Etsitään varmatoimista mediatoistinta

Keskustelu osiossa 'Mediatoistimet' , aloittajana Monsch, 03.12.2012.

  1. Monsch

    Monsch Guest Guest

    Liittynyt:
    03.12.2012
    Viestejä:
    2
    Saadut tykkäykset:
    0
    Terve!

    Tarkoituksena hankkia mediatoistin, jolla toistaa sarjoja, elokuvia ja musiikkia tvstä. Jonkin aikaa olen nyt kartoittanut vaihtoehtoja ja ottanut selvää asiasta. Kuitenkin käytännön kokemuksia laitteista kaivattaisiin ostopäätöksen tekemiseksi.
    Oma osaaminen ei riitä HTPC:n kyhäämiseksi, siksi haen valmista laitetta.

    Ensiksi lista vaatimuksista jotka laitteella olisi hyvä olla:
    - varmatoiminen, eli että lähtisi käyntiin joka kerta kun laittaa laitteen päälle ja toimii niinkuin pitää (onko todella olemassa tällaista?)
    - laaja tiedostotuki (löytynee lähes kaikista?)
    - HD-tason kuva

    Noiden lisäksi plussaa on sisäinen muisti, langaton verkkoyhteys ja youtube-videoiden toisto. Tietysti toisto myös ulkoiselta kovalevyltä, mutta se ja moni muu ominaisuus tuntuu olevan lähes kaikissa laitteissa mitä olen katsellut, joten ei niistä tässä vaiheessa enempää. Hintakattona voidaan pitää n. 300 euroa.

    Sitten niistä kokemuksista: tällä hetkellä varteenotettavimmiksi vaihtoehdoiksi olen löytänyt seuraavat kaksi laitetta (tällä hetkellä WD:n kannalla):

    Western Digital WD TV Live Hub 1 TB -verkkomediatoistin kiintolevyllä
    Verkkokauppa.com: http://www.verkkokauppa.com/fi/product/12896/cvgjd/Western-Digital-WD-TV-Live-Hub-1-TB
    Valmistaja: http://www.wdc.com/en/products/products.aspx?id=570

    LaCie LaCinema Classic HD 2 TB, Design by Neil Poulton - ulkoinen USB2.0 HD -multimediaverkkokovalevy
    Verkkokaippa.com: http://www.verkkokauppa.com/fi/prod...Cinema-Classic-HD-2-TB-Design-by-Neil-Poulton
    Valmistaja: http://www.lacie.com/fi/products/product.htm?id=10453

    Näistä haluaisin kuulla käytännön kokemuksia lähinnä siitä, että onko ollut hankintaan tyytyväinen (onko ollut ongelmia) ja toimiiko ne juuri niin kuin luvataan.

    Sitten vielä yksi kiinnitti huomion:

    Xtreamer Ultra 2
    http://www.xtreamer.net/2012/xtreamer-ultra2.html

    Tästä ei oikein kokemuksia tahtonut löytää, ja muutenkin laite ja sen tilaaminen mietityttää. Lisäksi sille tulee hintaa aika roimasti.
    Jos jollain kokemuksia tästä niin mielelläni kuuntelen.

    Ja lopuksi vielä, muitakin ehdotuksia otetaan vastaan, kunhan vaatimukset täyttyvät.
     
  2. arthur

    arthur Guest Guest

    Liittynyt:
    28.06.2002
    Viestejä:
    2 430
    Saadut tykkäykset:
    0
    Noihin vaatimuksiin yltänee moni muukin toistin, esim. Boxee box ja Popcorn hour.
     
  3. Monsch

    Monsch Guest Guest

    Liittynyt:
    03.12.2012
    Viestejä:
    2
    Saadut tykkäykset:
    0
    Joo siis tiedän kyllä että useimmat yltää teknisiltä vaatimuksiltaan, mutta sen takia kyselen täällä omia kokemuksia laitteista, että saisi kartoitettua mitkä toimii niinkuin pitää. Eli että se laite ei kaatuilisi omia aikojaan aina silloin tällöin.
     
