Ovatko hifi-arvostelut huuhaata?

Varoitus: seuraa tilitystä =)

Ensimmäisten "oikeiden" kaiuttimien myötä olen alkanut kiinnostua ihan perinteisistä kaksikanavaisista CD:stä. Ongelmaksi on vaan muodostunut tekniseltä laadultaan kunnollisten äänitteiden löytäminen.

Sain sitten loistavan ajatuksen, että alan ottaa erilaisista laitearvosteluista mainittuja levyjä muistiin ja kokeilla niitä. Arvostelijathan ovat kuunnelleet paljon ja erilaisilla (hyvin laadukkaillakin) laitteilla. Pari hyvää levyä onkin löytynyt, mm. Flight of the Cosmic Hippo, mutta muutamat muut ovat saaneet raapimaan päätä ihmetyksestä.

Ensimmäinen iso yllätys oli Toni Braxtonin Secrets (LaFace 73008-26020-2). John Leosco mainitsee levyn arvostellessaan Nautilus 801:t. Tuon B&W:n setin parihinta on ollut $11k, joten ihan mistään multimediapurkeista ei ole kyse. Lainaan hieman:

Kuulostaa vaikuttavalta. Kävin lainaamassa kyseisen levyn kirjastosta ja valmistauduin kuuntelunautintoon. Yllätys olikin kova, kun sain levyn pyörimään. Vähän aikaa surkeaa ääntä ihmeteltyäni olin valmis kiroamaan omat laitteeni. Kaikista kovemmista äänistä puuttui potku, monet olivat selvästi säröisiä ja hehkutettu kolmessa minuutissa oleva kliimaksi tuntui kovin lattealta.

Rippasin levyltä pari biisiä koneelle ja syykin ongelmiin löytyi. Heti levyn ensimmäisistä sekunneista lähtien useimmat kovat äänet leikkasivat - pahimmillaan muistuttaen lähinnä kanttiaaltoa. Ja se kliimaksi ei graafissa erottunut kompressoidun moskan keskeltä juuri ollenkaan, SPL-mittarilla näkyi parin desibelin ero edeltävään hiljaisempaan kohtaan.

Pistää hieman ihmettelemään millaiset ihmevehkeet nuo Nautilukset ovat, kun tällaisesta mössöstä tekevät upean kokemuksen. :hitme:

Toinen iso yllätys oli Steely Danin Two Against Nature. Tämä levy tuntuu esiintyvän usein arvosteluissa, tuoreimpana Hifi-lehden subwoofer-testi. Kuunneltuani sitä jonkun verran en voi kuin ihmetellä. Vaikka kyseessä ei ole mitään kompressoitua radiopoppia, levystä tuntuu kuitenkin puuttuvan dynamiikka.

Pikainen tarkastelu cdparanoian ja audacityn avulla kertoo, että levy on miksattu selvästi liian kovalla - koko ajan mennään tappiin ja leikataan huiput pois.

Tässä kaksi hienoa esimerkkiä. Onko laitteissani ja tarkistusmetodissani jotain vikaa vai kirjoitetaanko hifi-arvosteluja ihan fiilispohjalta kuuntelematta levyjä ollenkaan? Vai onko tällainen vain harvinaista?

disclaimer: en todellakaan ole kultakorva tai kokenut hifisti. Testilaitteina Gradient Evidence mk II ja Yamaha RX-V800, johon signaali digitaalisena. Eikä mitään merkkipiuhoja

 

Musatyyli on erikoinen ja vaihtelevakin eräällä tavalla, mutta Blueman Groupin - Audio levy on aika hyvin mixattu IMO. Suosittelen... eikä maksa paljoa, kun cdonista tilaa(itse tilasin jenkeistä kaksi kertaa kalliimmalla, kun ei sitä ollut vielä silloin netissä myynnissä).

 

Itse asiassa tuo levy (CD, ei DVD) löytyy jo hyllystä. Ostin sen jenkeistä asuessani siellä.

