Panasonic TX-P50U30E, vikaa vai huono kuvanlaatu?

Keskustelu osiossa 'Televisiot' , aloittajana Puupaa, 02.10.2011.

  1. Puupaa

    Puupaa Uusi jäsen

    Liittynyt:
    30.10.2002
    Viestejä:
    22
    Saadut tykkäykset:
    0
    Uuden plasman kuvanlaadun heikkous ihmetyttää. Hankin makuuhuone-TV:ksi Panasonic 50" TX-P50U30E, joka on malliston halvin, mutta nettiarvioiden mukaan kuvanlaadun piti olla hyvä.

    Pana on kuin katsoisi jotain 80-luvun telkkaria. Kuva on "likainen", säädöt eivät auta kuin minimaalisesti ja kirkkauden nosto vain hävittää siitä harmaasta - jonka pitäisi olla valkoinen - viimeisetkin yksityiskohdat. Musta ei ole mustaa, vaan harmaata. Ensin ajattelin, että ruudun päällä on suojamuovi, mutta eipä ollut! Päivänvalossa kuvasta tulee vielä harmaampi. Jopa vaimokin, joka ei näistä mitään ymmärrä, pitää kuvaa todella huonona.

    Olohuoneessa meillä on Samsungin UE55D8005, jonka kuvanlaatu on toiselta planeetalta Panasoniciin verrattaessa. Hintaakin on moninkertaisesti, mutta en olisi voinut uskoa, että ero on näin suuri. Ennen Panan ostoa myin kaksi hyvää vanhaa telkkaria, 6 v. vanhan Panasonicin Plasman ja 5 v. vanhan Sonyn taustaprojision. Molempien kuva oli huomattavasti parempi kuin uuden Panan. Vähän harmittaa, tosin kummastakin puuttui kaapeliviritin, jota tarvitsemme.

    Voisiko TV:ssä olla jotain vikaa, vai onko kuva todella näin surkea halvoissa telkkareissa? Palautusoikeus päättyy viikon kuluttua.
     
  2. Pake69

    Pake69 Käyttäjä

    Liittynyt:
    24.01.2008
    Viestejä:
    254
    Saadut tykkäykset:
    0
    Eikös valkosta säädetä kontrastilla ja mustaa kirkkaudella..? Ja oliko tossa valkotasapaino-säädöt, G30:ssä nuo tuli esiin kun otti valikoista jotkin lisäsäädöt käyttöön, kuvakin on mielestäni enemmän kuin hyvä.

    Pikasesti katselin eroja tuohon G30:iin, eikä tuossa U30:ssä ole ilmeisesti neoplasma paneelia ja kontrastiakin luvattu 2000000:1 vs G30:n 5000000:1, joten ihan eri koneita ovat. Ota tilalle G30 tai sitten joku samsungin LCD, ellei ole pakko olla plasma. Panasonic on tällä hetkellä plasmojen numero uno, samsung LCD:n. Ei herneitä.
     
  3. Puupaa

    Puupaa Uusi jäsen

    Liittynyt:
    30.10.2002
    Viestejä:
    22
    Saadut tykkäykset:
    0
    Kaikki säädöt on kokeiltu. Kontrastit, kirkkaudet, valkotasapainot ym. Mikään ei auta. Kuraa kaikilla. Ehkä oma silmä on liian vaativa. Ja vaimonkin silmä sellaiseksi kehittynyt.

    Tarkoitus oli hankkia mahdollisimman halvalla iso full hd telkkari siedettävällä kuvanlaadulla. Hyvä telkkari meillä jo on (Samsung), joten huonompikin käy makkarin tilapäiskäyttöön. Mutta ei ollut tarkoitus ottaa ihan näin huonoa.

    Varsinaisesti mietityttää, onko laitteessa jotain vikaa vai ovatko laatuerot näin huomattavia. Epäilystä lisää se, että laitetta on netissä kehuttu juuri kuvanlaadun osalta.

    Halvalla telkkari saatiin, 637 eurolla ja vielä kotiin kannettuna, kun Verkkokauppa.com myy hintaan 870 euroa. Siedettävää kuvanlaatua vielä kaipaamme...
     
  4. Pake69

    Pake69 Käyttäjä

    Liittynyt:
    24.01.2008
    Viestejä:
    254
    Saadut tykkäykset:
    0
    Päivitys voisi olla yksi apu, nykyään kun pitää firmistä päivitellä melkeimpä kaikkeen leivänpaahdinta monimutkaisempaan laitteeseen.
     
