Mene nyt jo matkoihisi siitä. Tulet tänne esittämään että televisioiden laatueroista välittäminen on verrattavissa huumeaddiktioon tai alkoholismiin ja että jos välittää laitteiden eroista ei välitä sisällöistä. Täysin perustelematonta paskaa.
Omasta näkökulmasta tarjontaa on liikaa, ja veikkaan, että monen muunkin - tosin itse helposti tyydyn pieneen ruutuun . Toki televisio toimii nykyään vielä virittimen kauttakin, mutta vähintään osittain tv toimii isona ruutuna eri alustoille, kuten Netflix, Amazon Prime, HBO, jne. Mielestäni televisio on vähän häilyvä käsite nykyaikana, vaikka sillä pääosin tarkoitetaankin laitetta, jonka sisältöä katsellaan virittimen kautta joko antenniin tai kaapeliin yhdistettynä.
Ai hitsi, on vissiin aika paha addiktio mulla. Olen oikeastaan koko elämäni halunnut aina isompaa telkkatria, jo crt-ajoista alkaen. Ensin oli vain matkatelkkari, ja siitä on menty aina vaan isompaan. Mikään ei näytä riittävän, edes "HD-ready" plasma ei riittänyt, ja taas mietin isompaa telkkaria jossa olisi entistä parempi kuva. Edit: Ja nyt kun tutkiskelin syvintä olemustani, niin sama addiktio koskee myös autoja. Aluksi riitti ruosteinen Saab, sen jälkeen on aina pitänyt olla hieman parempaa. Ja asunto, alkuun riitti pieni opiskelijasolukämppä, mutta siitä on siirrytty aina vaan isompaan. Entäs puhelin, alussa oli lankapuhelin, sitten riitti että oli matopeli kännykässä, ja siitä ollaan menty aina vaan hienompaan. On tämä addiktiivinen elämä.
Ihan mielenkiintoisia ajatuksia, mutta Pitääkö mennä ihan noin pitkälle? Tuohan voisi päteä mihin vain. Vaikka ruokaan. Pitäisikö syödä vain ruokakuutioita, ettei vaan mennä tarkoituksen ohi, mikä on pitää keho elossa? Ei kai se ruoka saa näyttää hyvältä ja maistua kielen päällä erinomaiselta, ettei vaan solahda elämyksen puolelle, jossa etsitään kerta toisensa perään parempia makuja ja ehkä entistä suurempia sellaisia. Elämä on ja yritetään nauttia kaikki siitä tavallamme. Ehkä sinä saat nautintoa siitä, että toimit mielestäsi järkevämmin kuin muut TV:tä ostaessa ja se sinulle suotakoon.
Eikös tämä ketju ole variaatio vanhasta "hifistelyn turhuus" -aiheesta? Musiikki kuuluu kympin matkaradiostakin, mihin tarvitaan tuhansien eurojen laitteita? Matkapuhelimella saa ihan hyviä valokuvia, mihin tarvitaan kalliita järjestelmäkameroita? Omasta puolesta voin sanoa, että ne kerrat, kun kotiolosuhteissa toistetusta taide-elämyksestä olen saanut kylmiä väreitä, ovat liittyneet läsnäolon tunteeseen jollaista ei teknisesti heikkotasoisella laitteistolla saa. Mutta kukin tavallaan. Toisten ihmisten kulutustottumusten arvostelu on vähän tylsää minusta.
Ilokseni huomasin että keskustelussa alkaa olla mielipiteenvaihdon aineksia, asioita tuodaan esiin eri kulmilta. Tietysti kaikilla foorumeilla on näitä henkilökohtaisuuksiin menijöitä, mutta täällä ne näyttävät jäävän vähemmistöksi. Minä toin esiin muutamia ajatuksia ja siihen löydettiin päteviäkin vasta-argumentteja, ei pelkkää "Trolli oot!", "Mene nyt jo matkoihisi siitä!", "Täysin perustelematonta paskaa" -sometyperyyksiä. Löydettyäni hyvää keskustelukulttuuria jätän aiheen tähän.
Kiitos viisaista sanoistasi, harmi ettet voi jatkaa tätä älykästä kommunikointia kanssamme kyseisestä kovin tärkeästä aiheesta.
Tuohan tarkoittaisi sitä, että kuvaputkitelevisio- ja VHS-aikana olisi elämysten saaminen ollut aika vaikeaa. Etenkin MV-aikana olisi ollut täysin mahdotonta. Olen samaa mieltä. Jokainen löytää oman onnensa. Vastauksena otsikon kysymykseen: noin 1500 euroa vuonna 2014. Oli hyvä ostos ja on itselleni riittävä edelleen kaikenlaisiin taide-elämyksiin.
16000FIM vuonna 1988, 12000FIM vuonna 2000 (tämä edelleen kaverilla käytössä) 2000 euroa vuonna 2006 (tämä edelleen mökillä), 1000 euroa vuonna 2011(tämä edelleen äidin päätelkku) ja 555,55 euroa vuonna 2016.
