Psych 9 on brittiläis-tšekkiläinen yhteistuotanto, kuvattu Prahassa. Tämä psykiatrinen kauhuelokuva on niin uskomattoman kehno ja hoopo, ettei mitään rajaa. Elokuva ei voisi muuttua enää yhtään surkeammaksi, vaikka kelat esitettäisiin väärässä järjestyksessä. Päälle päätteeksi blu-ray-julkaisun kuvanlaatu on heikko: värikylläisyyttä on liikaa ja ihmiset näyttävät porkkananvärisiltä. Tämä ilmenee jo alkutekstijaksosta, jossa punainen väri korostuu luonnottomasti. ½/5 Spoiler Juoni on olevinaan seuraava: Ruskeaverikkö nainen (Sara Foster) on lapsena (4–10 v.) joutunut jatkuvasti isänsä raiskaamaksi eikä äiti auttanut. Lopulta lapsi tappoi isänsä puukolla. 13 päivää myöhemmin äiti yritti polttaa lapsensa ja itsensä bensiinillä autoon à la Lisbeth Salander, mutta lapsi selvisi. Myöhemmin (ilmeisesti sama?) nainen joutui anonyymina blondina mielisairaalaan ja tappoi psykiatrinsa (Cary Elwes). Sitten edelleen myöhemmin nainen menee samaan sairaalaan töihin järjestelemään arkistoa, koska sairaala puretaan, mutta ilmeisesti ei muista olleensa siellä psykiatrisena potilaana (osastolla 9). Samaan aikaan kaupungissa riehuu sarjamurhaaja, joka tappaa blondeja naisia vasaralla. (Elokuva alkaa tästä.) Sairaalassa on 5. kerroksessa muka yhä töissä se psykiatri, jonka sama (?) nainen oli aikaisemmin tappanut. Nainen menee rupattelemaan hänen kanssaan työpäivän ratoksi eikä ollenkaan tajua, että 1. kyseessä on hänen tappamansa psykiatri ja 2. psykiatri on kuollut — kyseessä on siis skitsofreenikon fantasiahahmo à la Fight Club. Keskustelut muuttuvat terapiaksi, jossa naisen on ”selvitettävä menneisyyttään”, jotta hän voisi tulla raskaaksi. Kuulostaako sekavalta? Ei se mitään! Jatko on yhtä jakomielistä. Nainen epäilee, että hänen aviomiehensä (Gabriel Mann) on kyseinen sarjamurhaaja, ja kertoo poliisille (Michael Biehn). Epäilys on kuitenkin väärä, koska ilmeisesti nainen itse (?) on sarjamurhaaja, joka tappaa äitinsä kaltaisia blondeja naisia. Lisäksi naisen työtoverit jotenkin vain kuolevat väkivaltaisesti sairaalassa. Sitten nainen tajuaa, että psykiatri olikin vain hänen mielikuvituksensa tuotetta. Psykiatri oli jotenkin vastuussa naisen lapsettomuudesta (elokuvan aikana nainen haluaa hirvittävän innokkaasti ”vauvansa”, ja nainen taas oli ollut anonyymina potilaana, ja nyt naisen piti hävittää sairaalan arkisto polttamalla, jotta kuollut psykiatri ei saisi selville tappajansa henkilöyttä... Sairaala palaa. Muutamaa kuukautta myöhemmin näemme, että nainen on raskaana ja hän on muuttunut blondiksi. Elokuva on kerta kaikkiaan tolkuton, ja poistettujen kohtauksien perusteella juonen piti olla melko erilainen (erityisesti se hyypiö porttivahti vain katoaa elokuvasta). Elokuvantekijät eivät ole olleet alkuunkaan selvillä, mitä tarinalla oikeastaan pitäisi tehdä. Kokonaisuus on sotkuinen ja epämääräisesti vihjaileva, ja asiat jäävät avoimiksi. Näyttelijäntyö on kehnoa. Trailerissa on kohtia, jotka puuttuvat elokuvasta (mutta ne ovat mukana poistetuissa kohtauksissa, joita on huikaisevat 36 minuuttia). Epäonnistuneita ottoja on lisämateriaaleissa 22 minuuttia, ja elokuvan itsensä olisi voinut lisätä samaan kategoriaan. Ei voi olla tuntematta tiettyä vahingoniloa siitä, että perinteikkäissä elokuvamaissakin syntyy tuollaisia kömmähdyksiä. Muutama kuvanäyte: Spoiler Tässä on käännösvirhe: puhe on bensiinistä (”gas”.