Nokian tulevaisuus

Keskustelu osiossa 'Päivän peili' , aloittajana tootsi, 11.02.2011.

  1. phelin

    phelin Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    18.09.2003
    Viestejä:
    2 070
    Saadut tykkäykset:
    3
    Mitä pidempään koko kuviota pohtii, niin sitä todennäköisemmältä tuntuu, että yhteistyö Microsoftin kanssa oli Nokian tähtäimessä jo viime kesänä tai ainakin alkusyksystä. On hyvinkin mahdollista, että Androidia on tosiaan myös tutkittu yhtenä vaihtoehtona, mutta kyllä MS on koko ajan ollut ykkönen, mihin toki viittaa Elopin palkkaaminenkin. Ballmer mainitsi, että yhteistyöstä päätettiin käytännössä marraskuussa. Jos tähän skenaarioon on todenteolla valmistauduttu jo hyvissä ajoin, niin voi olla jopa mahdollista, että ensimmäinen WP7-puhelin tulee ulos ennen syksyä.

    Toisin sanoen, Nokia halusi Elopin tuomaan WP:n Nokiaan, eikä niin että WP:n tuominen Nokiaan olisi ollut Elopin ajatus. Hänet vain valittiin toteuttamaan se.
     
  2. Yen

    Yen Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    14.01.2005
    Viestejä:
    1 412
    Saadut tykkäykset:
    0
    Juuri näin. Se joka uskoo jälkimmäiseen on joko tyhmä, naiivi, tai tyhmän naiivi. Tuollaista Nokia laivaa ei yksi ihminen käännä, mutta käännöksen sujuvuutta voidaan parantaa toimarilla.

    Jos oikein pohdiskelee, niin MS yhteistyö oli ainut fiksu vaihtoehto. Olla ensimmäinen ja tärkein kumppani uudelle käyttöjärjestelmälle, kun tulla mattimyöhäsenä jo hyvin kilpailluille markkinoille. Ensi vuonna myös HTC ja Samsung tulee samaan takkiin ja pahasti kun halvat kiinalaiset tulee ja syö androidmarkkinat halpaversioillaan. Turhaan Nokian on mennä sinne rimpuilemaan keskinkertaisella ulkonäöllä. Muotoilultaan Nokialaiset on ollut in viime vuosituhannella.

    Onhan M$ julmetun iso riski, ja eräänlainen all-in, mutta parempaakaan ei ole tarjolla. Symbianilla oltaisiin upottu, ja androidilla uppoaminen olisi vain ehkä hieman hidastunut.
     
  3. nepa

    nepa Alakerran HFR CIH -mies. Tukijoukot

    Liittynyt:
    17.10.2001
    Viestejä:
    7 796
    Saadut tykkäykset:
    717
  4. Super-J

    Super-J Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    17.08.2007
    Viestejä:
    3 445
    Saadut tykkäykset:
    245
    Nythän kuitenkin on niin että mm HTC, Samsung ja LG ovat jo julkaisseet WP7 puhelimia... Nokia on siis mattimyöhäsenä siinäkin ryhmässä, oli sitten miten tärkeä kumppani M$:lle tahansa.
     
  5. Heisenberg

    Heisenberg Uusi jäsen

    Liittynyt:
    13.12.2010
    Viestejä:
    31
    Saadut tykkäykset:
    0
    Nokian tulevaisuus on auton renkaissa.
     
  6. Arpa

    Arpa Käyttäjä

    Liittynyt:
    21.12.2006
    Viestejä:
    808
    Saadut tykkäykset:
    0
    MeeGo etenee han aikataulun mukaisesti. Puolenvuoden välein release. Mikä eteni ilmeisesti liian hitaasti oli Nokian oma puhelinversio siitä. Se kun nojaa rankasti Qt mobileen mikä ei ole vieläkään valmis. MeeGo puhelin on ollut valmiina jo pitkään ja jos olisi jatkettu puhtaasti Meamolla niin se olisi varmaan jo kaupoissa.
     
