Presidentinvaalit 2012

Keskustelu osiossa 'Päivän peili' , aloittajana CleverIndeed, 28.06.2011.

  1. viitas

    viitas Käyttäjä

    Liittynyt:
    24.12.2005
    Viestejä:
    459
    Saadut tykkäykset:
    1
    Tuo nyt oli aikalaila suoraviivainen yksinkertaistus. Vasen laita painottaa veroratkaisuissa ja kokonaisveroasteessa progressiota ja oikea laita tasaveroperiaatetta ideologisita ja pragmaattisista syistä, mutta kummankin laidan isojen poliittisten ryhmien on ollut aina mahdollista rakentaa se terve talousmalli mikä on ollut mahdollista ristipaineisissa tilanteissa ollessaan samassa hallituksessa. Sokeutta on se, että ei nähdä monimutkaisten kompromissien välillä muuta kuin ne "takinkännökset" ja osaratkaisut joissa on joutunut antamaan periksi ohjelmalliselle tavoitteelle. Päätökset tehdään lopulta varsin raadollisissa olosuhteissa, ja omien tavoitteiden kanssa yleensä joko edistytään suoraan tai edistytään myymällä toisaalla toista tavoitetta, mutta omia tavoitteita ei lähes koskaan saada puhtaana käteen. Tämä tietenkin edellytyksellä, että on valmis istumaan myrskyn silmään neuvottelijana ja vastuunkantajana joka joutuu vastaamaan sekä kansakunnalle yleensä että omalle kannattajakunnalleen erityisesti.

    Ylipäätään kyvyttömyys nähdä periaateohjeman, poliittisten ohjelmien ja vaaliohjelmien julistukset vaalilupauksina on epä-älyllistä.

    Verotuksen käyttäminen kulutuksen tai käytöksen ohjaamisessa ei ole mikään Vihreiden keksintö tai erityispiirre. Sitä on tapahtunut kautta aikain ja sitä tapahtuu tänäänkin. Dieselveron noston käyttäytymistä ohjaava malli suosii kulutuksen vähentämistä niin kauan kun ohjausvaikutus osuu dieselhenkilöautoihin. Valitettavasti sama vaikutus tulee joukkoliikenteen kustannuksiin mikä suoraan on ohjaamassa kulutusta toisaalle, ja valitettavasti sama vaikutus tulee lisäkustannuksena kaupan ja teollisuuden kuljetuksiin mikä ohjaa kustannusvaikutusta kaikkeen taloudelliseen aktiviteettiin.

    Hallitusohjelman talouspolitiikka sisältää veroluontoista lisätulojen hankintaa paletissa missä on mukana progresiivisen veron elementtejä ja tasaveron elementtejä ja tasaavia elementtejä. Jokainen ryhmä sai omia tavoitteitaan läpi ja jokainen ryhmä joutui luopumaan omista tavoitteistaan.
     
  2. CleverIndeed

    CleverIndeed Uusi jäsen

    Liittynyt:
    11.11.2007
    Viestejä:
    5 595
    Saadut tykkäykset:
    1
  3. CeeLo

    CeeLo Uusi jäsen

    Liittynyt:
    10.06.2006
    Viestejä:
    1 123
    Saadut tykkäykset:
    0
  4. CleverIndeed

    CleverIndeed Uusi jäsen

    Liittynyt:
    11.11.2007
    Viestejä:
    5 595
    Saadut tykkäykset:
    1
  5. Tilt-type

    Tilt-type Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    03.07.2003
    Viestejä:
    3 118
    Saadut tykkäykset:
    181
  6. h-p

    h-p Käyttäjä

    Liittynyt:
    13.03.2007
    Viestejä:
    863
    Saadut tykkäykset:
    0
  7. Groke

    Groke D'oh! Tukijoukot

    Liittynyt:
    18.08.2005
    Viestejä:
    2 651
    Saadut tykkäykset:
    1
    Scripta 4.1.2012 > Hyvää uutta vuotta 2012!

    "Omat realistiset vaihtoehtoni ovat Soinin lisäksi Paavo Väyrynen, Pekka Haavisto ja Sari Essayah. Kyllä, oikeasti."
     
