Indiana Jones IV eli Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta

Keskustelu osiossa 'Elokuvat' , aloittajana Samppa, 04.12.2001.

  1. Aceman

    Aceman Shot down in flames!

    Liittynyt:
    23.02.2000
    Viestejä:
    3 603
    Saadut tykkäykset:
    149
    Kuulostaa hyvältä... mutta heti perään muistankin, että The Phantom Menace sai yhtä hyvät pongot. Brrrrr...
     
  2. Hynkel

    Hynkel Guest Guest

    Liittynyt:
    22.12.2004
    Viestejä:
    235
    Saadut tykkäykset:
    0
    Jaajaa, yksi tähti viidestä ja näkyy että eniten kritisoidaan elokuvan epäuskottavuutta. "Indy selviää mitä suunnattomimmista räjähdyksistä ja vastuksista loputtomissa takaa-ajo kohtauksissa."

    Joo olen ihan samaa mieltä, koko trilogia on täyttä soopaa.. Miten ihmeessä esimerkiksi Kadonneen Aarteen Metsästäjissä
    arkissa on muka jotain yliluonnollisia voimia? Aivan epäuskottavaa. Lisäksi esimerkiksi Tuomion Temppelissähän mieheltä revitään sydän irti ja hän säilyy hengissä. Indy ja kumppanit myös hyppäävät lentokoneesta kumiveneen turvin eikä heille käy mitenkään. Viimeisessä Ristiretkessä taas ritari on vartioinut parantavilla voimilla varustettua Graalin maljaa vuosisatoja.
    Miten tämä voi olla mahdollista?! Ihan epäuskottavaa soopaa koko sarja!

    Tosiasiassa nyt on tainnut YleX:n arvostelija lähtee leffaan hiekkaa persvaossa ja jo valmiiksi sillä asenteella että paska leffahan tämä on... Tai sitten ei ole nähnyt aikaisempia leffoja koskaan. Indythän ovat tunnetusti realismin esikuvia, eikä sarjakuvamainen väkivalta ja takaa-ajot kuulu niihin millään tavalla.
     
  3. Hippo

    Hippo Aktiivinen käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    28.07.2004
    Viestejä:
    2 327
    Saadut tykkäykset:
    282
    Jaa, minä ainakin ymmärsin tuosta että arvostelija on pitänyt aikaisemmista Indyista paljonkin ja tämä kyseinen leffa yksinkertaisesti vaan on huono. No se jää nähtäväksi. Tosin itse olen kahden vaiheilla tämän suhteen, yleensäkin nämä 10-30 vuotta vanhojen leffasarjojen uudet osat ovat melkoisia kalkkunoita. Enää puuttuu vain Back to the Future IV ja Gremlins 3.
     
  4. Drokk

    Drokk Guest Guest

    Liittynyt:
    07.11.2001
    Viestejä:
    1 576
    Saadut tykkäykset:
    4
  5. SpiderJerusalem

    SpiderJerusalem Guest Guest

    Liittynyt:
    17.01.2008
    Viestejä:
    1 017
    Saadut tykkäykset:
    0
  6. Vekka

    Vekka Käyttäjä

    Liittynyt:
    13.02.2004
    Viestejä:
    1 022
    Saadut tykkäykset:
    8
    Noh Rottenissa sentään 80% fresh, mutta toisaalta niin on **tun Rautamieskin muka päälle 90.
     
  7. JTX

    JTX Käyttäjä

    Liittynyt:
    28.09.2001
    Viestejä:
    5 796
    Saadut tykkäykset:
    14
    Tarkoittaa yksinkertaisesti sitä että Rautamies on parempi kuin Indiana Jones. Hyväksy tappiosi!
     
  8. Rela

    Rela Guest Guest

    Liittynyt:
    30.03.2004
    Viestejä:
    473
    Saadut tykkäykset:
    0
    Jospa tämäkin fanipoika viitsisi lukea arvosteluja edes vähän alusta. Aikaisempia Indyjä on nimenomaan pidetty uskottavina ja Indy on oikeasti joutunut tiukoilta tuntuviin tilanteisiin. Uudessa nämä toimintakohtaukset on kuulemma vedetty täysin yli ja Indystä on kasvanut supermies, jonka puolesta ei edes jännitä.
     