  7. Arpa

    Arpa Käyttäjä

    Liittynyt:
    21.12.2006
    Viestejä:
    808
    Saadut tykkäykset:
    0
    Niin joo tässä ansiokas lista Muropaketista:

    Ei Kopioi&liitä-ominaisuutta
    Ei moniajoa kolmansien osapuolien sovelluksille
    Ei toimi USB-massamuistina
    Ei tue videopuheluita
    Ei Flash-tukea selaimessa
    Alkeellinen HTML5-tuki selaimessa
    Ei yhdistettyä inboxia sähköpostissa
    Ei puhelimeen tallennettujen tietojen salausta (esim. Exchange ActiveSync)
    Ei kunnollista tiedostojenhallintaa
    Ei tiedonsiirtoa Bluetooh-yhteyden välityksellä
    Ei kunnollista lokalisointia
    Ei skandinaavista näppäimistöasettelua
    Ei viikkonäkymää kalenterissa
    Ei tethering-yhteystukea
    Ei kustomoituja soittoääniä
    Ei tukea DivX/XviD-videoille

    Noissa on monia ominaisuuksia minkä vuoksi olen hankkinut nimenomaan Nokian puhelimen. Ja jos noi saadaan edes vuodessa Windows Phone Nokia puhelimeen niin täytyy nostaa hattua. Monet noista ovat nimenomaan sellaisia ominaisuuksia mitkä on pakko olla rakennettuna alusta alkaen käyttiksen ytimeen ollakseen tehokkaita kuten salaukseen ja tiedostojärjestelmään liittyvät asiat.

    Copy pastekin on kohta kestänyt puoli vuotta tulla päivityksenä. (jos maaliskuun loppu arvio pitää paikkansa). No onneksi ei tarvitse pariin vuoteen harkita seuraavaa puhelinta, olisi vaihtoehdot vähissä tällä hetkellä.
     
  8. JPH

    JPH Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    02.02.2003
    Viestejä:
    2 907
    Saadut tykkäykset:
    4
    Listaa vioista ja puutteista: http://forum.xda-developers.com/showthread.php?t=836373

    (osa linkeistä ei toimi, koska copy-paste nappaa niiden lyhennetyt muodot)

    GENERAL
    * Automatic reboot of the phone
    * Automatic reboot of the phone and loss of all datas (rare)
    * Pictures assigned to Live Tiles (people, pictures, etc) are very low resolution pictures
    * Samely, very low resolution picture showing on the screen when a contact calls you
    * Email notifications sound laggy/distorded: http://social.answers.microsoft.com/...0-d4f96edf42d9
    * Game Hub: in the Game Hub most icons are zoomed in and pixelated (concerns mainly non-Xbox live games)
    * Some annoying background hiss noise (right before a sound is played, which goes away shortly after that)
    * Text: sometimes WP7 will capitalize the first letter of some words without any specific reason
    * Weird icon appearing in the app list. See image: http://img15.imageshack.us/img15/5507/iconvbx.png
    * Sound of Games will remain enabled even when phone is on Vibrate
    * Microphone may disable itself after use of bluetooth or plugging in headphones
    * Alarms: Freezes when recurring alarm sounds and allowed to self quiet, when not plugged in. Does it everytime. Sometimes locks on dismiss screen, otherwise locks when dismissed
    * Alarms: Phone may freeze on the passcode unlock screen when you dismiss the alarm (reboot necessary)
    * Alarms: Sound issues after alarm sounding: No sound after alarms, vibration still works but no sound
    * When an email contains a picture, it cannot be downloaded with Gmail on Windows Phone 7 (in HTML or RTF email format)
    * The "Answer" button seems sometimes disabled when answering a call [rare]

    CONNECTIVITY
    * 3G: WP7 using 3G data unnecessarily: http://wmpoweruser.com/possible-wp7-...-unnecessaril/
    * Wifi: WP7 sometimes unable to connect to password protected WiFi (WPA/WPA2 security)
    * Wifi: WP7 fails to connect to hidden WiFi networks (known issue)
    * Wifi: Issue with lockscreen: Wifi refuses to re-connect after it comes back from standby
    * Wifi: After switching off Wifi, the phone will not connect over 3G (reboot necessary)
    * Wifi: Wifi disconnects when phone is locked: absence of option to leave Wifi on even if phone is locked
    * Bluetooth: Bluetooth works on Audio but fails on video (sound reverts to the speakers): http://social.answers.microsoft.com/...b-72f003fdeee9
    * Bluetooth: Apparently Bluetooth not connecting well with all car systems: http://social.answers.microsoft.com/...b-28ce0d561132
    * Bluetooth: poor audio-quality when connecting the phone to various A2DP-capable devices

