Tuskin tuossa mitkään omistasuhteet on mihinkään muuttunut. Ovat vain jostain syystä siirtyneet pasilaan. Tilanne vissiin vieläkin sama vai onko joku tarkistanut rekistereistä tietoja.
Onks elektronin wwwsivuilla jossain y-tunnus näkyvillä ?? En löytäny. Tollahan pääsis jyvälle että onko muutosta tullut ja uus sivu kääntynyt. Asiakastieto.fi näyttää edelleen sellaisia tietoja et ei hyvältä näytä. Aikasempi saneeraushakemus ilmeisesti rauennu, ja toi merkitsee kai yleensä sitä et lafka ei ole jättäny vaadittuja lisäselvityksiä. Ton jälkeen ovat laittaneet uuden saneeraushakemuksen vetämään tän kuun puolivälissä. Aikaako ne tolla touhulla pelaa?? Aikasemmin tietoo kertynyt kuvioista. varmaankin kaikki niksit jo näistä hommista tiedossa
Jaahas - samaa sakkia yrityksen nimestä päätellen, kun Dan Brownin Enkelit ja Demonit kirjan roistot....
porukat jaksaa tämmöstä katsoa:OI Jos kerran konkataan kerta toisensa jälkeen, veroille ja velkojille haistatetaan pitkät niin me muuthan niitä maksellaan- tavalla tai toisella. Eihän elektroni tietysti ole ainut yritys tässä tilanteessa, mutta ehkä kukin voisi jälleen miettiä käyttääkö jatkossa tällaisen firman palveluita ylipäätään.
Aivan, Ja kun tän konkurssien ammattilaisjoukon puodit on heittänyt voltin kerran jos toisenkin oli yleinen suhdannetilanne millainen tahansa. Valitettavasti höynäytettäviä riittää kun jotkut eivät vaivaudu ottamaan puodista ja sen historiasta selvää, vaan makselevat ennakkomaksuja innoissaan halvan hinnan hämääminä. Simppelillä matematiikalla vodaan laskea, että on olemassa jonkinlainen alaraja hinnoille, jonka jälkeen yritys ei yksinkertaisesti pysty kattamaan edes kiinteitä kuluja, jolloin negatiivinen kierre alkaa. Kun aina pyritään olemaan se markkinoiden halvin saattaa vene haukata vettä yllättävänkin nopeasti, kun pienikin taantuma pudottaa muutenkin surkean katteen olemattomaksi. Tulee mieleen legendaarinen keskustelu Kaurismäen Arvottomat leffasta: Manne: Miten liikeasiat sujuvat? Ville Alfa: Huonosti. Aina kun saan myytyä jotakin, tulee joku sika ja myy jotain muuta tilalle. Kauppa käy, mutta kassa pysyy vakiona. M: Sinun pitää ostaa halvemmalla ja myydä kalliimmalla. V: Hyvä idea. Erittäin hyvä. Niinkö sinä tekisit? M: En minä, mutta muut kauppiaat tekevät. V: Ai saatana. Luulisi olevan tässäkin maassa jonkinlainen rekisteri yrittäjistä, joilla on jo täyskäsi tässä konkurssikisassa ja annettaisiin vaikka 5 vuoden jäähy. Vaan taitaa ollakin niin, että yrittäjä on joka kerta eri, ensin mestari itse, sitten muija, mukula, mummo ja lopuksi perheen Musti-koira
Nyt se o sitten konkassa: http://www.ytj.fi/yritystiedot.aspx...02E24C63DC5C52C940F00CF28542B8C7FC3&path=1547 muropaketissa oli joku tsekannut, olihan tuo tieteski kaikille nähtävissä Ihmettelen et miten toi firman sijainnin vaihtaminen tähän liittyy?? Jos kädet haluu pestä niin olis kannattanut jäädä tekeen se konkka alkuperäseen paikkaan ja olla vaik kuukausi hiljaa ja alotella uudes paikas. Kylhän tossakin varmasti salapoliisit homman olis selvittäny mut ei ihan niin helposti kuitenkaa. Tosta noiden koko isosta kuvioketjust joku sulavatekstinen kaveri vois laatia blogikirjotuksen et miten noiden historia on mennyt eli silleensä niinku tiivistelmän tehdä kuvioista. Aik repaleista on info tosta netissä, pitää useemmasta paikkaa lukee et pystyy hahmotteleen.
Onko joku käyny kattoos siä uudes paikas onko siä oikeesti mitää? Ite ootellu tavaraa takuuhuollosta jo pian 2kk. Kukaan ei vastaa maileihin, eikä puhelimeen (joka kyllä joskus tuuttaa varattua). Pari viikkoa sitten vastattiin kyllä puhelimeen ja luvattiin soitella takaisin, vaan kuinkas kävikään.