  9. Vekka

    Vekka Käyttäjä

    Liittynyt:
    13.02.2004
    Viestejä:
    1 022
    Saadut tykkäykset:
    8
    Tämä nyt on tuskin mahdollista edes vaihtoehtouniversumissa. Satun nimittäin olemaan yksi niistä, jotka tietävät että Indy on yksi kaikkien aikojen parhaimmista elokuvista. Eiku...
     
  10. JTX

    JTX Käyttäjä

    Liittynyt:
    28.09.2001
    Viestejä:
    5 796
    Saadut tykkäykset:
    14
    Synkkä sarjakuvasankarielokuva aktiiviseen elämänmenoon? Ei kun tämähän olikin Indy.
     
  11. Hynkel

    Hynkel Guest Guest

    Liittynyt:
    22.12.2004
    Viestejä:
    235
    Saadut tykkäykset:
    0
    No joo, aika kaukanahan nuo aiemmatkin leffat ovat uskottavasta olleet, joten en sillä ehkä lähtisi tuomitsemaan uusinta leffaa. Ainahan Indyjen väkivalta ja toiminta on ollut hieman sarjakuvamaista (vrt esim. mainitsemani Temple of Doomin lentokone- ja riippusiltakohtaukset).

    Mutta toisaalta taas eihän sitä tiedä ennen kuin leffan näkee, voihan olla että uusimmassa leffassa pääosassa onkin Spiderman nahkatakissa ja lierihatussa. Toivottavasti nyt ei niin pitkälle olla menty kuitenkaan. Positiivisilla mielin kuitenkin odottelen uusinta Indyä, sen verran kelvollisia arvosteluja on rapakon takaa saanut lueskella. En nyt tietenkään odota että alkuperäisten tasolle päästään, mutta toivottavasti mahdollisimman lähelle kuitenkin. Joka tapauksessa tuskin tämä alkuperäisen mestarillisen seikkailutrilogian arvoa vähentää ollenkaan. Mielellään näen kyllä miten samat elokuvantekijät tekevät tällaista seikkailuelokuvaa 20v tauon jälkeen.
     
  12. kautium

    kautium Uusi jäsen

    Liittynyt:
    03.03.2005
    Viestejä:
    422
    Saadut tykkäykset:
    0
    Positiivisia arvosteluita, Indystä, onko sellaisiakin? Mä olen lukenut pääasiassa vain haukkuja. Ainakaan yhtään kotimaista positiivisen kuvan antavaa arvostelua en ole uudesta Indystä nähnyt.

    Toivon edelleen parasta, mutta pahalta näyttää...

    Lucas ja Spielberg ovat molemmat seniilejä papparaisia jotka tuntuvat pilaavan nykyään kaiken mihin koskevat. Tyhjentäisivät tilinsä ja muuttaisivat yhdessä erakoitumaan vaikka sinne Yrjön karjatilalle.
     
  13. JPH

    JPH Guest Guest

    Liittynyt:
    02.02.2003
    Viestejä:
    2 907
    Saadut tykkäykset:
    4
    Lucasista tuon voi jo melkein sanoa, muttei Spielbergistä. Tai makuasioitahan nämä viime kädessä ovat.

    Kuitenkin jos Spielbergin filmografiaa vaikkapa imdb.comista vilkaisee, niin sekä tuotanto- että ohjauskrediittejä löytyy täyttämään vaikkapa kolmen miehen uran. Eikä siihen joukkoon kuitenkaan kovinkaan montaa täydellistä epäonnistumista mahdu.

    Tuotannollisia krediittejä: 113
    Ohjauksellisia krediittejä: 51
    Kirjoittajan krediittejä: 28

    Toki noissa on päällekkäisyyksiä.
     
  14. vintsukka

    vintsukka Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    25.03.2004
    Viestejä:
    1 559
    Saadut tykkäykset:
    177
    Yönäytöksestä palauduin. Ei tässä nyt mitään kovin koherenttia kommenttia osaa muodostaa, mutta päällimmäinen ajatus on, että tykkäsin.