    SYNC / EMAILS / PEOPLE / CALENDAR
    * Sync: Exchange ActiveSync Error Code: 85010013 Security Policies
    * Sync: Error code 86000206 when synchronizing to Hotmail account
    * Sync: WP7's calendar refuses to push to Google calendar
    * Sync: Having a calendar entry (Google), change in reminder (add a reminder, change time etc) does not sync with the phone
    * Sync: iCal calendar appointments received by email are not recognized, and cannot be added to the calendar
    Only if you change something like description of that item, then everything will be sync', including reminder info.
    * Sync: Issue when sync'ing all calendar items from Windows Live Custom domains account. After copying the appointements from Outlook to WL calendar using the Connector, the non-recurring appointements appear in the web calendar BUT do not show up on the phone (recurring appts show up fine).
    * Sync: Some Facebook contacts are missing from People's Hub
    * Sync: Deleted people in Facebook still appear in the People Live Tile
    * Sync: Hidden posts in Facebook still appear in the WP7 Facebook feed
    * Video Sync: Error message when syncing a video from the phone to the collection "An unknown error occured. Error Code C00D11CD"
    * Emails: bug in how WP7 connects with Exchange Server 2003 (which includes the service behind the Hotmail Exchange Activesync support). When email from such a server is forwarded the email is not included in an editable form, but rather as an .eml attachment
    * Emails: Emails menu tends to start in 'landscape mode' by default (may be actually on purpose, many users find this annoying):
    E.g. If the user takes the phone in his hand in portrait mode as the main tiled interface shows, and opens the messages or mail app, the content is in the landscape mode. User has to tilt the phone 45 degrees and wait for it to correctly switch to portrait.
    * Emails: Emails fail to automatically display embedded images.
    * Emails: Incorrect processing of Mailto URLs http://forum.xda-developers.com/show...5&postcount=57
    * Emails: when a picture is attached. click on "download images" will come back "download incomplete", with no way to force the email to re-download (forward the email to urself may solve the issue)
    * Emails: if attachement has some nonstandard spelling, email app will not display this attachement at all

    ZUNE
    * Zune crashes, then refuses to load (reboot necessary)
    * Zune remains silent, even if the general volume is turned on (reboot necessary)
    * Music is not paused when headphones are plugged out, during an incoming call. On cancelling the call, music just starts playing loudly on the speaker.
    * Zune keeps on working but no display: the whole screen is totally black
    * Zune does not always display the artist as background (which remains black)
    * Zune does not always display the artist as background (which remains black) whereas the Artist's image actually exists and will only be displayed in the songs list or albums list
    (Indeed, sometimes, Zune displays the Artist background when navigating through the Artist's albums and songs, but does not display any background when listening a song of this Artist)
    * Sometimes Zune's background displays the artist of the preceding song /or the next song
    * Zune software on PC messes up some Artists' tags, by mistakenly replacing the Artist name by the composer name (e.g. Smog becomes Bill Callahan, Moose becomes Russel Yates, My Bloody Valentine becomes Kevins Shields, etc.)
    * The volume of Zune may vary (e.g. louder or quieter after receiving a phone call, or after a game)
    * Zune sound quality: strangely there is always some background hiss noise
    * Audio stuttering at the end of each track
    * No sound while Zune player is running, other sounds still working (reboot solves the problem)
    * Turn off the sound of certain games may possibly also turn off the sound in Zune [to be confirmed. (e.g. RocketRiot, Bye Bye Brain, Bejeweled may cause this)]
    * All letters are "greyed out" in the Zune alphabetic search menu [may concern mostly German devices]

    MARKETPLACE
    * WP7 freezes during Maketplace scrolling
    * Marketplace crashes, then refuses to load (reboot necessary)
    * Pressing the back button sometimes only leads to a black screen
    * Pressing the back button on an app’s details page takes the user back to the beginning of the list, who then have to scroll down again to where he was
    * Error code c101a24b when trying to install or update applications (reboot necessary)
    * App updates failing to download/install
    * Upgrade process is more generally unreliable, with various error messages popping up
    * Problems with updates: some apps' icon (e.g. Wikipanda) disappear (leaving just the star) after the update until you reboot or reinstall.
    * Update of some specific apps failing due to "licensing problems" (IMDB, foursquare, Touchnote, Wipolo, some HTC apps)

    IE BROWSER
    * IE will not delete URLs from history if they contain international characters
    * Bug when editing a Favorite: If you edit a favorite, and the change is limited to changing the case of the favorite but not the actual words (for example, changing Engadget to engadget), then you get an error with inaccurate details that states: "Your phone doesn't have enough memory to save this favorite. Free up space by deleting some files or apps and try again." http://social.answers.microsoft.com/...6-75ab1812828b

