Koronavirus 2019 eli COVID-19

Keskustelu osiossa 'Päivän peili' , aloittajana KILLPATRICK, 15.02.2020.

  1. jodorowsky

    jodorowsky Käyttäjä

    Liittynyt:
    18.09.2011
    Viestejä:
    1 311
    Saadut tykkäykset:
    83
    Valitettavasti olen kyllä hieman häiriintynyt tosielämässäkin (kysyin juuri emännältä ja hän vaikutti olevan myös sitä mieltä) ja varmaan kaverit ja työkaverit ovat myös samaa mieltä:eek:
     
  2. ISPF3.4

    ISPF3.4 Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    01.12.2006
    Viestejä:
    3 258
    Saadut tykkäykset:
    612
    Työnantajani kehottaa etätöihin.
    Olen sen takia lukenut muutamia kirjoituksia asiasta. Itse en ole huolissani.

    Keskiviikkona IS kirjoitti, että Marinin hallitus ja STM on saanut kritiikkiä huonosta tiedottamisesta. STM:n kansliapäällikkö myöntää, että kritiikkiä on tullut.
    Mikähän siinä on, että vieläkään ei osata tiedottaa? Mieluummin liikaa tietoa kuin liian vähän.

    "Muun muassa Helsingin yliopiston ekologian ja evoluutiobiologian tutkijatohtori Tuomas Aivelo kritisoi kovasanaisesti hallitusta ja viranomaisia Tiede-lehden blogissaan. ”Hallitus ja virkamiehet möhlivät koronaviruksen kanssa” otsikoidussa kirjoituksessa Aivelo kuvailee hallituksen olleen koronan suhteen ”hissuttelulinjalla”."
     
    Viimeksi muokattu: 06.03.2020
  3. Super-J

    Super-J Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    17.08.2007
    Viestejä:
    4 092
    Saadut tykkäykset:
    436
    Eniten minua tässä ihmetyttää kotimaisten ns asiantuntijoiden ja viranomaisten muun maailman kanssa ristiriidassa olevat kommentit. Eli että "ei tässä mitään hätää, tämä koronavirus ei vaikuta kovin ärhäkältä leviämään ja on hyvin hallittavissa" ja samalla toisaalla uutisoidaan että koronatartunnat ovat suorastaan räjähtäneet käsiin tällä viikolla Euroopassa. Kun tuolta noita tilastokäppyröitä katselin niin viime viikolla vielä tartuntojen määrän kasvu olikin melko maltillista mutta tällä viikolla käyrä lähti melkein exponentiaaliseen nousuun. Että silleen, hyvin on tartunnat hallittavissa. Varsinkin kun asialle ei Suomessa ilmeisesti vieläkään tehdä juuri mitään. Jos joku karanteeniin laitetaan niin sitä ei ilmeisesti pahemmin valvota pysyykö se siellä karanteenissa, suositellaan vaan pysymään kotona. Kiinan tilanteeseen vertaaminen - jota nämä ns asiantuntijat jatkuvasti tekee - on suorastaan naurettavaa, että siellä tartunnat on jo (muka) laskussa, kun siellä karanteeneja tosiaan valvotaan ihan armeijankin voimin että kukaan ei prkl mene mihinkään jos on epäily tartunnasta.
    :(

    Tuolta noin "total cases excluding mainland China":
    https://www.worldometers.info/coronavirus/coronavirus-cases/
    Ja tuolta ihan numeroina maittain:
    https://www.worldometers.info/coronavirus/#countries
     
    Viimeksi muokattu: 06.03.2020
  4. El Grande

    El Grande Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    25.07.2007
    Viestejä:
    3 759
    Saadut tykkäykset:
    325
    Vaikeaa kuvitella että missään länsimaassa olisi ok tuon kaltainen vapauden rajoittaminen. Kiinahan on tosiaan monissa asioissa se valtio, josta kannattaa ottaa mallia.
     
  5. KILLPATRICK

    KILLPATRICK Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    28.01.2010
    Viestejä:
    6 482
    Saadut tykkäykset:
    1 220
    Nyt en muuten lähtisi risteilemään. Kun tuo laiva on niin helppo laittaa karanteeniin. Kuis monta niitä nyt oikein on tällä hetkellä karanteenissa tai on ollut? Ethän sinä mitään muuta kulkuneuvoa oikein saa yhtä helposti suljettua.
     
