Postia pappi Jaakobille on Klaus Härön (Äideistä parhain, Näkymätön Elina) ohjaama elokuva sokeasta pappi Jaakobista ja armahdetusta vangista, Leilasta. Klaus Härö on käsikirjoittanut elokuvan Jaana Makkosen alkuperäistekstin pohjalta. Elokuva on kuvattu Kokemäellä, Vammalassa ja Hattulassa. Elokuva on lämminhenkinen ja koskettava kertomus armahduksen saaneesta elinkautisvanki Leilasta. Vapauduttuaan hänelle tarjotaan paikkaa syrjäisestä pappilasta, jonne hän menee vasten tahtoaan. Leila on tottunut pitämään huolta vain itsestään, joten tehtävä sokean pappi Jaakobin henkilökohtaisena avustajana aiheuttaa ristiriitoja. Posteljooni tuo päivittäin kirjeitä, joissa ihmiset pyytävät apua pappi Jaakobilta. Kirjeisiin vastaaminen on Jaakobin elämäntehtävä, Leilan pitäessä sitä puolestaan täysin hyödyttömänä. Leila on jo päättänyt lähteä pappilasta, kun kirjeiden tulo yllättäen lakkaa ja Jaakobin elämä järkkyy. Kaksi täysin erilaista maailmaa kietoutuvat odottamattomasti toisiinsa, jolloin auttajan ja autettavan osat kääntyvät päälaelleen. Katso kuvagalleria Ensi-ilta Suomessa 03.04.2009
Komean elokuvan oli Härö saanut pikkubudjetilla aikaan. Tämähän tehtiin alunperin "vain" tv-elokuvaksi, mutta onnistuneen lopputuloksen myötä elokuva päätyikin teatterikierrokselle. Pieni tarina kerrottiin taiten hyvien näyttelijäsuoritusten avustamana, Heikki Nousiainen Jaakobina oli varsinkin vakuuttavan herkän ilmeikäs roolissaan. Ulkoisesti tämä oli taas hienoa katsottavaa, kuten aiemmatkin näkemäni Härön elokuvat. Kuvien harkittu sommittelu toimi hienosti ja mukana oli lukuisia komeita kuvia, vaikka aiempien Härön elokuvien tapaista maisemillabrassailua ei mukana niin paljoa ollutkaan. Tarina yltyi taas varsin tunteikkaaksi, mutta Äideistä parhainta hieman jo vaivanneeseen "lässyyteen" ei sorruttu. Kotimaista nykyelokuvaa parhaimmillaan.
Vuoden kotimainen elokuvatapaus ei täällä näytä herättäneen juuri kiinnostusta. Joka tapauksessa kyseessä on hidastempoinen kaunis elokuva joka ei sorru liian helppoihin vastauksiin. Katarttinen leffa. 4+/5
Olenko liian nuori alle kolmekymppisenä vai miksi tämä oli täyttä skeidaa? Huonoa näyttelemistä, paska juoni. Kaikki oli huonoa. 1/5
Kyllä tämä voi tosiaan sopia paremminkin varttuneeseen makuun, niinkuin myös Benjamin Button. Jännää kyllä, miten eri ikäisenä katsoo elokuvia eri tavalla. Telkkarista tuli Eyes Wide Shut ja nyt siitä löysi juttuja, joihin viime katselukerralla ei kiinnittänyt huomiota.
On siis alkaneet viime katselukerran jälkeen alastomat naiset kiinnostamaan? Vitsi, vitsi, älä suutu.
Vain 9kk ensi-illasta ja jo telkkariin?! Hurjaa! pazzelle, noh, aiemmin tuijotin vain tissejä, nyt huomasin perseetkin
Mjaa no vähän kylmäksi jätti. Kenties pieni lisäpituus olisi tässä tapauksessa kasvattanut tunnesidettä hahmoihin. Heikki Nousiainen oli kyllä hieno vetäessään rooliaan. Vähän kliseinen loppu myös oli pettymys.
Nojaa tosiaan. Kyllähän tuon katsoi, paljon huonompiakin suomalaisia leffoja tulee ulos. Tässä sentään oli juoni, ei mitään pelkkää tukkilaiselämänkuvausta tms.
