Kissanomistajan vastuu lemmistään

Keskustelu osiossa 'Lemmikit' , aloittajana johnspawn, 19.04.2008.

  1. Jupe

    Jupe Käyttäjä

    Liittynyt:
    24.03.2000
    Viestejä:
    3 063
    Saadut tykkäykset:
    28
    On niitä vielä seutuja missä kissat voi liikuskella kohtuu vapaasti ja perustetta ei kukaan sellaisella seudulla asuva edes osaa ajatella. Ei näihin toki vähentyviin alueisiin tule soveltaa isompien kaupunkien normeja - ei ainakaan ennen kuin ruuhka on tullut sinnekin. Se tuhoaa turhaan väljempien alueiden ehkä vanhanaikaisen mutta ihmisellekin loppupelissä rennon idyllin. Toisaalta on aika selvää, ettei kissoja juuri kannata hankkia Hesa, Turun, Mansen tms. keskustojen, tai edes laitakaupungillakaan. Eivät varmasti aiheuta tämmöisessä ruuhkassa kuin ongelmia.

    Lisäksi korostaisin, että kyllä vastuullinen kissanomistaja myöskin voi tehdä omalta osaltaan erittäin paljon ja pitääkin. Ensinnä tulee vähintään leikkaus, joka nyt pitäisi olla sääntö eikä poikkeus. Samalla toimi vähentää kissoja mutta kyllä se erittäin paljon vähentää otuksen liikkumista ympäristössä. Myös voi hankintavaiheessa ajatella rotuja, jotka eivät yksinkertaisesti pysty olemaan ulkona runsaasti Suomen olosuhteissa, joten eipä sellaisesta ole huoliakaan. Nämä kaikki yhdessä auttaa paljon.

    Täällä ei ilmeisesti kukaan tunne toistensa asuinolosuhteiden tilanteita, joten myös syntyy kärjistynyt ajatelma, että tilanne on identtinen tai helposti verrattavissa. Tässä keskustelussa ihmisten pitäisi hetkeksi päästä kunkin housuissa katsomaan näkymää. Tällä meidänkin kadulla olisi vaan pirun absurdia esitellä hyvänä ideana jotain kissankiinnipitoa. Kukaan ei ymmärtäisi koko konseptia. Siksi on minusta oikein mitä Freekster yllä kertoo. Sellaisissa alueissa missä idylli vielä on olemassa, minusta suurten kaupunkien ahdistuneet asukkaat on hieman vääriä konsultteja. He ei tunne tilannetta oikealta kantilta. Ei täällä tilanne ole sellainen kuin siellä oloissa, minkä minäkin oikein hyvin myös Helsingissäkin asuneena tunnistan. Ei näitä voi verrata mitenkään. Tämäkin seutu on kuitenkin nimetty kaupungiksi. Jos nyt puhuisin asuvani "taajamassa" ja vertaan vaikka paikkaa siihen muka pientaloalueeseen missä asuin Hesassa, puhuisin totaalisesti eri asiasta. Siellä kissan vähäisestäkin irtipäästämisestä olisi joutunut hengenvaaraan kissan lisäksi omistaja. Siksi tässä puhutaan täysin toistensa ohi.

    Täällä olosuhteet on niin erilaiset, että mieluummin tänne muuttava suvaitsematon kissanvihaaja tuhoaisi naapuriston hyvähenkisen idyllin kuin päinvastoin uusi kissaperhe. Täällähän otuksia muitakin, näkyy jäniksiä, kiinnipidettynä tai pihoillaan koiria, lintuja, vaikka mitä, myös kaikenlaista jyrsijää riittää. Minusta on parempi asua paikassa missä vielä saadaan sietää toistensa erikoisuuksia mutta toisaalta omakin elämä sujuu rennosti. Hämmästyttävästi kaikki naapurit on tuttuja heti kun niille pitääkin huutaa, eivät vihollisia, kuten silloin kun kuiskauskin kuuluu.