  5. Puupaa

    Puupaa Uusi jäsen

    Liittynyt:
    30.10.2002
    Viestejä:
    22
    Saadut tykkäykset:
    0
    Päivitys on tehty 1.006 => 1.016. En tiedä kiittääkö vai hävetä. Joka tapauksessa ongelma ratkaistu. Kuva parani poistamalla eco-tila käytöstä. Olin mielestäni yrittänyt poistaa sen jo aiemmin, mutta mitään muutosta ei tullut. Firmwaren päivityksen jälkeen tilan sai pois päältä ja kuva muuttui selvästi kirkkaammaksi. On mahdollista, että jotain tein aiemmin väärin, eikä muutos johtunut päivityksestä, en tiedä.

    Oli miten oli, kiitos vinkistä Pake69!

    Kuvanlaatu ei ole kummoinen siltikään, mutta siedettävä.
     
  6. failure

    failure Käyttäjä

    Liittynyt:
    09.05.2006
    Viestejä:
    465
    Saadut tykkäykset:
    0
    Kuvaasetuksissa voi olla vieläkin jotain pielessä
    - Katseluasetukset --> normaali
    - Väritasapaino --> normaali
    - Voimakkaat värit --> pois päältä
    - Eco mode --> pois päältä (tämä onkin jo toteutunut)
    - P-NR --> aluksi ainakin pois päältä
    - 3d-comb --> pois päältä

    Kontrasti, kirkkaus, väri ja terävyys sopivasti säätämällä löytyy kyllä paras kuva. Siihen voi mennä viikkoja, se ei synny heti.
    Sitten on yksi seikka plasmoissa, ne pitää ensin vanhentaa eli 200h:n katselun jälkeen vasta voi kuvitella saavansa ko koneesta parhaan kuvan.
     
  7. gnarlie

    gnarlie Uusi jäsen

    Liittynyt:
    15.08.2005
    Viestejä:
    89
    Saadut tykkäykset:
    0
    Eikös tuo burn-in oo todettu huuhaaksi? Itse en ainakaan huomannut mitään muutosta enkä käyttänyt mitään tiettyjä säätöjä alussa. Voisko olla niin että panasonicin kuvassa ei ole mitään vikaa mutta on totuttu ylikirkkaaseen kuvaan ja oma tekemiin (he he) säätöihin jotka ovat mitä sattuu?
     
  8. failure

    failure Käyttäjä

    Liittynyt:
    09.05.2006
    Viestejä:
    465
    Saadut tykkäykset:
    0
    Juu sen olen huomannut, että plasmaan, vaikka onkin sukua putkitöllölle, ei kannata yrittää samaa värimaailmaa asettamalla ne vierekkäin ja säätämällä. Siitä ei tule mitään. Sama varmaan pätee LCD ja plasman värimaailman ne kunovat kaksi ihan eri asiaa.
     
  9. gnarlie

    gnarlie Uusi jäsen

    Liittynyt:
    15.08.2005
    Viestejä:
    89
    Saadut tykkäykset:
    0
    No kirkkaus ainaki on ihan eri tasolla. Plasman kuva tuskin miellyttää jos on tykästynyt lcd:n, kirkkaassa päivänvalossakin, silmille hyppäävään(huonosti säädettyyn) kuvaan. Vaikea huudella kun ei tiedä.
     
  10. Puupaa

    Puupaa Uusi jäsen

    Liittynyt:
    30.10.2002
    Viestejä:
    22
    Saadut tykkäykset:
    0
    Vertailukohtana pidän edellistä, kuusi vuotta vanhaa plasmaamme, Panasonic TH-42PV500E. Sen kuva oli todella hyvä. Mutta koska siinä ei ollut kaapeliviritintä, eikä se ollut full hd, se sai mennä uuteen kotiin.

    Yhtään LCD-telkkaria meillä ei ole ollut, mutta Samsungin LED, jonka kuvasta meidän perheessämme tykätään. On se sitten huonosti säädetty tai ei. Tosin olen säätänyt sen netistä löytämieni suositusten mukaan.

    Failure, kiitos asetuksista, en ole vielä ehtinyt niitä kokeilemaan.
     
