Pioneer 9 G

Keskustelu osiossa 'Televisiot' , aloittajana Soukki, 24.03.2008.

  1. vanhakehno

    vanhakehno Uusi jäsen

    Liittynyt:
    09.03.2009
    Viestejä:
    71
    Saadut tykkäykset:
    0
    Ainakin ulkomaisten foorumien tietojen mukaan 9G:n huoltomenuun ei ole enää käyttäjän kakea käyttäen asiaa, muuten toki veivaisin nuo palkit tummemmiksi itse. Mitä kalibrointiin tulee jättäisin sen mieluiten asiaatuntevan henkilön heiniksi koska itselläni ei ole mitään kokemusta moisesta: Huoltovalikkoja en ole koskaan pelännyt mutta muun säätämisen suhteen olen vähän arka.
     
  2. visionary

    visionary Uusi jäsen

    Liittynyt:
    13.07.2007
    Viestejä:
    207
    Saadut tykkäykset:
    0
    Tässä aiemmin oli puhetta että Pioneerit tuppaavat pitämään melkoista sirinää/surinaa. Surina ei itseäni häiritse, mutta kuinka moni on huomannut että ilmeisesti virtalähde pitää useamman kilohertsin vinkunaa? Aika lähellä korvien tinnitystä muistuttava ääni korkeudeltaan.

    Pioneerini on asennettuna hieman kallistettuna seinätelineessä, noin 9cm päässä seinästä. Tällä on varmaan merkitystä juuri korkeiden äänien heijastumiseen teeveen takapuolelta katselupaikalle. Katselupaikkaa muuttamalla huomaa myös että huoneakustiikka tekee kepposiaan, ja joissakin kohdin vinkuna voimistuu ja joissain katoaa lähes tyystin.

    Tämä vinkuva ääni on taas näitä että vaimoke ei tunnusta sitä huomaavansa, mutta itsellä ottaa kyllä korviin selkeästi. Mikä tässä olisi paras vaihtoehto, pistää teevee vaihtoon, laittaa studiovaahtomuovia ohut kerros teeveen taakse seinään - vai hankkia aika kallonkutistajalle kun kuulee omiaan. Harmi sinällään, sillä kuva on aivan mahtava Pioneerissa.

    Malli on KRP-500M. Tuulettimet eivät tavallisessa käytössä lähde edes pyörimään, joten viallisesta tuulettimesta ei ääni ainakaan lähde.
     
  3. Scotty

    Scotty Uusi jäsen

    Liittynyt:
    26.01.2004
    Viestejä:
    27
    Saadut tykkäykset:
    0
    Eipä ole ainakaan 5090H-mallista tullut moista vinkunaa huomattua. Oma kuulo rajoittuu tosin jonnekin 16-17 kHz paikkeille. Ko. mallissa taas surinan saa aika lailla pois virransäästömoodi kakkosella.
     
  4. Lindberi

    Lindberi Guest Guest

    Liittynyt:
    15.04.2009
    Viestejä:
    1
    Saadut tykkäykset:
    0

    Jep jep, saman huomasin kun pistin oman krp-500aw:n seinälle, n.5cm seinästä. Kun istuu telkkariin nähden keskellä kuuluu surina voimakkaasti ja kun hieman siirtyy sivummalle ääni vaimenee. Kiinnostaa kuulla mitä kauppias/huolto sanoo, itseäni surina kyllä hieman häiritsee, varsinkin kun vaihtaa kanavaa. Tosin sitä saa kyllä hiljennettyä kun pistää virransäästön päälle.
     
  5. visionary

    visionary Uusi jäsen

    Liittynyt:
    13.07.2007
    Viestejä:
    207
    Saadut tykkäykset:
    0
    No niin lähtihän tuo KRP:n sähköpostin lähetys toimimaan. Palomuuri teki aluksi läppärillä kiusaa. Infoa jos joku haluaa säätää ilman internettiä ja virusuhkaa.

