Kuulokkeet 150-300€ ???

Keskustelu osiossa 'Kuulokkeet sekä muut audiolaitteet' , aloittajana Dheath, 21.12.2006.

  1. Dheath

    Dheath Guest Guest

    Liittynyt:
    21.12.2006
    Viestejä:
    9
    Saadut tykkäykset:
    0
    En käytä oikeastaan ollenkaan kaiuttimia enää, mutta kuulokkeet ovat päässäni keskimäärin 5 tuntia päivässä. Nykyiset 50 euron kuulokkeet ovat hajoamassa käsiin, joten ajattelin hankkia uudet ja paremmat. Mietin vain kannattaako minun ottaa langattomat vai langalliset. En ole mikään kultakorva, joten ajattelin, että langaton liikuteltavuus olisi mukava asia. Silloin ei johdotkaan hajoaisi niin helposti, kuten edellisissä kuulokkeissa, joita en edes viitsi nimeltä mainita.

    Haluaisin käyttää kuulokkeita myös joskus elokuvien katsomiseen toisessa huoneessa tietokoneen lisäksi, joten systeemejä tulisi pystyä liikuttelemaan. Ergonomia olisi myös mukava saada kuntoon. Nykyiset painavat päätäni ikävästi ja pakottavat korvan lehdet taittumaan, eli en haluaisi tuntevan niitä päässäni lainkaan. Toisaalta taas niiden pitää myös pysyä päässä. Mieluummin ostan suljetut kuulokkeet, että ulkopuolinen melu ei häiritsisi niin paljon. Jos päädyn langattomiin, toivon ettei minun tarvitse ladata akkuja joka päivä.

    Elokuviin olisi mukava saada tunnelmaa(, joka tulee varmaankin lähinnä bassosta). Useimmissa tapauksissa ei ole niinkään väliä miten puhtaasti musiikki niistä ulos saadaan, mutta klassisen musiikin toivoisin saavani toistumaan täydellisesti. Suhinaa en haluaisi kuunnella hiljaisimmallakaan äänenvoimakkuudella.

    Millaista settiä suosittelisitte?

    Varmaankin integroidun äänikortin viereen pitäisi ostaa uusi äänikortti, mutta millainen olisi hyvä perus äänikortti kuulokkeille?
    Langattomien kanssa tuskin tulee ongelmaa vahvistimesta, mutta miten on langallisten laita?

    Olen miettinyt asiaa jo jonkin aikaa, mutta en ole vielä saanut kiinni oikein mistään. :confused:
    Joustavuutta kyllä löytyy, koska olen yhä suunnittelu vaiheessa.
     
  2. HEKOHEKO

    HEKOHEKO Guest Guest

    Liittynyt:
    31.03.2004
    Viestejä:
    825
    Saadut tykkäykset:
    0
  3. Yen

    Yen Käyttäjä

    Liittynyt:
    14.01.2005
    Viestejä:
    1 412
    Saadut tykkäykset:
    0
  4. Dheath

    Dheath Guest Guest

    Liittynyt:
    21.12.2006
    Viestejä:
    9
    Saadut tykkäykset:
    0
    Vaikuttaa hyviltä, mutta olisivatkohan nuo jo hieman yliampuvat?
    Tuollaiset kuulokkeet jo suorastaan vaativat huippu äänikortin (vähintään puolet hinnasta) ja huippu vahvistimen (vähintään kaksinkertainen hinta). Elikkä saadaan noin 1000 euron setti. Voin toki joustaa sata euroa sinne tai tänne, mutta tuossa alkaa kyllä tuntua sellainen kipuraja. :weep:
    Vai olenko väärässä?
     
  5. raipeldo

    raipeldo Guest Guest

    Liittynyt:
    17.03.2006
    Viestejä:
    19
    Saadut tykkäykset:
    0
    Kannattaa aina kuunnella kuulokkeet ensin, ennenkö suuremmin miettii hankintaa. Mutta jos ajatellaan, että suunnilleen tuon hintaluokan kuulokkeet ostaisit:

    Ei laadukkaasta vahvistimesta haittaa ole, mutta sanoit itse, ettet ole mikään kultakorva. Itse testasin eräällä kohtuuhyvällä kuulokevahvistimella K701:ä ja totesin, ettei ääni kovin suuresti muuttunut. Vertailukohtana oli melko hyvä viritinvahvistimen kuulokelähtö. Eivät taida muutenkaan olla kaikkein vaativimpia kuulokkeita (vahvistimen suhteen) noista "paremmista" kuulokkeista.

