Greta Gerwigin kirjoittama ja ohjaama Lady Bird ei ole erityisen omaperäinen mutta kuitenkin ihan mukava, humoristinen ja sujuvasti etenevä nuoren naisen kasvukertomus. Aikuistumisen kynnyksellä ollaan, high schoolista pitäisi päästä seuraavaan oppilaitokseen tai ainakin jonnekin. Onhan näitä nähty, spoilaamatta enempää ei sisällöstä oikein voi sanoa. Parasta kun tämän näkee minimaalisilla ennakkotiedoilla. Eli jos tuommoinen tarina kiinnostaa niin eiku katsomaan. Ja olihan tämä Oscar-ehdokkaanakin useassa kategoriassa. Ei tässä mitään vikaa ole mutta ei mitään erityisen mahtavaakaan joten arvosanaksi märehdin jotain tämmöistä: 3,5/5
Greta Gerwigin Lady Bird on viehättävän katkeransuloinen kasvukertomus, joka seurailee 17–18-vuotiaan Christine ”Lady Bird” McPhersonin (Saoirse Ronan) viimeistä lukiovuotta 2002–2003 Kalifornian Sacramentossa. Tarinassa on realismia, kun esimerkiksi varallisuuden näytetään vaikuttavan vahvasti ihmisten elämään, mutta kerronta on impressionistista, katkelmallista. Viimeaikaisista vastaavantyylisistä elokuvista mieleen tulee erityisesti Elämäni seinäruusuna. Elokuvassa on paljon luonnekomediaa, sillä Lady Bird käy roomalaiskatolista koulua ja opettajat ovat omaleimaisia, Spoiler varsinkin liikunnanopettaja ohjaamassa koulunäytelmää, mutta ristiriitojakin tulee paitsi vanhempien myös poikaystävien kanssa. Ylimalkaan poikaystävien kuvaus panee miettimään: tuollaisiltako me miehet naisten silmin näytämme? Saoirse Ronan tekee vahvan roolityön; hän on kuin nuori Jena Malone, ja Lady Bird on omapäinen ja epäsovinnainen, melkein kuin Peppi Pitkätossu. Äitinä nähdään Laurie Metcalf ja opettajana Lois Smith, poikaystävinä Lucas Hedges (Three Billboards Outside Ebbing, Missouri) ja Timothée Chalamet (Call Me by Your Name). Samoin 3½/5 Valitettavasti Tennispalatsi 12:n esityksessä kuva ja ääni olivat epäsynkronissa.