Kannabiksen laillistaminen, puolesta vai vastaan?

Keskustelu osiossa 'Päivän peili' , aloittajana kurdt, 16.04.2004.

?

Kannabis lailliseksi?

  1. Kyllä

    253 ääntä
    37,2%
  2. Ei

    349 ääntä
    51,3%
  3. Eos

    78 ääntä
    11,5%
  1. Mastema

    Mastema Käyttäjä

    Liittynyt:
    09.11.2006
    Viestejä:
    1 230
    Saadut tykkäykset:
    21
    No helvata, piti postata melko pitkä litanja tähän vaikka mitä, mutta mm. Säätäjä teki oman sepustukseni hyvin pitkälti turhaksi kirjoittamalla edellisellä sivulla miltei tismalleen samat sanat jotka olisin itsekin kirjoittanut.

    Polliin vastasin ei, eli vastaan. Aivan sama mitä nämä laillistamisen kannalla olevat mussuttavat siitä että kannabispsykoosi on pelkkää valkoisen miehen luomaa valhetta rastafarien alistamista varten. Kun sen omilla silmillä näkee, ei siihen juuri muita tutkimuksia tarvitse.

    Olisi hölmöä väittää etteikö kroppaansa ja aivojansa saisi liiallisella viinanjuonnilla vähintäänkin yhtä solmuun, mutta se ei taida polliin vaikuttaa tällä hetkellä millään tavalla, joten jääköön se tällä kertaa tästä postauksesta pois.

    Teksti saattaa vaikuttaa tahallisen provoavalta, mutta tuli kiireessä ruokatunnilla jotain tuntoja asiasta kirjoiteltua joten se nyt vaan on sitten kestettävä.
     
  2. tsinivuo

    tsinivuo Guest Guest

    Liittynyt:
    23.03.2002
    Viestejä:
    3 907
    Saadut tykkäykset:
    1
    Se hotelliin kupsahtanut pintaliitäjä kyllä kuoli heroiiniin, jota se oli luullut kokaiiniksi. Sanoisin luonnonvalintaa, eikä uutinen liity kannabikseen mitenkään.
     
  3. peruskansalaine

    peruskansalaine Guest Guest

    Liittynyt:
    08.12.2009
    Viestejä:
    4
    Saadut tykkäykset:
    0
    Avainsanoina "väärinkäytettynä" ja "keskimäärin". Noh, 'väärinkäyttää' nyt voi aivan mitä vain esim. kahvia, sokeria, suolaa, autoa, omia aivoja, alkoholia (alkoholi on mielestäni ihan miten vain käytettynä väärinkäytettyä, sisältää yli 90% etanolia kuitenkin), kaikessa pitää soveltaa sitä omaa harkintakykyä, joka joiltain yksilöiltä puuttuu täysin. Aivan kuten alkoholinkin kanssa, kannabikselle pitäisi asettaa se tietty ikäraja, että sitä niistä tulevaisuudessa oletetuista valtion kontroloimista jakelupisteistä saisi ostaa ja ikärajan tulisi mielestäni olla 21 ja kaiken alkoholin myynnin ikäraja pitäisi myös nostaa samaan + kaikki jotka ostavat alkoholia (tai sitten sitä marijuanaa) pitäisi pakottaa lukemaan jonkunnäköinen pampletti siitä mitä se sinulle oikein tekee ja mitä se sisältää etc.

    "keskimäärin", varmaan pitää paikkansa. Jos skitsofrenian oireisiin kuuluvat hallusinaatiot ja pelkotilat niin näitähän se kannabis voi aiheuttaa, mutta, pelkotilat niin usein liittyvät siihen kiinnijäämisen pelkoon. Tämä nykyinen päihdepolitiikka kun leimaa kannabiksen samaan sarjaan kokkelin ja heroiinin kanssa niin kyllä siinä tulee alitajuntaisesti jo se pelko, että sut leimataan 'nistiksi' joka huumepäissään riehuu ympäri kyliä ja aiheuttaa pahennusta ja ryöstää kauppoja ja mummoja et sais rahat seuraavaan satsiin. En nyt sano tietenkään, että kaikki niiden pahojen huumeidenkaan käyttäjät tätä tekevät (niinkuin yleinen mielipide tuntuu menevän), ei ole kokemusta joten en lähde spekuloimaan. Ja sitten tietty pelottaa, että jos se poliisisetä sattuu yllättämään ja tulee rekisteriin merkintä "huumausainerikos", siinä menee monta hyvää ovea aivan turhan takia kiinni vaikka et ole mitään häiriötä tai vahinkoa aiheuttanut kenellekkään.