    Ymmärrän kuitenkin mainiosti, ettei sama käytäntö toimi siellä missä tonttikoko on tätä uudempaa "puolitettua" tiheyttä kuten esimerkiksi Helgingissä väljimmilläkin alueilla ja missä ainoat puistot on jo täynnä ulkoilijoita ja kevät alkaa koirankakkakeskustelusta. Se on suora seuraus kultaisesta ajatuksesta "tiivistää asukastiheyttä" ympäristön parhaaksi. Kun seinät on toisissaan kiinni ei enää pehmyinkään costa-rica auta. Asumisen ahtaus on suorassa suhteessa ajattelun ahtauteen.
     
  2. Gambit

    Gambit Guest Guest

    Liittynyt:
    03.12.2000
    Viestejä:
    1 019
    Saadut tykkäykset:
    6
    Otetaan kissa ja siirretään vastuu siitä naapureille. Naapurit ovat siis ahdasmielisiä, mikäli eivät tajua tätä. Vitun hianoa vastuunsiirtoa, mikä sopii hyvin nykyaikaiselle pullaperse sukupolvelle. Omistajalla on vastuu elukastaan. Jos ei sana mene jakeluun, katti häkkiin ja eläinsuojeluviranomaisille tai kissa päiviltä...
     
  3. Jupe

    Jupe Käyttäjä

    Liittynyt:
    24.03.2000
    Viestejä:
    3 063
    Saadut tykkäykset:
    28
    Location Vantaa kertoo kaiken olennaisen. Goodbye.
     
  4. KaKui

    KaKui FullHD Member Tukijoukot

    Liittynyt:
    26.07.2000
    Viestejä:
    2 303
    Saadut tykkäykset:
    40
    Olinpa muutama päivä sitten erään kaverin luona käymässä ja katsoin kun avoimesta takaovesta tulee kissa sisälle je menee keittiöön. Kysyin että millonkas oot kissan hommannut ja kaveri vastas että naapurin kissa se on, käy vaan silloin tällöin katsomassa että oisko mitään syötävää. Antaa välillä jotain herkkuja sille niin on tottunut kylässä käymään.
    Tällä kertaa keittiöstä ei mitään syötävää löytynyt, kissa loikoili vähän aikaa lattialla ja lähti sitten ulos.

    Näin täällä "maalla" :p
     
  5. Pazze

    Pazze Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    16.09.2003
    Viestejä:
    5 015
    Saadut tykkäykset:
    150
    No kävipä niin, että eräänä iltana saunan jälkeen jäähdytellessäni seurailin parvekkeelta elämää pienen taloyhtiömme pihapiirissä. Kello oli siinä puoli yksi yöllä, joten paremmalle väelle tarkoitetu asuinalueemme työssäkäyvine ihmisineen oli jo rauhoittunut. Tai näin luulin, mutta onnellisen omistajan yllätys oli suuri, kun 10 minuutin aikana pihapiirissä vieraili kolme (3) kissaa! Se on paljon vapaana juoksevia lemmikkejä, kun tiedän ettei meillä eikä yhdelläkään naapureista ole kissaa.

    Eihän noista kissoista ole haittaa kenellekään. Meillekin laitettiin kansi lapsille tarkoitettuun hiekkalaatikkoon, jotta kissat eivät käy kuseksimassa ja paskomassa sinne. Nyt lapset välttyvät syömästä kissanpaskaa. Naapuri, joka harrastaa puutarhanhoitoa, kokeili kaikki mahdolliset karkoitteet, mutta aina joku misu kävi tonkimassa palkintopetuniat. Naapuri muutti, eikä kissoista ole enää vaivaa. Talvisin ja muuten kylmään aikaan, kissimirrit tykkäävät loikoilla autojen päällä. Ymmärtäähän sen, etteivät kissat tajua kuinka kalliita autoja siinä pihassa on. Onhan se kisu saattanut omassa kotonaan oppia, että sen eläinrakas ruokkija saattaa ajella halvemmallakin koslalla, jossa pienet naarmut pellissä eivät aiheuta sydämmentykytystä. No, enää ei onnistu loikoilu lämpimässä kun autopaikkojen ympärille tehtiin aitaa ja vieressä asuva herrasmies käy hätistelemässä kissoja. Ilkimys!

