Black Hawk Down oli hienosti realistiseksi tehtyä sotaa. Ridley Scott osaa tehdä toimintaa ja jännitystä elokuviinsa hyvällä menestyksellä. Todella laaja skaala hyviä näyttelijöitä oli myös saatu mukaan. 4,5/5 arvosana :thumbsup:
On tässä tullut katsottua jonkun verran hyviä elokuvia, mutta eilen soittimeen eksyi Mies vailla menneisyyttä. Hieno Kaurismäki-pätkä - loistavaa dialogia ja tavallisen näköisiä suomalaisia epätavallisessa tarinassa. Ihailtavaa, että joku osaa kertoa kaiken tarvittavan puolentoista tunnin aikana, kun monille ei riitä edes kolme tuntia. 5/5
Samat sanat! Paras kotimainen elokuva miesmuistiin ja muutenkin yksi kaikkien aikojen parhaista elokuvista. 5/5
Jaa. Itse hämmästelen Kaurismäen intoa kuvata rumia ihmisiä rumissa tilanteissa jotka sijoittuvat vielä rumempiin maisemiin, mutta ehkä se vain johtuu meikäläisestä sitten. Ei iske, ei niin tippaakaan. Ja miehen tuotannosta on sentään melkein kaikki leffat nähty. Talk about masochism... :hitme: Vaan paras viime aikoina nähty leffa. Pianisti on edelleen hemmetin kova leffa, vaikka sen näkemisestä onkin runsaasti aikaa.
En tiedä onko tämä: IRREVERSIBLE nyt paras elokuva mitä olen aikoihin katsonut,mutta ehdottomasti katsomisen arvoinen. Monica Bellucci:lle (Matrix) on elokuva varmaan ollut aika vaikea näytellä,kuten eräässä arvostelussa mainittiinkin. Mikäli ei häiritse erikoinen kuvaustyyli ja väkivalta,suosittelen ehdottomasti jokaisen katsottavaksi. Anttilasta löytyi alehintaan: 9.95 ja kyllä se on sen arvoinen,tosin itse en toiste tule kuvaa katsomaan,oli kuitenkin aika vaikea katsoa..
Onhan se The message you have entered is too short. Please lengthen your message to at least 10 characters
Tuo on kyllä ihan helvetin kova leffa. Katselin intissä tuon läppäriltä. Hehkutin koko seuraavan viikon leffaa, mutta uudestaan elokuvaa ei tee mieli katsoa. Outoa kun leffa on niin hyvä, mutta ei tee mieli katsoa uudestaan. Jotenkin se eräs kohtaus on niin ahdistava, että sitä ei voi katsoa.
Parhaat näkemäni elokuvat kesäkuusta lähtien (jotka ovat neljän tähden luokkaa): Eila Ripley´s Game Dancer In The Dark Mystic River Shrek Tunnit (The Hours) Dead Man Walking Erityisesti Dancer In The Dark ja Mystic River ovat loistavia. Näyttelijöistä erityisesti Dancer In The Darkin Peter Stormare ja David Morse, Mystic Riverin Tim Robbins, sekä Hoursin Ed Harris (pienestä osastaan huolimatta) ovat erinomaisia.
Hyvä elokuva oli Federico Fellinin La Strada. Katsoin ensimmäistä kertaa ja kyllä sävähdytti pitkän hollywood-moska jakson jälkeen
Tänään on historiallinen päivä, sain lopultakin katsottua elokuvan The Godfather. Suuri klassikko, erityinen maininta loistavalle Marlon Brandolle. :king: 5/5 arvosana
Viimeaikojen parhain katsomani leffa on varmaankin Troija. Kärsihän se hieman ylipituisuudesta ja jahkaamisesta, mutta se oli hyvin nautittava ja antoisa elokuva. Oli hyvä päätös historian antiikin kurssille.. Ansaitsee 4,5/5 tähteä, ehdottomasti
Troija oli "ihan jees" kokemus, vaikka saikin etukäteen lukemani negatiivisen palautteen perusteella odottamaan jotain ihan muuta. Ehkä liian tietoinen massiivisuuden ja eeppisyyden hakeminen häiritsi hieman (etenkin nuo tuhat liian samanlaista laivaa ja vieläpä samassa linjassa) - tosin sotajoukot ja taistelut olivat hienoja. Hektorin ja Akilleksen kaksintaistelu oli parasta antia - kuten myös roolit noin yleensäkin. Orlando Bloomista - vesitti aika paljon ja ärsytti - yllätys, yllätys... :sick: Varmaan moni muukin huomasi, että samat parrakkaat kaverit esittävät elokuvasta toiseen viikinkejä, vapaudestaan taistelevia skotteja sekä kreikkalaisia... 3,5/5
Viimeisen puolentoista kuukauden aikana katsotuista vain Amadeus on ollut viiden tähden elokuva. Siinä on esimerkki elokuvasta, jossa loistava juoni ja hyvät näyttelijäsuoritukset (Hulce, Abraham) tekevät elokuvasta loistavan, vaikka kyseessä olisikin 1700-luvun Saksaan sijoittuva leffa.
Paras elokuva vähään aikaan on ehdottomasti RoboCop! Pitkästä aikaa katselin leffan ja onhan se edelleen loistava! Eivät ne kököt efektitkään pysty sitä pilaamaan. Kunniamaininnan saa eilen postissa tullut Secret Window, joka oli toisella katselukerralla selvästi parempi kuin ensimmäisellä.
On kyllä hiton hyvä leffa toi Secret Window! Itse imutin leffan netistä mutta vain siinä mielessä että sais tietää onko hankkimisen arvoinen. Hankin heti kunhan ilmestyy R2 julkaisu ja mielummin joku Special Edition. Johnny Depp oli kyllä hiton taitava näytteliä.
Katoin eilen Canal+:lta Taking Sides, tähtäimiä 3½/4-. Pääosan esittäjät Harvey Keitel ja Stellan Skarsgård olivat todella vakuuttavia, loistavaa näyttelijän työtä.
Sarjassamme "Elokuvia jotka olisi pitänyt katsoa jo vuosia sitten" oli vuorossa John Hustonin The Tresure of Sierra Madre .. Loista elokuva, joka yllätti nopeatempoisuudellaan vaikka elokuvan kesto olisi voinut antaa olettaa toisin. Hienosti edettiin ja tragikoominen tarina viihdytti loistavasti alusta loppuun. Bogartin suoritus oli erittäin hyvä, muistutti kovasti saman miehen suoritusta Cainen Kapinassa. R2 DVD:n sisältö on suoranainen vääryys, kun vertaa R1 alueen vastaavaan.
Onko kukaan miettinyt miltä Robocop tai pikemminkin ED-209 näyttäisi digiefekteillä. Leffasta voisi puolestani tulla joku retusointiversio jossa kuva fiksailtaisiin ja ED-209 stop-jerky-motion korvattaisiin (tehtäisiin vaikka raakasti päälle) Digi-ED:llä. Sitten kaikki olisi "täydellistä" (tietenkään ei lähdettäisi George Lucasin synkille reiteille vaan pysyttäisiin muuten uskollisena originaalille). "Put down your weapon, you have 20 seconds to comply!"