Kätilö (2015, Antti J. Jokinen / Krista Kosonen, Lauri Tilkanen, Pirkka-Pekka Petelius)

Tulipahan käytyä kahtomassa. Olipahan hyvä filmi suomalaiseksi. Toimintaa riitti ja kerrankin ei tarvinnut nauraa myötähäpeästä. Saksalaisten matkaan en itse kyllä lähtis. Kunnon henkilö hahmot ja mukavasti kasvoivat matkan varrella. Navettaan en ois välttämättä halunnut tutustua ollenkaan.

 

Kätilö on huono elokuva. Ensinnäkin ohjaajalla oli homma totaalisen hukassa. Henkilöhahmoihin ei saatu luotua minkäänlaista tunnesidettä, eikä suuren rakkaustarinan kehittyminen ollut mitenkään luontevaa. Edes vaimoni ei tunnistanut päähenkilöiden välillä minkäänlaista värinää, joten miten voi kuvitella että kaltaiseni tunteeton ja kylmä typerys... Että se siitä rakkaustarinasta. Roolituksessa oli onnistuttu kohtuullisesti, Lauri TIlkasen naama sopii näihin menneisyyden elokuviin, sillä hän näyttää 40-luvun elokuvatähdeltä. Petelius oli myös hyvä ja Korpela ei kai osaa epäonnistua. Muuten porukka oli sitten joko huonoa tai teki jotain ihme puskafarssia typerine hampaineen ja suuhun sopimattomine, epäuskottavine murteineen. Monta hyvää näyttelijää teki huonoa jälkeä, joten syytän siitä ohjaajaa. Ja kannattaako se oma akka ottaa rooliin, joka ei sovi yhtään? Ohjaaja on vanha gubbe, koulut käynyt ja monta leffaa vääntänyt. Miksi ihmeessä hän siis sortuu käyttämään kikkoja ja "tyylikeinoja", jotka sopivat juuri elouvakoulusta valmistuneelle sankarille, jonka on pakko osoittaa että, "hei katsokaa mitä mä osaan!"

Tarina oli hyvä, ja varmaan pitää lukea kirja. Elokuvaa ei voi suositella kenellekään. Jokisen ensimmäinen leffa Resident oli melko tavanomainen, sitä seurannut Puhdistus taas erinomainen. Uusin leffa ei kiinnosta aiheensa puolesta pätkääkään, Älkää tuhlatko aikaanne tähän! 1/5

 

Lopultakin tuli katsottua tämä, johtuen huonoista arvosteluista, mutta olisi vaan pitänyt katsoa jo kauan sitten sillä tämähän oli hyvä. Suorastaan rikollisen aliarvostettu elokuva. Ei kuitenkaan ihan täydellinen sentään, mutta asettuu sisällöltään hyvin jonnekin Sisun ja The Zone of Interestin välimaastoon. Ja leffan nimellä on sisällön kanssa suunnillen yhtä paljon tekemistä kuin Pianistissa.

Kun nyt vaikuttaa että Pazze ja moni muukaan ei ole tuota romassia ja ehkä leffaa muutenkaan ymmärtänyt niin väännetäänpä vähän rautalangasta (mini-spoiler alert): Kätilö Helena (Krista Kosonen) elää jossain pohjoisen syrjäseudulla sisäsiittoisten punaniskojen saartamana ja haluaa sieltä pois. Sinkkunaiselle se ei kuitenkaan siihen maailmanaikaan ole helppoa. Niinpä hän kiinnittää huomionsa Obersturmfuhrer Johannekseen. Komea upseeri olisi oiva matkalippu sivistyksen pariin. Ja niin hän laittaa naiselliset avunsa töihin. Ja pestautuu töihin saksalaisten lerille. Tarkkanäköinen huomaa jo lerin komentajan kaulusmerkistä että kyse on ns tuohoamisleiristä, mutta se selviää Helenalle vasta myöhemmin. Suhde kuitenkin etenee pikkuhiljaa ja aika jäyhästi aluksi mutta onhan sota-aika ja kaiken paskan keskellä tutut ystävälliset kasvot nousevat ajan myötä arvoonsa ja jotain tunteitakin kehittyy, ja lopulta kaiken ympärillä luhistuessa tunteet vain korostuvat, kun mitään muutakaan ei enää ole.

Se mikä tässä itseäni lähinnä vaivasi on että kaikki joiden kanssa päähenkilö puhuu osaavat kätevästi suomea, vaikka ympärillä on enimmäkseen saksalaisia ja venäläisiä. Vaikka tuo on periaatteessa mahdollista niin silti tulee fiilis että se on vain ollut kätevää elokuvan teon kannalta. Romanttisen kiinnostuksen kohde on sentään suomalainen ss-mies, mutta Korpelan esittämä Gödel on saksalainen ja vaikka yrittääkin puhua suomea huonosti niin välillä lipsahtaa ihan hyvääkin ääntämystä.

4/5