    Ja mielestäni oleellinen kysymyshän nimenomaan on se, että alkoholi on terveydelle vaarallisempaa kuin kannabis. Alkoholi kuitenkin on laillista, peräti jopa suotavaa! hulluutta! Eihän siinä nyt vain ole mitään logiikkaa, että se pienempi paha on satanisoitu niin paljon että se ei vaan tule kysymykseenkään, että sen voisi dekriminalisoida. Ja mitenhän sen alkoholin kieltolain kanssa kävikään silloin menneisyydessä? Rikollisuus ja alkoholin kulutus olivat suurempia kuin koskaan. Hälytyskellojen pitäisi alkaa jo soida kun mietitään, että rikolliset eivät halua kannabiksesta laillista, pimeä pilvibisnes on vaan niin järkyttävän suurta.

    "Suosituimpana nautintotapana keuhkojen toimintaa haittaavaa", totta. Hyvin minimaalisessa määrin tosin, verrattuna esim tupakkiin. Puhdasta marihuanaa poltellessa keuhkoihin imeytyy tietenkin ne normaalit palamisesta muodostuvat oksidit. Tämänkin takia on keksitty ne vaporisaattorit (höyrystimet) jotka eliminoivat ne haitat keuhkoille.

    En myöskään ole fanaatikko asian suhteen, minua vain häiritsee suunnattomasti ihmiset jotka luulevat tietävänsä ko. asiasta kaiken, kaikenmaailman tutkimustulosten perusteella ilman minkään näköisiä henkilökohtaisia kokemuksia eivätkä kykene objektiiviseen tarkasteluun. Enemmän tämä anti-kannabis kampanja vaikuttaa siltä Jihad-puolustukselta.

    edit: mielestäni sen pitäis olla jokaisen oma valinta haluaaks sitä käyttää vai ei, vaikka tekstistäni joku saattaa ymmärtää, että en tiedostä niitä mahdollisia haittoja ja oireita niin kyllä vai niin teen. Ja tiedän, että tää on täysin väärä paikka ja ainakin väärä thredi yrittää keskustella näistä asioista, pyydän anteeksi =)
     
    Viimeksi muokattu: 09.12.2009
  4. Slayer

    Slayer Uusi jäsen

    Liittynyt:
    29.12.2002
    Viestejä:
    767
    Saadut tykkäykset:
    0
    Yksi maailman ensimmäisistä tiedetyistä resepteistä on oluen valmistukseen kuuluva resepti. Niin tiukasti alkoholi on kulkenut meidän kulttuurissamme, toisin kuin kannabis. Toki se voi olla terveellisempää, mutta on paljon miedompiakin päihteitä(khat) joita kielletään nykyään. Niinhän ne sanoo, ettei kahviakaan laillistettaisi jos se tulisi nykyään.
     
  5. säätäjä

    säätäjä Uusi jäsen

    Liittynyt:
    06.10.2015
    Viestejä:
    28
    Saadut tykkäykset:
    5
    Kannabis nimenä on aika nuori, mutta historian kirjat ovat täynnä viitteitä, joissa shamaanit / tmv syövät tai polttavat aineita, jotta he saisivat yliluonnollisia kykyjä. Siten Kannabista on tässä maailmassa nautittu selkeästi pidempään kuin olutta, sillä tietotaitoa oluen tekemiseen ei ole ollut kovin pitkään.

    Lyhyesti sanottuna monien päihteiden historia menee merkittävästi (jalostettua) alkoholia pidemmälle, mutta se vaan ei näy nykylainsäädännössä, joka perustuu hieman eri asioille, joista tärkeimpänä ehkä kulttuuri.
     
