Spoiler Mitä enemmän musiikkia kuuntelee, sitä vaativammaksi käy yhdestä tai muutamasta genrestä uusien suosikkien löytäminen, joten on väenväkisin uskaltauduttava kartoittamattomille alueille - toisaalta tämä tarkoittaa sitä, että on pakko koekuunnella myös niitä puuduttavan keskinkertaisia ja jopa raivostuttavan outoja ja päällekäyviä sekametelisoppia, mutta useimmiten se kannattaa, sillä todennäköisyys itseä miellyttävien bändien ja soundimaailmojen löytämiselle tuntemattomien ja aluksi hyvinkin epäilyttävien genrejen joukosta kasvaa ja toisaalta osaa täten myös arvostaa enemmän jo löytämiään helmiä. Selväksi on myös käynyt, että esimerkiksi useimmat yli kymmenminuuttiset kappaleet ovat oikeasti puuduttavia ja täten artistilta vaaditaan huomattavan edistynyttä kokonaisuuksien hallintaa, jotta kykenee pitämään kuuntelijan otteessaan alusta loppuun. P.S. örinä on kyllä laajalti väärinymmärretty taiteenlaji sekin ja vaatii vokalistilta huomattavia fyysisiä ponnisteluja - lisäksi se rytmittävänä ja äänimaisemaa rosoistavana instrumenttina hukkuu helpommin melodiarakenteiden alle, joten keskinkertainenkaan örinä ei häiritse lähimainkaan niin paljon kuin keskinkertaiset kliinit laulajat, jotka käyvät kuuntelijan hermoille lähestulkoon samantien kuin aukaisevat suunsa. P.P.S. Olli Lindholm ja Yö on totaalisen mielikuvitukseton ja mielenkiinnoton artisti, mikäli ei Paskalistan vakiosoittolistalla majailua oteta huomioon. Mitä tulee tuohon Lenkan kappaleeseen, niin aavistuksen keskinkertaista radiopoppia mielekkäämmän oloista tunnelmointia, mutta loppujen lopuksi melkolailla unettavaa, joten en suosittelisi ainakaan rekkakuskeille. Totta puhuen tämänkaltaisia artisteja mahtuu hyvästä lauluäänestä huolimatta kolmetoista tusinaan. Videon ideakin moneen kertaan loppuun kaluttu, mutta plussaa irtopäästä valaan vatsassa. 3/5. Seuraavaksi 70-lukulaista heavy psychia Torontosta (pahoittelen musiikkivideon puuttumista, mutta aidosti loistavaa musiikkia tekevät yhtyeet kuluttavat rahojaan videoihin äärimmäisen harvoin): Blood Ceremony - The Great God Pan
Jaa-a, mitähän tästä sanois...hmm...kuulosti alussa ihan kivalta, mutta ei sitten ennää pitemmän päälle. Ei tää nyt ihan suolesta ole ja voi tätä kuunnella, mutta en esim. ostas levyä. Annetaan nyt 2½/5 tälle taideteokselle. Sitten seuraavaa pukkaa. Manna - Battleships http://www.youtube.com/watch?v=i1vrvR3cPj0
Kyllähän tässä kansainväliset kriteerit mukavasti täyttyivät. Suomalaiseksi siis oikeinkin onnistunutta musisointia. Laulajalla oikein kivan kuuloinen ääni vaikkei nyt mitään instant ihastusta tullutkaan. Tää vois tosiaan ulkomaillakin pärjätä. ***½ Seuraavan laulajattaren kohdalla se ihastus iski sitten oikein kunnolla... Nicole Atkins - The Tower Heitetään nyt bonuksena tännekin nuo hienot mainoselokuvat... Spoiler "Dark Magic in Your Eyes" - MONDO AMORE Vignette #1 "And What I Wouldn't Do" - MONDO AMORE Vignette #2 "Metal and Memories" - MONDO AMORE Vignette #3
Tähän vielä, että toisaalta eikös juuri Lindholmi päättänyt päästää Suvin laulamaan sinne Yön keikalle 2006. Ihan pyytämällä saada laulaa pääsi esiintymään, ja vieläpä solistina, vaikka oli tuolloin täysi tuntemattomuus. Eikä edes etukäteen tarvinnut antaa mitään näytettä laulutaidoista. Kyllä tuo mielestäni todistaa jostain muusta kuin kuspäisyydestä. Onhan tuosta tietysti jo 5 vuotta jo aikaa... Olihan tuo ihan hieno, rauhallisen ja mahtipontisen välillä tasapainotteleva kappale. Ei nyt mitään ennenkuulumatonta, mutta lopulta tykkäsin jo varsin paljon. Laulajakin osasi hommansa. Ei tästä nyt sen kummempaa, laitetaan vaikka 3½/5. Pistänpä ensimmäistä kertaa instrumentaalin, tätä 71db:n suosikkia: Tangerine Dream - Le Parc Alussa tuleva lentokone-sample on muuten todella tutun kuuloinen. Melkein väittäisin, että on sama kuin mitä Egotrippi käytti Superego -levynsä introna.
