Sainpa minäkin nyt tuon 1. kauden maaliin saakka. Hyvä oli. Kenties olisi kuitenkin toiminut elokuvana vielä paremmin. En oikein usko että sellaisella 1 jakso per viikko -tapaisella perinteisellä tv-sarja -systeemillä olisin tuon halunnut katsoa. Siinä kun ei oikein ollut kyse mistään "viikon tapaus tai murha" -tyyppisestä sarjasta kyse, vaan kaikki oli yhtä ja samaa jatkumoa. Mutta makuasia ehkä se että toimiko formaatti vai ei. ****/*****.
Varsinkin kun jaksot on luokkaa 25-30min uutta katsottavaa /jakso ja vain kahdeksan osaa = 2½-3h leffa olisi toiminut paremmin...
Itse tykkään lyhyistä jaksoista. Mulla on kerettiläisenä tapana jättää tunnin jaksoja kesken ja jatkaa seuraavana iltana.
Joo eivät lyhyet jaksot toki toimi silloin, jos tulee jakso per viikko. Itse pyrin nykyään odottelemaan uusien sarjojen kohdalla, että jaksoja on tullut tarpeeksi, ennen kuin aloitan katsomisen.
Tuli himaan Saksasta tuo toisen kauden UHD. Tänään meni kolme jaksoa. Aivan helmi. Siis tarkoitan tunnelmalta ja miltä näyttää. Nyt on pakko ihmetellä, että on paskottu jotain kymmenestä leffasta yhdeksän? Tuli mieleen tuosta Conan -> Destroyer leffasta, että kävi täsmälleen samalla tavalla. Se, mikä oli uniikkia, muutettiin PG-13 ja kaikkien päähenkilöiden luonne jopa muuttui -> Return of the Jedi.
Aloittelin tuon 2. kauden katsontaa. Ihan OK menoa ainakin 2 ekaa jaksoa. Semmoinen "harmi" kuitenkin siinä kauden aloituksessa, että kuvasuhde muuttui kesken kaiken kun "hiekkamato" alkoi rymyämään.. Pääsääntöisesti en diggaa semmoisesta.. Onko tuota enemmänkin edessä 2. kauden jaksoissa?
Täytyy oikein erikseen mainita, että tykkäsin kovasti 2. kauden jaksosta "The Jedi". Oli tunnelma kohdillaan. Sitä kuitenkin jäin jo miettimään, että mitähän multiverseä tästä tulee, kun jo edellisessä jaksossa vedettiin mukaan jo hylätystä "EU:sta" Thrawn ja ne piirrettyjen mandohahmot. Jos on olemassa Grand Admiral Thrawn, niin sitten myös Gilad Pellaon ynnä Jacen ja Jaina Solo. Ahsoka Tanokaan ei pahemmin leffoissa näkynyt. Noh, sarja on muuten toiminut joka tapauksessa hienosti. Ja ihan kiva että tuo "little green friend" sai nyt nimenkin.
No niin. Sainpa minäkin tämän 2. kauden finaaliin saakka. Kivasti siinä viimeisessä jaksossa se tuttu vihreä terä teki töitään. Tuohon olisi ehkä ollut hyvä lopetta kaiken kaikkiaan. Jos nyt Disney (vai oliko se Sony nyt) pyöräyttää jotakin vielä levylle, niin katsellaan. Hinnasta riippuen. Mutta tämä 1. ja 2. kausi oli ihan hienoa nostagiatouhua, eikä liian räikeällä tavalla, eli perinteistä ammentavaa Star Wars -aineistoa, mutta kuitenkin niin, että jotain raikasta uuttakin oli. Ehkä voisin jopa varovaisesti suositella 71 dB:lle. Ellei ole jo antautunut..
Siis samaan maailmaan sijoittuvaa, mutta omalla tavalla erilaista. Jos oli Star Wars Hidden Fortress, niin onhan tämä aivan selvä Lone Wolf and cub. Siis erittäin hyvällä tavalla, kuten oli joskus Italo-Westernit samurai leffoista. Itse arvostelisin, että Episode 4, 5 ja Rogue One jälkeen parasta Star Warsia.
Kolmoskaudesta katsottuna 6 jaksoa. Täytyy tosiaankin todeta että hiukan "erilaista" on ollut. Ei nyt vielä ihan valkene että miten tarinanlangat solmitaan yhteen. Jack Black ja Marty McFlyn hullu tiedemieskaveri ovat olleet hiukan runsashappoisia henkilövalintoja, mutta joitakin onnistumisiakin on osunut kohdalle. Esim. "Jar Jar" jedinä ei ollut kauhean huono. 2 jaksoa vielä jäljellä, mutta ei tämä ainakaan tähänastisen perusteella Holiday Specialille "pärjää". Elias olisi tämän nähdessään varmaan ollut valmis toritapaamisiin, vaikka ainakaan vielä ketään ei ole suohon laulettukaan edes Jack Blackin ja sen räppärittären toimesta. Se kuitenkin mietityttää, että jos kaivo on jo nyt noin tyhjiin pumpattu, niin miten Favreau ja kumppanit meinaavat saada aikaan vielä elokuvankin näistä aineksista?
Tjaa, ei tuo kolmaskaan kausi kokonaisuutena kuitenkaan ollut kovin huono. Siinä oli kyllä pari jaksoa jotka olen valmis kippaamaan samalla tavalla höpöilyksi kuin esim. muinoin X-filesin hupijaksot. Ainoa ongelma on se, että sellaisiin ei oikein olisi varaa 8 jakson sarjassa, joka maksaa noin kerpeleesti. 2 viimeistä osaa olivat jopa melkoisen tiukkoja rypistyksiä koko sarjankin mittapuulla mitattuna. Yksittäisiä asiahöpsöyksiä kaudesta toki löytyi, ja oli niitä enemmän kuin aiemmissa, mutta ehkä tuossa rupeaa tuotantotiimi jo pakostakin rentoutumaan hiukan liikaa. Ja todellakin tässä kurottiin jonkin verran sitä gappia, joka oli jäänyt ROTJ:in ja Force Awakensin väliin. First Orderin alkuperää siis. Ja tosiaan, se "kaipaamani" Gilad Pellaeon ilmaantui sitten mukaan kuvioihin... Tuleekohan joku multiverse seuraavaksi, ja Mara Jade sen mukana...
Piti tulla kai jo muutama päivä aikaisemmin, mutta lykkääntyi Kimmelin hyllyttämisen takia, kovaa menoo jenkkilässä…