Kiinnostavia pikku-uutisia

Keskustelu osiossa 'Päivän peili' , aloittajana Samppa, 01.07.2005.

  1. Super-J

    Super-J Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    17.08.2007
    Viestejä:
    4 092
    Saadut tykkäykset:
    436
    Espanjalla tuskin on hätää, maa on pullollaan tuottavaa teollisuutta ja maatalouskin varmasti pyörii omillaan päinvastoin kuin Suomessa.

    Jos olen oikein ymmärtänyt on tämä nykyinen lisärahan tarve seurausta siitä että pankkien vakavaraisuuslaskelmien perusteita on muutettu tiukempaan suuntaan, aikaisemmilla laskentaperusteilla kaikki oli hyvin... Suurin ongelmahan siellä on kai asuntokaupan lamaantuminen ja liikarakentaminen kun lamaan ei ajoissa varauduttu - pankeilla on nyt mm käsissään velkojen vakuuksiksi hyväksyttyjä kiinteistöjä joiden arvo laskee koko ajan. (Siis päin vastoin kuin Suomessa, meillähän kiinteistöjen hinnat nousevat koko ajan riippumatta siitä onko kukaan niistä kiinnostunut.)

    Kypros tuskin aiheuttaa kovin kummoisia taloudellisia ongelmia muille EU-maille, kuten sanottu se on pieni maa. Ja fiksu maa myös, nehän ovat kyselleet rahoitusapua EU:n ulkopuoleltakin mm Kiinasta.

    Ja Kyproksenkin ongelmat ilmeisesti johtuvat Kreikasta, joka nyt näyttäisi olevan koko talouskriisin alku ja juuri. Kreikalla menee oikeasti huonosti, mikä ei ole yllätys jos tarkastellaan Kreikkaa vähänkään tarkemmin. Kreikassa ei ole merkittävää teollisuutta eikä oikeastaan mitään muutakaan. Jonkin verran elintarvikkeita sielläkin toki tuotetaan. Tilastojen mukaan Kreikalla on yksi maailman suurimpia kauppalaivastoja, ellei jopa suurin, mutta paljonko sekään tuottaa ja kenen taskuun ne rahat menee?
     
    Viimeksi muokattu: 26.06.2012
  2. Poistettu tili 10873

    Poistettu tili 10873 Guest Guest

    Tuolla on eräs kirjoitus aiheesta. Ei taida Kreikan valtio saada paljoa verotuloja.
     
  3. CleverIndeed

    CleverIndeed Guest Guest

    Liittynyt:
    11.11.2007
    Viestejä:
    5 595
    Saadut tykkäykset:
    1
    Suomalaiset (etenkin naiset) voisivat kunnostautua ja lähteä levittämään vastuuta joukolla sinne. Samalla voisi loppua se valitus siitä, etteivät pääse tekemään mitään.
     
  4. Zanytwo

    Zanytwo Guest Guest

    Liittynyt:
    14.02.2006
    Viestejä:
    814
    Saadut tykkäykset:
    0
    Selventäkääpäs minulle muutama seikka.

    1. Miksi Suomi haluaa, että Espanjaa tuetaan pysyvän pysyvän mekanismin kautta, jossa niitä riemuiten saatuja takuita ei saada? Jos ne takuut olivat hyvä juttu (ainakin Jutan mielestä), niin miksi sitä ei haluta käyttää?

    2. Kun taataan muiden maiden lainoja, niin kuka lainan silloin antaa? Eikö se anneta EU:n yhteisestä rahastosta? Eli "perheessä" mies lainaa vaimolle rahaa ja lapsi takaa ne. Vaimo ei kykene maksamaan, joten lapsi takaajana joutuu maksumieheksi, josta seuraa, että lopulta lainan antaja (mies) joutuu maksumieheksi?

    3. Miten lainan takauksella voi tienata (Jyrki)? Eikö perinteinen takaaja joudu maksamaan lainan, jos lainanottaja ei sitä kykene maksamaan? Eihän takaaja tästä mitään rahaa saa, vaikka lainanottaja lainan kuuliaisesti maksaisikin?

    Olisi mukava kun näistä asioista uutisoitaisiin oikeasti ja oikeilla termeillä, niin ehkä olisi mahdollista ymmärtää ilman kauheaa perehtymistä.
     
  5. Tilt-type

    Tilt-type Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    03.07.2003
    Viestejä:
    3 131
    Saadut tykkäykset:
    192
    Ainoa mitä tarvitsee tietää on se, että tämä on vastuullista ja ainoa järkevä tapa. Kaikki muu on pölhöpopulismia.
     