Ensimmäinen oma telkkari oli sukulaiselta saatu 21" Panasonic, jota tuijoteltiin opiskeluaikoina. Sitten päivitin dvd:n myötä joskus 2000-luvun vaihteessa 28" laajakuva Philipsiin (dvd-harrastus toki alkoi jo pari vuotta aikaisemmin alkupään malleilla). Hintaa en muista, mutta olisiko ollut markkoina 2900 - 3900,- tietämillä, kun se oli kerta varaa ostaa. Sitä onnea kesti hyvin pitkään vuoteen 2012 asti lähinnä johtuen siitä, että uuteen asuntoon tuli ostettua 2007 Panasonic AE1000 1080p projektori ja 92" valkokangas. Projektori oli ulkomaanostos n. 2400 € alveineen ja tulleineen, kun samaan aikaan kyseistä projektoria myytiin täällä 3900 € hintaan. 2012 jouduin luopumaan dedikoidusta leffahuoneesta ja projektorista, ja silloin kehiin tuli 46" Sony LCD 1080p hintaan 999€. Sony siirtyi eläkkeelle 2017 ja kuvioihin tuli nykyinen 55" LG E6-sarjan OLED. Hinta oli puistattava 2290 €, kun otti huomioon ruudun koon, ja että 7-sarjalaisia oli jo saatavilla. Piti kuitenkin saada 3D. No, en ole oikeastaan katunut muuta kuin, että hallitus ei antanut ostaa samaa mallia 65" kokoisena. EDIT: Korjataan 55" OLEDin ostohinnaksi 2190 € . 65" olisi maksanut tuolloin 2990€, jonka olisin siis maksanut ilman hankalaksi menneitä hallitusneuvotteluita. Takuukin on voimassa vielä kesäkuuhun 2020 Verkkiksen jatketulla takuutarjouksella. En sitten tiedä mitä se oikeasti enää korvaisi tässä vaiheessa.
Tämä. Mulla on samainen 55" E6 ja sama harmitus samasta syystä. Minä tosin tyhmempänä maksoin siitä 2900 vuoden 2016 puolella.
Mulla makkarissa se ensimmäinen 4k oledi mikä tuli, eg920v. Hinta ponteva 2800€. Hyvä telkka kyllä, siitä ei pääse mihinkään. Meillä hallitus taas suosii isompaa kuvaa, olkkarissa menossa jo 82". 75" oli vaimon mielestä huomattavasti pienempi. Suurin mitä töllöön on tullut laitettua oli 3200€ 63" 3d plasmaan 2011. Töllö pelittää edelleen ilman ongelmia porukoilla mökillä. 77":aan voisin alentaa Oledina, jos ne saavat hinnat joskus siihen 2k luokkaan, enempää en enää telkkaan laita.
Ensimmäinen telkkuni oli vuonna 1992 lahjaksi saatu 21" Finluxin CRT. 2005 ostin 28" Panasonic TX-28PM1 -laajakuva-CRT:n. Hinta oli muistaakseni jotain 500 €. Kymmenisen vuotta sitten haaveilin vielä, että pärjäisin tuolla CRT:llä sen aikaa että voisin jättää kurjat LCD:t kokonaan välistä ja ostaa suoraan OLED:in/SED:in/minkä vain itsevalaisevia pikseleitä käyttävän telkun, mutta OLED yleistyikin odotettua hitaammin ja piti saada isompi kuva, joten hammasta purren tilasin vuonna 2012 tarjouksesta 55" full HD -LCD:n, Sony HX855. Tuohon piti hankkia kunnon pöytäjalusta erikseen. Hintaa tuli yhteensä 1920 €. En muista tarkkaan miksi en hankkinut plasmaa, mutta jokin syy siihen oli. Seuraavaksi olisi suunnitelmissa hankkia 65" LG E9 tai E10 sitten kun sellaisen hinta laskee alle parin tonnin.
Pari tonnia noin 5-10 vuoden välein. Silloin yleensä tekniikassa, mediossa ja standardeissa tapahtunut riittävästi edistystä ja yritän ostan sellasen, joka sitten kestää aikaa ettei harmita parin vuoden päästä. Nyt lähti black fridaysta LG OLED65C9 hintaan 1.799€. Siinä huippukuva, HDMI 2.1 tuleville konsoleille ja hyvät 4K smart tv appit. LG tulee 8 vuotta vanhan Panasonicin 55" plasman tilalle, jonka pääfunktio oli SD->HD DVB-T2 siirtyminen silleen, että SD kuva oli kuitenkin vielä ihan katsottavaa tuolla tekniikalla. Sitä ennen tais olla joku 32" plasma ekana taulutelevisiona korvaamaan sellanen jättimäinen CRT-laatikko. Varmaan tälläkin kertaa olisi riittänyt vaikkapa QLED telkkari alle tonnilla, mutta tiedän että harmittelisin jälkikäteen kun virkistystaajuudet ja kaistanleveydet ei riittäisi sitten ottamaan kaikkea irti tulevista pelilaitteista ja medioista. Kaikille tällaiset asiat ei ole tärkeitä enkä mitenkään ajattele, että pitäisikään olla. TV-kuva on ollut alle 500€ jo pitkään todella laadukas ja riittävä.
Yhden kuvaputkitöllön aikoinaan ostanut ja taulutelkkareita tulee kotiovelle pyytämättäkin ilmaseksi tutuilta.