PVR-9200T ei tallenna kaikkia ajastuksia

Keskustelu osiossa 'Humax' , aloittajana KorvenTyttö, 11.02.2010.

  1. KorvenTyttö

    KorvenTyttö Guest Guest

    Liittynyt:
    10.02.2010
    Viestejä:
    2
    Saadut tykkäykset:
    0
    Ongelmalla pukkaa. Lähes kahden vuoden käytön jälkeen boxi alkoi temppuilemaan niin, ettei nauhoita kaikkia ajastettuja tallennuksia. Ja kaiken hyvän lisäksi jokaisen tallentamatta jättämisen on tehnyt silloin, kun en ole ollut kotona. Ei taida rassukka osata tehdä mitään ellei emäntä katso vierestä :D

    No mutta kuitenkin. Kahtena peräkkäisenä päivänä tallensi yleltä aamulla, mutta ei enää miltään muilta kanavilta kello viiden jälkeen. Ensimmäisen päivän aikana tarkistin, että on varmasti seuraavalle päivälle kaikki ajastettu oikein, mutta ei tallentanut seuraavanakaan päivänä viiden jälkeen.

    Ja nyt harmittaa, kun on tullut touhuttua paljon, ei voi olla varma siis mistä syntynyt humaxin yhteistyöhaluttomuus:
    - sain uuden telkkarin, boxi siinä kiinni nyt scartilla, kun entisessä oli antennilla
    - samaan aikaan pistin dvd:n kulkemaan boksin kautta
    - kiintolevy päässyt kertymään lähes täyteen
    - boxissa pidetty välillä sisässä PlusTv:n korttia (vähän turhaan, sillä useat maksukanavien tallennukset epäonnistuivat = musta ruutu ja teksti 'kanava salattu')

    Netistä löytyi päivitys, mutta minulla on kannettava eikä siihen käy se rs-232c kaapeli eikä tietoa, milloin saan hommattua jotain sopivampaa letkua koneen ja boxin väliin. Boxissa siis nyt se 100.04 versio...

    Eli auttakkee akkaa (vasta)mäessä! Odotanko, kunnes saan päivitykset asennettua? Alustanko kiintolevyn? Tehdasasetukset takaisin? Huoltoon? Ikkunasta pihalle?

    ByTheWay, veljellä samanlainen boxi ja siinä samaa vikaa, jonka lisäksi se satunnaisesti ei älyä katkaista tallennusta, vaikka ohjelma olisikin jo loppunut.

    Harmillisia vikoja muuten niin hyvässä vehkeessä...
     
    Viimeksi muokattu: 11.02.2010
  2. Kicker

    Kicker Guest Guest

    Liittynyt:
    08.03.2006
    Viestejä:
    247
    Saadut tykkäykset:
    0
    Juu hyvä vehje tuo on, nyt sen vasta huomaa kun tutustuin Kaonin vastaavaan (jumaliste mitä kaikkea pas*** ne ihmisille myyvät!, anteeksi OT). Niin kokeilisin ensin palauttaa tehdasasetukset ja vapautaa hieman levytilaa (poistaa vaikka muutaman tunnin verran tallenuksia).
     
  3. carpenter83

    carpenter83 Guest Guest

    Liittynyt:
    08.07.2004
    Viestejä:
    1 817
    Saadut tykkäykset:
    1
    Tilaa adapteri esim. täältä niin saat sen päivityksen asennettua sieltä läppäriltä. Itsellä ainakaan samanlaisen mutta päivitetyn boksin kanssa ollut mitään ongelmia.
     
  4. Japsu1

    Japsu1 Uusi jäsen

    Liittynyt:
    17.05.2006
    Viestejä:
    728
    Saadut tykkäykset:
    0
    Tuo ainakin sotkee laitteen helposti joten siivoa kiintolevy. Kaikkein parhaiten auttaa kun pistät levyn kylmästi tyhjäksi eli alustat levyn. Nämä boksit kun ovat tarkoitetut lähinnä katselun ajansiirtoon, ei tallenteiden psysyväksi arkistoksi, valitettavasti.