    Toki ne vanhoista leffoista tutut elementit on vedetty vielä hiukan pidemmälle ja Indy on melkoinen teräsvaari, mutta minusta hommaa ei oltu kuitenkaan vedetty överiksi. Myös vanhat tutut yliluonnolliset elementit ovat aikaisempia Indyjä enemmän framilla, mutta konteksti on aika lailla erilainen ja mielestäni todella mielenkiintoinen ja toimiva. Senkin tosin ymmärrän, jos uuden leffan aihepiiri suututtaa jotkin vanhojen fanit.

    Tähtiä tälle voisi näin tuoreeltaan antaa sen kolme ja puoli tai neljä viidestä, eli toimivaa viihdettä mutta ei vuosikymmenen (eikä edes vuoden) ykkösleffoja.
     
  15. kautium

    kautium Uusi jäsen

    Liittynyt:
    03.03.2005
    Viestejä:
    422
    Saadut tykkäykset:
    0
    Joo, molemmat ovat tehneet elokuvahistorian merkkipaaluja kasapäin, mutta vanhemmiten visio on ajatus alkanut sumentua ja lopputuloksena julkaisuun on päätynyt vaikka minkälaista kuraa.

    Lucas on näistä kahdesta ehdottomasti pahempi osapuoli, mutta samaa "kyllä minä tiedän mistä massat pitävät, laitetaan sille metriset korvat, niin se on hyvä" -syndroomaa on ollut havaittavissa molemmilla.

    Spielbergin pahin ylilyönti IMO on A.I. Seuraavana tulevat radiopuhelimet E.T:n uuden version aseiden tilalla. Viimeisenä mainittakoon 3 viimeisintä Jurassic Parkia.
     
  16. Naama

    Naama Guest Guest

    Liittynyt:
    09.12.2004
    Viestejä:
    393
    Saadut tykkäykset:
    0
    Kolme viimeisintä? :confused: Tarkotat siis niitä kaikkia? Nelonen kun on varmaan vielä keltasella muistilapulla tietokoneen näytön kyljessä kiinni - ehkä siitäkin vielä tippunut pöydän taakse liiman kuivuttua. Mitäs vikaa ykkösessä nyt sitten oli? Makuasioita, mutta aivan loistava leffa..
     
  17. kautium

    kautium Uusi jäsen

    Liittynyt:
    03.03.2005
    Viestejä:
    422
    Saadut tykkäykset:
    0
    Oho, laskin vahingossa 2009 vuodelle luvatun nelosen mukaan. Korjataan siis että kaksi viimeisintä olivat syvältä.

    No joo, en mä nyt loistavaksi sanoisi, mutta olihan se aika hienosti ja edistyksellisesti totetutettu pätkä ilmestyessään.
     
  18. Clef

    Clef Uusi jäsen

    Liittynyt:
    09.07.2005
    Viestejä:
    614
    Saadut tykkäykset:
    0
    Nimenomaan näinhän se onkin. Minä ainakin ihan kohtalaisena Indy-fanina lähdin ennakkonäytökseen avoimin mielin...

    Tässä vaan ei ollut päätä, ei häntää.

    - Huono mitäänsanomaton kässäri.
    - Puista pökkelöintiä mm. hra Fordin osalta, ei meinannut päästä sinuiksi (kömpelön) dialogin kanssa oikeastaan kertaakaan.
    - CGI-efektien ja bluescreenin määrä toi jo mieleen Lucasin Episode Onen.
    - Spielberg ilmeisesti vanhuudenhöperyyksissään unohti kuinka leffoja tehdään.
    - kertakaikkiaan noloja ylilyöntejä: mm. aivan käsittämätön tarzan ja apinat -liiaaniliitely, loputtomiin suorassa putkessa tapahtuva viidakko-kohtaus, missä hahmot miekkailevat seisaaltaan autossa, sekä aivan kertakaikkiaan galaktisen nolot loppumeiningit.
    - Kaikki uskottavuus myös sarjan SISÄLLÄ meni, mentiin ihan scifi/fantasia-osastolle. Aiemmissa sarjan leffoissa oli aina JOKU "realismin" elementti mukana (mytologia, uskonto), eikä koskaan vedetty NÄIN yli. Myös käsittämättömät kohtaukset tyyliin jääkaappikohtaus, ja vesiputouslasku.
    - Aivan käsittämättömän tuskallisen antikliimaksi, eli loppukohtaus.
    - John Hurtia kävi sääliksi.
    - Tässä on jopa John Williamsin huonoin score varmaan ikinä. Jopa alkuperäinen teema kuulosti (p)onnettomalta.