  6. jryi

    jryi Uusi jäsen

    Liittynyt:
    21.07.2003
    Viestejä:
    456
    Saadut tykkäykset:
    0
    Heroiini ja kokaiini pitäisi kieltää, ettei tällaista pääsisi tapahtumaan!
     
  7. JTX

    JTX Käyttäjä

    Liittynyt:
    28.09.2001
    Viestejä:
    5 796
    Saadut tykkäykset:
    14
    Hotellit ja pintaliitäjät pitäisi kieltää. Ja mummot.
     
  8. Pazze

    Pazze Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    16.09.2003
    Viestejä:
    5 015
    Saadut tykkäykset:
    150
  9. Todellakin

    Todellakin Guest Guest

    Liittynyt:
    15.02.2010
    Viestejä:
    11
    Saadut tykkäykset:
    0
    Mitä syytä on olla laillistamatta kaikkia huumeita?
     
  10. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    05.05.2004
    Viestejä:
    11 670
    Saadut tykkäykset:
    179
    No vaikka sitä syytä, että joillakin ihmisillä on taipumus jäädä niihin koukkuun ja sitä kautta pilata oman ja mahdollisesti muidenkin elämää. Kyllähän niitä huumeita laittomastikin voi hankkia ja eipä kovin korkea prosentti näin menetelleitä jää siitä kiinni. Toisaalta onhan se hyvä asia, että yhteiskunta lain kautta on niitä vastaan (joku voi jopa yhteiskunnan ääntä kuunnellakin) ja poliisi voi jonkun verran tehdä ennaltaehkäisevää työtä.
     
  11. Todellakin

    Todellakin Guest Guest

    Liittynyt:
    15.02.2010
    Viestejä:
    11
    Saadut tykkäykset:
    0
    Miksei esimerkiksi kaikki huumeet laillistaneessa Portugalissa ole lähtenyt käyttäjämäärät nousuun - muihin maihin suhteutettuana uusien käyttäjien määrän kasvu on pikemminkin laantunut.

    Ks. mm http://yle.fi/uutiset/ulkomaat/2009...uttanut_hyvia_tuloksia_672622.html?origin=rss
     
  12. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    05.05.2004
    Viestejä:
    11 670
    Saadut tykkäykset:
    179
    Kyse on eri kulttuurista. En kuitenkaan sano ettei samalla tavalla voisi käydä Suomessakin. Toisaalta voisin ihan yhtä hyvin kysyä sinulta miksi Suomessa on ainakin kliseen muodossa tapana juoda paljon ja sen juomisen takia, kun taas monissa muissa maissa alkoholia otetaan huomattavasti vähemmän ja lähinnä hauskanpidon tai sosiaalisen toiminnan sivutuotteena -- eikä itsetarkoituksena.
     
  13. Todellakin

    Todellakin Guest Guest

    Liittynyt:
    15.02.2010
    Viestejä:
    11
    Saadut tykkäykset:
    0
    Toki kulttuurit ovat erilaisia, mutta kaikki kokemukset täyskieltoon perustuneesta päihdepolitiikasta kaikkialla maailmassa, alkoholin kieltolakia myöten, puhuvat sen puolesta että täyskiellot lisäävät ongelmia joita niillä yritetään ratkaista.
     
  14. ElvisThePelvis

    ElvisThePelvis Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    05.05.2004
    Viestejä:
    11 670
    Saadut tykkäykset:
    179
    Tuohan on tietenkin paikkaansapitävä väite mikäli lähdetään tarkastelemaan ihmisen ominaista psyykettä: onhan meillä kai sellainen luontainen tarve haluta enemmän tai vähemmän kiellettyjä tai paheellisia asioita. Toisaalta sitä en ainakaan näin äkkiseltään usko tai allekirjoita, että tilanne vaikkapa siellä Portugalissa olisi mustavalkoisen ongelmaton. Eiköhän tuolla huumeiden laillistamisella olisi niitä vähemmän julkisuutta saavia ikäviä puolia, mikäli ei näkyviä haittoja ainakaan yleistävien tilastojen muodossa olisi.
     
