Hyvännäköinen äänentoisto aloittelijalle (tv & musiikki)

Keskustelu osiossa 'Aloittelija kysyy' , aloittajana HeimoVesa, 11.12.2014.

  1. HeimoVesa

    HeimoVesa Uusi jäsen

    Liittynyt:
    11.12.2014
    Viestejä:
    15
    Saadut tykkäykset:
    0
    Moi!

    Aloittelijoiden aloittelija hyvin tavallisen kysymyksen äärellä. Kuitenkaan en hakemalla oikein saanut vinkkejä koskien tuota esteettisesti miellyttävää näkökulmaa. Lähtötasosta kertokoon se, että nyt Spotify soi Bilteman 2.1 -setistä ja sarjat katsotaan v 2013 Samsungin 7-sarjalaisen omalla äänellä. Pleikkari odottaa vielä kaupassa.

    Haen siis meidän kerrostaloasunnon olohuone-tupakeittiöyhdistelmään (20-25 m2) äänentoistoa. Riittävän hyvännäköistä (siroa) sellaista. Vieläpä toiveessa langattomuuskin. Muusikin kuunteluun ja telkkarin katseluun. Teoreettinen budjetti on parista sadasta varmaan ainakin tonnin kieppeille, jos ja kun se sen vaatii. Eikä uudesta kotikaupungista löydy kuin autohifiä myyvä liike :OI

    Mitä nyt olen ymmärtänyt, niin aktiivikaiuttimet 2 kpl eteen voisi olla ratkaisu. Oon olettanut, ettei me subbaria tarvittaisi, varsinkaan, kun kerrostalossa vielä asutaan. Toki joskus myöhemmin olisi kiva laajentaa äänentoisto kotiteatteriksi.

    Ketjuja löytyy monenlaisia, mutta kaipaisin vinkkejä esteettisellä näkökulmalla :) Riittävän sirot lattiakaiuttimet tai kirjahyllykaiuttimet? Puoliso saattaisi maksaa mielellään ekstraa vaaleasta väristä. Vai pitääkö lähteä vahvarilinjalle, että saadaan kaikki laitteet samaan syssyyn? Mielellään tietysti ostaisi niin hyvät, että niillä pärjää vaikka lopun elämää. Pitäisi siis löytää joku kultainen keskitie Dekon esittelemien Bang & Olufsenin 20k € kaiuttimien ja näiden tavan aloittelijasettien järkälemäisyyden väliltä. Ylipäätään herää aina epäily "design-kaiuttimien" todellisesta äänenlaadusta.
     
    Viimeksi muokattu: 11.12.2014
  2. Dragon/

    Dragon/ Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    24.01.2009
    Viestejä:
    1 329
    Saadut tykkäykset:
    15
    Ja tuosta ehdotus. http://www.hifimesta.fi/kaiuttimet/system-audio-saxo-1-active

    Myös muita aktiivikaiuttimia voi käyttää langattomien lähettimien kanssa. Käyttömukavuudesta ei tietoa, hintakin arvoitus. Tuo bluetooth ymmärtääkseni laskee jonkun verran äänenlaatua, ei kokemusta itsellä.
     
  3. x_jmt_x

    x_jmt_x Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    18.08.2006
    Viestejä:
    7 559
    Saadut tykkäykset:
    481
    Ei laske sen bluetoothin takia, jos toteutus on häviötön, kuten nykyään on mahdollista. Vielä joitakin vuosia sitten BT tarkoitti käytännössä häviöllistä siirtoa, vaan ei enää.
     
  4. Dragon/

    Dragon/ Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    24.01.2009
    Viestejä:
    1 329
    Saadut tykkäykset:
    15
    Ok, onko tuo häviötön bt mikä formaatti/standardi? Olisiko se tuo aptx losless.

    Tuossa System audiossa näkyykin olevan tuo aptx lossless.

    Jonkin asteista säätöä tuo langattomuus kuitenkin tuo, mielestäni enemmän kuin langattomuudesta saatu hyöty...
     
    Viimeksi muokattu: 11.12.2014
  5. x_jmt_x

    x_jmt_x Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    18.08.2006
    Viestejä:
    7 559
    Saadut tykkäykset:
    481
    Vastasit itse itsellesi. :)
     
  6. JJCool

    JJCool Käyttäjä

    Liittynyt:
    30.09.2003
    Viestejä:
    85
    Saadut tykkäykset:
    0
    Mikä laite tukee aptx (near) lossless:a Bluetooth:n yli? Ei ole osunut ainakaan minun silmään moista...
     
