Samaa katsoin itsekkiin, et se ois ollu se. Viime vuodelta oli ainakin mukana se pikku-Britney, joka nyt esitti ABBA:a. Eikä tärpännyt tälläkään kertaa. Tosin viime kerralla se oli jonkin aikaa jatkossa.
Onko tuosta missään klippiä? Mielestäni paras esiintyminen tähän mennessä. Totaalirepeäminen joka kerta kun se näytettiin.
Kädellein-3X.mpg Siinä on alle 5 megatavun pätkä Muulilla haettavaksi. Palanen pyörii kauniisti luupissa. Tosin siihen kyllästyy jo puolessa minuutissa. Fileessä (Mpeg2) on kolme kertaa perätysten sama leike, koska yksinään leike saattaisi olla liian pieni toistettavaksi, etenkin jos playeri nielee alun ja lopun freimejä. Tuon enempää materiaalia ei töllöttimestä lähetetty. Koko esitys olisi kiva saada kuultavaksi. "Studion lattialla" lienee kasakaupalla hauskaa materiaalia, jota ei kehdata julkisesti esittää, koska se loukkaisi liikaa "esiintyjien" taitoja/olemusta.
Ohhoh, nyt alkaa lyyti kirjoittaa, eli salaperäisiä laulajaguruja pilkahtelee esiin Turuust. Kolmen kaupungin tähänastisessa kermassa taitaa olla yhteensä puoli tusinaa laulutaitoista, kun niitä laulutaidottomia kepillä jään sohijoita on ollut noin tuhat. Siispä lopulta tusinan verran hyviä laulajia saadaan esikarsinnoista siivilöityä. Ja muutama kymmen sellaisia, joita pitää kuunnella tulpat korvissa ja verenpainelääkkeitä mussutellen. Oikein viihdyttävä ohjelmasarja myös tämä iidolssi kaakkonen.
Kiitokset DVB-G:lle vaivannäöstä. Emule kyllä löytää filun "kädellein-3x.mpg" sourcejakin on kaksi, mutta ei ainakaan vielä lähtenyt tulemaan. Voiko tässä emulessa johtua siitä ettei olla yhdistetty samaan serveriin?
Razorback 2.0 serveriksi niin pitäisi onnistua. Mieluusti samalla serverillä oltava, jotta tietyt palomuuriasiat yms. eivät estäisi filesiirtoa. Joku, jolla on nettisivutilaa, pankoon fileen jakoon nettilinkiksi, minulla ei ole paikkaa noin isolle fileelle.
Thanx! Ei juma. Yhtä hyvä kuin ensi kertaa nähtynä. EDIT: Erityiskiitokset DVB-G. Tämän takia aiemmin ihmettelemäni digivirran järjetön taltiointi saa varauksettoman kannatuksen täältä päästä jatkossa.
Loistava pätkä! Anonyymiä ja ilmaista filetilaa löytyy monestakin kolkkaa nettiä. Tässä yksi (10Mt raja): http://www.putfile.com/
Voiskohan syyttää DVB-G:tä tapon yrityksestä? Meinasin nimittäin äsken kuolla nauruun tuon videon takia. Ei juma, äijä yrittää peitellä mannetaustaansa ja kuitenkin tulee pakollinen manne-vibraatto Sä viet mut hiljaa niikuin vharoen, kädellein...
Jätän tällä kertaa analyysin uusimmasta jaksosta muille. Mut haluaisin kysyä, että voisiko joku kertoa, että miksi Ibby Love oli siinä tämänpäiväisen jakson lopussa. Onko hän tulossa takaisin tai jotain? Käsittääkseni tuo oli viimeinen karsinta, vai näytetäänkö Ibbya ensi viikon exstrassa, vai mistä on kyse. Extran katsoin myös, ja mun mielestä oikeus tapahtui, kun se Tuning Autoilija -tyttö ei päässyt jatkoon. Mä arvostan todella paljon nöyryyttä, ja musta tollanen design-varjoissa urheilija-autolla ajava 21-vuotias tyttönen ei saa kyllä sympatioita, ainakaan multa. Tästä nyt voisi tietenkin alkaa inttämään, että saako kateus mun sanomaan tämän vai mikä. Tai että olenko tekopyhä, koska itsekin tietyissä asioissa suosin kallista. Mut ihan noin high-end elämää en itse vietä... Mistähän tämä tyttö saa muuten rahat tähän tuning-harrastukseen? Let me guess, pappa betalar. No, onneksi tämä tyttö oli myös surkea laulaja.
