”Meitä oli viis kundii. Me pidettiin yhtä – melkein aina. Musta meillä oli kaikilla ihan normaalit perheet. Normaalit ongelmat. Normaalit fiilikset. Ei mitään, mistä ei ois päässy yli. Sitten sinä yhtenä vuotena kaikki alkoi mennä jostain syystä päin vittua.” KARRI, 17 lähtee viimeiselle ajotunnille ajo-opettajanaan oma äiti, joka aikoo keskustella elämän vakavista asioista. Ratti kääntyy kuitenkin jo heti kotipihalta väärään suuntaan: ajon aluksi Suomi menee jälleen kerran häviämään MM-lätkän Ruotsille ja äiti haistaa viinan poikansa hengityksestä. PETE, 17 hoivaa aborttipillerin ottanutta tyttöystäväänsä. Syyllisyys ihmisen tappamisesta ei jätä Peteä rauhaan. ANDRÉ, 17 hakee kolmannen kerran samalla viikolla pikkuveljensä tarhasta. Äiti on taas ”jäänyt ylitöihin”. Aamuyöllä äiti tulee kotiin – vieras mies kainalossa. AKSELI, 17 matkaa viikonlopuksi maalle isovanhempiensa hoiviin ja törmää ex-alkoholisti isäänsä. Isä ja poika päätyvät yhteiseen päivänviettoon peurakytylle, kahden neliön metsästyskoppiin, jossa ei saisi hiiskua sanaakaan. JONI, 18 on kesätöissä Linnanmäellä susipukuun pukeutuneena maskottina vetäen kaikki teinitytöt karvaiseen syliinsä. Vapaa-aikanaan Joni tekee omaa keikkaa strippaamalla vanhemmille, maksukykyisille naisille. Katso kuvagalleria Ensi-ilta Suomessa 09.03.2012
Kovin usein ei tule vastaan kotimaista elokuvaa, jonka haluaisi julistaa mestariteokseksi, mutta tässä on sellainen: kaikki on nyt osunut kokonaisuudessa oikealle paikalleen. Kohta 18 kuvaa helsinkiläisten 17–18-vuotiaiden nuorten miesten elämää tarkkanäköisesti ja erinomaisen realistisesti. Elokuvan dialogi on katu-uskottavaa ”läppää” — kaukana vanhojen kotimaisten elokuvien teennäisestä puheesta. Sekä nuorten että aikuisten näyttelijöiden roolityöt ovat erinomaisia; roolitus on tässä harvinaisen onnistunut (esim. Elina Knihtilä Karrin äitinä). Huumori on hienovaraista, välillä aivan äkkiväärää. Henkilöhahmoista välittyy aito stadilainen itsevarmuus ja blaseerautuneisuus: vähästä ei hätkähdetä, ja kaikki elävät stadissa kuin kotonaan. Elokuvassa keskiöön nousevat nuorten ja vanhempien suhteet. Nuoret miehet käyvät lukiota, haaveilevat itsenäistymisestä, omasta asunnosta, havittelevat ajokorttia mutta joutuvat elämään vanhempiensa nurkissa näistä riippuvaisina. Osa on varakkaasta kodista, osa köyhästä, mutta kaikki Helsingin kantakaupungista. Joillakuilla on aivan asialliset vanhemmat (esim. Hannu-Pekka Björkman Peten isänä), mutta kauhuesimerkkejäkin on: Andrén äiti (Mari Perankoski) on ”skidisti lortto” ja edesvastuuttomampi kuin poikansa, ja Jonin äiti (Niina Nurminen) on järkyttävä pirttihirmu ja luonnevikainen kotityranni, joka raahaa perhettään terapiaan tajuamatta itse olevansa ongelmien alkusyy. Elokuva ei noudata samanlaista rakennetta kuin esimerkiksi Vuosaari, jossa useat tarinat kulkevat rinnakkain, vaan tässä elokuvassa on prologi, viisi tarinaa ja epilogi. Spoiler Ainoana miinuksena pidin huumeteeman hiukan tendenssimäistä käsittelyä jaksossa ”Joni 18”. Arvio: 4½/5
Tämä on tosiaan parasta kotimaista elokuvaa pitkästä aikaan. Parhaat hetket sijoittuvat pieniin tiloihin eli ajo-opetushetkiin ja metsästyskoppiin. Muutkin osat ovat ihan kelvollista, mutta tuntuvat hieman laimeammilta, ei siksi, että olisivat huonojaa, vaan siksi, että alun autoilukohtaus on niin kerta kaikkiaan riemastuttava ja leffan parasta antia
Tämän katsomisesta on jo vähän aikaa, mutta muistan miettineeni tätä katsoessa että nyt saattaa olla kyseessä yksi maailman huonoimmista leffoista. Mikään ei toiminut. "Näyttelijäsuoritukset" olivat välillä vaivaannuttavan huonoja ja käsis oli kamalinta huttua aikoihin. En keksi tästä mitään hyvää sanottavaa. Yleensä pidän kotimaisesta elokuvasta.
En katsonut elokuvaa, vaan sarjan. Saanko silti kommentoida? Poikien elämä tuossa kontekstissa on minulle vieras, joten en osannut heihin suoraa samaistua. Viiden henkilön elämän käännekohtien seuraaminen samaan aikaan oli aika haasteellinen tehtävä ohjaajalle, miten pitää kokonaisuus kasassa. näyttelijöistä osa teki erinomaista työtä, osa taas oli kovin kömpelöitä. Tämän tyyppiseen elokuvaan muuten kannattaisi castata tuntemattomia suuruuksia, liian tutut naamat veivät uskottavuutta. Niin tai näin, tykkäsin kovasti. Ei tämä ongelmaton tapus ollut, ja lopun (ainakin tv-sarjassa) häät olivat vähän hemmentävä veto, mitään tuon tyyppistä en osannut arvata eikä siihen mielestäni annettu mitään viitteitä. Toimiva kokonaisuus kaiken kaikkiaan. 3½/5