    Kytkin läppärin ja KRP-500M:n moniportti ADSL reitittimen kautta toisiinsa. Ei kytkentää Internetiin, joten sain tipautettua läppäristä palomuurin alas häiritsemästä. Läppärille asensin hmailserver ( http://www.hmailserver.com/ )sähköpostipalvelimen. KRP:stä ja läppäristä DHCP päälle ja laitteet saivat oikeat IP:t. Sähköpostipalvelimen konffaukset, domain ja käyttäjätili kuntoon. Control setupin kautta KRP:stä sen saama IP selville ja selaimella läppäriltä IP:n avulla Network Control yhteys KRP:hen, jonka kautta sai emailpalvelimen asetukset ja osoitteet asetettua KRP:hen niin että lähetti SMTP:nä meilin hmailserverille. Outlook Expressin laitoin lukemaan poppina hmailserverille luomaani sähköpostitiliä ja sinne ne KRP:n diagnostiikat kilahtivat.

    Jostain syystä ristiinkytkentäkaapelilla ei vieläkään toimi, vaikka IP:t konffattu käsin oikein.

    Triviaali juttu, mutta palomuuri ja suojaukset aiheuttivat harmaita hiuksia. Suositeltavaa kun ei ole kytkeä KRP:tä suoraan internettiin ja lähettää sähköpostia suoraan ISP:n kautta jollekin SMTP-palvelimelle. Eikä aina edes toimi jos ISP on blokannut portin 25 jota SMTP käyttää. Siksi pistin läppärille oman meiliserverin pyörimään.
     
    Viimeksi muokattu: 30.04.2009
  6. matka

    matka Guest Guest

    Liittynyt:
    04.09.2007
    Viestejä:
    4
    Saadut tykkäykset:
    0
    KRP500M Gurut,

    Virittelin juuri laitteen seinälle. Loistava laite.

    Ongelma. Paivän vanha TF600 antennimalli pätkii kuvaa HDMI piuhalla kummastakin Inputista 5 ja 6? pelkällä video(keltanen) pihalla toimii ilman pätkimistä. Kuva näkyy noin 5 sek ja sitten 2 sek. pois säännöllisen epäsäännöllisesti. 576 asetuksella noin mutta 720 ei näy kuvaa ollenkaan, saati sitten 1080i. Ihmeelliseksi tämän tekee se, että vanhalla Pioneer 427XD:llä ei ollut vastaavaa pätkimistä eilen.

    Onko joku tömännyt samaan vai kumpa menee vaihtoon, boksi vai KRP?

    DVD soittimesta (Pioneer DV600-AV) kun laitan 1080p niin ei mitään pätkintää kummastakaan HDMI liittimestä.

    Osaisiko joku auttaa miestä mäessä..

    -matti-
     
    Viimeksi muokattu: 14.05.2009
  7. visionary

    visionary Uusi jäsen

    Liittynyt:
    13.07.2007
    Viestejä:
    207
    Saadut tykkäykset:
    0
    Ilmeisesti ei tarvitsekaan käyttää 9G Pioneerin (KRP-M ainakin) sähköpostiominaisuutta että saa näytöstä ulos Service-tietoja, kuten käyttötunnit yms.

    Kirjoita tämä selaimesi osoitteeksi kun näyttö on kytkettynä tietokoneeseen ristiinkytkentäkaapelilla:
    http://<<Pioneerisi IP-osoite>>/cgi/service_right.cgi


    Itse en vielä ole tätä testannut, mutta tieto on peräisin täältä:
    AVS Forums
     
    Viimeksi muokattu: 18.05.2009
  8. Hihhuli

    Hihhuli Guest Guest

    Liittynyt:
    27.11.2008
    Viestejä:
    12
    Saadut tykkäykset:
    0
    Jos jollakin pyörii nurkissa ylimääräinen seinäteline / pöytäjalusta, niin voin kuitata pois kuleksimasta. Tarvis olisi saada asennettua tuo KRP-500AW käyttöön... Pistäkkee tarjousta vaikka privalla.

    Sori Kuron ketjun lainaus, jos häiritsee, niin siirrettäköön tämä reply vaikka tuonne osto/myynti-ketjuun...
     
