Joskus haaviin vain osuu sellainen elokuva, että sitä toljottaa 110 minuuttia monttu auki ja ihmettelee: ”Mitä helkkaria...!?” Michael Bartlettin House of Last Things (2013) kuuluu tähän kategoriaan: kuin olisi risteytetty David Lynch, Michael Haneke ja salakavala kaasuvuoto studiolla. Vaikka elokuva tuntuu olevan pelkkää tekotaiteellista pastaa, ei katsomista malta lopettaakaan, koska päähenkilöt ovat kiimai elämänjanoisia nuorisohenkilöitä, joille sattuu ja tapahtuu, ja tunnelma kutkuttaa omituisesti. House of Last Things on vaikeasti luokiteltava tekele. Tavallaan se on kummitustaloelokuva, jossa asuinrakennus ottaa kotimiehet valtaansa ja muokkaa heistä haluamansa asukkaat. Tämä eroaa kauttaaltaan (edukseen?) niistä talonvahtielokuvista, joita olen viimeksi nähnyt (Sick Boy, The Truth About Emanuel). Juonta ei kannata selostaa liikaa. Henkilöiden traaginen tausta paljastuu hitaasti, ja elokuvan kerronta hyödyntää symbolisuutta ja aikasiirtymiä ja hämmentävää, unenomaista, melkeinpä psykiatrista tunnelmaa varsin täysikylläisesti. Kokonaisuus tasapainottelee koko ajan sillä rajalla, että teos on tukehtua paatoksellisuuteensa; elokuva on kuin polkupyörällä ajoa, joka statiikan näkökulmasta on pelkkää jatkuvaa kaatumista. Musiikkiarvostelija Alan (Randy Schulman) lähtee masentuneen vaimonsa Sarahin (Diane Dalton) kanssa työmatkalle Yhdysvalloista Italiaan. Hän pestaa nuoren rakastajattarensa Kellyn (Lindsey Haun) vahtimaan omakotitaloa siksi aikaa. Kellyn seuraksi saapuvat hänen kehitysvammainen veljensä Tim (R. J. Mitte) ja roskaväkeläinen poikaystävänsä Jesse (Blake Berris). He alkavat asua taloa kuin omaansa. Merkillisiä asioita tapahtuu, ikään kuin talo ohjailisi asukkaiden unia ja ajatuksia. Koskaan ei voi olla varma siitä, mitä seuraavaksi tapahtuu, ja se tapahtuu silti. House of Last Things vaikuttaa elokuvalta, joka epäilemättä jakaa mielipiteitä: yksi tykkää kuin hullu puurosta, toinen inhoaa onttoa tekotaiteellisuutta. Ihmeellinen kasaus tämä joka tapauksessa on ja katsomaan se itsensä houkutteli. Semiootikot selittänevät, mistä oikein oli kysymys. 2½/5 Elokuva on julkaistu teräväpiirtona (BD-25) ilmeisesti ainoastaan Saksassa; muualta löytyy DVD. Blu-rayssa ei ole tekstitystä eikä lisämateriaalia, ja kuvanlaatu on keskinkertainen (hetkittäin hyvä ja kirkas, hämärissä kohtauksissa värisävyjen porrastumista). Muutama näyte: Spoiler Traileri (Full HD)