  8. Wile E Coyote

    Wile E Coyote Suurmufti Tukijoukot

    Liittynyt:
    16.11.2004
    Viestejä:
    2 345
    Saadut tykkäykset:
    8
  9. Plisukainen

    Plisukainen Tuttu käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    26.01.2005
    Viestejä:
    1 971
    Saadut tykkäykset:
    169
  10. Tilt-type

    Tilt-type Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    03.07.2003
    Viestejä:
    3 118
    Saadut tykkäykset:
    181
    Niinistöä haastateltiin eilen YLEllä ja ei ainakaan minuun tehnyt vaikutusta. Kireän oloinen ukko. Lopussa heitti kyllä niin paskan vitsin että nauroin vedet silmissä :)
     
  11. scented

    scented Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    22.02.2005
    Viestejä:
    1 550
    Saadut tykkäykset:
    96
  12. Tilt-type

    Tilt-type Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    03.07.2003
    Viestejä:
    3 118
    Saadut tykkäykset:
    181
    YLEn vaalitentissä Arhinmäki ja Haavisto parhaita. Arhinmäki tosin takelteli kissantappajan kohdalla, myöntäisi vaan suoraan virheen eikä puhuisi anteeksiannosta. Lipposelta loistava persujen demokratianvastustajayksilöiden lyttäys, oli jopa tuon osion 2. paras äänestystuloksissa. Biaudetilta kuultiin vihdoinkin muutakin asiaa eikä pelkkää suvaitsevaisuus-puhetta. Toki suvaitsevaisuus-sektorillakin Biaudet ajoi Soinin kulmaan Halla-aho -kysymyksessä eikä Soini rämpimisestä huolimatta päässyt sieltä pois. Soinilta muutenkin todella huono tentti... Ei mitään asiaa 2. kierrokselle. Essayah, Niinistö ja Väyrynen olivat ihan hyviä mutta näkymättömiä.
     
  13. Dr. Eever

    Dr. Eever Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    23.12.2008
    Viestejä:
    1 738
    Saadut tykkäykset:
    0
  14. Pikarna

    Pikarna Uusi jäsen

    Liittynyt:
    08.05.2004
    Viestejä:
    85
    Saadut tykkäykset:
    2
    Kun nuota ryhmäkinasteluja on katsonut telkkarista, niin on tullut vain yksi mielikuva: lapset hiekkalaatikolla tappelemassa kuka saa parhaat lelut, tosin sillä erotuksella, että lapset sopivat riitansa lopullisesti n. 10 minuutissa. Yksikään ehdokkaista ei ole oikeasti äänestämisen arvoinen, koska yksikään heistä ei ole henkiseltä kehitykseltään vielä riittävän korkealla tasolla. Saisivat kaikki ehdokkaat hieman hävetä itseään, kun eivät osaa kuunnella toisia eivätkä osaa tehdä yhteistyötä juuri missään asiassa, vaan moittivat toisia. Kaikki ehdokkaat vain ajavat sokeasti omia ja poliittisen aattensa asioita, koska heidän mielestään ne ovat oikein, koska sen kummempia perusteluja ei tarvita. Kaikilla ehdokkailla on hyviä ja huonoja näkökantoja eri asioihin. Parasta olisi, jos he kaikki olisivat "johtamassa" suomalaisia ja yhdistäisivät kaikki hyvät näkökantansa, mutta mahdotontahan tämä olisi, koska he rupeasivat vain tappelemaan keskenään niinkuin tähänkin asti. Ainoa hauska asia vaalitenteissä ovat nokkelat sanalliset näpäytykset erityisesti Väyryseltä ja Soinilta.

    Olisi mukava nähdä ehdokkaana joku henkisesti kehittyneempi (esim. äiti Amman-tyyppinen hahmo), joka halaisi kaikkia muita ehdokkaita ennen ja jälkeen vaalitenttien ja toivottaisi kaikkea hyvää elämään. Siinähän sitten muut ehdokkaat olisivat järkyttyneitä moisesta rakkaudesta ja myötätunnosta kaikkia kohtaan. Tällaisella ehdokkaalla olisi varmasti rauhanomaisia ja kehittäviä ehdotuksia asioihin.