    Sitä vaan mietin, että mitähän se eläinrakas kissansa vapaana pitävä omistaja ajattelisi, jos minä menisin ja heittäisin paskat tämän pihan hiekkalaatikkoon lapsille syötäväksi, sen jälkeen kävisin vähän kuseksimassa takapihalle ja lähtiessäni naarmuttelisin autot ja jos sattuu olemaan kevät, huutelisin vielä mennessäni kiimaani sillä pakkohan se olisi huutaa, kun panettaa niin vietävästi?

    Ai, että onpa tyhmä verrata ihmistä ja eläintä. Ihmisen oletetaan osaavan käyttäytyä, mutta kissa toimii vain vaistojensa mukaan... Pitäisikö niiden kissojen omistajien sitten huolehtia rakkaista lemmikeistään? Pitäisikö omistajien tajuta, että kissat pidetään sisällä. Mikä oikeus jollain on hommata kissa ja laskea se sitten muiden haitaksi ja häiriöksi? En siis syytä kissoja, ne tekevät mitä kissojen täytyy tehdä. Vapaana juoksevien kissojen omistajat taas eivät tee mitä omistajien pitää tehdä...

    Mikähän rangaistus muuten kissan tappamisesta tulee?
     
  6. Gambit

    Gambit Guest Guest

    Liittynyt:
    03.12.2000
    Viestejä:
    1 019
    Saadut tykkäykset:
    6
    Mitähän tämä sitten kertoo?

    Onko muiden vastuulla myös, jos kissa käy esim lasten kimppuun? Ilmeisesti lasten vika tai vähintään näiden vanhempien. Tässä keskustelussa käy hyvin ilmi, miksei kissanomistajien kanssa kannata edes neuvotella asiasta, ovat nämä niin erkaantuneita todellisuudesta. Helpommalla pääsee kun laittaa kunnon myrkyt jonnekin maitoon, ongelma on kerralla ratkaistu.

    Ahdasmielinen naapurihan vetäisi tuosta pultit, muttei kosmopoliitti ja avoin kissanomistaja. Eräs tuttava oli tunkenut naapurin kissan tämän lukolliseen postilaatikkoon lapun kanssa, jossa kertoi palauttavansa tämän omistajalleen ja omistajan voivan tulla keskustelemaan mikäli jotain on sydämellä.

    Eläin on vain eläin minulle.
     
  7. KMOK

    KMOK Käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    21.06.2002
    Viestejä:
    1 946
    Saadut tykkäykset:
    37
    Jos tapat sen vasaralla ja kuvaat homman videolle niin sehän on vain taidetta, eikä siitä ketään saa rankaista!
     
  8. Pazze

    Pazze Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    16.09.2003
    Viestejä:
    5 015
    Saadut tykkäykset:
    150
    No juu, nykyinen tohtori tosiaan videoi kissan rääkkäämistä 20 vuotta sitten... Mutta en nyt ole kiinnostunut taiteesta.

    Kiinnostaa, että mitä siitä seuraa, jos tappaa kissan. En ole tappamassa, vaikka vieraista kissoista omalla pihalla en pidäkään.

    Kissahan ei ole kovain arvokas, vaikka se olisikin jonkun ihana pikku lemmikki ja vain vähän tärkeämpi perheenjäsen kuin 200 km:n päässä asuva mummi. Mistään suuresta taloudellisesta vahingonteosta ei voi siis olla kyse. Oletetaan, että kissan tappaa koulutettu metsästäjä, joka toimii salamannopeasti niin että kissa ei edes tajua mikä kävi. Tappaja ei myöskään käytä mitään taajamassa kiellettyjä välineitä (ase, jalkajousi) hirmutekonsa suorittamiseen.

    Varmaan sen vahingon joutuu korvaamaan, mutta muuta... Ja joutuuko kissan omistaja korvaamaan lemmikkinsä aiheuttamat vahingot?
     