  9. Torspo

    Torspo Guest Guest

    Liittynyt:
    18.01.2006
    Viestejä:
    15
    Saadut tykkäykset:
    0
    Kiitokset korkealentoisita kommenteista ja vinkeistä, kuten nimimerkistä voi päätellä niin koneen takana ei näppäile mikään hifi-guru:hitme:

    Tuntuu siltä, että aivan kuten kaikessa niin koulukuntia löytyy myös tv:n kalibroinnista jne... Oma 5090 on kiltisti vielä laatikossa odottamassa, että olohuoneen seinät saa tapetit pintaan, mutta ensiviikolla vois alkaa ruuvaamaan kuroa seinään. Ahdistaa vaan jo tässä vaiheessa mitä asetuksia alkaa koneeseen ruuvaamaan. Onko kenelläkään kokemusta Elisa-viihde setistä? Itse päädyin kyseiseen settiin jo pelkän nettin takia. Aikaisemmin nauttinut Canalin hd-purkin kautta kuvaa Sonyn kdf-e42a taustaproju-tv:llä jonka SD kuvaan olen ollut melko tyytyväinen. Nyt pelottaa ettei vaan oteta takapakkia kun joutuu antennin kautta katselemaan pikselimössöä, eihän kuva huonone eihän? :eek:
    Kaveriksi odottelen kesäkuussa (toivottavasti) myyntiin tulevaa Pioneer VSX-919AH vahvaria joten pitää kai katella mykkäfilmejä kuukaus..(uskaltaakohan töllöön kytkeä mitään tilapäis skobeja vai tuleeko jostain savua ulos?)

    Jos jollain PK-seudulla on aikaa ja intressejä tulla säätöhommiin lähitulevaisuudessa niin palkkaan heti, priva viestillä voi lähestyä jos pelkää verokarhun seuraavan sivuja :D
     
  10. fuzzz

    fuzzz Guest Guest

    Liittynyt:
    29.09.2007
    Viestejä:
    5
    Saadut tykkäykset:
    0
    hei, mikä olisi parhaimmat kuvan asennukset LX5090H-le, olen niitä katsonut ja testanut britiläisten forumista, mutta en ole tyytyvainen...kuva olis kui vähän vihreä.Tässä Eestissä ei ole mahdollien ISF sillä telkarille, sitte saan käytta vaan telkarin asennuksia. Vanha telkkari oli 428XD ja värit olivat enemmän värillisiä kui sillä 5090H-la, tarkoitan että keltainen oli keltaine, mutta uudella TV-lla on keltaine niinukui ennen sanoin vähän vihrea...???
    terveisin tallinnasta
     
  11. Torspo

    Torspo Guest Guest

    Liittynyt:
    18.01.2006
    Viestejä:
    15
    Saadut tykkäykset:
    0
    Omastapuolesta myös anteexi ketjun lainaus, mutta Hihhulin innoittamana huikkaan et täältä löytys avaamaton musta, pyörivä KRP-SW01 jalusta. Ilmoitus myynti puolella.
     
  12. raimak

    raimak Guest Tukijoukot Guest

    Liittynyt:
    12.09.2004
    Viestejä:
    260
    Saadut tykkäykset:
    0
    onkos jollain tiedossa 5090 kuljetus laatikon mitat?
    Niin vois kuljetus telinettä suunnitella
     
  13. Kaitzu

    Kaitzu Käyttäjä

    Liittynyt:
    31.07.2001
    Viestejä:
    3 497
    Saadut tykkäykset:
    41
    35cm x 86cm x 134cm
     
  14. raimak

    raimak Guest Tukijoukot Guest

    Liittynyt:
    12.09.2004
    Viestejä:
    260
    Saadut tykkäykset:
    0
    Kiitos ja kumarrus:thumbsup:
     
  15. Rimmon

    Rimmon Guest Guest

    Liittynyt:
    29.07.2008
    Viestejä:
    43
    Saadut tykkäykset:
    0
    Mistähän 50" pioneerin sais edullisimmin? 500A mallia olen miettinyt mutta 5090H on kanssa vaihtoehtona
     
  16. Maxi

    Maxi HT-hörhö mallia 101 Tukijoukot

    Liittynyt:
    15.04.2002
    Viestejä:
    2 626
    Saadut tykkäykset:
    10
    Ainakin nopealla metsästyksellä Marekilla näyttäisi olevan halvin tarjous ja näköjään jopa varastossakin. Huomio hinnassa myös, että kaiuttimet ja jalusta/seinäteline on myös hankittava. Jos budjetin kanssa ei ole hirveää painetta niin silloin ehdottomasti A-malli kannattaa hankkia, ei ainakaan tulevaisuudessa jää mietityttämään että mistähän jäi paitsi.
     