  11. gnarlie

    gnarlie Uusi jäsen

    Liittynyt:
    15.08.2005
    Viestejä:
    89
    Saadut tykkäykset:
    0
    Nussitaas vähän: kyllä se led-tv on ihan täysverinen lcd, google selventää lisää jos kiinnostaa. Vaikeeta tosiaan kommentoida kun ei oo yhtäkään telkkareista nähny =)
     
  12. p4t1

    p4t1 Käyttäjä

    Liittynyt:
    03.11.2009
    Viestejä:
    103
    Saadut tykkäykset:
    0
    Ei ole mielestäni nussimista, sillä näin yleisesti ihmiset ei edelleenkään tuota asiaa ymmärrä. Niitä "huippuleditöllöjä" ja "led tv lcd:n hinnalla" ym. mainokset kun vähän aina sekoittaa näitä asioita...
     
  13. aheikkinen

    aheikkinen Tuttu käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    05.04.2007
    Viestejä:
    5 011
    Saadut tykkäykset:
    121
    Tänään viimeinkin sain P50U30E töllön :king: :naminami:
    (Viimeinkin, nimittäin magnet.fi töpeksi toimituksen kanssa noin kolme viikkoa luvatun 5 päivän sijaan..)

    Kuvalähteenä DMP-BD75 soitin sekä tietokone ATI EAH5450 näyttiksellä. HDMI piuhoilla kiinni kummatkin tietysti. Käytin kuva-asetuksena eli viewing modena bd-soittimen kanssa "game" (muut vaihtoehdot movie, dynamic). Tämä vaikuttaa ilmeisesti vain värisävyihin, muuta en ainakaan huomannut pikaisesti. Myös suurimman osan kuvanparannuksiksi tulkitsemiani asetuksia kytkin pois (resolution enchaser, side panel, 16:9 overscan, pixel orbiter, off asentoon kaikki).
    BD-soittimen kautta onkin erittäin kaunista. Liiketoisto on ainakin plazan testilevyillä moitteetonta ja mustat ovat paremmat kuin missään muussa näkemässäni televisiossa tai näytössä. Aivan läheltä katsottuna mustissa näkyy aavistuksen kohinaa, mutta se ei näy metriä kauemmas. Terävyys on hyvä ja kuva rauhallinen sekä selkeä. Esimerkiksi testi-bd:n valikon fontit toistuvat sahalaidoitta ja terävinä. Värit toistuvat myöskin kauniisti ja moitteetta. Hurinaa tai siritystä ei kuulu lainkaan, enkä ole myöskään kuvan kirkkauden pumppaamista huomannut. Siis kaikki toimii moitteetta ja näyttää hyvältä.

    Mutta sitten PC-stä katseltuna kuva näyttääkin tältä:
    [​IMG]
    Mikäs tässä nyt on ongelmana kun tuollaiset mustat reunat tulee kuvaan? Teksi on tietokoneelta katseltuna litistetyn näköistä ja epäselvää. Resoluutio on ati control centeristä laitettu 1920x1080p60 kuten inforuudusta näkyy. Overscan controlcenteristä ei tehnyt mitään, eikä 24 tai 50 hz asetukset. Luulisin että ongelma on siis telkkarin päässä. Tämäkin liitäntä on kuva-asetuksesta laitettu "viewing mode" game tilaan, mutta eihän se mitää auta, kun se on siis vain värisävyn säätö. Kuvanparannuksia pistin myös pois päältä. Kokeilin myös nimetä tämän paikan PC nimiseksi, mutta sekään ei auttanut mitään (tämä kuulemma auttaa jollain merkillä).

    Onkos tässä olemassa joku erillinen pixel perfect/pelitila? Mistä sen saa päälle? (Ohjelmistoversio näyttää nyt 1012-10000, jos tällä on väliä.)
     
  14. sonof

    sonof Käyttäjä

    Liittynyt:
    21.06.2004
    Viestejä:
    220
    Saadut tykkäykset:
    0
    Vaikka jo mainitsit, että "Overscan controlcenteristä ei tehnyt mitään" niin tarkista kuitenkin tuo vielä. Itselläni oli juuri sama ongelma LG:n plasman kanssa, kunnes tajusin säätää Atin Catalyst Control Centeristä overscanin kokonaan pois. Jostakin syystä se piti muistaakseni säätää vieläpä jokaiselle hz-asetukselle erikseen.
     