  6. TheRealThing

    TheRealThing I WANT TO BELIEVE Tukijoukot

    Liittynyt:
    03.05.2004
    Viestejä:
    4 975
    Saadut tykkäykset:
    894
    Saa muuten hyviä leffoja vielä näistä tapauksista. Mieluiten tyylilajina 70-luvun katastrofileffa.

    Aika hirveä tilanne laivalla olleiden näkökulmasta oli se, kun laivan ei annettu tulla maihinkaan eri maissa. Oliko se juuri ensimmäinen (Diamond Princess?) case?
     
  7. scented

    scented Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    22.02.2005
    Viestejä:
    1 991
    Saadut tykkäykset:
    264
    Kuinkahan kauan tuo virus säilyy eri asioiden pinnoilla? Jossain oli, että esim ebola-virus säilyisi useita päiviä huoneessa, vaikkei siellä olisi tartunnan saaneita.

    EDIT: HS:n jutun mukaan yhdeksänkin päivää...
    EDIT2: ebola näköjään siemennesteessä jopa 2 vuotta...puuh...

    https://www.hs.fi/tiede/art-2000006425893.html
     
  8. TheRealThing

    TheRealThing I WANT TO BELIEVE Tukijoukot

    Liittynyt:
    03.05.2004
    Viestejä:
    4 975
    Saadut tykkäykset:
    894
    Jopa päiviä, jostain ihmeen syystä tätäkään ei tiedetä varmuudella / ole testattu.

    "It is not certain how long the virus that causes COVID-19 survives on surfaces, but it seems to behave like other coronaviruses. Studies suggest that coronaviruses (including preliminary information on the COVID-19 virus) may persist on surfaces for a few hours or up to several days. This may vary under different conditions (e.g. type of surface, temperature or humidity of the environment).

    If you think a surface may be infected, clean it with simple disinfectant to kill the virus and protect yourself and others. Clean your hands with an alcohol-based hand rub or wash them with soap and water. Avoid touching your eyes, mouth, or nose."

    https://www.who.int/news-room/q-a-detail/q-a-coronaviruses

    Pidetään kuitenkin todennäköisempänä levitä kovilta kuin pehmeiltä pinnoilta.

    https://www.health.harvard.edu/blog...y-questions-and-some-answers-2020022719004#q5
     
    scented tykkää tästä.
  9. jodorowsky

    jodorowsky Käyttäjä

    Liittynyt:
    18.09.2011
    Viestejä:
    1 311
    Saadut tykkäykset:
    83
    Nämä suomen viranomaiset pelkäävät enemmän paniikkia ja talouden kusemista kuin sitä virusta ja siksi ne vähättelevät ihmisille
     
  10. TheRealThing

    TheRealThing I WANT TO BELIEVE Tukijoukot

    Liittynyt:
    03.05.2004
    Viestejä:
    4 975
    Saadut tykkäykset:
    894
    Plazan koronavirusmatkustuskriittisille ei mitään uutta mutta nyt se sanotaan ääneen:

    "Suomen koronavirustartunnoilla selvä yhteinen nimittäjä – infektiolääkäri pelkää, että tapauksia on paljon enemmän kuin tiedetään"

    "THL kertoi lauantaina, että Suomessa on todettu neljä uutta koronavirustartuntaa. Kaksi uusista tartunnoista todettiin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä Husissa ja kaksi Pirkanmaan sairaanhoitopiirissä.

    Kaikki uudet todetut tartunnat kytkeytyvät Pohjois-Italiaan. Kaikki potilaat ovat miehiä. He ovat kaikki hyväkuntoisia, joskin Pirkanmaan tartunnan saaneiden kerrotaan olevan flunssaisia.

    Pirkanmaalla tartunnan saaneet miehet ovat aikuisia, ja he olivat samaa matkaseuruetta aiemmin Suomessa todettujen tartunnan saaneiden kanssa."

    "– Pohjois-Italiassa on mitä ilmeisimmin ollut paljon suomalaisia hiihtolomilla. Kuinka hyvin joka ikinen heistä flunssataudin tullessa pintaan ottaa yhteyttä? Voi vain kuvitella, että kaikki eivät suinkaan, sanoo Arvola.

    Hänen mukaansa osa oireita saaneista ehkä ajattelee, että heillä ei työn vuoksi tai jostain muusta syystä ole varaa kahden viikon karanteeniin.