    Arvelisin, että riittävän äänikortin saat alle 100 eurolla... En sitten tiedä, miten hyvän äänen saat suoraan äänikortin lähdöistä, jos ei sulla muuta tapaa ole äänen vahvistamiseen. Varmaankin pärjäisi niinkin ja tarvittaessa voisit myöhemmin testata jotain vahvistinta, jos jostain liikkeestä / tutulta saat sellaisen lainaan.
     
  6. Dheath

    Dheath Guest Guest

    Liittynyt:
    21.12.2006
    Viestejä:
    9
    Saadut tykkäykset:
    0
    Tutulta saan varmaan jotenkin lainaan aika hyvänkin viritinvahvistimen digitaalisilla liitännöillä, mutta millaista perusäänikorttia kannattaisi katsoa, jos päätän olla hankkimatta vahvistinta?
    Toisaalta, en tiedä missä hinnoissa nuo kuulokevahvistimet liikkuvat...

    Aika laihanlaisesti on kyllä kuuloke ehdotuksia tullut...
    Eikö langattomia kannata edes ajatella?
     
  7. HEKOHEKO

    HEKOHEKO Guest Guest

    Liittynyt:
    31.03.2004
    Viestejä:
    825
    Saadut tykkäykset:
    0
    Kyllä ite jos hommaisin nuo AKG:t niin tyytyisin omaan Yamahan viritinvahvistimen kuulokeantoon, kun kaikki äänilähteet siihen vahvistimeen tulevat digitaalisena, luulisi välttävän...:hitme:
     
  8. Galigula

    Galigula Guest Guest

    Liittynyt:
    24.01.2005
    Viestejä:
    321
    Saadut tykkäykset:
    0

    Langattomat ovat sinänsä hyvät, joskin voimalähdehuolto vaatii osansa, kannattaa hakea sieltä läheltä 300€. Toinen langallinen vaihtoehto olisi Senkun 280 Pro, suljettu tosin, mutta hyvinkin balanssissa, Gradon 80:n, legenda jo syntyessään, ja jenkkien kehuma Goldring DR-150. Kuulokevahvistima saa jo 250€ alkaen, Projec Headbox, tai Thoman:ta ihan oikeasti hyvä purkki 48€ Millenium HP-1:n, http://www.thomann.de/fi/search_GF_kuulokkeet_ja_vahvistimet_HD_deals.html, siihen johdot samasta paikasta, niin vot :thumbsup: .
     
  9. Yen

    Yen Käyttäjä

    Liittynyt:
    14.01.2005
    Viestejä:
    1 412
    Saadut tykkäykset:
    0
    Höpöhöpö. :cool: Halvin projecti Suomessa maksaa vajaa 150. Tuon milleniumin sijaan kannattaa katsoa vaikka niitä 60 euron Little Dot Microja, jotka ovat "hifi-piireissä" (mm. head-fi) saanut hyvää kannatusta.

    Olen aiemmin ehdottanut Muron puolella, mutta sanoisin yksi lisävaihtoehto on että tuohon hintahaarukkaan ostaisin: Beyerdynamic DT880 205 euroa postikuluineen Thomannilta ja samalla kerralla (säästöä postikuluissa) M-Audio Audiophile 2496n 80euroon. Sitten säästän lisää pikkuisen ja ostaisin myöhemmin Meieriltä sen Ariettan (250) tai sitten heti Little Dot Micro (60e) tai ihan minkä muun tahansa vahvistimen kun siltä tuntuu ja hinta kohdallaa. Myöskään käytetyt ovat hyviä vaihtoehtoja, mm. Hifitorilla Eddie Currentti 150e on hyvä ostos.
     
  10. Patu

    Patu Käyttäjä

    Liittynyt:
    04.12.2002
    Viestejä:
    2 834
    Saadut tykkäykset:
    0
    Veikkaan että 250 euron hintaluokassa uusi Corda Arietta on aika lyömätön peli. HeadFive antoi jo sen verta laadukasta ääntä 200 eurolla ja Arietan pitäisi olla vielä hieman parempi.
     