Musiikki on tosiaan aika jännittävää ja niitä erilaisia soittimia on kiva kuunnella. En tiedä miltä se kuulostaisi HDCD-dekooderilla, mutta omilla laitteilla en ole täysin tyytyväinen äänenlaatuun. Käsittääkseni HDCD:llä kikkaillaan enemmän dynamiikkaa levyyn, mutta mitä se sitten tekee ilman dekooderia

Koita esim biisi 5 - mun lemppari - ja kohdasta 4:35 eteenpäin. Tuntuu kuin meno hyytyisi volumen kasvaessa. Olisi kiva kuulla tuo HDCD-laitteilla tai DVD:ltä.


edit: ettei mene pelkästään tilitykseksi, tässä pari omaa suosikkia

Dark City OST:n 1. biisi, Anita Kelsey: Sway :love:
Béla Fleck and the Flecktones: Flight of the Cosmic Hippo
Mark Isaacs: Closer
Mike Oldfield: The Songs of Distant Earth

 

Itsellä on testilevy, johon olen polttanut jos jonkinmoista musiikkia. Levyllä on sekä hyviä, että huonoja äänitteitä. Hyvän laitteiston yksi tärkeä ominaisuus on se, että huonotkin äänitteet kuulostaa hyvältä. Useimmat poppi levyt ovat loudness shittiä, jotka on kompressoitu tasapaksuksi muhjuksi jotta musiikista saa jotain selvää myös autossa ja monomatkaradiossa soitettaessa.
Jotkut ovat sitä mieltä, että hyvässä laitteistossa huonot äänitteet kuulostavat huonolta ja hyvät hyvältä. Sitten niitä kolmea julkaistua hyvää levyä jahdataan kissojen ja koirien kera ja kuunnellaan huumaantuneena, vaikka musiikkilaji olisi aivan jotain muuta kuin mistä todellisuudessa pitää.

 

Tori Amoksen levyt on kuullemma miksattu asiallisesti. Ainakin Boys From Pele -levy on yhtä hunajaa. Esim "Father Lucifer" -kappaleen piano on vakuuttava. Eikä pidä myös unohtaa "Blood Roses" -kappaletta, joka on laadultaan euforinen.

Konemusiikista pitäville zekkaamisen arvoinen levy on Autechren Amber, joka on todella taidokkaasti viimeistelty.

 

hmm... ammattilainen en ole, joten ihan hyvältä se kyllä kuulosti minusta(vaikka eri soittimia oli kyllä ehkä tungettu turhan monta samaan aikaan soitettavaksi... siinä loppuräimeessä siis) =)

offia: Kävitkö katsomassa shown myös? Itse kävin katsomassa sen kaksi kertaa Chicagossa. Aivan loistava!

5. biisi on myös minun lempparini, tosin 8 ja 10 ovat ne joilla saan eri kajareiden/vaffien erot esiin. Referenssiraitani siis =) DVD-A versio pitää ostaa heti kun omistan surround-setin.

Yellon The Eye levyllä on yksi kappale josta joutuu ihmettelemään onko jokin sample ollut huonolaatuinen vai onko se tarkoituksella "sähisevä". Muuten varsin pätevä levy. Blender biisi vanhemmalla levyllä(enpä muista mikä) sisältää valtavan dynamiikan. Tai no... niin suuren kuin cd:llä nyt mahdollista on.

Madonnan levyt (ne kaksi mitä min... eikun vaimolla on) ovat aika hyvälaatuisia. Myös Jamiroquain levyistä tykkään laadullisesti ja muutenkin.

edit: Tajusinpa juuri, että sinulla rez on svs-subbari joka käsittääkseni toistaa kohtalaisen alas. Onko Audiosta subbaritestilevyksi? Ainakin vimonen raita sisältää kohtuu matalaa bassoa, mutta lähinnä kiinnostaa nopeat matalat eli bassoiskuäänet(eli tarkkuus ja kontrolli ovat minulle tärkeitä). Esimerkiksi se bmg:n iso bassorumpu ja myös pvc-putkien kumahdukset jne. Omat kajarini jäävät 40Hz, joten olen tässä harkinnut subbarin hommaamista. (svs ei ikävä kyllä tule kysymykseen, sillä sen WAF on olematon.)