    Itsellä on kaksi 9200T laitetta, vanhin 08/2007 ostettu ja päivitetty 100.06 versioon. Toinen, makkarissa oleva on hankittu 07/2008 kun halvalla sain. Siinä on edelleen 100.04 versio jota en ole jaksanut päivittää vaikka adapterinkin hommasin yli vuosi sitten. Uudessa ja vanhassa ei ole toimivuudessa ja ajastuksien luotettavuudessa mitään eroa koska en päästä levyjä täyttymään, tällä hetkellä 04 version laitteessa 50% tilaa vapaana ja 06 versiossa 74% vapaana.

    Tosin tuo 74% vapaana tekee 364 gigatavua koska vaihdoin siihen vuosi sitten vähän ennen takuuajan umpeenmenoa alkuperäisen levyn tilalle 500 gigaisen ja laite on senjälkeen toiminut kuin unelma. :D
    https://www.dvdplaza.fi/forums/showpost.php?p=1192792&postcount=10

    Ainoa vika näissä Humaxeissa on tuo kaukosäädin joka ei aina suostu tekemään sitä mitä pyydetään vaan esim. vaihtaa kanavaa kun yrittää volyymiä pienentää tai vastaavaa. Mutta tuo on vain kauneuspilkku muuten erittäin selkeästi ja luotettavasti toimivassa laitteessa. Tämä siis antenniverkon laitteesta, kaapeliverkon laitteissa on joillakin alueilla esiintynyt jonkin verran pikkumurheita ajastuksien kanssa, en tosin tiedä onko asia ehkä korjaantunut viimeaikoina...?
     
    Viimeksi muokattu: 11.02.2010
  5. jortti

    jortti Guest Guest

    Liittynyt:
    31.03.2007
    Viestejä:
    36
    Saadut tykkäykset:
    0
    Itselläni tuon 1.00.4 version kanssa jäi joskus nimenomaan ylen kanavilta ajastettuja ohjelmia tallentumatta. Tämä vika korjattu viimeisimmässä 1.00.06 ohjelmistoversiossa, joten kannattaa päivittää. Minulla ainakin sen jälkeen kaikki ongelmat hävisi. Ja tuo toinen on tuossa toisessakin viestissä mainittu kiintolevyn täyttyminen, se alkaa sotkea tallennuksia, joten pitäisi saada kiintolevy alustettua. Katsele urakalla kaikki tärkeimmät pois ja alusta levy. Näiden kahden toimenpiteen jälkeen Humaxisi toimii taas kuin junan vessa.
     
  6. Japsu1

    Japsu1 Uusi jäsen

    Liittynyt:
    17.05.2006
    Viestejä:
    728
    Saadut tykkäykset:
    0
    Totta että siihen aikaan jäi ylen kanavilta välillä jotain tallentumatta mutta koska myös yle teki korjauksia omiin systeemeihin samoihin aikoihin niin epäilen että homma nykyään toimii siltä osin jopa ilman tuota viimeistä päivitystä. Asialle löytyi looginen selityskin mutta en nyt muista enkä jaksa kaivaa keskusteluista esille tuota. Itse en siis ole sen ylen oman päivityksen jälkeen havainnut mitään poisjääneitä tallennuksia 1.00.04 versiossakaan, mene ja tiedä...?

    Mutta tuo levyn alustus on mielestäni asia josta ainakin kannattaa aloittaa vian etsinnässä.

    PS.
    Nyt löysin sen Yle tallennusongelmajutun:
    https://www.dvdplaza.fi/forums/showpost.php?p=1069734&postcount=5

    Eli Yle siirtyi sittemmin ilmoittamaan EPG:ssä ohjelmatiedot minuutin tarkkuudella kuten muillakin kanavilla eikä sekunnin tarkkuudella joka aiheutti noita ongelmia joten siksi ehkä tuon minun 1.00.04 version kanssa ei ole ollut ongelmia. Tämä tosin on on vain valistunut arvailu, ei varmaa tietoa.
     