ei vaan iske, ei niin millään. Minkäänlaisia tuntemuksia ei herättäny, taustallakaan en jaksanu antaa soida, mutta ei kuitenkaan alkanut ärsyttämään biisi. Joten 1/5 Sitte, Dub FX - Made Tuli törmättyä tälläseen taiteilijaan pari päivää sitte.
Katsoin jopa minuutin. Roskaa. Yrityksestä 1/5. Progea palstan ateisteille aamutuimaan: http://www.youtube.com/watch?v=9eJi8PqB_Mk
Tuo Dub Fx biisi oli ihan mielenkiintoinen. Tuli mieleen kotimaisen Felix Zengerin radiovierailu. Jethro Tullin biisi ei ehkä täysin auennut itselleni. Oikeastaan en juurikaan kuuntele "perinteistä" progea vaan enemmänkin proge metallia. Paikoitellen Jethron biisi menee jopa sekalaiseksi huiluineen. Sanotaan että 1.5/5. Hieman Jethroa raskaampaa musiikkia uudelta "superbändiltä": http://youtu.be/IMbTIkHJuYY
Russelin pitäisi enemmänkin pyrkiä olemaan bändissä, joka laulaa puhtaasti. Portnoykaan ei tuolta nouse esiin ja kitaristi on kyllä aika turha venyttelijä. 1,5/5 Hanna Ekolaa seuraavaksi, Villihevosia: http://www.youtube.com/watch?v=oBNsVq1EdeA
Olen tylsä, mutta tämä vitsi ei uponnut. Ei toimi Hannan kiekuminen edes väärään videoon yhdistettynä. Vihreästä laatikosta puolikas säälipiste 0.5/5 :thumbsup: Seuraavaksi uutta Ghost Brigadea: http://www.youtube.com/watch?v=u1MKBXGpsQ4
En haluaisi toistaa itseäni, mutta kun ei nyt muitakaan arvostelemattomia biisejä ole lähipäivinä tullut niin nappaan tämän. Tappelun ja pelleilyn sijaan lisätkää mieluummin oma asiantuntevampi arvostelunne, mikäli tätä lukiessa alkaa tulemaan höyryä korvista. Etenkin kun tässä genressä siihen ei tosiaankaan paljoa vaadita. Edelliseen melkoisen nuivaan arvosteluuni erona on se, että tässähän oli ihan perinteistäkin, joskin myöskin varsin tavanomaista ja persoonatonta laulua. Nykyään ilmeisesti lähes "pakollisen" örinän lisäksi. Se pistää heti alussa korvaan, että kitara on viritetty varsin alas, jopa nykymetalliksi. Siinä on oma viehätyksensä, mutta se ei vielä riitä. Mitä itse kitarointiin ja musiikkiin tulee, niin varsin tiukasti "metallistandardien" mukaan tässäkin kait mentiin. Joka tapauksessa, ainakin minun makuuni saman epäinnostavan kuvion toistamista. Etenkin kuvion loppuosa kuulostaa omaan korvaani jotenkin vain huonolta ja toimimattomalta. Vaan makuasia kait sekin. Biisi tuntui hieman väkisin tuon pituiseksi venytetyltä. Myöskin lähes "pakollinen" clean-osuus on mielestäni tylsä. Minun mielestäni turhasta örinästä tulee taaskin pitkä miinus. Eli tuli vain sellainen fiilis, että tuollainen ei nyt vain kerta kaikkiaan mitenkään istu tähän kappaleeseen. Etenkin kun kappaleen puolivälissä soolokitara on kuin jostain pehmopop-kappaleesta, vaikka örinä/ärjyntä jatkuu. En ole täysin totaalifundamentalisti ns. örinän sijaan, mutta en kyllä kovin montaa paikkaa keksi, mihin se mielestäni aidosti sopisi. Kokonaisuutena tuplapisteet edelliseen arvosteluuni nähden, vaikka kitarointi onkin tylsempää kuunneltavaa: 1/5. - - - - - - - - - - - - - - - Koska yritän kamppailla levyraadin tylsyyttä, ennalta-arvattavuutta ja yksipuolisuutta vastaan, laitan taas jotain hieman erilaista. Ray Charles: Mess Around (from 'Planes, Trains & Automobiles'). Kappale on vuodelta 1953, video tuosta suluissa mainitusta kasarikomediasta. Hifistelyn tai kiihkeän musiikkiteoreettisen analysoinnin sijaan eräs mielestäni paljon soveliaampi käyttökohde tälle biisille selviää tuosta videosta.
