Isle of Dogs eli Koirien saari toisella kotimaisella, on Wes Andersonin animaatioleffa. Oikeastaan paljon muuta ei kai tarvitsisi yllä olevan tv-spotin lisäksi tietääkään voidakseen päätellä haluaako leffan nähdä vai ei. Mutta kuitenkin, tarina kertoo - jostain oudosta syystä - japanilaisesta kaupungista jossa koiriin on iskenyt koiraflunssa, ja josta kaikki koirat on tartuntavaaran vuoksi sitten dumpattu viereiselle saarelle jota muutenkin käytetään kaatopaikkana. Nuori Atari Kobayashi haluaa kuitenkin koiransa takaisin ja lähtee sitä sitten tuolta saarelta etsimään. Paikan päällä hän saa avukseen ryhmän koiria, kuinkas muuten. Leffassa puhutaan pääosin englantia mutta niin että ihmiset puhuvat japania ja koirat englantia. Vain koirien puheet on tekstitetty, ilmeisen tarkoituksellisesti. Ihmisten puheita ei kai ole tarkoituskaan suoraan ymmärtää, vaan tapahtumat kerrotaan pääosin koirien näkökulmasta. Kaikenlaisia kauheuksia paljastuu tarinan edetessä, oudon Wes Andersonilaisen huumorin saattelemana. Kai tässä jokin syvällisempikin sanoma on, mutta en ole varma mikä. Tuskin se sanoma tässä Japanin muinaisiin sotarikoksiin kuitenkaan liittyy vaan enemmän nykypäivään... vaikka mielleyhtymältä on vaikea välttyä. Äänirooleissa on paljon nimekkäitä näyttelijöitä Bryan Cranstonista ja Bill Murraysta Scarlett Johanssoniin. 4+/5 PS. Tämä näyttelijöiden esittelyvideo on aika hyvä myös (eikä spoilaa):
Wes Andersonin uuden animaatioelokuvan Isle of Dogs päähenkilöinä ovat koirat, ihmisen uskollisimmat ystävät, jotka on — kissaihmisten toimesta? — karkotettu kaatopaikkasaarelle oman onnensa nojaan. Andersonin tarinankerronta tuo mieleen Moonrise Kingdomin. Tapahtumia kuljetetaan viihdyttävän äkkiväärällä tavalla, jossa keskeistä ovat hulotmaiset 90 ja 180 asteen kääntymät sekä brechtiläisittäin vieraannutettu, toteava dialogi. Varsinkin Bryan Cranstonin (Chief) ja Edward Nortonin (Rex) keskeiset ääniroolit osuvat nappiin; kuten odottaa voi, ääniraidalla kuullaan useita Andersonin luottonäyttelijöitä. Koko elokuvan tunnelma on viihdyttävän vinksahtanut ja metafiktiivinenkin, kun esimerkiksi ”takauman loppu” osoitetaan katsojille erikseen tai Frances McDormand esittää simultaanitulkkia. Hupaisaa kerrontatyyliä, laadukasta animaatiota ja lakonisia ääninäyttelijöitä olisi voinut seurata vaikka kuinka pitkään, huolimatta siitä että juonessa on ehkä rahtunen ylipituutta. Joka tapauksessa Isle of Dogs nousee suoraan elokuvahistorian parhaiden koira-animaatioiden joukkoon, Kaunottaren ja kulkurin rinnalle. 4/5 Ainut varsinainen moite kohdistuu elokuvan projisointiin. Cinemascope-koon kuva ajettiin Kinopalatsissa 1,85 : 1 -levyiselle kankaalle, yläpuolella ohut musta palkki, alapuolella paksu musta palkki tekstityksiä varten. Ilmeisesti suomen- ja ruotsinkielisten tekstitysten sijoittaminen elokuvan omien lukuisien tekstielementtien päälle olisi ollut liian hankalaa. (Vrt. Monty Pythonin hullun maailman teatterikopioita, joihin on alkutekstijakson huumorin kääntämiseksi jouduttu lisäämään mustaa kuvaa suomen- ja ruotsinkielisille teksteille.)
Jonkun aikaa sai levy pölyttyä hyllyssä, sillä koskaan ei oikein tuntunut olevan otollinen hetki tämän katsomiseen. Kyllä, syynä oli vahva ennakkoasenne. Stop-motion -leffa kuulostaa lapsille tarkoitetulta, mutta etukäteistiedot leffasta vähän keroivat, ettei ehkä kannata kakaroiden kanssa tätä ensimmäisenä katsoa. No, samaa tekniikka Anderson on käyttänyt aiemmin, ja ihan hyvin homma hoitui silloin, kuten nytkin. Tarina oli ihan ok, joskin itse olisin tiivistänyt kerrontaa ja pudottanut kestosta ainakin 15-20 minuuttia. Ihan mukava tarina, josta jokainen maailmanparantaja voi sitten vetää vertauksia maailman tapahtumiin. Mulle tämä vaan oli ihan ok-leffa, ihan kivasti toteutettu ja ihan... no Wes Anderson-leffa. Eli kyllä mä tykkäsin, mutta olisin pärjännyt loppuelämäni ilman tätäkin. 3½/5.
Leffa alkaa ihan lupaavasti, mutta osa tapahtumista tuntuu vähän turhan päälleliimatuilta jutuilta ja siksi reilun 1,5h leffaki tuntuu liian pitkältä. Tarinassa ei riitä ytyä tarpeeksi. Muuten ei suurta vikaa löydy, yhteiskuntakritiikkiä tarjotaan, kielelliset versioinnit ovat hyvin tehty, huumoria tuttuun tyyliin jaellaan melko omaperäisesti, visuaalinen stop-animaatio toimii edelleen. Koirien kertoja-äänet ovat turhankin lakonisia äänirooleissaan, mutta sopinee ankeaan kaatopaikkaympäristöön tämä tunnelma. Heikoin näkemistäni Anderson-leffoista, mutta ihan hyvä silti. 3/5