Jeffrey Nachmanoffin Replicas (2018) on puertoricolainen tieteiselokuva, joka pyrkii tarkastelemaan ihmisyyden olennaisia kysymyksiä, kloonaamista ja tietoisuuden siirtoa oliosta toiseen. Valitettavasti teos on niin kömpelö, että sen katsominen edellyttää masokistista uhrautumista. Elokuvan ongelmana on se, että käsikirjoituksessa oiotaan mutkia liian suoriksi. Lähitulevaisuuden maailmassa ihminen voidaan muka kopioida inkubaattorissa ja tietoisuus voidaan ”imuroida” vainajan aivoista ja siirtää robottiin tai peräti kloonin tyhjiin aivoihin — ikään kuin vahingoittuneen tietokoneen kiintolevystä siirrettäisiin data uuteen ja ehoon koneeseen. Ihmisen muistoja voidaan ”editoida” noin vain, ja käyttöliittymä tuo mieleen elokuvan Minority Report. Tutkija William Fosterin (Keanu Reeves) perhe kuolee auto-onnettomuudessa, joten hän kloonaa nämä (kopioihmiset pullahtavat 17 päivässä leipäkoneesta ulos ja jollain ihmeen konstilla ovat samanikäisiä kuin vainajat). Valitettavasti inkubaattoreita on vain kolme ja vainajia neljä, joten Foster joutuu valitsemaan, kenestä luovutaan. Spoiler Sitten hän peukaloi vaimonsa ja lastensa muistoja ja poistaa niistä nuorimman tyttärensä, jota ei pystynyt monistamaan. Ongelmana on muun muassa se, voiko näille ”kopioille” paljastaa, että he ovatkin jäljennösihmisiä? Periaatteessa he muistavat oman kuolemansa, mutta sekin lienee editoitavissa pois. Ei ole helppoa leikkiä Jumalaa, eikä tämä elokuva kykene käsittelemään sellaisen tilanteen ongelmallisuutta. Replicas sisältää teknisesti niin epäuskottavia ja ”helppoja” ratkaisuja, ettei se enää toimi tieteiselokuvana eikä filosofisena tutkielmanakaan saati kauhukomediana à la Re-Animator. Keanu Reeves on puiseva, ja Thomas Middleditchin (tuon köyhän miehen Matthew McConaugheyn) esittämä assistentti Ed suostuu käsittämättömän hövelisti vaikka millaisiin kyseenalaisiin tempauksiin. Tämä elokuva on hölmö ja lapsellinen kuin jokin 1970-luvun tekele. Pieni budjetti rajoittaa robottihahmon uskottavuutta. Tässä jäljitellään sellaisia elokuvia kuin Transcendence ja I, Robot, Ex Machina sekä Frankenstein. Lopputekstit kestävät yli 10 minuuttia. 1/5 Ensi-ilta Yhdysvalloissa: 11.1.2019. — Ensi-ilta Suomessa: 1.2.2019. Brittiläisessä blu-rayssa (BD-50) on kommenttiraita ja dokumentti, eikä kuvanlaadussa sinänsä ole paljon moittimista. Muutama näyte: Spoiler
Minun mielestäni tämä ei ollut sentään 1/5 -leffa, vaikkei siinä hurraamista olekaan. Keskivaiheilla oli jopa jonkinmoista jännityksen tapaista ilmassa takaa-ajojen ym. aikana. Juonessa oli todellakin reikiä enemmän kuin Mäkäraisen taulujen reunoissa pahoina päivinä, se on totta. Konsepti sinänsä oli ihan mielenkiintoinen, mutta toteutus ontui kuin nivelrikkoinen muuli. Mieleen tuli muutaman kerran mm. Chappie ja tuo jo mainittu Transcendence. Kertaalleen tuon pystyi ilman isompia vaikeuksia katsomaan, vaikka mm. aika höhlät ja turhan teatraaliset GUI:t häiritsivät melkoisesti. Joskus 90-luvulla nuo olisivat voineet vaikuttaa hienoilta ja futuristisilta, mutta nyt ja tässä tapauksessa aika naurettavilta. Joku pätevämpi ammattilainen olisi varmaankin pystynyt parsimaan tuosta ihan kunnollisen leffan tuolla tuotantotekniikalla ja näyttelijäkaartilla. **½/*****