Tartutaanpa tähänkin, kun on kys. elokuva tullut viime aikoina monesti katsottua. Onhan tuossa virtuositeettia ihan ilman säröäkin ja jammailtavaksi astikin :thumbsup: 3/5 Radio Suomea tuli yksi päivä kuunneltua ja seuraavaa biisiä en ollut pitkiin aikoihin kuullutkaan. Ja radiota tuli hoksattuaan väännettyä saman tien lujemmalle: Matti Järvinen - Sameassa vedessä
Hieno biisi. Tämä kosketti. Kyseistä biisiä ikinä ennen kuullutkaan. Kiitos! ***** Suomalaisella laatumusiikilla jatketaan... Amorphis - Forever More
Vähemmän tunnettua Amoahan tuo heidän kokeellisemmalta/radiosoittohakuisemmalta kaudelta. Tunnelma tässä biisissä kyllä Amorpismaisen hyvä, ei tätä levyä paljoa aikanaan arvostanut Elegyn jälkeen. 3/5. Sitten kun naristiin, että vaan sitä metallia koko ajan. Groke, tämä on sulle. Robyn - Time Machine Kepeä kesäralli, joka jäi soimaan päähän jostain mainoksesta. Ja onhan siinä leffatrilogiaan viittava kertsi. :king:
Kuten metallistaki sanottu moneen kertaan, niin tosta voi sanoa ihan samaa, massaan hukkuvaa. Musiikillisesti en löytänyt mitään hyvää, laulusta ei voi sanoa mitään muuta kun melko persoonaton. Taitaa nykypäivänä vaan olla liian vaikeeta tehä erottuvaa musiikkia ja jos siinä joku onnistuu, niin sekin on jotain ihan hirveetä kuraa jota kukaan ei kuuntele. annetaan nyt säälistä se puolikas tähtönen ½/5 Jos laitettais sitte metalliduolta tällänen akustinen ja ilman huutoa toteutettu biisi . Times of Grace - The Forgotten One
Potentiaalia tässä oli. Peruspalaset olivat kohdallaan: kitarat kuulostivat hyvältä ja laulajalla oli ihan toimiva rock-ääni. Sävellyksestä kuitenkin puuttui se koukku, joka olisi nostanut sen esiin keskivertomusiikin massasta. Ehdottomasti perushyvä 3/5. Akustisesta kitaraduosta ei voi tulla mieleen kuin yksi asia, vaikka tässä he saavatkin taustatukea: Tenacious D - Tribute
Vuoro män jo. Mutta kun pyydettiin, niin jotain sanailen. Jo muutaman sekunnin jälkeen meni hieman otsa ruttuun. Eli varsin korni alku, nolo jytäkomppi, robottiääntä ja ties mitä kaikkia kliseitä. Erityisesti kertsin ansiosta ei lopulta kuitenkaan ollut niin huono kuin odotin. Kokonaisuutena kuitenkin perusdancehömppää, tai mikä nyt liekään virallinen genre. DeLorean tosiaan mainitaan kertsissä, eli se eräästä varsin tunnetusta leffatrilogiasta tuttu ajopeli. Tarpeeksi hiljaisella menettelee positiivisen pirtsakkana taustajytkeenä, erityisesti jossain baarissa, pirskeissä tms. Ei oikein löydy mitään erityistä kehumisen arvoista, tai toisaalta mitään kovin suuresti ärsyttävääkään. Keskittyneeseen kuunteluun liian simppeliä ja varsin nopeasti tylsäksi toistoksi käyvää hömppää. Taustajytkeenä kuitenkin melko hyvä. Siksi yleisarvosanaksi 2 / 5. Vieläkin vaikeampi arvosteltava. Eli yhdistelmä huumoria ja ihan oikeaa musiikkia. Itseäni ei suuremmin naurattanut, pientä hymähtelyä sentään irtosi. Musiikillisestikin pääosin ihan ok, vaikkakin oudon epämääräistä tasapainoilua. Välillä kait tahallisesti soitetaan huonommin kuin osattaisiin (keltapaitaisen tyypin sooloilu alussa). Mikä näin toteutettuna on hieman hämmentävää. Vaan ehkäpä juuri sitä haettiinkin. "Jesse" kyllä vetää hyvin ja ajoittain tulee sellainen olo, että nythän tämä lähtee nousemaan oikein useammankin tähden biisiksi. Mutta samantien meno taas hiipuu. Sopivasti leikkaamalla tästä saisi