  6. Zanytwo

    Zanytwo Guest Guest

    Liittynyt:
    14.02.2006
    Viestejä:
    814
    Saadut tykkäykset:
    0
    ;)

    Näin sitä kansaa tyhmennetään. Mutta onneksi on oikeat miehet ja naiset ruorissa.
     
  7. PhillyNott

    PhillyNott Uusi jäsen

    Liittynyt:
    24.05.2007
    Viestejä:
    535
    Saadut tykkäykset:
    8
  8. Dr. Eever

    Dr. Eever Guest Guest

    Liittynyt:
    23.12.2008
    Viestejä:
    1 737
    Saadut tykkäykset:
    0
    "Mies oli itse mennyt tunnustamaan paikalliselle poliisille onnettomuuden johtuneen hänen omasta piittaamattomuudestaan."'

    Saikohan se lievennetyn tuomion kun tunnusti kiltisti? :)
     
  9. Dr. Eever

    Dr. Eever Guest Guest

    Liittynyt:
    23.12.2008
    Viestejä:
    1 737
    Saadut tykkäykset:
    0
    Viimeksi muokattu: 29.06.2012
  10. aheikkinen

    aheikkinen Aktiivinen käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    05.04.2007
    Viestejä:
    5 018
    Saadut tykkäykset:
    137
    Tuolla suunnalla ei paljon kannattaisi myöskään alkoholia nauttineena.
     
  11. Tilt-type

    Tilt-type Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    03.07.2003
    Viestejä:
    3 131
    Saadut tykkäykset:
    192
  12. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    05.05.2004
    Viestejä:
    11 670
    Saadut tykkäykset:
    179
    Kyseisen naistoimittajan blogikirjoitus tapahtuneesta oli ihan mielenkiintoista luettavaa. Se antaa vielä käsittämättömämmän kuvan tapahtuneesta ja näistä "sormettajamiehistä". Tällä toimitajallahan oli kaiken kukkuraksi tilanteesta poispääsemisen jälkeen vaikeuksia päästä sairaalaan hoitoon saaden empatian sijaan kysymyksiä siitä, onko hän naimisissa vai ei. :hitme: Noh, kaikesta huolimatta naistoimittaja oli säilyttänyt rakkautensa Egyptin kulttuuria kohtaan. Olisihan se helppo ajatella, että jokaisen hyvän ihmisen pitäisi erottaa oikea ja väärä ja että näin ollen tilanne kertoo siitä, että ainakin Egyptin miehet ovat lähes poikkeuksetta pahoja (ellei aukiolla ollut sormettajaraiskaajien kokous, niin ei se tainnut olla sattumaa, että miehet kävivät vaalean toimittajan kimppuun). Vaikkei se miesten teon vääryyttä vähennäkkään, niin pitää silti muistaa, että paha se on samanlaiseksi ihmiseksi mennä kasvamaan kuin vaikkapa plazalaiset, jos lähtökohdat ja kulttuuri elämässä ovat radikaalisti erilaiset.
    Lienee paikallaan myös sanoa, etten pitänyt naistoimittajaa syyllisenä kokemaansa. Toki tuonkin kokemuksen synnyn todennäköisyyttä olisi voinut pienentää olemalla menemättä aukiolle (toimittajalle ei varmasti tullut yllätyksenä, että noin voi käydä, jos vaalea ulkomaalainen menee tiiviissä lössissä olevien satojen tummien miesten keskelle kesken tunteita herättävän tapahtuman (vaalit).
     
  13. CleverIndeed

    CleverIndeed Guest Guest

    Liittynyt:
    11.11.2007
    Viestejä:
    5 595
    Saadut tykkäykset:
    1
    ^Samahan kävi jo viime vuonna vallankumouksen aikoihin. Amerikkalainen naistoimittaja eristettiin turvamiehistä ja raiskattiin. Mikäköhän pakko sinne on väkisin viedä meidän kulttuuria? Epäilen vahvasti, että tuskin miestä olisi raiskattu/sormeiltu. Nyt nuo naiset uhrataan jotta paremmuutemme käy selvästi toteen. Halvempaa kuin sotiminen.

    Raiskausfantasia on todella yleinen. Tämä kertomus tyydyttänee suomalaistenkin nuorten naiset halut jopa viikonlopun ajaksi. Eihän täällä ole oikeita leijonia, jotka karvaa pursuten hampaat kiiltävinä iskevät kimppuun kun on aika!
     