Toivottavasti ei mennyt liikaa offin puolelle.

 

Tarkoitatko, että hyvä laitteisto on sopiva kompromissi tarkkuuden ja miellyttävästi muokatun äänen välillä? Täydellisyyteen tarkkuuteen on tietenkin mahdoton päästä, mutta diskantteja vaimentamalla voi varmaan peittää säröä ja bassoa korostamalla kompressointia.

Kadonnutta informaatiota (vaikkapa signaalin leikatessa) lienee mahdoton enää toistovaiheessa pelastaa.

 

Ehkä mä olen vaan yliherkkä.

Ei tullut valitettavasti käytyä. Se pyöri myös Bostonissa, mutta oli varmaan liian lähellä - ei tuntunut niin eksoottiselta.

SVS 20-39PCi tosiaan löytyy ja toistaa n. 18Hz asti. Audiossa ei mielestäni ole kovin matalaa bassoa. Kovemmat kohdat on miksattu sen verran tasaiseksi mössöksi, että parhaat varmaan hukkuvat sinne. Viimeisen raidan murinakin taitaa jäädä 40Hz kieppeille, mutta se kyllä pääsee esiin. Luulen, ettei subbari tuo tuohon paljoa lisää pääkaiuttimiisi verrattuna.

Vähän matalampia bassoja löytyy Flight of the Cosmic Hippon nimibiisistä, jossa mennään parhaimmillaan 30Hz:n ympäristössä. Ne eivät tosin ole iskuääniä.

Prodigyn The Fat of the Land saattaisi toimia testilevynä nopeille matalille - varsinkin jos laitat korkean (tyyliin mun vahvistimen kiinteä 90Hz) crossoverin testin ajaksi.

Mulla tuo SVS on musiikissa aika vähäisessä roolissa, kun Evidencet toistavat melkein 30Hz asti. Se tuo lähinnä sellaista pientä lisää, jota ei yleensä huomaa ennen kuin se puuttuu.

^^^ Rocket-koekaniini

Huhut muuten kertovat, että SVS:ltä on jossain vaiheessa tulossa pienikokoinen subwoofer.

 

Eipä mahdu mun kategoriaan hyväksi laitteeksi jos muuttaa lähes kanttiaalloksi miksatun takaisin siniaalloksi..
(tarkoittaa sitä että korkeampia harmonisia jää poissa. Äärettömän puhtaassa kanttiallossa kun on harmonisia äärentön määrä ja taasen siniaallossa mitä vähemmän sitä puhtaampaa.)

Ylensä kun kaikkialla muualla pidetään signaalitien laadun merkkinä sitä että mitä vähemmän se muuttaa matkalla. Hifissä taas mitä parempia laitteita taas niin sitä enemmän niiden tuntuisi pitävän tehdä mitä epämääräisempiä korjauksia matkalla.

Asia mikä noissa testeissä sotii vastaan on myös se että annetaan takaraivossa ennestään olevien tietojen laitteesta sotkea arvosteluita äänensuhteen. Mielestäni kun pitäisi puhua kuunteluvaikutelmasta ja äänestä erikseen eikä sotkea äänen alle myös laitteen ulkonäköä, merkkiä, hintaa, aikasempia arvosteluita ynnä muita asioita mitä tietää laitteesta.

Käyttänyt tätä sanomista ennenkin eli:
Putsaamalla kahvikeittimen ulkokuoret kahviroiskeista saa kahvin maistumaan paremmalta.
Onko siis kahvi parempaa maultaan kuin ennen? Jos et näe kahvin keitintä et erota maussa eroa kun sitä ei ole, mutta näkies maistat oikeastikin eron.