    Ehdottaisin suomeen seuraavaa uudistusta: poliittiset puolueet poistetaan ja kansanedustajat tulevat esille ihan omilla järkevillä/viisailla puheillaan ja kansa äänestää sitten mielestään parhaat eduskuntaan (vaikka se 100-200 kpl). Sitten nämä heput päättäisivät yhdessä joukossa mikä olisi parasta suomelle kussakin asiassa. Tällöin he voisivat keskittyä vain oleelliseen, eli ongelmien ratkaisuun, koska tämä joukko olisi yhdessä vastuussa kansalle tekemistään päätöksistä. Näin heiltä ei kuluisi energiaa toisen poliittisen suuntauksen/ehdokkaan arvosteluun/mustamaalaukseen, keskinäisiin valtajuonitteluihin, oman poliittisen suuntauksensa ylistämiseen ynnä muihin turhamaisuuksiin vaan heidän pitäisi keskittää energiansa oikean tiedon etsintään päätöstensä tueksi. Tämäkin tosin vaatisi jo tietyn henkisen tason, jossa henkilö ei pyri oman minän parhaaseen vaan muiden parhaaseen.

    Oikeasti en kannata edes keskusjohtoista kansallisvaltio-aatetta valtion rajoineen ja lakeineen (mihin muuten lait perustuvat?), koska johtajat ovat olleet kautta aikojen lähes yksinomaan huonoja ja tällöin muutamat huonot johtavat enemmistön ojasta allikkoon. Parempi olisi, jos olisi esim. 10-20 henkilön pieniä ryhmiä, jotka päättävät itse omista asioistaan ja selviytyisivät omalla alueellaan.
     
  15. Kyllä he osaisivat, mutta eivät halua. Ensimmäisissä tilaisuuksissa kiinnitin huomiota siihen, että Niinistö voitti päällehuutokisan aina jos vastassa oli yksi vastustaja. Jos monta huutaa yhtä aikaa, hän alkaa naurahdella ja katsoo juontajaan.

    45 minuuttia laski siihenastisia puheaikoja ja päällepuhumisia. Nyt valitaan presidenttiä joten äänestän sellaista ehdokasta joka osaa sivistyneen keskustelun alkeet, eli kolmen vähiten päällepuhujan joukosta. Valinta taitaa jäädä kahteen parhaaseen ja heistä parhaaseen. Joutuu kyllä harkitsemaan pitääkö jättää äänestämättä.
    Soinista olin ajatellut että hän häpeää puolueensa rasistisia juntteja, mutta joutuu sietämään heitä kannatuksen takia. Suvaitsevaisto-retoriikalla ja muilla puheillaan hän on osoittanut seisovansa täysin heidän rinnallaan.

    [​IMG]

    [​IMG]

    Puheajan suhteen Yle on paljon epätasaisempi kuin MTV3. Ei tosin yllätä, ärsyttävä Jan Andersson on tiedettykin juntiksi.
     
  16. CleverIndeed

    CleverIndeed Uusi jäsen

    Liittynyt:
    11.11.2007
    Viestejä:
    5 595
    Saadut tykkäykset:
    1
    Presidenttipeli ratkeamassa Väyrysen eduksi: [​IMG]

    Hyvältä näyttää.
     
  17. Dr. Eever

    Dr. Eever Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    23.12.2008
    Viestejä:
    1 738
    Saadut tykkäykset:
    0
    Kiitos tästä, eipä sitten tarvi pyhänä lenkkeillä keskustaan asti. :)
     
  18. Slash80

    Slash80 No Life! Tukijoukot

    Liittynyt:
    19.04.2001
    Viestejä:
    2 841
    Saadut tykkäykset:
    1
    Lähde olis fiksua mainita
     
  19. h-p

    h-p Käyttäjä

    Liittynyt:
    13.03.2007
    Viestejä:
    863
    Saadut tykkäykset:
    0
    Oisko Keskustan jäsenilleen teettämä kysely.
     
  20. Wile E Coyote

    Wile E Coyote Suurmufti Tukijoukot

    Liittynyt:
    16.11.2004
    Viestejä:
    2 345
    Saadut tykkäykset:
    8
    Vai olisiko itse tehty. Nyt hieman hereillä hyvät ihmiset :D