    Viimeksi muokattu: 30.06.2012
  14. Tilt-type

    Tilt-type Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    03.07.2003
    Viestejä:
    3 131
    Saadut tykkäykset:
    192
    Kulttuuristahan se johtuu. Vähän vaikea uskoa, että tuollainen eläimellinen hyökkäys olisi mahdollinen missään muualla kuin islamilaisessa maassa. Jos Suomessa joku ääliö alkaisi riisua naista julkisella paikalla, niin paikalle tulleet miehet ei suinkaan liittyisi seuraan raiskamaan, vaan repisi apinan naisen kimpusta ja soittaisi poliisin. Luultavasti joku vetäisi jopa apinaa turpaan.
     
  15. CleverIndeed

    CleverIndeed Guest Guest

    Liittynyt:
    11.11.2007
    Viestejä:
    5 595
    Saadut tykkäykset:
    1
    Olettaen ettei ne muut paikalle tulleet miehet ole myös apinoita mihin on melko hyvä todennäköisyys nykyisin. :D
     
  16. JPH

    JPH Guest Guest

    Liittynyt:
    02.02.2003
    Viestejä:
    2 907
    Saadut tykkäykset:
    4
    Pohjoismaisten rasistien vika.
     
  17. JPH

    JPH Guest Guest

    Liittynyt:
    02.02.2003
    Viestejä:
    2 907
    Saadut tykkäykset:
    4
    Estejuoksun voittaja sikaili EM-kisoissa

    Helsingin EM-kisojen miesten 3 000 metrin estefinaalin jälkeen koettiin erikoinen, monelta huomaamatta jäänyt episodi. Kilpailun voittaja, Ranskan Mahiedine Mekhissi-Benabbad tönäisi kaksin käsin kisojen maskottia Appyä.

    - Appyn sisällä oli 14-15-vuotias tyttö, joka ojensi kisan jälkeen voittajalle normaaliin tapaan kukkien sijasta kisojen pikkumaskotin, kilpailunjohtaja Mika Muukka kertoo.

    Tilanteesta hämmentynyt tyttö selvisi onneksi säikähdyksellä. Tönäisystä menivät lähinnä ilmat pihalle. Ennen tönäisyä ranskalainen löi pikkumaskotin pois Appyn kädestä.
    http://www.iltalehti.fi/emyleisurheilu2012/2012070115786962_ey.shtml

     
    Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen: 24.07.2015
  18. Dr. Eever

    Dr. Eever Guest Guest

    Liittynyt:
    23.12.2008
    Viestejä:
    1 737
    Saadut tykkäykset:
    0
    Tämähän olikin jo otettu esille toisessa ketjussa. Mutta sanompa vaan että Hakkarainen oli oikeassa kun sanoi että ne tulevat tänne karkeine tapoineen. Harmi ettei kukaan käyny koppasemassa karvakättä kuokkaan tosta kentän reunalta :(

    Olen useissa kisoissa seurannut noita kukittajia yms, eikä tuokaan tyttö edes mennyt antamaan maskottia vaan lähinnä pysyi paikallaan, mutta toi apina tuli siihen sitten melttoamaan ihan omin apuinensa....
     
  19. JPH

    JPH Guest Guest

    Liittynyt:
    02.02.2003
    Viestejä:
    2 907
    Saadut tykkäykset:
    4
    Oikeus tuomitsi miehen kuukaudeksi koirankoppiin USA:ssa.

    Perheväkivallasta tuomittu mies joutui koirankoppiin

    Erilaiset häpeärangaistukset pikkurikkeistä tuomituille ovat saavuttaneet suosiota Yhdysvalloissa. Monissa oikeusistuimissa on siirrytty varsin luoviin rangaistuksiin, joiden tarkoituksena on antaa julkinen opetus lakia rikkoneelle.

    Yksi kuuluisimmista tapauksista on luultavasti koirankoppirangaistus. Perhettään kaltoin kohdellut mies sai valita, viettääkö hän kuukauden koirakopissa vai sellissä. Mies valitsi koirankopin voidakseen pitää työpaikkansa.
    [...]

    http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012070215791123_ul.shtml
     
  20. Tilt-type

    Tilt-type Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    03.07.2003
    Viestejä:
    3 131
    Saadut tykkäykset:
    192
    Mahtavaa! Suomessa tällaisia ei ikävä kyllä anneta koskaan. Varsinkin eläimiään huonosti kohteleville omistajille tuota koirankoppia voisi antaa. Pistetään vain remmi kaulaan ettei hurtta pääsee karkuun. Viedään kuppi raksuja aamuin illoin ja pistetään vesikuppiin raikasta vettä. Siinä oppii pelle miten helppoa on pitää eläimestä huolta, jos on sellaisen ottanut. Ulkoilutustakaan ei toki saa unohtaa.