Hah, saa kyllä olla todella vaativa elokuvamaku jos koko 80-luvulta vain pari katsottavaa leffa löytää.
~80 tarkoittanee ennen 80 lukua tehtyä elokuvia. No ei tuo rajaus ihan tarkka ole, mutta siinä 70 ja 80 luvun vaihteessa alkaa minun elokuva maailma niinsanotusti. Tosin suomalaiset pätkän on asia erikseen.
Vihaan ylipäänsä vanhoja mustavalko elokuvia, mutta suomalaiset ovat poikkeus. En vain innostu ns. "klassikko" elokuvista jotka ovat kuvattu kaitafilmille ennen ensimmäistä maailmansotaa.
Ja itselleni taas "tulee näppylöitä" nimenomaan vanhoista suomalaisista elokuvista. Pahvista, jäykkää, teennäistä ja ties mitä pääsääntöisesti. Ei ollut uusi media hallussa, ei...
Miksi minusta tuntuu,että jos elokuvaa pidetään yleisesti hyvänä ja itse ei siitä välitä, vaikutusta monesti "ylikorostetaan" antamalla todella huono arvosana, vaikka keskiverto tai hieman huonompi olisi todellista omaa arvioita vastaava. Tämän huomaa myös modesta IMDB:n leffojen arvosana jakaumasta. Moni hyvä elokuva saa kymppien lisäksi myös tolkuttoman paljon ykkösiä, verrattuna esim. kakkosten, kolmosten ja nelosten määrään. Jos annat Requiem for a Dreamille ykkösen täytyy ihmetellä, mitä annat todella "oikeasti huonoille" elokuville?
Vedenjakaja. Mun mielestä leffa oli myös melkoista kuraa. Lattea mainosfilmi, jonka katsomisen jälkeen tuli hyvä fiilis kun se loppui. Jotenkin tästää leffasta ja Mementosta jää samanlainen maku. Liikaa teknistä kikkailua. Olisi voitu koettaa paneutua saamaan leffan hahmoihin syvyyttä ja tätä kautta saatu katsoja koukkuun. Mutta toisaalta luotaantyöntävinä kokemuksina molemmat leffat olivat mainioita, pisteet ohjaajille. BTW, Drugstore Cowboys pitää allekirjoittaneen paalupaikkaa kyseisen huumegenren ykkösenä. -- JP
Ja mistäs päättelit, ettei elokuva ihan oikeasti ollut minusta huono? Mielestäni Requiem for a Dream ei ollut keskiverto tai edes hieman huonompi, vaan todella syvältä - siellä Blue Velvetin tasolla vähintään.
Näin ne mielipiteet vaihtelee, mun mielestä Blue Velvet on aivan loistava elokuva, ohjaajan paras. Vaikka en pidä yleensä pidäkkään Lynchin "kääpiö kävelee takaperin arvoituksista" (=lainaus jostain), joita herra tuntuu nykypäivänä leffoissaan viljevän. -- JP
Underworld! Rupesi haukottelemaan kesken elokuvan. Täyttä tusinakamaa. Bladetkin oli parempia kuin tämä tekele. 1/5 yrityksestä... :OI
Tekninen kikkailu on tietysti makuasia, mutta: Spoiler Minä käsitin elokuvan pointin olevan juurikin tässä henkilöiden sisäisessä tyhjyydessä; ainoa asia jolla he pyrkivät täyttämään tätä tyhjyyttään oli amerikkalainen unelma, eli tulla rikkaaksi ja/tai kuuluisaksi, mutta jokainen heistä pyrki oikotietä onneen karuin seurauksiin (elokuvan lopussahan kukaan heistä ei päässyt pakoon kohtaloaan kuolemalla, vaan joutuivat jatkamaan elämäänsä kädettömänä/vankilassa/alistettuna/hullujenhuoneella) Jos henkilöhahmoista oltaisiin tehty syvällisempiä/inhimillsempiä, he olisivat olleet uhreja, jolloin elokuvan sanoma olisi ollut aivan toinen.
Mulholland drive tuli juuri katsottua. Ei hyvää päivää sentään, no Lynch on Lynch eikä sille mitään voi.
Dogville. Ja kyllä oli semmosta tuubaa että ei hyvää päivää. Leffan kerrontatyyli oli mainio, mutta aivan kuvottava juoni sai mahan sekaisin. täydellistä paskaa. Head of state oli myös aivan kamalaa katsottavaa, mutta sitä osasikin jo odottaa. Dogville oli täysin vastoin odotuksia.
Olen kyllä itse sitä mieltä, että kyseessä on 2000-luvun tähän asti paras elokuva, mutta mielipiteitä on monia . Dogville taitaa olla näitä leffoja joissa keskitietä ei juuri ole. Siitä joko pitää tai sitä inhoaa. Koskien sekä juonta että lavastusta, yms.
Harvoin tulee Bondeja haukuttua (ellei kyseessä ole Brosnanin viime aikaiset), mutta nyt on aihetta. Pitkästä aikaa ostin hyllyyni pari puuttuvaa agenttiseikkailua ja käsiin tarttui nämä T.Daltonin "tähdittämät" kaksi. Olin nähnyt Living Daylightsin viimeeksi n.10 vuotta sitten ja muistikuvat olivat heikot, mutta silti negatiiviset. Osuivat muistikuvat oikeaan. Ehdottomasti huonoin James Bond elokuva on Living Daylights. Tässä ei naurattanut, ei adrenaliini rynnännyt verenkiertoon, eikä Bond tyttö saanut punttia vipattamaan. Tylsä ja kankea koko elokuva.
It. Täysi läjä koko leffa. 2 päivää meni sen katsomisessa. Eilen yöllä nukahdin ja päätin katsoa tänään loppuun. No eipä sitä päivällä 37minuuttia kauemmin ehtinyt katsoa kun uni tuli taas silmään. Otin siinä päiväunet ja äsken sain katsottua vihdoin loppuun asti. Yksitoikkoista tarinankerrontaa. Todellakin _EI_ jännittävä. 99.9% varmuudella en toistamiseen koskaan tule katsomaan.
Tai minun nykyisestä... Ehdottomasti yksi parhaista Bondeista tuo Living Daylights, johan sen pelkkä Dalton saa aikaan. Tosin vaikeahan noista joskus on parhaita valita, kun tarkemmin rupeaa miettimään. Mutta asiaan, huonoja näen niin harvoin että nyt on pakko mainita tappavan tylsä I Love Trouble (Etusivun rakkaustarina). Sen on pakko olla Nick Nolte, joka tekee tästä niin huonon. Tai tylsä kässäri. Mutta ei Julia :love:
The Adventures of Pluto Nash.... elokuvassa ei ollut juonellisesti päätä eikä häntää vaan yritti olla vaan niin hauska (Eddien varassa) mutta sekään ei todellakaan onnistunut vaan ainakin itselleni tuli tunne etten tiennyt olisiko pitänyt nauraa vai itkeä - oliko elokuva tehty tosissaan huonoksi kieliposkella vai mistä ihmeestä oli kyse? Ihmeellistä retro-scifiä yritettiin viljellä 50-luvun scifin mukaan mutta tulos oli todella vaisu. Mieleen tuli Flash Gordon tyylillisesti jostain syystä myöskin. Ainoat plussat Randy Quaidille Bruno-robotin roolista. No Soup for you! 1/5