 

Juuri näinhän asia menee! Hyvässä laitteistossa huonot äänitykset kuulostavat huonolta ja hyvät loistavilta. Se että onko laitteisto sopiva omalle mielimusiikilleen, ratkaiskoon jokainen yksin. Aina ei kannata kuunnella pelkkää laitteistoa vaan omaa mielimusiikkia, oli se sitten hyvin tai huonosti äänitettyä. Jos huonot äänitykset halutaan kuuluvan kohtuullisesti, niin silloinhan Eltax on maailman paras kaiutin...

 

Niin, eikös optimaalinen laitteisto toista äänen juuri sellaisena kuin se on levylle laitettu?

Jos haluatte loistavasoundista musiikkia, niin kannattaa tsekata Devin Townsend Band: Accelerated Evolution.

 

Kiitos vinkistä! Lainasin tuon kirjastosta ja ainakin ensikuulemalla vaikuttaa erinomaiselta. :thumbsup:

Samalla tuli mukaan Hifi-lehden foorumilla suositeltu Telarcin levy Carmina Buranasta. Kuulostaa aika jännältä. Tuota pitää mennä testaamaan jollain järeämmilläkin laitteilla. Epäilen, että nyt saattoi löytyä vahvistimen rajat.

Pitänee koittaa. Kaverilta ollut muistaakseni lainassa joku toinen Autechren levy kauan sitten.

edit: tuon Carmina Buranan nauhoitus on valitettavasti epäonnistunut, kovimmissa paukkeissa signaali leikkaa rumasti :OI

 

Itse en ennen tajunnut esimerkiksi jazzia ennenkuin kuulin sitä kunnon äänentoistolaitteilta. Nykyään pidän siitä paljonkin Huonoilla laitteilla musiikki kuulostaa yksinkertaisesti paskalta.

 

Mitkä niin loistavat laitteet ovat. Itse kun entisenä Porilaisena pidin livenäkin jazzia jazzina eikä se laitteillakaan sen kummemmalta kuulostanut. Sitä kun kuuli liiaksikin jazzien aikaan. Jotka tosin vuosi vuodelta tuntuvat onneksi olevan entistä enemmän muuta kuin jazzia.

 

Allekirjoitan tuon . Townsend on loistava muusikko.
Strapping Young Lad:in Alien levy on myös erikoisemman metallin ystävien mieleen.
Ei mitään perus speedmetallia, vaan ns. "speed metal poppia".

 

Meinaatko, että olisi olemassa laitteita, joka osaisivat parantaa signaalia? Ei noita voi olla olemassa, joten huonot äänitteet hyvin soittavat laitteet ovat sellaisia, jotka sietävät parhaiten äänitteiden virheitä. Esim. klassiselle/akustiselle musiikille optimoitujen kaiuttimien diskantti on usein sähköisellä musiikilla räikeä, koska kaiuttimia ei ole suunniteltu toistamaan räikeää diskanttia. Kaiuttimien optimointi kapealle äänitevalikoimalle voi näin luoda harhan 'hyvät äänitteet hyvin soittavasta kaiuttimesta'. Samalla logiikalla subbari hakkaa tasapainoiset pikkupurkit mennen tullen kuunneltaessa vain alle 50Hz taajuuksia sisältävää musiikkia.

Omien havaintojeni mukaan yleisesti parempina pidetyt kaiuttimet toistavat aina kaikenlaista musiikkia paremmin kuin heikommat, esim. B&W 801 toistaa hevin paremmin kuin B&W 602, vaikka 602 onkin näistä se 'rokkikaiutin'.

 

Minustakin on tullut kevyemmän jazzin ystävä paremman laitteiston myötä.

Toni Braxtonin äänitteestä en tiedä, mutta aika monella levyllä etenkin naisvokaalit ikäänkuin leikkaavat kun laulaja intoutuu päästelemään oikein kunnolla. Ilmiö on se verran selvä, että on alkanut epäilyttää, onko moinen särö tehty tarkoituksella. Pari hyvää esimerkkiä on mielestäni India Arien Acoustic soul (muistaakseni erityisesti brown skin) ja Alicia Keysin Songs in A minor. Luulin jo kaiuttimieni hajonneen kun kuunteli ko. levyjä.