    Viimeksi muokattu: 11.02.2010
  7. RPZ

    RPZ Guest Guest

    Liittynyt:
    25.04.2006
    Viestejä:
    276
    Saadut tykkäykset:
    0
    Älä nyt hermostu, mutta oletko aivan varma ettei vika ole käyttäjässä? Kanavavaihto ja voluumi nappula kun ovat identtiset keinukytkimet rinnakkain, ja ainakin itse joudun aina huolellisesti katsomaan kumpaa painan kun en muista kumpi on kumpi.
    Tämä epäily siksi, koska myös minulla on kaksi 9200T:tä (eka ensimmäisiä Suomeen tulleita), eikä koskaan, siis todellakaan koskaan, ole tapahtunut vääriä toiminteita napeista.
     
  8. Japsu1

    Japsu1 Uusi jäsen

    Liittynyt:
    17.05.2006
    Viestejä:
    728
    Saadut tykkäykset:
    0
    En hermostu mutta olen kyllä asiaa seurannut jo kauan ja vaimokin kiroilee samaa asiaa monta kertaa viikossa, joskus lähes päivittäin.;)
    Eli nuo kaksi toimintoa oli vain esimerkkejä sellaisista joista saattaa olla "vakaviakin" seurauksia, eli katsellessa ohjelmaa jota ei tallenna mutta sitten jossain välissä huomaa että tuo pitääkin ottaa talteen ja vaikka näyttää vaimolle. Jos sitten olet tuon kaukosäätimen oikkuilun takia välillä vaihtanut kanavaa niin puskurikin on samassa tyhjentynyt eikä ohjelmaa enää saa tallennettua alusta.:grr:

    Meillä ei kumpikaan nimittäin käytä ollenkaan kanavan vaihtoon tuota volyyminapin "identtistä kaksosta" vaan käytämme OK napin ympäröimää ylä- ja alapuolella olevia kanavavaihtonappeja. Volyymisäätöön taas emme käytä tuon ympyrän vasen/oikea nappeja juuri siksi ettei vahingossa tulisi vaihdettua kanavaa ja myös siksi että oikean käden peukalo ei niin hyvin taivu sinne oikealle alas.;)

    No joo, meni taas pakinaksi tämä vastaus mutta tiedän että Humaxin kapulaa ovat muutkin moittineet samoista oireista. Toki kapuloissa voi olla yksilöeroja, meillä toisessa kapulassa käskyt menee perille hieman paremmin. Olen myös tarkkaillut paristojen varaustilaa ja joskus turhaan vaihtanut tuoreet patterit. Eka kerran nimittäin älysin vaihtaa patterit vasta senjälkeen kuin olin kiroillut viikkoja sitä että käskyt meni perille hyvin laiskasti ja satunnaisesti. ;)
     
  9. RPZ

    RPZ Guest Guest

    Liittynyt:
    25.04.2006
    Viestejä:
    276
    Saadut tykkäykset:
    0
    Ilmeisesti patterien napoihin tulee ajan kanssa myös pientä hapettumaa, koska olen usein huomannut ,että hiljenneen kaukosäätimen saa eloon kun vähän pyörittää pattereita (kosketuspinnat puhdistuu).
     
  10. Japsu1

    Japsu1 Uusi jäsen

    Liittynyt:
    17.05.2006
    Viestejä:
    728
    Saadut tykkäykset:
    0
    Niin minäkin, ainakin muissa laitteissa. Mutta Humaxissa tuo ei ole auttanut. Pitää vielä kokeilla kynsiviilalla tai vastaavalla. Humaxiin taitaa myös saada kohtuuhinnalla uusia säätimiä, en tiedä viitsiikö investoida. Jos vaikka vika on laitteen rommissa.;)

    Edit klo 23.53
    Katselin juuri tallennetta "Ashes to ashes" ja mainoskatkon tullessa painoin keltaista eteenpäinhyppynappia (säädetty 60sekunniksi). Humaxi päätteli että haluan lisää ääntä. Tämäkin on usein toistuva temppu mutta kun siitä ei ole kummempaa haittaa, vaimo ei tuolla makkarissa vielä yhden pykälän äänenkorotuksesta herää.;)
     
    Viimeksi muokattu: 11.02.2010
  11. KorvenTyttö

    KorvenTyttö Guest Guest

    Liittynyt:
    10.02.2010
    Viestejä:
    2
    Saadut tykkäykset:
    0
    No niin. Nyt ottaa jo päähän. Ahistaa.