    BING / BING MAPS / GPS
    * Bing Maps not working properly in several non-US contries (loading time, inacurrate position, blurry maps)
    * Localization without GPS not working fine on 3G networks (apparently works better under 2G coverage)
    * Current location as indicated by Bing Maps is wrong (e.g. http://social.answers.microsoft.com/...4-895ae297ba9d )

    PODCASTS
    * WP7 fails to play most m4a podcasts (despite m4a is in the list of Windows Phone supported media codecs) [may apparently be caused by images embedded in some m4a podcasts - same problem encountered on the Zune HD]

    VOICE COMMAND
    * Once the audio jack is unplugged the Voice Command may not work (reboot necessary) [mostly noticed on the Focus]

    OFFICE / WORD
    * Apparently, Words allows comments in new documents created with the device, but the comments are disabled in any imported docs. http://forum.xda-developers.com/show...&postcount=352
    * In Word after some time of using document selecting txt becomes impossible. You can just select one word but nothing more. Closing the doc and opening it again solves the problem.

    * * *

    MISSING FEATURES / DESIGN INCONSISTENCIES:

    * Email: no way to disable Email push notification at night !!!
    * Contact: WP7 does not allow to search in People for company name
    * Contact: Impossible to display company name or order by it
    * Contact: No vcard support. Contacts cannot be forwarded by SMS or Email
    * Camera settings are not saved
    * Camera-shutter sound will remain enabled even when phone is on vibrate
    * WP7 media player: Media Player does not allow user to skip to the part of the video he wants to watch by sliding finger along the time bar until he reaches the target moment. User is forced to press a seek button instead
    * Alarms: If the earphones are plugged then alarm will not ring (alarm not reverted to speaker)
    * Alarms: Alarms will ring even during phone calls, and the other side of call can also hear the alarm tune (!)
    * Even when phone's passcode lock is activated the phone can still be turned off by holding down the power button
    * Bluetooth: Bluetooth headset button long press and double press not supported (should allow voice commands via headset)
    * Bluetooth: Bluetooth settings do not allow connection of headset as just a phone headset or just a stereo headphone (A2DP) set.
    * YouTube videos embedded in Facebook/IE cannot be played [PLEASE SEE the workaround here (thanks to theOne):
    - http://forum.xda-developers.com/show...7&postcount=21
    - http://www.1800pocketpc.com/2010/12/...s-phone-7.html ]
    * Emails: No way to save a picture included in an email (if the pic is included and not attached)
    * Emails: Videos (even short ones) cannot be sent via Email
    * Emails: WP7 refuses to let you edit the content of an Email before you forward it
    * Sync: Office documents in Skydrive are not accessible from the WP7 device (absence of any integration in the WP7 Office Hub)
    * Skydrive server unable to upload folders of documents
    * Zune: No Flv, Avi Xvid support
    * Zune takes excessive time to convert some movie files
    * Absence of scrubbing controls in the Zune player
    * Zune does not allow the user to create and save playlists on the device
    * Zune player does not allow downloading podcasts over the air (non sense)
    * Marketplace: When you browse the application list, check one app then go back, often it will bring you back to the very top of the list
    * Marketplace Search: on the Marketplace Bing cannot filter between apps and music etc. If you search for an app, Bing will display a bunch of other stuffs like album, artist, song etc.
    * IE Browser: No address bar in landscape mode
    * IE favourites not syncing
    * IE: When you tap and hold a link that is represented by a picture, you only get the picture menu pop up, i.e. you get the save picture to phone but no option to open the link in a new tab
    * IE: End-user is unable to chose the default search engine (at the moment search engine is either set by the provider or imposed by MS, i.e. Bing)
    * Bing: Vocal and local search not available in most European countries
    * Bing: Absence of Bing Images, strangely left out
    * Zune/podcasts: Zune does not allow to add or update podcasts directly from the phone
    * Volume missing feature: no separate volume control: Turn Zune's volume up will also turn up the general volume (ringtone, messaging alerts, keyboard sound)
    * No way to silence text message alerts when using headphones
    * There is no batch delete option for pictures hub. Very annoying!​

    Noiden lisäksi voisi mainita sen, että WP7:aa ei ole suunniteltu landscape-moodiin. Esim. vaikka www-sivun katselu onnistuu landscape-moodissa, uutta osoitetta ei voi kirjoittaa, koska osoiterivi puuttuu. Tuohon on kai tulossa päivitys. Puhelimen aloitusnäyttö ja valikot taitavat toimia vain portrait-moodissa, minkä myös toivoisi muuttuvan.
     
