Colette McVeigh: leski, äiti, terroristi. Nainen, joka on elänyt Irlannin rebublikaanien aatteen puolesta koko hänen 29-vuotiaan elämänsä ajan. Nainen, jonka kaikki veljet ovat vahvasti mukana IRA:n johtoasemissa ja jonka aviomies kuoli brittiläisten turvallisuusjoukkojen toimesta. Nainen, joka on nyt MI5:sen agentti. Colette pidätetään hänen yrittäessään pommi-iskua Lontoossa ja hänelle annetaan kaksi vaihtoehtoa: puhu ja näe lapsesi vielä uudelleen tai pysy hiljaa ja vietä loppuelämäsi katsoen lasten elämään kaltereiden takaa. Elokuva pohjautuu Tom Brady:n kirjoittamaan kirjaan. Katso elokuvan trailer Ensi-ilta Suomessa 23.11.2012
Koska jo jokin aika sitten päätin olla katsomatta Hobittia ennen kuin kaikki kolme osaa on katsottavissa, piti käydä katsomassa jotain muuta. Joulumieltä täynnä valitsin sitten tämän IRA-leffan... Laadukas leffahan tämä on, siitä ei pääse mihinkään. Sekä pää- että sivuosien esittäjät ovat ihan huippuluokkaa mutta toisaalta mitä muuta tällaiselta eurooppalaiselta leffalta voisi odottaakaan. Myös tarina pysyy kasassa alusta loppuu asti, edeten varsin verkkaisesti ja jättäen katsojalle aikaa pohdiskella tapahtumia niiden vielä tapahtuessa. Pohdiskeltavaa riittääkin, sillä juoni ei ole niin suoraviivainen kuin voisi aluksi kuvitella. Jotain kuitenkin tuntui puuttuvan ja jonkin aikaa leffan jälkeen se vasta tuli mieleen: tässä ei ollut juuri lainkaan musiikkia kohtausten taustalla tunnelmaa alleviivaamassa. Ratkaisu toimii kylläkin hyvin, sillä tarinan maailma on kylmä, asemasotavaiheeseen juuttunut paikka ja sitä kylmyyttä musiikittomuus vain korostaa. Täällä on varmaa vain kuolema ja verot. Toisaalta, ei tämä mitenkään omaperäinen leffa ole, mutta hyvä lisä genreensä kuitenkin. Vähän turhankin verkkainen kyllä. 4/5