Leffan lyhyt kesto oli juuri sopiva kyseiseen käsikirjoitukseen. Sopivan riisuttu ja rauhallinen elokuva. Härön elokuvissa kuvaus ja perspektiivien sommittelu on tosiaan aina ollut 'valokuvauksellista' ja mainiota. Siitä tässäkin plussaa. Erehdyin katsomaan vasta Rööperin (sama kourallinen suomalaisnäyttelijöitä räyhää ja juo viinaa = aleksimäkelä-leffa).. tämä onneksi palautti uskon taas suomielokuvaan. 4/5
:thumbsup: Elokuva näytti upealta, tarina kulki hyvin, näyttelijät olivat erinomaisia rooleissaan ja leffa oli kestoltaan sopivan lyhyt noin pienelle tarinalle. Ei tästä oikein mitään moitittavaa löydy, mutta jostain syystä olisin mielummin katsonut saman tarinan teatterissa.
Selkeästi heikompi kuin mitä hypetys antoi odottaa, häviää huomaatavasti Äideistä Parhaimmalle joka sekin oli odotuksiin nähden vain "ihan ok". Nousiainen tekee varmaa työtä mutta muuten näyttely on perinteiseen suomityyliin tönkköä. Tarina ei kanna ihan niin paljon kuin mitä tekijät ovat ajatelleet, mutta nättejä pikku juttuja löytyy ja kyllä elokuva onnistuu koskettamaan. Visuaalista kauneutta myös piisaa hienosti - tämä asia on nykyajan suomileffoissa ensiluokkaista. Kokonaisuutena leffa jäi kivaksi ja harmittomaksi, mutta ei huonoksi. ***/*****
Katsoin tv-esityksen avoimin mielin. Ei iskenyt, ei sitten millään. Tönkkö, tylsä, ihan (suomalaiseksi) karulla tavalla komean näköinen. Eniten ärsytti Hazardin "hyvä-ä papppi jaakop" -replat. Hazard oli mielestäni muutenkin täysin mitäänsanomaton! Näytteleminen täysin paperista, ilman minkäänlaista syvyyttä tai uskottavuutta. Eikös hän itseään "median sekatyöläiseksi" rolleyes tituleeraakin, näyttelijän sijaan.
Hiukan ehkä asian vierestä kun unohdin tämän TV:stä katsoa, mutta minusta yllä oleva kuvaus istuu lähes täydellisesti myös Äideistä parhaimpaan. Kun nuo kaksi vanhempaa Häröä tulivat joulun tienoilla telkusta niin katsoin ensin Näkymättömän Elinan ja se oli puutteistaan huolimatta varsin mukava ja sympaattinen elokuva. Äideistä parhain taas kuvausta lukuun ottamatta iso askel alaspäin (molemmat leffat visuaalisesti todella kauniita), koska siinä yritettiin mielestäni pakkosyöttää tunteita katsojalle sen sijaan että tämän olisi annettu päästä hahmoihin sisään ja kokea omia tunteitaan. Tämän uusimman Härön juoni ei omissa kirjoissani kovinkaan kiinnostava ole, mutta jos (kun) tämä TV:stä uudestaan tulee niin pitää koittaa muistaa.
Kiitos. Näiden kotimaisten kohdalla riittää että vähän vilkaisee plazan tai muun järkevän foorumin arvioita. Tulisin kuitenkin lähes 100 % todennäköisyydellä vastaavaan arvioon. En halua tuhlata aikaani. Sinänsä hyvä että tehdään erilaisia leffoja erilaisille kohderyhmille, ja kotimaassakin on eri tekijöitä, vaikkei se vielä olekaan tuottanut katsottavia elokuvia. Meillä ei vaan hallita kokonaisuutta, ehkä joskus. Viimeisin uusi hyvä kotimainen taitaa olla Rukajärven tie - siitä nyt se yli 10 vuotta, sitä ennen Talvisota kanssa yli 10 vuoden erolla, että olisikohan jo aika. Veikkaan kyllä että menee se 20 vuotta tällä kertaa (Mannerheim? ). Sitä ennen kotimaisiakin elokuvia on pakko yleisön sekä kriitikoiden kehua - tuota kotimaisen osaamattomuuden tosiasiaa kun on ilmeisen vaikea monen hyväksyä.
Avaappa lisää tuota "tosiasiaa" Härön kohdalla, kun minusta juuri Härö on osoittanut hallitsevansa kotomaan nykytekijöiden joukossa poikkeuksellisen hyvin elokuvailmaisun.