    Viimeksi muokattu: 16.02.2010
  15. Super-J

    Super-J Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    17.08.2007
    Viestejä:
    4 092
    Saadut tykkäykset:
    436
    Ihan vaan huomauttaisin että huumeet eivät ole edelleenkään laillisia Portugalissa. Rangaistusmenettelyä vain on muutettu siten että hallussapidosta ja käyttämisestä ei joudu vankilaan eikä tule sakkojakaan; aineet takavarikoidaan ja käyttäjä ohjataan vieroitushoitoon. Huumeiden myynnistä yms toiminnasta sen sijaan seuraa vankeutta edelleen.
     
  16. TheRealThing

    TheRealThing I WANT TO BELIEVE Tukijoukot

    Liittynyt:
    03.05.2004
    Viestejä:
    4 975
    Saadut tykkäykset:
    894
    VASTAAN. Suomalaiset ei osaa käyttää edes alkoholia.
     
  17. jryi

    jryi Uusi jäsen

    Liittynyt:
    21.07.2003
    Viestejä:
    456
    Saadut tykkäykset:
    0
    Mutta tämä ei poista sitä tosiseikkaa, että käytännön muuttaminen rankaisevasta ongelmia vähentävään on -- aika yllättäen -- vähentänyt ongelmia. Tietysti jos rankaiseminen on itsetarkoitus, on rankaiseva politiikka toimivampi. Mutta virallisesti Suomen huumausainelainsäädännön tavoite taitaa olla "ongelmien vähentäminen".

    Tosin tuota tavoitetta vesittää se, että keinoksi on päätetty epärealistinen käytön vähentäminen. Keinot pitäisi sovittaa tavoitteen mukaiseksi, ei valita ensin keinoja, sitten tavoitteita ja lopuksi toivoa että nämä olisivat keskenään yhteensopivia.
     
  18. Todellakin

    Todellakin Guest Guest

    Liittynyt:
    15.02.2010
    Viestejä:
    11
    Saadut tykkäykset:
    0
    Portugalin tilanne ei tosiaan ole mustavalkoisen ongelmaton, kuten ei mikään muukaan tilanne. On totta, ettei Portugalissakaan ole, johtuen mm. YK:n direktiiveistä, laillistettu huumeiden valmistusta tahi kauppaamista, eli se on jätetty järjestäytyneen rikollisuuden harteille.

    Yhdysvaltalaisen Cato Instituten riippumattoman arvion Portugalin huumepolitiikasta voi lukea tästä: http://www.cato.org/pubs/wtpapers/greenwald_whitepaper.pdf

    "The data show that, judged by virtually every metric, the Portuguese decriminalization framework has been a resounding success. Within this success lie self-evident lessons that should guide drug policy debates around the world."

    Käytännössä Portugalin poliisit eivät yleisesti ottaen ota rauhallisesti käyttäytyviä käyttäjiä kiinni eivätkä siten myöskään takavarikoi heidän huumeitaan, eli "huumeet takavarikoidaan ja käyttäjät ohjataan hoitoon" ei yleensä pidä paikkaansa ns. ongelmattomissa tapauksissa.

    "Suomalaiset eivät osaa käyttää edes alkoholia"
    Ei alkoholi ole mikään "edes". Se on voimakas päihde, jolla on voimakkaita vaikutuksia niin fyysisellä kuin psyykkiselläkin tasolla. Mutta on toki totta, että taipumus vetää överiksi heijastuu helposti muihinkin huumeisiin. Jotka muuten ovat jo rantautuneet Suomeen, sanoi lainsäädäntö mitä tahansa.
     
  19. prodigy

    prodigy Guest Guest

    Liittynyt:
    17.02.2007
    Viestejä:
    743
    Saadut tykkäykset:
    0
    [​IMG]
     
  20. Todellakin

    Todellakin Guest Guest

    Liittynyt:
    15.02.2010
    Viestejä:
    11
    Saadut tykkäykset:
    0