Olen kuullut useita laitteistoja, joilla tasapaksu kompressoitu äänite on saatu elämään oikein tosissaan ja musiikkia on ollut kiva kuunnella. Mitään studiomonitoreja en kotiini ottaisi, koska oman kuuntelun pointtina ei ole bongata virheitä äänityksessä vaan nautiskella musiikista.

Tässä vielä katkelma Densenin sivuilta. Oma Densenin pääte tekee juuri sen mikä luvataan ja siksi se hyllyyni on päätynytkin. Life is too short for boring hifi

Why we design Densen products the way we do
Before we explain our design decisions we need to define what our goals are. To design audio equipment is to design equipment for the best possible musical performance. You often hear it said of a specific audio component that it reveals bad recordings. But we don't believe you have bought expensive audio equipment to reveal bad recordings; no, you have bought equipment to reveal the music, so you can enjoy it. That is why all our products give you the soul in music, not the revelation of poor recordings. As a result you can listen to all kinds of music on our equipment. During our development we listen to everything from Punk to Mozart and from Folk to The Beatles.

Audiophiles often end end up listening to a very limited amount of records and each time they find a record which contains good music, but is poorly recorded, they can't stand listening to it. We want to do it the other way around; if you have a good Hi-Fi system which focuses on music, then your musical horizons will be broadened.

To design audio equipment that plays music means capturing the involvement and emotion of music. When you listen to The Beatles you don't focus on the sound-stage, you listen to the music. We want to give you this experience no matter what kind of music you listen to.

We design audio equipment which is fun to listen to: Life is too short for boring Hi-Fi.


This vision is not commonly found among audio designers. That's why so many audio designers have forgotten music and focus instead on transparency, sound-stage, detail, resolution, imaging et al. We also find these aspects important, but for us the most important aspect will always be music!

This is why the airguitar factor means so much in our design work.

In the last couple of years we have seen the introduction of a lot of new techniques, which have been launched as major breakthroughs. In our opinion there has only been one major breakthrough in amplifier technology and that is zero-feedback technology.

 

Tuli vielä mieleen noista B&W:stä, että Nautilus (siis SE Nautilus) demossa tehtaan edustajat soittivat myös hiphoppia 80-luvun puolesta välistä osoittaakseen, että ko. kaiuttimet eivät ole tarkoitettu ainostaan audiofiiliäänitteiden kuunteluun. Taisi olla Grandmaster Flashiä...

 

Itselläni harrastus loppui juurikin pettymykseen äänityksissä ja miksauksissa. Turha laittaa hirveästi massia toistoon jos äänitteet ovat surkeita, itselleni jäi olo ettei alalla toimi edes ammattilaisia vaan jollain sisäsiittoisella suhdetoiminnalla valittuja tuttuja päästetään sormensa soppaan tunkemaan

Tämä oli siis oma kokemukseni ja mielellään kuulisin äänityksen/miksauksen ammattilaisten näkemyksiä ?

 

Valitettavan usein tänä päivänä levyt tehdään ajatuksella, että niitä kuunnellaan joko ämpärisoittimen vakiokuulokkeilla (huonosta rippauksesta) tai sitten jollain 50e tietokonekaiutin 5.1 setillä. Masterointi ja miksaus sitten tehdään tuota silmällä pitäen, googlaa "loudness war". Turha sinne on sitä dynamiikkaa ja bassoa laittaa, kun ei laitteet toista, ja pahimmassa tapauksessa kuulostaa huonoilla vehkeillä vielä huonommalta. Toinen subjektiiviseen kokemukseeni perustuva huolestuttava piirre on miksata yläpää tolkuttoman kirkkaaksi (symbaalit ym) varsinkin oillain ns. raskaammilla levyillä, joka alkaa riipiä korvia melkoisen nopeasti.

Tänä päivänä tuntuu siltä, että kelvollisia kaiuttimia ei ole juuri kellään. En tarkoita täällä plazalla, vaan real-life kaveripiirissä, esimerkiksi.