Jahas, luvassa olis ollu metoota ja muuta poliittista kakkaa, hyvä että lähti... https://www.episodi.fi/uutiset/dann...o-tuotannon-kaaokseen-koko-tuotanto-uhattuna/
Lisätään vielä että ainakin osittaisena syynä oli ohjaajan ja Craigin väliset erimielisyydet leffan pääpahiksesta, kuka valittaisiin siihen rooliin.
Sillä lailla. Boylen versio olisi ollut ainakin erilainen ja toisaalta onhan Bondeissa ollut periaatteessa aina vähän väliä kritiikkiä koskien Jamesin ajatuksia naisista jne.. En jotenkin usko, että saavat nyt toista yhtä suuren profiilin ohjaajaa mukaan, vaan mennään joko aiemmilla Bond-ohjaajilla tai sitten ohjaajalla, jonka näkemys ja taidot eivät riitä tämän mittakaavan projektissa tekemään innostavaa jälkeä. Nyt kuitenkin olisi kaivattu jotain erilaista, kun menivät kerran sössimään (lue: periaatteessa ihan hyvä mutta olisin odottanut paljon enemmän, varsinkin Blofieldin hahmolta) Spectre-Bondin.
Ei koskaan lupaa hyvää, kun näyttelijälle annetaan näin paljon valtaa. Seuraavaa Bondia (näyttelevää) odotellessa, tästä tullee Bond-kalkkuna.
Aivan samaa mieltä näyttelijän liiallisesta päätäntävallasta. Tuleeko tästä kalkkuna? Hyvin mahdollista, kun se aikasempikaan ei itseäni vakuuttanut (rahaa silti tuotti). Elokuvan budjetti tulee luultavasti olemaan 250-300$ miljoonan välissä. Josta Craig, omien ranteiden viiltämisen väliin jättämisen takia ottaa vähintään 25-30$ milj. + tuotosta osuuden. Ehkä olisi ollut jo aika vaihtaa näyttelijää ja näin ollen siirtää valtaa enemmän tuottajille/ohjaajalle. Toivottavasti leffasta silti tulee parempi kuin Spectre "kalkkunasta".
James Bond @007 Michael G. Wilson, Barbara Broccoli and Daniel Craig announced today that #Bond25 will begin filming at Pinewood Studios on 4 March 2019 under the helm of director, Cary Joji Fukunaga with a worldwide release date of 14 February 2020. (1/2) “We are delighted to be working with Cary. His versatility and innovation make him an excellent choice for our next James Bond adventure," said Michael G. Wilson and Barbara Broccoli. (2/2)
Rami Malekin sanotaan olevan loppusuoralla neuvotteluissa pahiksen rooliin. Ihan hyvä kiinnitys, jos toteutuu. Ensi-iltapäiväkin lykkääntyi taas ja on nyt 8.4.2020.
Waltz jatkaa Blofeldina... https://www.theguardian.com/film/20...-waltz-returning-as-blofeld-for-james-bond-25
Tai ehkä paremmin, Blofeld on myös mukana tässä elokuvassa. Ellet sitten viittaa vanhoihin Bondeihin, joissa näyttelijä vaihtui elokuvasta toiseen?
Mun mielestä pitäisi ottaa sellainen käytäntö että joka kerta kun 007:n näyttelijä vaihtuu niin hän kuolee elokuvan lopussa, tai vaikka irtisanoutua palveluksesta. 15 vuoden päästä esim. Craig voisi tehdä paluun pahiksena koska MI6:n ei pelastanut häntä tukalasta tilanteesta jossain Aasian viidakossa tyyliin Kersantti Elias "Platoon", nähtiin vain että äijä otti tusinan luotia mutta tvistinä ei kuollutkaan. Muistaako kukaan onko leffa-sarjassa koskaan käsitelty tilannetta että tyyliin esim. "aikaisempi 007 kuoli hämärissä olosuhteissa.", olen kaikki aikoinaan nähnyt mutta en muista yhtään.
Sanoppa muuta!! En muuten edes ajatellut Connerya kun kirjoitin tuota mutta jumankekka se olisi pommi! Tosin Connery ei saisi olla semmoinen pahis joka yrittää tappaa puolta maapalloa päästämällä viruksen valloilleen, vaan joku kosto joka kohdistuisi MI6:sessa vellovaan korruptioon tai joku "inhimillinen" teema.