keskity! meidän versiossa saat osallistua toisen kerran kunhan jaksat siirtää luusi eri paikkakunnalle. kyseinen kauhistus yrittää toisen kerran. helssingin karsinta on telkussa jaettu kahteen osaan. hän on toisessa. haluatko tietää lisää todellisuudesta?
Jone totesi tummatukkaisesta naisesta, että "tuo kun avaisi ääntä käytävällä, muut vetäisivät ranteet auki vessassa". Näytettiin myös, kun kyseinen laulaja oli pianon ääressä kotonaan. Aivan loistava laulaja kyseessä, mun mielestä paras kaikista tähän mennessä laulaneista. Tulee aivan varmasti pääsemään pitkälle kisassa, se on ihan selvä. Tosin yleisöäänestyksen alkaessa hänetkin varmaan tiputtaa joku en-osaa-laulaa-mut-hiukset-on-ihqsti-sekaisin-skeittaripoju. Voi vee.. :hitme:
Isoja puheita joltain joka valittaa yhdessä threadissä kun opiskelijoilla ei ole rahaa, ja on toisalla tilaamassa tuhansilla euroilla tavaraa. Let me guess...
Tipahdin kyllä täysin, kun hän päästi tuon kommentin suustaan. Melkoista psyykkausta olisi tosiaankin ollut, jos noin hyvä laulaja olisi piinapenkillä vieressä istuessaan laittanut laulaen. Tämä kyseinen neitokainen oli kyllä omaa luokkaansa. Toisin kuin nämä Jonenkin kommentoimat "Mistä näitä jätkiä tulee?" -tyypit.
No nyt pede on saanut sen lopullisen hermoromahduksen. Kiitos, että kerroit mistä oli kyse pede, mut mä en kyllä ymmärrä noita tekstisi muita osia ollenkaan. Kai mun olisi pitäny taas tollasen kuittailun välttämiseksi kertoa, että mulle tuli siinä ohjelman lopulla puhelu, jonka takia jouduin laittamaan äänen telkkarista pois ja etsimään joitain papereita, ja sen takia missasin tuon infon Ibbystä. Pahoitteluni siitä... Niksteri, en oikein ymmärrä tuota kommenttiasi. En siksi, ettetkö olisi jäljillä ja tosiaan löytänyt ton epäkohdan, vaan siksi, että mä itse omassa tekstissäni jo mainitsen sen, että ehkä olen tekopyhä, koska itsekin suosin kalliita juttuja tietyissä asioissa. Toki saa toistaa mitä toinen sanoo, mutta nyt ainakin mun silmiin tuo näyttää siltä, että halusit vaan kuittailla sen kuittailun takia, eikä niin että olisit löytänyt jonkin epäkohdan, koska mähän toin sen epäkohdan jo esille. Ja yks juttu vielä, vaikkakaan en halua vaikuttaa huumorintajuttomalta, ja ottaa heti kaiken tosissaan (=eli tämä ihan huumorilla): vaikka mä ostinkin tietokoneen (elämäni toisen tietokoneen siis), vaikka käytän sitä 'korkeampaa' kosmetiikkaa ja vaikka suosin merkkifarkkuja, niin oikein tosissasiko vertaat sitä kuluihin, jotka aiheutuvat Tuning-harrastuksesta. Mä luulen kuitenkin, että pyöritään pikkuisen eri summissa. Eikä auta, vaikka mun kuluihin lyödään vaikka Toppy, E530 ja Nano, niin siltikään ei ihan samoista luvuistä puhuta. Mut tällaista tällä kertaa...