  7. HeimoVesa

    HeimoVesa Uusi jäsen

    Liittynyt:
    11.12.2014
    Viestejä:
    15
    Saadut tykkäykset:
    0
    Kiitos! Tästä on hyvä aloittaa. Itse asiassa noiden kanssahan langattomuus ei tv:n kanssa olisikaan niin tärkeää, kun pääsisivät samalle tasolle telkun kanssa. Ehkä se langattomuus voidaan unohtaa tässä vaiheessa. Mitä luen niin aptX jakaa mielipiteitä äänenlaadun suhteen, ehkä siis sopisi paremmin pelkkään telkun katsontaan? Meillä langattoman hyöty potentiaalisesti tulisi nimenomaan läppäriltä musiikkia kuunnellessa.
     
  8. HeimoVesa

    HeimoVesa Uusi jäsen

    Liittynyt:
    11.12.2014
    Viestejä:
    15
    Saadut tykkäykset:
    0
    Osaisko joku viisaampi kertoa, miten esim. nämä Jamot (P404) erottuu noista SA aktiivista Saxo ykkösistä äänensä puolesta? Muutama sentti on ainakin kokoa lisää, bt ilmeisesti myös onnistuisi Jamon kitin avulla, jos tarve iskisi...
    http://www.jamo.com/search/?ks=p404
     
    Viimeksi muokattu: 11.12.2014
  9. GlidiD

    GlidiD Käyttäjä

    Liittynyt:
    24.04.2013
    Viestejä:
    646
    Saadut tykkäykset:
    16
    Oot olettanut väärin, varsinkin jos kotiteatteri suunnitelmissa :) Sillon tarttisit lisäks av-vahvistimen, se että ostaako sen nyt vai vasta sitten kun se kotiteatteri oikeesti päätetään hommata on sitten eri juttu. Useimmiten näissä vaan käy niin että kun vähän innostuu uusia vehkeitä ostelee, niin tuleekin himo saada ne loputkin välittömästi.... ainakin omalla kohdalla :rolleyes:
    Ei sillä ole merkitystä vaikka kerrostalossa asutte, ei se subbarin omistaminen tarkota että häätö tulee, sen saa hommattua ihan noilla saxoillakin jos siltä tuntuu. Kunhan nyt ei 24/7 popittele jotain kunnon amispoppia hanat kaakossa niin nou hätä. Ja kyllä siitä iloa on muillakin voimakkuuksilla :thumbsup:
     
  10. HeimoVesa

    HeimoVesa Uusi jäsen

    Liittynyt:
    11.12.2014
    Viestejä:
    15
    Saadut tykkäykset:
    0
    Joo totta. Aktiivit saxot olis helppo vaihtoehto, mutta toisaalta, hintaero tavan ja aktiivisaxojen välillä lähemmäs 400 €. Että lähtiskö pelkkien saxo 1:n lisäksi hankkimaan av-vahvistimen. Mikähän merkittävä äänenlaadullinen hyöty 2.1 -setissä kohtuullisen hintaluokan av-vahvistimesta olisi verrattuna aktiivisaxoihin? Ja mistä suunnasta kannattaisi lähteä katsomaan sopivaa subia, jos kunnon leffasubi "tärisyttää penkkiä ym" vasta lähemmäs 20 Hz taajuuksilla? Sa Saxo 8 subissa ainakin jää taajuudet ylös, 40 Hz, ja edelleen joku roti pitäis ulkonäönkin suhteen pitää. :naminami:
     
  11. Dragon/

    Dragon/ Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    24.01.2009
    Viestejä:
    1 329
    Saadut tykkäykset:
    15
    Noh, jos suunnitelmissa on 5.1 setti niin sitten ehkä av-vahvistin ja 5kpl saxo1. Jos nyt tuohon system audioon päädyt. Käy kuuntelemassa.

    Jos suunnitelmissa on puhdas stereosetti, niin noi aktiivimallit voi kytkeä suoraan vaikka bluraysoittimen lähtöihin.
     
  12. HeimoVesa

    HeimoVesa Uusi jäsen

    Liittynyt:
    11.12.2014
    Viestejä:
    15
    Saadut tykkäykset:
    0
  13. x_jmt_x

    x_jmt_x Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    18.08.2006
    Viestejä:
    7 559
    Saadut tykkäykset:
    481
    Tuo Dali voi olla vaikka miten hyvän kuuloinen, mutta alas se ei mitä ilmeisimmin ulotu. Valmistajan ilmoittama alaraja on 35hz; todennäköinen todellinen in-room on hieman alemma, jos tuo on tyypillinen -3db. Jos tuo on -6db, niin sitten ei välttämättä edes päästä alemmas.