  4. noeikujoo

    noeikujoo Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    27.09.2002
    Viestejä:
    3 877
    Saadut tykkäykset:
    164
    Itse valitsisin tuon Xtreamer Ultra 2:n OpenElecillä, koska itsellä on paljon positiivisia kokemuksia XBMC:stä:

    - Varmatoiminen
    - Helppokäyttöinen (vaimokin osaa käyttää)
    - Automaattinen virkistystaajuuden (24Hz, 50Hz ja 60Hz) vaihto materiaalin mukaan
    - Nykimätön 1080p24 toisto
    - Monipuolinen tuki eri formaateille
    - Ohjaus älypuhelimella (Android, Iphone)
    - Saatavilla paljon laajennoksia (Youtube, Tvkaista, Subtitles, Yle Areena yms.)
    - Ohjelmakehitys aktiivista -> Bugikorjauksia, uusia ominaisuuksia/laajennoksia tulee lisää koko ajan
    - Videokirjasto (osaa hakea elokuvien kansikuvat ja tiedot IMDB:stä)

    Monet mediatoistimet tahtovat vanhentua parissa vuodessa, minkä jälkeen niihin ei enää tule ohjelmapäivityksiä. Jos viimeisimmässä softassa on joki bugi, siihen on turha odottaa korjausta.

    Käytössäni oli hetken aikaa Egreat EG-M34A mediatoistin Popcorn A-110 firmwarella. Se toimi muuten ihan ok, mutta eri tiedostoformaattien tuki ja käytettävyys eivät olleet niin hyvät kuin XBMC:ssä.
     
  5. Arpa

    Arpa Uusi jäsen

    Liittynyt:
    21.12.2006
    Viestejä:
    808
    Saadut tykkäykset:
    0
    Ja lähes ilmaiseksi saa Rasperry Pi:n ja siihen sama openelec, mikä muuten tuntuu olevan tällä hetkellä "se" htpc käyttis.
     
  6. noeikujoo

    noeikujoo Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    27.09.2002
    Viestejä:
    3 877
    Saadut tykkäykset:
    164
    Raspberryssä on kuitenkin muutamia miinuksia, joten se ei ihan kaikille sovellu:
    - Ei kunnollista lomituksenpoistoa -> ei viitsi käyttää lomitettujen DVB-lähetysten katseluun
    - HD-äänille ei ole (ainakaan vielä) tukea. CPU:n teho ei riitä niiden purkamiseen, joten ne pitäis bitsriimata HDMI:n kautta vahvistimelle. Ilmeisesti Pi:n HDMI tukisi HD-äänien bitstriimausta, mutta Broadcomin GPU:n Linux-ajurit/XBMC-äänet eivät.
    - USB-portti on varsin nirso lisälaitteiden suhteen (usein tarvitaan erillisellä virtalähteellä varustettu USB-hubi)
    - HDMI-lähtö ei tue Full Range (0-255) RGB:tä CEA modessa
    - MPEG2- ja VC1-lisenssit ostettava erikseen
    - Toimivan kaukosäätimen (ja vastaanottimen) löytäminen voi olla vaikeaa, jos ei sitten halua kolvailla itse IR-vastaanotinta GPIO-pinneihin.
    - Wlan saattaa vaatia säätämistä ja powerillisen USB-hubin. OpenElecin tukemien USB-wlan sovittimien lista taitaa olla aika suppea?
    - Verkko vain 10/100 Mbps (digikuvia verkon yli katsellessa voi tuntua liian hitaalta)

    Xtremer Ultra 2 olisi käsittääkseni valmis paketti ilman noita em. puutteita? Eli piuhat kiinni ja alkaa käyttämään?

    Itsellänikin on tällä hetkellä käytössä Raspberry Pi raspbmc:llä ja kyllähän se kevyessä käytössä menettelee. Kokeilin siinä aluksi OpenEleciä, mutta verkko toimi siinä sen verran hitaammin, että kaikki HD videot eivät pyörineet NFS/SMB-jaoista pätkimättä. Raspbmc sen sijaan toistaa samat videot pätkimättä samasta NFS-jaosta.
     
    Viimeksi muokattu: 06.12.2012
  7. vps358

    vps358 Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    11.02.2005
    Viestejä:
    4 725
    Saadut tykkäykset:
    479
    ???

    Itse olen antanut itseni ymmärtää, että tuo Full Range RGB olisi 0-255...
    Tuo 16-235 RGB on "vajaa"...

    T: Vesku
     
  8. noeikujoo

    noeikujoo Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    27.09.2002
    Viestejä:
    3 877
    Saadut tykkäykset:
    164
    Olet oikeassa. Sen verran paljon tullut räplättyä noiden kanssa, että meni ranget sekaisin.
     