  9. Mama

    Mama Garbage in, garbage out Tukijoukot Guest

    Liittynyt:
    29.11.2003
    Viestejä:
    2 686
    Saadut tykkäykset:
    0
    Samaa mieltä. Kaupungissa ikänsä asuneet eivät tätä tunnista, stressihormonit on kovina. Vanhempien luona kissat on kulkeneet aina irrallaan ja jos joku siitä alkaa valittaan, niin kyllä sitä säälien katsotaan että noinko pieneksi on tuollakin kuviot käyneet.
     
  10. Freekster

    Freekster Guest Guest

    Liittynyt:
    03.05.2005
    Viestejä:
    1 345
    Saadut tykkäykset:
    2
    Kohtuullisen ontuva vertaus.

    Meillä 3200 neliön tontti jossa kissalla on tilaa möyhiä. Välillä se koukkailee naapureiden tonteille, mutta enpä oo nähnyt sen sinne kuseksivan. Oisko n.50% alueen asukkaista vapaana juoksevia kissoja ja jos joku kerrostalo asukas tänne muuttaisi ja alkaisi vaatia kaikkia kissoja kiinni pidettäväksi, niin eiköhän henkilö naurettaisi takaisin lähiöönsä. Ei koko asuinaluetta aleta muuttamaan yhden henkilön henkilökohtaisten mieltymysten mukaan.
     
  11. Vekka

    Vekka Käyttäjä

    Liittynyt:
    13.02.2004
    Viestejä:
    1 022
    Saadut tykkäykset:
    8
    Kissa on lemmikkieläin eikä kuulu hiippailemaan Suomen luontoon. Tänäkin vuonna moni pikkulintu pääsee tarpeettomasti hengestään kotikissojen toteuttaessa saalistusviettiään.
     
  12. Gambit

    Gambit Guest Guest

    Liittynyt:
    03.12.2000
    Viestejä:
    1 019
    Saadut tykkäykset:
    6
    :D

    Omistajalla on aina vastuu elukastaan, vaikka siitä rutisisi kerrostaloyksiöstä maalle muuttanut kaupunkilainen. Nopeastihan hommat muuttuu kun kissat on mullissa tai virkavalta on asiasta muistuttanut. Itseäni ei kiinnosta piirun vertaa mitä naapurusto alkaa itkemään, jos eivät pysty pitämään kissojaan aisoissa. Tuossa on 5000 neliötä tonttia, jossa kissa sai mellastaa, mutta tulikin terassille kuselle. Eipä mellasta enää samainen kissa.
     
  13. Bagheera

    Bagheera Käyttäjä

    Liittynyt:
    13.01.2003
    Viestejä:
    2 004
    Saadut tykkäykset:
    1
    Kissa on hyötyeläin, ja jotta se voisi tehdä työtään sen pitää juosta vapaana. Tänäkin vuonna moni hiiri levittää tauteja, koska ekosysteemejä ymmärtämättömät ihmiset pakottavat kissojen pysymään sisätiloissa.

    Nojaa - ymmärränhän minäkin, että kaupunkimiljöissä tilanne on hiukan erilainen ;).
     
  14. Vekka

    Vekka Käyttäjä

    Liittynyt:
    13.02.2004
    Viestejä:
    1 022
    Saadut tykkäykset:
    8
    Tuontilajina kissa ei kuulu Suomen ekosysteemiin, vaikka ei nyt ihan kampamaneetin kaltainen uhka harmonialle olekaan. Ylijäämähiirulaisista pääsee tarvittaessa kyllä muutenkin ja tehokkaammin eroon.
     
  15. Mama

    Mama Garbage in, garbage out Tukijoukot Guest

    Liittynyt:
    29.11.2003
    Viestejä:
    2 686
    Saadut tykkäykset:
    0
    Juu, ja kissanruokapurkkien lihat kasvaa puissa ainakin kaupunkilaisten mielissä. Harvoin kissat pikkulintuja saavat kiinni.