    1 / 5
     
  19. JanneJ

    JanneJ Guest Guest

    Liittynyt:
    11.07.2006
    Viestejä:
    135
    Saadut tykkäykset:
    0
    HC fanit tappaa ja teurastaa mutta ei tämä nyt oikein... Keskustelin asiasta enempi netissä jo aiemmin ja tuli muutamia kiihkomielisiä viittauksia siihen että IMDB:ssä oli arvosana 8.8 ja se takaa että kyseessä on laatuleffa... Niinpä niin.

    Onko elokuva sarjan huonoin - no ei välttämättä. Itse en oikein osaa sanoa vielä.

    Mutta itse kommentointia alla - katsokoon kuka tahtoo. Korostan että ne ovat vain minun huomioitani ja mielipiteitä. Spoilerien takia pistän piiloon -> omalla vastulla sitten jos ei ole leffaa jo katsonut tai palkokasvit nousevat nokkaan spoilereista.

    Onhan noita spekulointeja ollut että eräiden keski-amerikkalaisten sivilisaatioiden kulttuuri ei selittyisi kuin jollain "Extra-terrestiaalisella" vaikutuksella. Tässä mielessä jokin löyhä kosketus nykyajan spekulointiin/mytologiaan oli säilytetty. Samanlaista "tuubaa" oli jo osien 1,2 ja "yllätys yllätys" osan 3 aiheena. Lisätään vielä Roswell tähän niin jo alkaa olemaan tätä tuuba osastoa yhdelle elokuvalle jo tarpeeksi - ehkäpä jopa liikaa.

    Elokuvaa voisi kuvata sanalla peli-alan termillä Rail-Shooter. On ennalta määrätty että mennään kuin raiteilla. Tämä johtaa siihen että varsinaisia yllätyksiä elokuvassa ei tule. Alusta löytyy pakollinen viittaus saagan ensimmäiseen (ja mielestäni parhaimpaan osaan), mutta kun senkin arvasi jo ennalta. Samoten sen jälkeisen possahdus kohtauksen ja älykkään suojautumisen jääkaappiin. Jääkaappikohtauksen jälkeinen pätkä jossa Indy patsasteli sienipilveä niin kävi mielessä että "Ei helvetti." Visuaalisesti katsottavaa mutta kun tämän jo näkee kilometrin päähän miten tässä tulee käymään niin ei ollenkaan hyvä.

    Nätin sienipilvi kohtauksen jälkeen ihmeteltiin Indyn OSS taustaa ja sotkettiin 50luvun kommunistivainot mukaan ja tässä vaiheessa sitten hieman jo rupesi huvittamaan. Ehkäpä paremman elokuvan olisi saanut aikanaan noista eräässä kohtauksessa viitatuista OSS jutuista tekemällä, mene ja tiedä.

    Toinen hieman huvittava ilmiö elokuvassa on että mistä hiivatista jonnekin paikkaan Y sikiää vastustajia X. Analogian voisi vetää MMORPG roolipeleissä tapahtuvaan hirviöiden uudelleen syntymiseen. Näennäisen tyhjään paikkaan pelmahtaa örkki kirveen kanssa kun pelaaja astuu paikkaan Z. Näin kävi oikeastaan kahdessakin eri paikkaa elokuvassa. Hautausmaalla ja lopun "temppeli"alueella.