  11. TimoJ

    TimoJ Käyttäjä

    Liittynyt:
    06.09.2001
    Viestejä:
    1 266
    Saadut tykkäykset:
    15
    Hanki nuo: http://www.thomann.de/fi/beyerdynamic_dt_770_pro_80_ohm.htm
    Minä ainakin olen hyvin tyytyväinen noihin: hyvä bassotoisto, dynaaminen ja erotteleva ääni, mukavat päässä (kun pantaa hiukan vääntää löysemmäksi), kestävä rakenne. Pelkkiä keskiääniä kuuntelevat henkilöt tosin haukkuu nuo lyttyyn...
     
  12. Seba

    Seba Guest Guest

    Liittynyt:
    10.08.2004
    Viestejä:
    454
    Saadut tykkäykset:
    0
    Onkohan tohon tullut mitään muutoksia verrattuna H5:een? Ainakin ulkokuori on samanlainen.
     
  13. Yen

    Yen Käyttäjä

    Liittynyt:
    14.01.2005
    Viestejä:
    1 412
    Saadut tykkäykset:
    0
    Tuolta St.Paulsissa muuten on halvempi, 135+pk (vrt. Thomann 144+20). Noiden omistajana sanoisin että sellaisenaan aika bassovoittoinen siinä määrin että jyrää keskiäänet, ellei niille tehdä mitään. Yleisin modi on kaapelinvaihto esim. hopealla päällystettyyn kupariin, joka usealla on auttanut. Headphile modaa noita vielä enemmän, ja noita DarthBeyereitä kehutaan maasta taivaisiin tuolla head-fissä. Itse meinaan ensin kokeilla kaapelinvaihtoa, kun se on melkoisen halpa modi. Auttaa tai sitten ei. Toinen vaihtoehto on EQlla nostaa muutaman desibelin 300-900Hz alueelta, ja korostaa enemmän keskiääniä.

    Nuo vuoden 2003 DT880han on enemmän analyyttisempi ja neutraalimpi joka sopii esim. klassiseen (muistaakseni threadin aloittaja kuuntelee esim. tätä lajia).

    Olen nyt huomannut että vahvistimella on paljonkin eroa. Esimerkiksi tuo 770/80 Cmoyllä, jolla kuuntelen nyt lomalla poissa kotoa, bassot eivät ole ollenkaan jyräävät kuin kotona olevalla melkoisen lämpimään kallellaan olevalla SOHAlla. Toisaalta Cmoyn kanssa basso ei kouraise niin matalalle ja jää jopa uupumaan. Ero on kyllä huomattava. Pitää modata nuo 770t niin sopinee hyvin SOHAn kanssa. Toinen vaihtoehto on hankkia nuo 880t tai K701t, jolloin SOHAn lämpimyys sopinee paremmin.
     
  14. Patu

    Patu Käyttäjä

    Liittynyt:
    04.12.2002
    Viestejä:
    2 834
    Saadut tykkäykset:
    0
    Kuulemma virtalähteessä jotain pientä eroa, samoin muutama komponentti kaiketi vaihdettu.
     
  15. Dheath

    Dheath Guest Guest

    Liittynyt:
    21.12.2006
    Viestejä:
    9
    Saadut tykkäykset:
    0
    Väärin, mutta se on ainut musiikkilaji joka pitää soida kunnolla.


    Tosiaan jatkakaa keskustelua. En viitsi paljoa häiritä, koska en osaa sanoa juuta taikka jaata näistä asioista ja keskustelussa tulee ilmankin paljon tärkeitä huomioon otettavia asioita.
    Aika kalliilta tosiaan vaikuttaa...
    Tarkoitus olisi siirtyä alemman kastin kuulokkeista keskikastiin.

    Kiitos jo tämän hetkisestä avusta.
     
  16. petri_leskinen

    petri_leskinen Guest Guest

    Liittynyt:
    04.07.2004
    Viestejä:
    340
    Saadut tykkäykset:
    0
    Otetaas vanha kunnon Senheiser HD600.
     
  17. Patu

    Patu Käyttäjä

    Liittynyt:
    04.12.2002
    Viestejä:
    2 834
    Saadut tykkäykset:
    0
    Tai saman tien uusi ja parempi HD650.
     
