Äsken katselin Spiderman 2. Elokuva oli parempi IMO kuin 1 osa. Toimintaa ei ollut niin paljon joka on hyvä, koska sitä näkee muissakin leffoissa ihan tarpeeksi. Ainoa miinus tulee digitaalitehosteista joissa hämis ( ja helikopterit yms) näyttivät enemmän muumeilta kuin aidoilta. Äänet oli muuten hyvät, mutta parissa kohdassa äänet olisivat saanet olla jotenkin kirkkaammat: Spoiler kun Otto käytti laitetta ensimmäisen kerran ja leikkauksen jälkeen. 4,5/5
Super Size Me oli myös piristävä dokkari. Paljon parempi kuin toinen doku Roger ja minä, jonka katsoin samana iltana.
Minullakin oli kovat odotukset ja niinhän sitä tuli petyttyä. Peruskauraa. Näitä huumeleffoja on niin monta ettei tuo nyt eronnut mitenkään aikaisemmista. Kerronta oli hidasta ja loppujen lopuksi suurin osa ajasta seurattiin sitä kun mitään ei oikein tapahtunut. Toimisi ehkä paremmin kirjana. Sitä vastoin Alexsandra's Project oli positiivinen yllätys. Leffassa ei käytännössä tapahtunut muuta kuin yksi äijä katsoi videonauhaa mutta leffa piti otteessaan.
Collateral - Ohjaaja Michael Mann pitää juonen kurissa ja pitää jännitystä yllä koko elokuvan ajan. - Tom Cruise osaa kyllä näytellä pahista... Voisi tehdä lisää pahiksen rooleja jatkossa - Jamie Foxx huippu suoritus Maxina, Oscarin arvoinen suoritus. 5/5 trilleri jännitys elokuvana.
Closer. Jumalattoman riipaiseva kertomus neljästä ihmisestä, rakkaudesta, uskottomuudesta, valheista ja luovimisesta ihmissuhteiden ristiaallokossa. Clive Owen sai ansaitusti tästä parhaan miessivuosa-BAFTAn, Jude Law oli jälleen hyvä, Natalie Portman jälleen erinomainen ja Julia Roberts parhaimmillaan. Elokuva perustuu samannimiseen näytelmään, mikä näkyy toteutuksessa: kohtausten välillä voi olla viikkojen tai jopa vuosien tauko, toisaalta taas kohtaukset voivat limittyä vähitellen paljastaen aikaisempia tapahtumia. Katsojan kannattaa siis pysyä hereillä.
Menee kevyesti TOP10 2004-2005 aikana: 50 First Dates. Enpä olisi uskonut että tämä näin hyvä on Suosittelen
Eilen katoin The Saw leffan ja täytyy sanoa, että pitkästä aikaa tuli katottua kunnon leffa! Se kannattaa katsoa, hieman sairas ja kipeä leffa, mutta samalla ovela.
Posti toi tänään widescreen collection version Steve McQueen Le Mans:sta ja täytyypä vaan (päätään puistaen) todeta että tämmöisiä äijä-elokuvia ei enää nykyään pahemmin tehdä. Eipä ollut jäänyt vuosien takaisista katselukerroista mieleen miten vähäpuheinen tämä leffa on, dialogiltaan lähes mykkäfilmi. Mistä tulikin sitten mieleen miten luokattoman huonoa elokuvakerrontaa 99% nykyleffoista on: Kärjistettyjä vastakkainasetteluja, asioiden rautalangasta vääntämistä ja pälä-pälä-blaa-blaa-blaa-puhetta puheen päälle. Nykyään leffat ovat aivan liian täyteen pakattuja, liikaa tavaraa, tyhjänpäiväisiä irrallisia kohtauksia, kuin pleikkarilla tehtyjä "makeita" (driven) efektejä ja hirveää selittämistä. Ilmeisesti nyky-yleisön katsotaan olevan niin aivotonta possea että kaikki pitää pureskella mahdollisimman valmiiksi? Ei ole näillä nykypäivän teinitähti-siloposki-näyttelijöillä samanlaista karismaa kuin 70-luvun kaartilla. Yksi kuva McQ:n hikisestä ja öljyisestä naamasta kertoo enemmän kuin tuhat rap-artistia. Vähemmän on enemmän! (jupinaa...kyllä ennen oli leffatkin leffoja...jupinaa...jupinaa...) Annan Le Mansille täydet kymmenen pistettä.