  9. JPH

    JPH Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    02.02.2003
    Viestejä:
    2 907
    Saadut tykkäykset:
    4
    Muutamia poimintoja Mobile World Congress -tapahtumasta (puhumassa Stephen Elop ja Jo Harlow):

    6:52PM "It is the case, as we've said, that we'd ship our first MeeGo device this year, then shift our attention to the next generation of disruption. MeeGo will be part of our consideration and exploration as we go forward."

    ----

    6:51PM "The first MeeGo device that will ship this year will take advantage of the Qt framework. Question is, will Nokia put Qt on Windows Phone? Our initial response is no, that's not the plan. The reason is that if we encourage a fork in Windows Phone's development platform, we could create a situation where we confuse developers and consumers."

    ----

    6:48PM Jo's saying we'll see "significant improvements" both in hardware and software for upcoming Symbian products.

    --

    6:46PM "We are the partner who will bring innovation in design and hardware to make great mobile products with Windows Phone -- and we've already started. We've had teams working together in interesting places such as Reykjavik, for example, and they're meeting to decide the timing of the first Windows Phone product."​

    http://www.engadget.com/2011/02/13/live-from-an-evening-with-nokia-at-mwc-2011/

    Eipä tuossa taida mitään suurta uutta olla. Ihan mielenkiintoista nähdä minkälaisia nuo tulevat symbian laitteet ovat, jos niihin tulee esim. gigahertzin suoritin ja uudistettu UI.

    Tuo syy, mikä annettiin sille, että Qt jätetään pois WP7:sta vaikuttaa suoraan sanottuna paskapuheelta. Tuskin kuluttajat hirveästi välittävät siitä onko ohjelmat tehty Qt:lla tai Silverlightilla - pääasia, että ne toimivat odotetusti. Enkä usko, että kehittäjiltäkään menisi pää pyörälle, jos olisi pari vaihtoehtoa sovelluskehitykseen.
     
  10. aapol

    aapol Käyttäjä

    Liittynyt:
    21.11.2005
    Viestejä:
    854
    Saadut tykkäykset:
    7
    Näillä eväin Nokia nostetaan pystyyn:

    1. Tehdään sopimus entisen työnantajan nimiin.
    2. Haukutaan nykyiset työntekijät ja tuotteet entisen työnantajan mieliksi.
    3. Pilkotaan yritys entisen työntantajan haluamiin osiin.
    4. Siirretään tutkimus ja kehitys entiselle työnantajalle.
    5. Käytetään irtisanomisista saadut säästöt entisen työntantajan tuotteiden lisensointiin.
    Mitkä kohdista eivät pidä paikkaansa?

    Ja vastaus Nokian tulevaisuuden strategiaan:

    Laitteiden valmistusta Kiinassa.
    Ja marssijärjestys:

    1. Smart Devices ja Mobile Phones erikseen.
    2. Oman softakehityksen alasajo.
    3. Smart Devicesin myynti Microsoftille.
    4. Mobile Phonesin myynti Kiinalaisille.
     
    Viimeksi muokattu: 14.02.2011
  11. JPH

    JPH Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    02.02.2003
    Viestejä:
    2 907
    Saadut tykkäykset:
    4
    [​IMG]
    "Harlow went on to talk about "UI improvements" which would bring "a fresh look and feel". These updates likely revolve around what has previously been described as PR 2.0 and PR 3.0. "
    -- Reports of Symbian's death have been overstated - allaboutsymbian.com

    Eli jopa PR 3.0:aa olisi lupa odotella saapuvaksi jossain vaiheessa myös nykyisille symbian laitteille.
     
  12. phelin

    phelin Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    18.09.2003
    Viestejä:
    2 070
    Saadut tykkäykset:
    3
    Kyllähän ihmisten täytyy tuo tajuta vähitellen, ettei Nokia voi millään kuopata Symbiania tältä istumalta. Hyvä että tätä kuitenkin selvennettiin myös Nokian toimesta. Yksi suurimpia syitä näiden väärinymmärrysten aiheuttajaksi taitaa olla Elopin hyvin kärkäs tapa esittää asiat... ja lehdistön sekä foorumiston vielä kärkkäämpi tapa poimia puheesta omat faktansa.
     
