Tänne tuli hw55, ja tuota vikaketjuakin olen syynännyt, oma taitaa olla tiistaikappale. Mitään em vioista ei havaittavissa. Ainoastaan 3d lasit kadottaa sekunniksi signaalin toisinaan.
Olette oikeassa. Koskien Sony HW55 kun käyttäjä Xnikula pohti täällä tuon hankkimista. Täältä sitten mentiin tähän tyyppivika-aihepiiriin ja on aiheellisesti todettu, että onhan Sony ketjussa negatiivinen ilme. Lukiessa on vaikea uskoa, että kyseessä on paras projektori mitä minulla köyhällä on koskaan ollut. Edellisiä oli kehuttu estoitta eikä ne pääsisi tämän kanssa viivallekaan. Ainakin on kerrankin umpirehellistä, ettei kehuta omaa, kun ei kehuta niin ollenkaan. Vielä omasta HW55. En ole huomannut geometriavikaa. En ole kokenut mitään focusointivikaa omassa käytössäni. 3D toimii hyvin. Pelaaminen toimii jees, tosin pelaan vähän. Ainoa vika mitä olen havainnut, oli toisella omistamistani lampuista välkyntä joskus, joka esiintyi vain ja ainoastaan säästötilassa, ei koskaan muulloin. Se näyttäisi hoituvan vain polttamalla hetken lamppua täysille ja toimii taas leffan loppuun. Jos ei tehoa, voi lisäksi käyttää lamppua täysillä ja korvikkeeksi iristä, jotta valoteho tasoittuu samaksi. Ainoana tappiona lievä tuulettimen nousu mutta siinäkin totuuden nimissä, harva laite on niin hiljainen edes siinä säästötilassa. HW55 ketjusta saanee tästäkin negatiivisemman käsityksen. Jos kompromississa on kaikki samat puolet mukana mitä itselläni on, leffat ykkösenä, hieman pelaamista vain, jonkun verran 3D katselua, mielestäni HW55 on yhteensä laskettuna kelvollinen paketti, jonka virheitä ei pitäisi liikaa pelätä. Nimimerkille Xnikula siis uskaltaisi suositella Sonya hyvänä kompromissina ja kun tiedetään, että tuo HW40 on käytännössä vain muutamilta ominaisuuksiltaan riisuttu sama laiten, niin lienee todella hyvä valinta hintalaatusuhteessa. Peukut pystyyn ettei siinä ilmene myöskään mainittuja ikäviä satunnaisia tyyppivikoja.
Kiitos Jupelle ja muille mielipiteistä. Tuo hw40 vaihtui lopulta hw55:een, kun tänne plazaan ilmestyi semmoinen vuoden vanhana myyntiin..ja vieläpä sopivaan hintaan. Lomat tuli pahasti sotkemaan harrastusta, joten tykin testaus menee loppiaisen jälkeen. Nyt mulla on z4:lle mdf-levy mustilla listoilla ja maalattu harmony 499, ehkä h. Eli keskiharmaa väri. Meinaan tuolla aloittaa myös sonyn kanssa, mutta oletteko sitä mieltä että kannattaisi siirtyä jo valkoiseen?
Testaa ? Hommaat ja pingotat valkoista matta -lycraa puolet mdf:stä .. jos tykkäät niin pingotat loputkin valkoisella peittoon.
Pistäppä jotain suosituksia kankaasta, ei pienintäkään hajua noista. Ja mielellään suht hyvällä hinta/laatu suhteella, tykki imaisi nyt hetkeksi harrastus-rahat vähiin
http://www.flextex.fi/75578469?i=72666022 laitat tuonne mailia ja tilaat tuota. 220gr versioo (siitä on myös kevyempää mutta toi on toimivaa.)
Late, kannattaako tilata samasta paikasta reunoille jotain mustaa samettia vai onko parempi maalata reunat?
Mustaa samettia suosittelisin. Kehyksiä kannattaa / voi vähä nostaa jollain listalla ja vuorata se sametilla. Eli niin että kuvapinta olisi vaikka sentin "syvemmällä" mitä sametoidut kehykset.. Estäis hieman heijastelua. Jos menee hankalaks niin maalikin kyllä toimii. Mutta sametti tosiaan parempi.
Tietenkin riippuu olosuhteista, mutta itse tekisin juuri päinvastoin. Taustaseinä musta tai mahdollisimman tumma neutraali harmaa (mattapintainen tietenkin) ja screeni koholle siitä muutaman sentin ilman mitään reunuksia. Olen allerginen noille kehystyksille, inhoan "taulu/ikkuna"-efektiä. Bonuksena tuo taustasta irti nostaminen tuo kuvaan 3-ulotteisemman vaikutelman...
Tuolla toisaalla jo kyselin, mutta nyt tilasin tuota Matta Lycraa ja uuden mdf-levyn (hiukan isompi). Olisiko vinkkejä millä tuon saisi kiristettyä tasaisesti ja sotkematta kangasta?
Tuo olisi hyvä vaihtoehto, mutta hellasärö kasvaisi liian isoksi... Ehkä joku päivä teen "iloisen" yllätyksen rakkaalle vaimolle