    – On mahdollista, että meillä on jo Suomessa ihmisiä, joilla jo tietämättään on tämä tauti, Arvola arvioi."

    https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000006431527.html

    Että näin. Arvioisin itse, että suomalaisista miehistä noin puolet on näitä "äijiä", jotka ei ole edes 40 asteen kuumeessa pois töistä ja väheksyy tätäkin tautia nuhaksi.
     
    Recce tykkää tästä.
  11. KILLPATRICK

    KILLPATRICK Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    28.01.2010
    Viestejä:
    6 482
    Saadut tykkäykset:
    1 220
    Pelko on selvästi oikeutettu, kun täälläkin panikoidaan. Sinunkin kannattaisi pelätä talouden kusemista enemmän. Ensimmäiset jutut siitä ovat jo ilmestyneet. Miten Suomelle käy, kun hallitus otti 5 miljardin riskin talouden noususta ja nyt tulee kusta housuun.

    Tauti on flunssa. Jostain syystä tämä ei valkene osalle plazalaisista, vaikka sitä yritetään joka tuutista kertoa. Sen leviämistä ei voi estää. Ihan kuin joka syksy ja kevät, tiedotusvälineet kertovat, että nyt on flussakausi. Silloin osa ihmisistä saa flunssan ja osa ei. Valitettavasti tämä flunssa on normaalia ärhäkämpi. Tavallisesti flunssat hiipuvat kesää kohti ja palaavat sitten syksyllä.
    Mikään määrä voivottelua ja taivastelua ei tätä muuta. Mitä hyötyä on haravoida nettiä ja linkata jokaista korona uutista tänne?
     
    klmake tykkää tästä.
  12. vemkki

    vemkki Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    10.09.2006
    Viestejä:
    3 978
    Saadut tykkäykset:
    339
    Kuulemma Suomessa ei tulla toteuttamaan tuollaista meininkiä, että laiva laitettaisiin kokonaisuutena karanteeniin. Mahdolliset sairastuneet laitetaan laivasta ulos ekassa satamassa. Toisaalta suomalaiset harvemmin muutenkaan risteilevät kuten noissa karanteeniin päätyneissä laivoissa, eli että laiva menisi kaupungista toiseen ja laivalla oltaisiin esim. viikko.
     
  13. ISPF3.4

    ISPF3.4 Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    01.12.2006
    Viestejä:
    3 258
    Saadut tykkäykset:
    612
    Esivanhempamme selvisivät espanjantaudista. Me selvisimme 1990-luvun lamasta. Ei hätää.
    Omasta mielestäni avoin ja rehellinen tiedotus on nyt kaiken A ja O. Aikaisemmin linkittämäni Tuomas Aivelon blogi kertoo tiedotuksen ongelmat.
    Tässä olet totaalisen väärässä. Flunssa (suomeksi nuhakuume) on aivan eri asia kuin influenssa. Tämä tauti eroaa kausi-influenssasta. Sen tappavuus on paljon suurempi. Siihen ei myöskään ole mitään rokotetta.

    Tuolta lisää sinulle. Muut tänne kirjoittavat näköjään ymmärtävät asian.
    https://thl.fi/fi/web/infektiotaudi...aista/ajankohtaista-koronaviruksesta-covid-19
     
    Viimeksi muokattu: 08.03.2020
  14. KILLPATRICK

    KILLPATRICK Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    28.01.2010
    Viestejä:
    6 482
    Saadut tykkäykset:
    1 220
    Enkö minä pyytänyt, ettette laita näitä linkkejä tänne, etenkään kun ette niistä mitään ymmärrä.
    Sen flunssan mainitsin yleisnimikkeenä kaikille syksyn flunssille/influenssoille. Ei niillekään ole rokotetta. Siinä influenssarokotteessa on neljä eri arvausta mahdollisista syksyn taudeista. Ne voi myös mennä täysin pieleen. On myös influenssoja, joissa tappavuus on pienempi. Kai nekin sitten eroaa sinun määritelmäsi mukaan kausi-influenssasta?
     
  15. Valentino

    Valentino Käyttäjä

    Liittynyt:
    07.03.2008
    Viestejä:
    546
    Saadut tykkäykset:
    43
    Ehkäpä tätä vitsausta kutsutaan tulevaisuudessa "kiinantaudiksi"...
     