  15. gnarlie

    gnarlie Uusi jäsen

    Liittynyt:
    15.08.2005
    Viestejä:
    89
    Saadut tykkäykset:
    0
    En tiiä miten eroaa TX-P42G30Y:n logiikasta, mutta siinä nuo kuvamoodit tarkottaa kyllä muutakin. Game-mode laittaa mm. overscan = on, ifc = on jnejne
     
  16. aheikkinen

    aheikkinen Tuttu käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    05.04.2007
    Viestejä:
    5 011
    Saadut tykkäykset:
    121
    Siellä on valintamerkki pois overscan kohdasta ja koko säätölaatikko harmaana. Jos valintamerkin laittaa, niin sitten aukeaa se säätöliuku siihen. Pitäisikö siis kokeilla laittaa se päälle ja säätää 0% vai mitenkä?
    Telkkarista kytkettävä "16:9 Overscan" ei tilannetta korjaa juurikaan. Reunus vain kapenee hiukan. Ifc nimistä asetusta ei äkkiseltään edes löytynyt. Viewing mode vaikuttaa vain contrast, brigthness, colour, sharpness ja colour balance valintoihin, sekä normal modessa kytkee lisäksi eco moden.
    Kiitos kovasti vastauksestasi, mutta voisit ehkä editoida lainaustasi hiukan lyhyemmäksi, poistamalla tarpeettomat kohdat joita kommenttisi ei koskenut.

    E: Korjattu :eek:
    Olinkin katsonut jotain overdrive ikkunaa, ja se ei tosiaankaan näytä tekevän mitään muutosta reunuksiin. Se overscaling olikin seuraavassa valikossa ja se sitten tehosi, kun luki tarkemmin mitä oli tekemässä. Puolustuksekseni sanon että se teksti oli tosiaan huonohkoa sillä 15% oletus underscanilla, joten tuollainen lukivirhe pääsi käymään.. No, nyt pelittää hienosti :thumbsup:

    Tuosta kuvanlaadusta vielä: Väritoisto on kauttaaltaan nättiä ja tummat kohtauksetkin toistuvat hyvin. Kohinaa siis on, mutta vain läheltä katsottuna jos on erittäin suuria staattisia pintoja. Liikkuvat ja/tai pienikokoiset kohteet eivät kohise lainkaan. Harry Potterin kuoleman varjelusten kakkososan kaikkein synkimmissä taistelukohtauksissa meinasivat välillä mennä mustan sävyt tukkoon, mutta esim tronissa ei sellaista tapahtunut, vaikka siinäkin mustaa on paikoitellen paljon. Pansun kuva pesee helposti molemmat 24" tietokoneen monitorini (benq+acer) sekä halvat 42" lg ja 27" samsung lcd töllöttimet. Kuvaa en ainakaan vielä ole saanut kiinni jumimaan edes aavistuksen vertaa, vaikka catalyst centerin ruutua ja telkkarin valikoita polttelinkin paikoillaan tuossa pariinkin otteeseen yli vartin ajan kerrallaan, kun etsin samalla ohjeita toisella näytöllä.
     
    Viimeksi muokattu: 21.11.2011
  17. koma76

    koma76 Uusi jäsen

    Liittynyt:
    27.04.2012
    Viestejä:
    1
    Saadut tykkäykset:
    0
    jos sulla on koneessa windows, niin siinä voi lähdössäkin olla asetuksena "80%" kuvakoko, eli ati - control centerissä jossain liukukytkytin jolla sitä saa säädettyä, tuli joskus läppärillä ite ihmeteltyä, miksi kuvassa järkyt mustat kehykset hdmin läpi, muttei dvi:n läpi.... itse asiassa sama ongelma oli ubuntussakin, ja sama liukusäädin hoisi homman sielläkin kuntoon...
     
  18. aheikkinen

    aheikkinen Tuttu käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    05.04.2007
    Viestejä:
    5 011
    Saadut tykkäykset:
    121
    Juu, kuten tuossa kirjoitinkin aiemmin niin ongelma korjaantui jo. Luin tuon epäselvän skaalatun tekstin pikaisesti väärin ja yritin säätää väärästä paikasta:
     
  19. Jeipii

    Jeipii Uusi jäsen

    Liittynyt:
    03.09.2010
    Viestejä:
    69
    Saadut tykkäykset:
    0
    Luulisin, että yksi kuvanlaatua heikentävä tekijä ton U30 mallin kanssa voi olla heijastusta vähentävän filtterin huonous. Jos ruutuun tulee vähänkin valoa, niin kuva kärsii siitä huomattavasti.

    Lepakkoluolassa tuo telkkari voisi toimiakin :D