Noniin vähä selveni tilanne. Kävin tuola Pasilan "Elektronissa" (jonne oli muuten vittumaista löytää näin turistina). Puljun nimi on edelleen Elektroni.fi mutta se ei ole sama pulju. Uusi yritys on joku mikälie simomatik group (en ottanu ylös). Kysyin et miksi helvetissä ei ole y-tunnusta sivuilla johon vastaus oli jotain änkytystä "jaa eikö siä oo? no voi olla ettei oo. pitäs varmaan laittaa..". Koska firma ei ole sama, en saanut sieltä mitään muuta kuin lauseen "laitan ilmotusta herttoniemeen". Herttoniemessä on pesänhoitaja jota ei varmaan kiinnosta yksityisten ongelmat. Meuhkasin myös siitä miksei sivuilla ole mitään mainintaa tilanteesta, johon vastaus oli että "pesänhoitaja varmaan laittaa sinne tiedotusta jossain vaihees", yeah right. Samoin kyselin että miksei vastata puhelimeen eikä sähköposteihin ja miksi tilanteesta ei mainittu mitään kun takuuhuoltoa kyselin, kun firma kerran oli tuolloin juuri menossa kiinni. Mitään vastausta näihin ei tullut muutakuin "valitan että tämä tilanne on tällainen ikävä". Ukon puhelin muuten soi siinä pöydällä jatkuvasti ja tökkäsi sen vaan aina äänettömälle. Yksin oli paikalla. Toivottavasti tää tieto nyt leviäisi vähän laajemmalti ettei kukaan tuolta "uudesta" elektronistakaan mitään ostaisi.
Kylläpä tämä asia tuntuu paisuvan: Mietaan Jussia lainatakseni "tarttis varmast tehärä jottain..." http://keskustelu.suomi24.fi/node/5550742
Olipa keskustelua tuon linkin takana. Jostain syystä keskustelussa ei pahemmin oltu perimässä rahoja Illuminati Oy:ltä, joka on yrityksen virallinen nimi ja jolle maksut olivat menneet. Sehän on juuri se paikka, josta niitä tulisi periä. Elektroni.fi on ainoastaan toiminimi, jolla ei ole mitään tekemistä rahaliikenteen kanssa - sitä käytetään vain ja ainoastaan markkinointiin.
Jahas tuolla näyttäysi olevan elektronin tavarat nyt myynnissä. http://www.lainvoima.com/kohde.php?id=520&pid=4476
Tilasin 24.1 Elektroni.fi:sta Vogelsin telineen lcd/plasma-tv:lle. Maksoin tietysti etukäteen ja sähköpostiini tulikin vahvistus maksusuorituksesta 26.1. Tavaraa vain ei alkanut kuulumaan ja otin yhteyttä firmaan 9.2 sähköpostilla. Vastausta ei tullut. Yritin soittaa useita kertoja, mutta puhelimeen ei koskaan vastattu. Tein kantelun kuluttaja-asiamiehelle 16.2, ilmoitin:sick: purkavani kaupan ja annoin tilinumeron suorituksen palautusta varten. Näihin ilmoituksiin ei firmasta reagoitu millään tavalla, eikä rahojakaan luonnollisesti tilillä näkynyt. Sitten meni hermot ja tein rikosilmoituksen netissä. Muutaman päivän kuluttua poliisista otettiinkin yhteyttä ja he pelkäsivät että rahoille voisi sanoa hyvästit, sillä firma on konkurssissa. Samaan aikaan nettisivuilla myynti kylläkin jatkui entiseen tapaan. Muutaman päivän kuluttua otettiin poliisista uudelleen yhteyttä ja kerrottiin, että firma on luvannut maksaa rahat takaisin. Kun rahoja ei kuulunut, tarvittiin vielä sähköpostitse yksi uhkaus poliisilla, ennenkuin rahat olivat tilillä. Loppu hyvin, mutta mielipaha ja vaivannäkö oli mittava. Tähän firmaan ei kannata sotkeutua!:sick:
Oikeassa olet, Harry. Mutta en ole varmaankaan ainoa joka ei tarkasta jokaisen nettifirman taustoja kaupparekisteriä myöten, kun tilailee tavaraa. Nettisivut antavat firmasta luotettavan kuvan. Kyllähän minäkin lähdin hakemaan tietoja ko. firmasta mm. tältäkin palstalta, kun asiat alkoivat tökkimään ja totuus alkoi selvitä. Pointti onkin siinä, että miten on mahdollista, että firma tekee edelleen kauppaa netissä ja rahat ilmeisesti valuvat konkurssipesän tilille.
Hyvä keino on jotain ostaessa kirjoittaa sen firman nimi ihan vaan googleen. Ainakin jos meinaa vielä maksaa etukäteen.
missä konkurssissa ? siellä on jo uusi firma pitämässä verkkokauppaa http://elektroni.fi/?section=2 http://www.ytj.fi/yritystiedot.aspx...8BE7790EC51BFF1238ECA95D8&path=1547;1631;1678
Elektroni.fi on tai ainakin oli pelkkä 'frontend', jonka takaa löytyivät samojen omistajien muut firmat. Taisivat olla Photoshop Finland ja Fotoshop Finland, joiden vuoro oli vähän aikaa sitten mennä konkkaan. Elektroni.fi:stä kun ostat, niin maksusi menee jonkun saman omistajaryppään firman tilille. Jos tili on esim Illuminati Groupin tili, niin silloin pitää vaatia rahoja sieltä takaisin. Fotoshopin konkurssipesän selvitysmies ei ole kiinnostunut Illuminatin tominnasta eikä se ole vielä konkurssissa. Aiemmin Elektorni.fi:n sivuilta ei löytynyt mm. Y-tunnusta lainkaan, näköjään nyt sinne on Illuminati Groupin tunnus laitettu.
Onko kellään kokemusta takuujutuista firman kanssa? Mulla vantage hd7100s boxi lakkasi toimimasta ja viestiä olen puljuun lähettänyt ohjeiden mukaisesti useaan otteeseen mutta eivät vastaa! Takuuta jäljellä vielä muutama kuukausi. Kai se on kohta ruettava muihin toimenpiteisiin.