    Temppelialueella tapahtuva jakso onkin sitten jo aika kovaa ja korkealta, mutta eniten korpesi kun temppeli katoaa ja UFO nousee, tipahtelevat villisti pyörivät kivenmurikat naps alas, eivätkä lennä tangentin suuntaan kuten olettaa ehkäpä jopa voisi. Noh fysiikka oli heitelty jo romukoppaan aiemmin joten miksipä ei myös sitten tuossa.

    Loppukohtaus oli myöskin kohtuullisen arvattavissa.

    Jostain lueskelin että Harrison Ford näyttää juurikin 65 vuotiaalta mikä likipitäen melkolailla pitää kutinsa elokuvasarjan aikajanalla. Huumori toimii osittain - osittain ollaan semmoisella "ohhoijaa" osastolla. Samaan tapaan huumori ei solju kuin aikaisemmissa jaksoissa.

    Onhan tuossa semmoista non-stop-go toimintaa joka vetoaa varmasti joihinkin. Pahinta elokuvassa oli kyllä tuo ennalta-arvattavuus.

    Itselle jäi semmonen kuva että oliko tämä nyt sitten tässä. Toivottavasti, en uskalla kuvitella millainen avaruusseikkailu seuraavasta osasta tulisi.
     
  20. Hurricane

    Hurricane vaikeemmil tasoil Tukijoukot

    Liittynyt:
    24.07.2002
    Viestejä:
    2 175
    Saadut tykkäykset:
    11
    Tätä elokuvaa varten jätin tarkoituksella lukematta kaikki uutiset ja mainokset tätä kokemusta varten...ja tämän takia? Kristallikallon valtakunta oli valitettavasti juuri niin huono elokuva kuin pahimmillaan pelkäsin.

    Vanhaa kunnon Indy-tunnelmaa elokuvasta löytyi ainoastaan jonkin verran elokuvan alkupuolelta, mutta loppu oli sitten uskomatonta sarjakuvasekamelskaa, jossa ei oikeasti ollut mitään päätä eikä häntää. En nyt ole väittämässä vanhaa trilogiaa millään tapaa realistiseksi, mutta nyt sedät olivat päättäneet sitten ottaa kaiken hyödyn irti nykynuorison elokuvamieltymyksistä ja tekniikasta joka sitä varten on luotu. Tuloksena on sekava, hätäinen, epäkiinnostava, naurettava (ei oikealla tavalla, se nokkela Indy-huumori nimittäin loisti poissaolollaan) ja harvinaisen muoviselta näyttävä elokuva. Muovisuuden esimerkkinä elokuvan naurettavin kohtaus, florettitaistelu viidakossa hurjastelevien jeeppien selästä, näytti pahimmillaan joltain heikkotasoiselta PS2-peliltä. Ja kyllähän nyt aika syvältä olivat myös ne jättiläismäiset CGI-muurahaiset, jotka oli tuotu sarjaan jatkamaan oikeiden myrkkykäärmeiden, torakoiden ja rottien muodostamaa perinnettä.

    Tarinasta ja hahmoista...
    Indiana Jones -tarina ja ulkoavaruuden oliot tuntuvat vain naurettavalta yhdistelmältä ja sitä se olikin. No, nähtiinpä sentään E.T.:n paluu lopussa.
    Valitettavaa oli myös, että pääpahiksen rooliin oli pestattu naurettavalla venäläisellä aksentilla puhuva Cate Blanchett. No, eiköhän se tuostakin roolista vähintään Oscar-ehdokkuuden nappaa. Muista hahmoista huono maku jäi myös siitä, että Karen Allen oli kaivettu naftaliinista tarinan melskeisiin, eikä hänen hahmossaan ollut enää käytännössä mitään jäljellä siitä Raidersin Marion Ravenwoodista. Onneksi sentään Harrison Ford Indyna vakuutti edelleen, mutta varsin laihaksi lohduksi se jäi, kun puitteet olivat mitkä olivat.

    Kamala pettymyshän tämä elokuva oli. Ilmeisesti kuitenkin sellaisiakin ihmisiä on, jotka tästä nauttivat ja onnittelut heille. Itse jatkan vanhan Indy-trilogian katsomista ja yritän unohtaa tämän elokuvan. 1½/5