kohtalaisen hyvän kolmen minuutin kappaleen. Mutta tälläisenään: 2- / 5. - - - - - - - - - - - - - - - Periaatteessa en pidä punkista, mutta tietynlaista hieman punkahtavaa musiikkia saatan kyllä joskus kuunnella. Varsinkin jos on pilkettä silmäkulmassa ja musiikki etusijalla. Kuten Eppu Normaalin 'Poliisi pamputtaa taas'[1]. Mutta tuon varmaankin kaikille tutun kappaleen sijaan laitan itselleni tuoreen tuttavuuden leffasta/soundtrackista. Ohjaaja muistaakseni mainitsi jotain sinne päin kommenttiraidalla, että tämä on on tyylilajiltaan "Bubble gum -punkkia". The Dickies: Banana Splits (Kick-Ass Film Version). Ko. leffan kohtaukseen sopii kuin nenä päähän. Ihan yksinäänkin tuo kertsi on kyllä hilpeää ja piristävää kuunneltavaa, vaikkei kappale musiikillisesti aivan taivaita kurkottelekaan. Video spoilaa vain lievästi. Eli tuossa ei ole se leffan kohtaus, jossa ko. biisi soi taustalla, vaan vain muutamia still-kuvia. EDIT: ei ole enää, jouduin päivittämään toiseksi linkiksi.
Oli aika hauska, hyvin voisi kuvitella johonkin Hill & Spencer leffan turpaanmättö kohtauksen taustalle. Myös kaljanotto-soittolistalle aika passeli, muuten menee sinne osastolle, ettei tätä jaksa kuuntelemalla kuunnella. 3/5 Haulla en löytänyt vielä tästä ketjusta yhtään Pink Floydia, joten korjataas tilanne. Ei niitä soitetuimpia hittibiisejä vaan kahden biisin kombo, mielestäni toimii näin paremmin kuin yksinään. Toki Eclipse on hieno levyn lopetusbiisi, mutta yksikseen liian lyhyt taide-elämys. Brain Damage/Eclipse
Pitäisi varmaan sanoa, että hieno spektaakkeli, mutta ei oikein pysty. Pink Floyd on aina ollut minulle liian vaikea pala haukattavaksi. Viime aikaisen itseni hifistämisen myötä tulin kyllä hommanneeksi myös ensimmäisen Pink Floyd -levyni, mutta vielä ei bändin suuruus ole minulle oikein avautunut. Toki heilläkin on hienot hetkensä, mutta muuten meno vaikuttaa jotenkin liian teatraaliselta/taiteelliselta, ihan kuin poijjaat yrittäisivät vähän liikaa. Itse pidän enemmän suorasukaisemmasta, keep it simple -meiningistä (tosin Queenin mahtipontisuus kyllä toimii) eikä tämä ollut mielestäni edes Pink Floydia parhaimmillaan. Pakko tyytyä arvosanaan 2+/5. Seuraavaksi yhtye, josta hi-fi+ -lehden musiikkitoimittaja totesi vapaasti kääntäen, että jokainen kappale kuulostaa siltä kuin kyseessä olisi ukrainalainen Pogues-tribuuttibändi, joka tekee mariachi-reggae-covereita kappaleista, jotka tulivat kahdeksannelle sijalle 1990-luvun Euroviisuissa - hyvällä tavalla. Gogol Bordello - Pala Tute
Täysin nappiin osuva määritelmä. Huonolla tavalla. Huumorimusiikki on ihan ok, jos se on omalla kielellä, kuten Eläkeläiset, muutenhan semmoista ei jaksa erkkikään. Hanuri? Come on. Ei se voi olla muuta kuin huumorimusaa(pois lukien vanha suoli-iskelmä/ikivihreät...). En ehkä oikea henkilö tälläistä arvostelemaan, kun tälläistä kuunteluttaisin toisilla ihmisillä vaan pilailumielessä. Tämä on musiikkina kuin söisi rasva-anjan ranskalaisia kun on kierrättänyt ne kadun kautta. Nälkä lähtee, mutta maistuu elttaantunelle ja koiranpaskalle. ½/5. Laitetaas Dubsteppiä tähän rakoon, juuri radiosta kuulin ja ihastuin heti. Jess Mills - Live for what I'd die for
Tykkäsin. Vähän junnasi paikoillaan hetkittäin mutta muuten homma toimi oikein mallikkaasti. 3½/5 Seuraavaksi meille esiintyy Herra Suonsilmä