    Palautin tehdasasetukset mutta en vielä alustanut, mutta poistin PALJON tavaraa. Boxi sanoo, että vapaana yli 60% ja levytilaa yhteensä 149 GB. Kuulostaako kenestäkään muusta tuo 149 oudolta...?

    No, toimi päivan, toimi kaksi. Tänään jouduin taas poistumaan kotoa, ja kas, palatessa ei näy kellon kuvaa etupaneelissa, eli ei tajua tallentaa ajastettuja.

    Iso Kirosana. Helkkaristako se tietää, millon minä en ole kotona?!

    Palautin tehdasasetukset ja poistin vielä vähän ohjelmia. Ei syty kellon kuvaa. Toistin. Ei syty.

    Epätoivoissani aloin kaivelemaan sitä Humaxin melekosen kehnoa käyttöohjekirjaa ja löysin yllätyksekseni takuulaput, joista ilmenee, että takuutakin on vielä vuosi jäljellä! (Mikä taas tarkottaa sitä, että lähimuisti on menny, koska ilmiselvästi en ole käyttänyt boxia kuin vuoden enkä kaksi, kuten ihan ekassa viestissäni väitin...)

    Mitä olette mieltä, lähetänkö takuuhuoltoon vai yritänkö sitä alustamista? Meinaan, että onko siinä nyt semmonen vika mille mie en voi mitään... Molemmat virittimet kuitenkin ok, nauhottaa kahelta kanavalta yhtä aikaa, testasin. Ainoa mikä ei toimi, on tuo, että se ei vaan tajua, että siellä on ajastus joka pitäisi tallentaa.

    PS. Kaukosäädinkin alkoi temppuilun, työntää volumea kun yritän kanavaa. Patteriko siitä on vähissä vai mitä se tökkii. Pientä kuitenkin ite vehkeen häröilyyn...
     
    Viimeksi muokattu: 16.02.2010
  12. lepreconn

    lepreconn Käyttäjä

    Liittynyt:
    27.11.2006
    Viestejä:
    3 370
    Saadut tykkäykset:
    39
    Vaihda nyt se patteri ainakin, mutta suosittelen silti ennen huoltoon viemistä kovalevyn alustamista. Jos et siis saa USB:lla siirrettyä talteen tietokoneelle, mahdollisesti tarpeellisia nauhoituksiasi.
     
  13. Kicker

    Kicker Guest Guest

    Liittynyt:
    08.03.2006
    Viestejä:
    247
    Saadut tykkäykset:
    0
    Juu huoltoon vaan kun kerran takuutakin on! Ei noiden koneiden kaa tartte hermoja menettää!
     
  14. Japsu1

    Japsu1 Uusi jäsen

    Liittynyt:
    17.05.2006
    Viestejä:
    728
    Saadut tykkäykset:
    0
    Se että boksi kertoo väärin vapaana olevan levytilan on tuttu asia. Siihen auttaa levyn alustaminen, tehdasetusten palauttaminen ei levyn sekoamiseen auta. Huoltoon ei kannata viedä ja tuhlata aikaa ellet ole ensin kokeillut alustusta, kyllä se huoltokin tekee sen alustuksen ihan ekana ja menetät kuitenkin kaikki levyllä olevat tallenteet.;)

    Ja tuo kaukosäätimen temppuilu käsiteltiin tuossa pari viestiä aikaisemmin jos tosiaan et jaksanut sitä lukea...
     
    Viimeksi muokattu: 16.02.2010
  15. Kicker

    Kicker Guest Guest

    Liittynyt:
    08.03.2006
    Viestejä:
    247
    Saadut tykkäykset:
    0
    Mitähän mahtaa levyn alustaminen tässä hyödyttää kun käyttäjä selvästi kertoi, etei laitteen paneelissa näy edes ajastuksista kertovaa merkkiä??!! Voihan sitä yrittää vialliselta koneelta vaikka pölyt pyyhkiä siinä toivossa, että toimisi. Takuuaika on kuitenkin rajallinen resurssi ja tässä tapauksessa sitä kannattaa ehdottomasti käyttää. Laitteet ovat tarkoitettu palvelemaan meitä, ei toisin päin!