  17. Maxi

    Maxi HT-hörhö mallia 101 Tukijoukot

    Liittynyt:
    15.04.2002
    Viestejä:
    2 626
    Saadut tykkäykset:
    10
    Mitä skaalaimia 9G Kurojen omistajat ovat käyttäneet näyttöjensä kanssa ?

    Tällä hetkellä olen ollut tyytyväinen Denon 2930:n (Reon) tuottamaan kuvanlaatuun, mutta jossakin vaiheessa myös tuokin hajoaa/rikkoutuu ja silloin olisi hyvä olla mietittynä jokin korvaava vaihtoehto. Tuossa DVD-soittimessa on asetettu päälle kuvan tervöittäminen eli pääasiassa hakusessa olisi jonkinlainen aluekooditon DVD-soitin + skaalain vaihtoehtoina:
    x 576i/480i soittimesta ulos boksille, joka hoitaa lomituksen poiston, skaalauksen ja terävöittämisen
    x 576p/480p soittimesta ulos boksille, joka hoitaa skaalauksen ja terävöittämisen

    Ensimmäinen lienee se oikeaoppisin tapa hoitaa homma, mutta tuntuu että noita aluekoodittomia 576i/480i:tä HDMI:stä antavia DVD-soittimia on sen verran vähän, että jokin DVD-soitin laadukkaalla 576p/480p HDMI-annollakin voisi tulla kyseeseen, olettaen tietenkikin että kuvanlaadussa ei menetetä mitään olelllista 576i/480i-vaihtoehtoon verrattuna. Onko mietteitä tähän kysymyksen asetteluun eli kumpi on parempi/järkevämpi ? Kuinka paljon menetetään mahdollisesti käyttämällä 576p/480p-lähestymistä ? Mikä olisi hyvä soitin antamaan 576p/480p:tä HDMI:stä ?

    Tuo oli siis sivujuonne, pääkysymys kuuluu siis, että minkälaisia DVD-soitin + skaalain -ratkaisuja 9G Kurojen omistajat ovat käyttäneet näyttöjensä kanssa, miten ovat ratkaisut toimineet ja minkälaisessa hintaluokassa pyöritään ?
     
    Viimeksi muokattu: 20.06.2009
  18. remode

    remode Guest Guest

    Liittynyt:
    28.12.2006
    Viestejä:
    16
    Saadut tykkäykset:
    0
    Uudessa töllössä aivan hämärä ongelma, apua kaivataan. PDP-5090H:n oma digiviritin tekee hyvin usein noin 1-3 sekunnin mittaisia drop-outeja, ruutu välillä mustaksi aivan kuin signaali pätkisi. Kun tulee takaisin, yläosan infoboksi taas näkyvissä. Ei mitään systemaattista sykliä vialle. Kaikki ruudun kuvasuhde- ja virransäästöautomatiikka jne pois päältä, laitteen mukaan antennisignalin taso ja laatu erittäin hyvä, johdot vaihdettu jo kertaalleen. Aluksi luulin, että johtuu salauskorttimoduulin yhteensopivuusongelmista (onko kellään tietoa, mikä CA-moduuli toimii hyvin PlusTV:n kanssa ko. mallissa?), mutta ei vaikutusta asiaan. Probleema on - todella - ärsyttävä. Vanha PDP-436XDE toimi kuin junan vessa. Vaikken aivan puusilmä ole, alkavat konstit loppua kesken.

    Myös laitteen ohjelmistopäivitys aivan hepreaa, käskee valitsemaan maaksi Norjan, vaikkei ole edes maalistassa.
     
  19. Nautiskelija

    Nautiskelija Guest Guest

    Liittynyt:
    07.02.2009
    Viestejä:
    53
    Saadut tykkäykset:
    0
    Onko tietoa, löytyykö näitä Kuroja enää mistään. Lähinnä kiinnostaisi tuollainen KRP-500M malli.

    Myös muita pelkkiä näyttöjä voi suositella. Kokoluokka 40-50 tuumaa olis hakusessa. Kriteerejä on tietenkin hyvän kuvalaadun ja ei niin mahdottoman hinnan lisäksi, että vehje saisi olla seinätelineen kera melko ohut.

    Kiitoksia.
     
  20. Hessu

    Hessu Guest Guest

    Liittynyt:
    12.12.2001
    Viestejä:
    1 469
    Saadut tykkäykset:
    3
    Plazalla näkyvässä MRHifin bannerimainoksessa on näkynyt juuri tuo 500M