näy. Jostain syystä tuo PlusTV ei ole Progdvb:n, Terratecin Homecineman eikä myöskään Mytheattren mielestä salattu, toisin kuin Canalin kanavat. Onkohan nyt lopultakin niin että tuo Terratec tässä kanittaa ajureineen. Dvbviewerin mielestä PlusTV taas on salattu. Nyt alkaa usko kyllä loppua.... taidan hommata 59 egen Schneiderin boksin ensihätään.
Joo tuo lukija on halpis, ja semmosethan on nykyään USB onlyjä. Kuitenkin PCSC standardin olonen jotenka toimiihan tuo jotenkin, mutta vissiin nuo camit eivät vissiin osaa aina vekslata noita requesteja kohdilleen. Voisihan tietty koettaa jossain vaiheessa hommailla sarjaportti/virtuaalisarjaportti lukijan josko sillä korjaantuisi. Tunkkaus ja säätö kunniaan.:thumbsup: (Ymmärrän kyllä miksi kaikki ei moisesta tykkää...)
Länttäsin vielä powerdvd:n trialwaren ja eipä noillakaan dekooderille näytä toimivan. Huomenna täytyy ostaa halpis digiboxi formuloiden takia....
En oikein usko että tuo on dekooderi ongelma. Oletko katsonut millään laitteella sitä korttia käyttäen?
Jos te joudutte käyttämään korttejanne jossain boksissa että saatte kortin aktivoitua niin se hajoaa aina kun subscriptionit uusiutuvat, eli esim terrestiaali canal+:ssa kerran kuussa.
Syyllinen sitten löytyi, kaiketi. Terratec T2 ja BDA ajurit (T2:n firmware 1.12) Lainasin kaverilta MSI:n MegaSky 580:n ja tolla näkyy pelkällä pikkupiiskalla kanavat muutens. Homma lahtii toimimaan niin kuin se kuuluisa junan vessa. Edit: joku impedanssi sovitus tjsp. hommeli tuota MSI:n tikkua vaivaa. Toimii ainoastaan tuolla pikkupiiskalla, kiinteässä antennisysteemissä, jossa välivahvistin niin ei toimi ja pienellä aktiivihäkkyrällä ei toimi silläkään. Humaxin TIVUbox, tuli hommattu ja saa jäädä olkkariin PVR800T:n kakkosvirittimeksi, 67.50 egee Keskiseltä. Korttia makuutin tuossaa koko yön. Terratecillä ei näkynyt vieläkään ConaxCam ja Yankse saivat omasta mielestään kaiken purettua. T2 pois ja MSI paikalla ->toimii!!!! Setti siis nyt : -XP SP2 OEM (WindowsXP-KB896626-v2-x86-ENU.exe kanava patchi asennettu) -MSI MegaSky 580+ windowsin itse hakemat ajurit -DVBViewer 3.6.1.2 -Newcs -Infinity USB Phoenix kortinlukija COM1:ssä Phoenix tilassa -Yankse+Softcsa 26.2.2007 päivätty versio Helppoo kuin heinän teko ja aikaakaan ei palanut kuin vähän toista kuukautta ;-) Vaimokaan ei lähtenyt kävelemään vaikka välistä jo uhkaili :-o
Käsittääkseni CnxCam ...4 beta pystyy tuon kortin päivittämään, eli laittaa vaikka tuon CnxCam:in ja Mytheatren trialwaren tuota varten jos digiboxia ei nurkissa pyöri.
Minulla yhdistelmä progdvb+wincsc - newcs + scr3310, c+ kortti. Varmastikin halvin paketti PC:llä salattuihin kanaviin. Masa2 kommenttien mukaan pelais varmaan myös DVBViewerillä, PlusTV:tä en ole koittanut kun ei ole sellaista korttia.