  18. Dheath

    Dheath Guest Guest

    Liittynyt:
    21.12.2006
    Viestejä:
    9
    Saadut tykkäykset:
    0
    Vaikuttaa tosiaan, että päädyn langallisiin kuulokkeisiin. AKG:n k701 ovat tosiaan hyvät, vain hinta ja avoimuus mietityttää. Ulos ei kuulokkeista paljoa kuulu, mutta ulkopuoliset melut voivat haitata joskus. Suljettuna ja hieman halvempana olisivat varmaan
    k271 AKG:ltä, mutta olisiko noista mihinkään verrattuna k701:iin?
    Sennheiserit vaikuttavat olevan jo poissuljetut. Mallista riippumatta ne eivät vain sovi päähäni.
    Beyerdynamic::illäkin voisi olla jotain hyviä malleja, mutta ehdottomasti pitäisi olla suljetut kuulokkeet. Esim. DT 880:iin kuuluu aivan liian helposti ulkopuolinen melu. Suosituksia?

    Sitten mietityttää nuo kuulokevahvistimet. Kunnon vahvistinta en ole ostamassa niiden järjettömän hinnan vuoksi. Enkä edes käyttäisi kaijuttimia! Little Dot Microt kuulostaisivat sopivilta, mutta en vain löydä niitä mistään. Thomannilta saisin varmaan hyvän paketin kasaan, jos ostaisin Millenium HP-1:en. "Meieriltä sen Ariettan" ja "Eddie Currentti" kiinnostaisivat myös, mutta kannattaako tosiaan tuhlata noihin sato(ja) euroja enemmän. Miten nuo edes pitäisi kirjoittaa, että ne voisi jostain löytää?

    Sitten vielä lopuksi pitäisi valita äänikortti. Sen budjetiksi ajattelin noin 100 euroa. Mikä perusäänikortti olisi tuossa hintaluokassa hyvä? Digitaalisella ulostulolla en tee mitään, ja jos oikein ymmärsin se juuri noissa yleensä maksaa. Ilmeisesti tulevaisuudessa en tarvitse monikanava ulostuloakaan. Toivoisin kortilla olevan myös jonkinlaiset Linux ajurit.


    Kävin Tampereella kokeilemassa, mutta kunnon pakettia ei oikein meinannut saada kasaan, joten jätin ostamatta. (Vain muutama kallis kuuloke vahvistin vain esillä. Kahden tämän tyylisen tapauksen lukeminen sai viimeistään minut epäileväksi niitä kohtaan.)
     
  19. Snaques

    Snaques Uusi jäsen

    Liittynyt:
    08.03.2005
    Viestejä:
    169
    Saadut tykkäykset:
    0
    No ton hintaluokan äänikorteista ainakin Creativen X-Fi XtremeMusic on kovin suosittu. Itellä on Aureon Fun, jota sen sijaan en voi lainkaan suositella :rolleyes:


    En nyt ole ihan varma että mikä se "tapaus" tässä on, mutta haluaisin vielä selventää tilannetta. Eli tuo Marantz SR-4500 on siis ihan laadukas AV-vahvistin. Se on siis suunniteltu kotiteatterin sydämmeksi soittamaan 7+1 kaiutinta ja sen se tekeekin mitä mainioimmin. Kuuntelutestissäni se pesi puhtaasti Denonin saman hinta luokan 1905 vahvistimen. Se on siis hyvältä kuullostava kotiteatterivahvistin. Niissä vain ei yleensä olla juuri panostettu kuulokeantoon.

    Cmoy, PA2v2 ja Headfive sen sijaan ovat nimenomaan kuulokevahvistimia. Ne on suunniteltu kuulokkeille, joilla on aivan erilaiset impedanssit ja muut tarpeet. Juuri sovituksen ansiosta nämä ajavat kuulokkeita yleensä paremmin kuin useimmat AV-vaffit. Se että tuo 30€ cmoy voittaa 500€ AV-vaffin ei ole loppujen lopuksi hirveä ihme. Sen sijaan kun sijoitat tuon 500€ tai vaikka vain 200€ kuulokevaffiin niin kyllä se cmoy jo sen jalkoihin jää. Näin esimerkiksi juuri Headfiven kohdalla. :thumbsup:
     
  20. lmfmis

    lmfmis Käyttäjä

    Liittynyt:
    17.02.2002
    Viestejä:
    3 019
    Saadut tykkäykset:
    2

    Hyvät suljetut luurit on Sonyn MDR-700DJ. En ole näiden ääneen päässyt väsymään ja muutamia on pyöritelty,...Menee kyllä alle sun budjetin...