  13. aapol

    aapol Käyttäjä

    Liittynyt:
    21.11.2005
    Viestejä:
    854
    Saadut tykkäykset:
    7
  14. tsinivuo

    tsinivuo Uusi jäsen

    Liittynyt:
    23.03.2002
    Viestejä:
    3 907
    Saadut tykkäykset:
    1
    Kuopattiinko PR 2.0. ja muut tulevat päivitykset tässä samalla. :OI
     
  15. LOP

    LOP Aktiivinen käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    12.02.2001
    Viestejä:
    4 047
    Saadut tykkäykset:
    44
    Ei, kuten yllä jo kuvataan.
     
  16. tsinivuo

    tsinivuo Uusi jäsen

    Liittynyt:
    23.03.2002
    Viestejä:
    3 907
    Saadut tykkäykset:
    1
    No, en kyllä noin sinisilmäisesti luottaisi siihen, ettei Nokia "unohda" vanhoja käyttäjiään. Vieläkin muistuu ja kaihertaa tapaus ilmainen GPS, joka ei sitten koskaan koskenutkaan vanhoja malleja.
    Mikä intressi heillä on enää Symppariin koskea? Eiku koko paska roskiin, jengi pihalle ja iloiseen MS huumaan.
     
  17. TuK

    TuK Käyttäjä

    Liittynyt:
    24.09.2004
    Viestejä:
    565
    Saadut tykkäykset:
    13
    Jos Nokia lopettaisi kokonaan tuen puhelimille, joita se myy koko ajan, potkaisisi se itseään nivusiin niin lujaa, että siinä ei ole mitään järkeä. Aika lailla eri asiasta on siis kyse.
     
  18. Zanytwo

    Zanytwo Uusi jäsen

    Liittynyt:
    14.02.2006
    Viestejä:
    814
    Saadut tykkäykset:
    0
    Tämä on muuten seikka, jota en ole vieläkään ymmärtänyt. Siis tarkoitan narinaa ilmaisesta GPS:stä. Olisiko mielestäsi niille, jotka eivät ole ostaneet navigointia pitänyt antaa se ilmaiseksi ja potkaista nivusiin niitä, jotka sen olivat jo ostaneet?

    Loogista mielestäni, että uuden puhelimen hankkijat saivat tasapuolisesti ilmaisen navigoinnin. Usein tuntuu, että ne jotka saavat jotain "ilmaiseksi", ovat niitä jotka vaativat lisää kaikkein äänekkäimmin.
     
  19. aapol

    aapol Käyttäjä

    Liittynyt:
    21.11.2005
    Viestejä:
    854
    Saadut tykkäykset:
    7
    Tämän asian voi nähdä monelta kantilta. Itse kerran valitin eräästä asiasta, että risoo, että uudet asiakkaat saavat diilejä elinikäisellä alennuksella. Eikö vanhoille asiakkaille voisi myös tarjota jotain. Tarjosivat.
     
  20. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    05.05.2004
    Viestejä:
    11 629
    Saadut tykkäykset:
    168
    Onhan se jo nähty, ettei Nokia suomalaisena yrityksenä toimi. Luin tovi sitten mielenkiintoista artikkelia, jossa pohdittiin Nokian ongelmia -- tai pikemminkin niiden alkua. Silloin kun Nokia alkoi menestymään, osa työntekijöistä äkkirikastui ja osa ei. Täysin samantasoista työtä tekevistä Nokian työntekijöistä toinen saattoi tulla yks kaks monimiljonääriksi ja toinen ei. Tämä totta kai musersi työilmapiiriä: teet täysin saman työn kuin toinen, mutta saat 100x vähemmän palkkaa. Kun nämä äkkirikastuneet sitten vielä lopettivat työnsä, ottivat miljoonansa ja lähtivät viettämään leppoista loppuelämää, niin totta kai se lähetti kaikille viestin: Nokia ei ollut meille mitään muuta kuin rahasampo.

    En tiedä, kuinka yleistä tällainen epätasa-arvoisuus työntekijöiden välillä ja sielunsa myyminen eurosaatanalle on, mutta kyllähän sitä luulisi, ettei monessa menestysyrityksessä se nyt ihan noin mene, että heti kun menestys tulee, niin suuri osa äkkirikastuneista jättää samantien duuninsa: miksi tämän jälkeen kuluttajan pitäisi enää uskoa, että ko. yrityksessä työntekijät uskovat siihen, mitä tekevät.