    Niin ja tuon levytilan kanssa pitää muistaa, että laite varaan ainakin 8 Gigaa MP3ia varten. Käytit sitä tai ei.
     
  16. Japsu1

    Japsu1 Uusi jäsen

    Liittynyt:
    17.05.2006
    Viestejä:
    728
    Saadut tykkäykset:
    0
    Niin, en tosiaan osaa oikein eläytyä tuohon tilanteeseen kun ei ole itselleni ihan samalla tavalla tapahtunut mutta jos kuitenkin sieltä Menu-napin takaa pääsee Kiintolevyohjausvalikkoon ja Alusta-komentoon käsiksi niin levyn alustaminen ei vielä suuri vaiva ole. Ellei se auta niin sitten tietenkin kiireen vilkkaan takuuhuoltoon.
     
  17. RPZ

    RPZ Guest Guest

    Liittynyt:
    25.04.2006
    Viestejä:
    276
    Saadut tykkäykset:
    0
    Tuossa ylhäällähän tuli jo selväksi että levytilan tiedot ei ole oikein. Ja koska siihen mitä todennäköisemmin auttaa alustus, niin totta kai se kannattaa tehdä. Semminkin kun kone sekoilee. Jos ajastusmerkki näkyy joskus ja joskus ei taas näy, en minä ainakaan menisi vannomaan ettei se voisi johtua samasta softa sekoilusta mitä levytilatietojen sotkeentuminen aiheuttaa.

    Olen samaa mieltä kuin esim Japsu, takuuhuoltoon kyllä, mutta vasta kun on kokeillut tuon alustuksen ettei se auta. Niin ja sieltä takaseinän on/off kytkimestä kannattaa tehdä buutti jos ei ole jo tehty.
     
  18. jortti

    jortti Guest Guest

    Liittynyt:
    31.03.2007
    Viestejä:
    36
    Saadut tykkäykset:
    0
    Niin ja laita nyt ihmeessä se viimeisin päivitysversio 1.00.06 ensin siihen, saattaapi alkaa toimimaan jo sillä. Kannattaa ainakin kokeilla. Ei se missään tapauksessa huonone sillä uusimmalla versiolla, joten jokatapauksessa se kannattaa laittaa. Jos vaikka kello palautuu ja tallennukset alkaa toimia, niin katso ensin kiireenvilkkaa tärkeimmät tallennukset pois ja alusta sitten. Jos ei näistäkään mikään auta, vie takuuhuoltoon. Mutta niinkuin tuolla edellä mainittiin, ne alustaa sen jokatapauksessa ja varmaan laittaavat sen viimeisimmän päivityksen. Päivitys ohjeet on selkeät, mutta ei se humax tartte olla yht aikaa scartilla televisioon kytkettynä, niinkuin ohjeissa sanotaan. Ei mulla ainakaan ole koskaan ollu kuin boxi pelkästään tietokoneessa kiinni ohjeiden mukaan ja kaikki päivitykset on onnistuneet moitteetta. Niin ja se vielä, että kun päivität, sun tallennukset säilyy, ne ei poistu siinä yhteydessä. Aloita tästä. Monasti auttaa myös pikku ongelmiin tuo edellä mainittu virran katkaisu takana olevasta kytkimestä.
     
  19. esare

    esare Guest Guest

    Liittynyt:
    16.02.2010
    Viestejä:
    2
    Saadut tykkäykset:
    0


    tuskin käyttäjässä vika sillä mulla tekee kanssa ja jatkuvasti!!
     
  20. ihmemies_

    ihmemies_ Guest Guest

    Liittynyt:
    23.05.2006
    Viestejä:
    2
    Saadut tykkäykset:
    0
    Sama sekoilu alkanut täälläkin. Onko kovalevyn alustus auttanut ongelmiin? No taidan kokeilla joka tapauksessa...