  16. KILLPATRICK

    KILLPATRICK Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    28.01.2010
    Viestejä:
    6 482
    Saadut tykkäykset:
    1 220
    Onneksi ei asuta Italiassa. Mitään varsinaista hyötyä tuosta ei ole. Terveitä vaan pelottaa.
    Mutta talous saadaan kyllä kunnolla kuralle. Etenkin kun tuo Italia kiikkuu samalla jyrkänteellä kuin Kreikka aikoinaan, mutta viisi kertaa isompana, lasku on ehkä liian iso?
     
  17. TheRealThing

    TheRealThing I WANT TO BELIEVE Tukijoukot

    Liittynyt:
    03.05.2004
    Viestejä:
    4 975
    Saadut tykkäykset:
    894
    Mistä tuosta? Unohtuiko viestistä linkki?
     
  18. jodorowsky

    jodorowsky Käyttäjä

    Liittynyt:
    18.09.2011
    Viestejä:
    1 311
    Saadut tykkäykset:
    83
    Todennäköisesti italian tilanteeseen suomessa ei ole enää matkaa kuin viikkoja ei kuukausia. Melko suurella todennäköisyydellä tällä hetkellä koronaan sairastuneita on suomessa huomattavasti enemmän mitä tiedetään tälläkin hetkellä ja aamulla niistäkin suuri osa lähtee töihin eikä ilmoittaudu lääkäriin koska pitäähän työt hoitaa. Tilanne tulee johtamaan siihen että suomen sairaanhoito yli kuormittuu paljon ja kaikkia sairastuneita ei voi hoitaa kunnolla tai ollenkaan kun ei ole sairaala paikkoja. Näin kuolon uhrit lisääntyvät joku oli myös sitä mieltä että suomessa ei voida rakentaa sellaisia pikasairaaloita samaan malliin kuin kiinassa en tiedä miksi. Mutta joka tapauksessa lääkäreitä sairaala paikkoja ja hoitajia ei ole riittävästi ja ihmiset kuolevat kun eivät saa hyvää hoitoa,vaan ihmisiä täytyy sulloa sairaalan käytäville ja osa lähettää kotiin heikossa kunnossa. Sitten tietysti myös muut sairaudet jäävät hoitamatta
     
    Vanha_susi tykkää tästä.
  19. vps358

    vps358 Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    11.02.2005
    Viestejä:
    4 758
    Saadut tykkäykset:
    483
    Täällä muutenkin vieraillaan vanhusten luona liian usein....

    T: Vesku
     
    Vanha_susi tykkää tästä.
  20. jodorowsky

    jodorowsky Käyttäjä

    Liittynyt:
    18.09.2011
    Viestejä:
    1 311
    Saadut tykkäykset:
    83
    Itse olen laittanut niin sanotusti jäihin tämän vuoden alkuperäiset suunnitelmat. olen perunut hiihtokeskuksessa käynnit elokuvissa käynnit todennäköisesti ihan tämän vuoden loppuun asti sitten katsotaan uudestaan tilannetta. Periaatteessa suurimmat riskit mistä saisin taudin on työpaikka tai kauppa ne vaatisivat melkokovia toimenpiteitä jos jätän ne väliin. Työpaikalla on meidän kahdessa vuorossa kummassakin vajaa 10 henkilöä. Joten melko varmasti saan sen jonkun heidän kautta , kauppa on ehkä hieman pienempi riski vaikka siellä käy enemmän ihmisiä. Mutta siellä ollaan vähemmän aikaa. Jos olisin työtön niin viettäisin erämaa mökilläni useita kuukausia kaupassa käynnit olisivat minimaalisia koska sieltä saa luonnosta ruokaa varsinkin kun kevät alkaa kunnolla ruuan hankinta helpottuu.

    Veikkaan että tällä plazallakin ne jotka ovat ostaneet sinne teatrian nighwist konserttiin ne liput niin menevät sinne jos sitä ei peruta ja huhtikuussa tilanne on täällä jo paljon pahempi. Eli tälläista piittaamattomuutta on paljon .

    Kaupassa on kyllä paha tuo tilanne kun siellä voi esim olla saastuneita ruokapakkauksia tai paistopisteen ruokaa. Vaikka ei myönnetä että se tarttuisi niin mutta minä oletan varalta että se tarttuisi hyvin niiden kautta.