    Meillä kävi vanhemmilla niin että kun navetassa pesii kesäisin kymmenkunta pääskysperhettä, niin äiti teki sisällä olevalle, parrun päälle rakennetulle pesälle poikasille 'laukaisualustan' että pääsevät helpommin opettelemaan lentämistä. Samalla järkytettiin kuitenkin luonnon tasapainoa aika jyrkästi sillä pesän vaikeakulkuisuuden syynä oli pitää kissat loitolla. Seuraavana aamuna pesässä ei sitten ollutkaan yhtään poikasta :(

    Ilman kissoja paikalliset navetat ja ladot olisivat täynnä hiiriä. Oma kissani toi tosiaan hiiren tai kaksi päivässä ja hyvin niitä tuntui riittävän.
     
  16. Freekster

    Freekster Guest Guest

    Liittynyt:
    03.05.2005
    Viestejä:
    1 345
    Saadut tykkäykset:
    2
    Tavallaan meidänkin kissa käy töissä, kun pitää hiiret, myyrät, linnut yms. poissa kasvi ja mansikkamailta ja marjapensaista. Ajaa myös vieraat kissat pois reviiriltään :D

    Jos se kävisi naapureiden terasseilla kusella niin tottakai tehtäisiiin asialle jotain. Mutta jos joku valittaa vain valittamisen periaatteesta, niin jätetään kyllä täysin huomioimatta vaikka kuinka olisi laki takana. Paitsi jos valittaminen ei lopu, niin tehdään rikosilmoitus häirinnästä.

    Harmiton kissa on aika pientä verrattuna häirikkö naapureihin. Häiriköillä tarkoitan lähinnä eläkeikäisiä muiden asioihin asiattomasti puuttuvia valittajia. Been there, done that. :(

    Paremmin kissat suomen luontoon sopii kuin susia tappavat salametsästäjät, mutta se onkin jo oma juttunsa.
     
  17. Vekka

    Vekka Käyttäjä

    Liittynyt:
    13.02.2004
    Viestejä:
    1 022
    Saadut tykkäykset:
    8
    Tutkimusten mukaan kissojen on arvioitu tappavan vuodessa 6-8 miljoonaa lintua pelkästään Suomessa. Lisäksi kissat tappavat paljon muitakin jyrsijöitä kuin hiiriä, mm. rusakon poikasia ja uhanalaisia liito-oravia!
     
  18. prkl

    prkl Guest Tukijoukot Guest

    Liittynyt:
    02.06.2006
    Viestejä:
    2 029
    Saadut tykkäykset:
    0
    Hyvin noita lintuja ja rusakoita kuitenkin riittää :D
     
  19. ZED

    ZED Mitä kävi, ketä tietää? Tukijoukot

    Liittynyt:
    19.03.2002
    Viestejä:
    3 588
    Saadut tykkäykset:
    216
    Tokihan sitä nauraa saa mille haluaa, mutta eipä se taitaisi hihitys estää asiasta eri mieltä olevaa keräämästä häkkiin omasta pihastaan löytyvät ei-luonnonvaraiset kissaeläimet.


    En halua profiloitua kissanvihaajaksi. Tuttavapiirissäni on kissan omistava perhe. Ihan kiva on silitellä lajin kehräävää edustajaa ja hauskaltahan se tuntuu kun karhea kieli nuolaisee kämmenselkää. Kyseinen otus asuu taajama-alueella ja ulkoilee aidatussa puutarhassa.

    Tuskin kuitenkaan lisää ymmärrystä kissaharrastusta kohtaan jos lähiöalueella annetaan lemmikkieläinten kulkea vapaana. Maaseudulla asiaan voitaneen suhtautua toisin, mutta jos jollekulle sivulliselle aiheutuu haittaa tai muuten joku henkilö haluaa heittäytyä hankalaksi, niin eri tahojen juridinen asema lienee noissakin oloissa selvä.
     
  20. Vekka

    Vekka Käyttäjä

    Liittynyt:
    13.02.2004
    Viestejä:
    1 022
    Saadut tykkäykset:
    8
    Nyt kun katson ikkunasta, niin en näe ensimmäistäkään rusakkoa. Yksinäinen lokki sentään tuossa vielä lentelee.