    SVS:n vapaakentässä mitattu -3db on 24hz ja inroom todennäköisesti alle 20hz. SVS:llä tutisee sohva, Dalilla ei. SVS:ssä on kuulemma hyvä ääni, Dalista en ole kuullut.
     
  14. HeimoVesa

    HeimoVesa Uusi jäsen

    Liittynyt:
    11.12.2014
    Viestejä:
    15
    Saadut tykkäykset:
    0
    Näitten kahen ultrakompaktin subin korkeusero on vaivaset 34 mm, ja tietysti SVS ylittää sille löytyneen siivousystävällisen tilan Lundian alahyllyltä nätisti noin puolellatoista sentillä... :OI Pakko mainita erään myyjän kommentoineen SVS:ää "löllöksi leffasubiksi" :D No, SA:t ja Dali lähti tilaukseen lisukkeineen ja aika näyttää miten yhteiselo sujuu.

    Kiitos kaikille kaikista vinkeistä! :)
     
  15. aheikkinen

    aheikkinen Tuttu käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    05.04.2007
    Viestejä:
    5 011
    Saadut tykkäykset:
    121
    Jaa niin siis se samainen myyjäkö, joka haukkui kilpailijan, myi sulle Dalin?

    Jos olisit tilannut (suorituskyvyltään järeämmän sekä kaikilta äänenlaadun osa-alueilta kertaluokkaa paremman) SVS:n Norjasta, eli Euroopan yksinoikeusmyyjältä, niin tuolta sinun myyjältäsi olisi jäänyt katteet saamatta. Eihän siinä silloin oikein muuta voi, kuin haukkua ja dissata, ja toivoa että asiakas muuttaisi mielensä. Simple as that.
     
  16. HeimoVesa

    HeimoVesa Uusi jäsen

    Liittynyt:
    11.12.2014
    Viestejä:
    15
    Saadut tykkäykset:
    0
    Juu, aloittelija olen mutten ihan idiootti, ja toivottavasti se paistoi kuitenkin tuosta mun aiemmasta läpi :) Lähinnä se kommentti siis huvitti, mä en tietenkään osaa kommentoida oliko siinä perää, mutta kokonaisuus huomioiden tähän päädyin. Pakettihinnaksi tuli semmonen, että kehtaa tarvittaessa samaan hintaan myydä kuin muutkin käytettynä ovat ilmoitusten perusteella myyneet, ja saisin omani vielä pois. Onko sulla kokemuksia molemmista?
     
  17. x_jmt_x

    x_jmt_x Tuttu käyttäjä

    Liittynyt:
    18.08.2006
    Viestejä:
    7 559
    Saadut tykkäykset:
    481
    Nyt en sano Dalista mitään, mutta plazalla ei ole yhtään käyttökokemusta enkä ole nähnyt yhtään arviota, jossa tuota SVS:ää olisi moittittu "löysäksi", päinvastoin. Sikäli, kun kritiikkiä laukoo toista merkkiä edustava kauppias, niin suhtaudun äärimmäisen skeptisesti tuohon väitteeseen.
     
  18. HeimoVesa

    HeimoVesa Uusi jäsen

    Liittynyt:
    11.12.2014
    Viestejä:
    15
    Saadut tykkäykset:
    0
    Samaa mieltä! Siksi ":D"
     
  19. GlidiD

    GlidiD Käyttäjä

    Liittynyt:
    24.04.2013
    Viestejä:
    646
    Saadut tykkäykset:
    16
    Kyllä nyt tais ostaja mennä vanhan aikaseen... vähän ihmetyttää että miksi osti leffasubiksi tollasen kun pääsee nippa nappa alle 40hz kun tiedossa oli kuitenkin että pitäis päästä sinne 20hz? Hieno se kyllä on, mut ei tosta hirveesti iloa oo leffoissa, verrattuna vaikka just tohon SVS:ään. B&W ASW610 vois olla myös vaihtoehto, jos vaikka päätät tuon palauttaa...;)
     
  20. HeimoVesa

    HeimoVesa Uusi jäsen

    Liittynyt:
    11.12.2014
    Viestejä:
    15
    Saadut tykkäykset:
    0
    Aika jännä, että eniten vinkkejä tulee tässä vaiheessa :) Hain äänentoistoa kuitenkin yhtä lailla musiikin kuunteluun ja sarjojen/leffojen katsomiseen, joista musiikin kuuntelu on päivittäistä, telkku vähän harvemmassa :) Kiitti kuitenkin vinkistä, ASW160 olisi ollut passelin kokoinen ja valkoinenkin löytyy.
     
    Viimeksi muokattu: 17.12.2014