  9. Arpa

    Arpa Uusi jäsen

    Liittynyt:
    21.12.2006
    Viestejä:
    808
    Saadut tykkäykset:
    0
    Suurin osa puutteista ei kuitenkaan ollut kysyjän listalla. Yhden Xtremerin hinnalla saa 6 rasperryä. Puhumattakaan siitä että on kymmeniä muita halvempia toistimia missä on jotakuinkin samat ominaisuudet. Toki XBMC on plussaa, mutta on se silti aika hinnakas jos pääasia on se että leffat ja sarjat toistuvat verkkolevyltä helposti. Oma satasen maksanut, 3 vuotta vanha A.C.Ryankin tekee sen.
     
  10. noeikujoo

    noeikujoo Aktiivinen käyttäjä

    Liittynyt:
    27.09.2002
    Viestejä:
    3 877
    Saadut tykkäykset:
    164
    Xtreamer Ultra 2:n hinnan ymmärtää hyvin, kun ottaa huomioon sen, että se on kuitenkin käytännössä valmis HTPC ja siinä voi ajaa halutessaan ihan normaalia desktop käyttöjärjestelmääkin (Windows, Ubuntu). Eli se on paljon enemmänkin kuin pelkkä mediatoistin. Jos vaatimustaso ei ole kovin korkealla, niin siihen Xtreamer on tosiaan kallis. Jos XBMC toimii yhtä hyvin Xtreamerissa kuin itselläni HTPC:ssä, niin sen perusteella se ainakin tarjoaa varmatoimisen ja erittäin laajalla tiedostotuella varustetun mediatoisimen.

    Mutta jos raspberryn puutteet eivät haittaa ja on vähän valmis säätämään, niin siitä saa todella edullisen mediatoistimen.
     
    Viimeksi muokattu: 05.12.2012
  11. hex

    hex Uusi jäsen

    Liittynyt:
    06.03.2000
    Viestejä:
    774
    Saadut tykkäykset:
    1
    Olen itse tyytyväinen XBMC:n käyttäjä, joten minäkin suosittelen myös valitsemaan alustan johon sen saa. Omana alustanani on AppleTV2, mutta sitä ei voi suositella kun ei ole enää myynnissä.
     
  12. muumi0

    muumi0 Guest Guest

    Liittynyt:
    13.12.2008
    Viestejä:
    3
    Saadut tykkäykset:
    0
    Itsellä olisi about samat vaatimukset kuin ketjun aloittajalla, mutta netflix olisi ehdoton vaatimus tuohon lisäksi. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin jenkkien ulkopuolella sitä ei xbmc:lläkään saa toimimaan?
    Koska itsellä ei ole nyt oikein mitään aihiota alkaa htpc:tä rakentaan, olisi tuo xtreamer ultra 2 vielä siinä hintaluokassa, että sitä voisi harkita.

    Ajatuksena siis olisi jos asentaisi windowsin tuohon, käyttäisi netflixiä sen kautta suoraan ja ajaisi xbmc:tä muulle medialle?

    Jos tietysti joku varmistaa, että jossain muussa boxissa toimii netflix myös suomessa niin pääsisi pienemmällä säädöllä :)
     
  13. Freekster

    Freekster Guest Guest

    Liittynyt:
    03.05.2005
    Viestejä:
    1 345
    Saadut tykkäykset:
    2
    Apple TV:ssä toimii Netflix.
    Varmatoiminen vaihtoehto on myös PS3 jossa on XMBC ja Netflix. 180€ hinta on myös ihan ok

    PS3 180€
    aTV 99€
    Rasperry Pi 30€
     
  14. juhaa

    juhaa Käyttäjä Tukijoukot

    Liittynyt:
    11.12.2000
    Viestejä:
    5 971
    Saadut tykkäykset:
    7

    PS3 XMBC? Tarkoititko XBMC? Sitähän ei pleikkarille ole. Vanhalla firmiksellä OtherOS:llä varmaan linuxin kautta hoituukin.

    AppleTV:llä Netflix 720p, AppleTV 3:lle ei taida vielä olla jailbreakkiä, että XBMC:n saisi siihen.
    Raspberryllä ei Netflix toimi. Linuxilla ylipäätään temppuilemalla hoituu Winellä.

    XBMC:llä saa Netflixin toimimaan temppuilemalla, mutta silloin käytännössä alustana pitää olla Windows tai OSX, jolloin XBMC käynnistää nettiselaimen joka Netflixiä
    pyörittää. Aikalailla purkkaviritys. Windows/OSX:llä voi unohtaa myös monikanavaäänet, ainoastaan Stereon saa Netflixistä.


    eli käytännössä jos haluaa helposti/varmasti/hyvin toimivan paketin XBMC:llä ja Netflixillä, niin pitää hommata kaksi laitetta..
     
  15. muumi0

    muumi0 Guest Guest

    Liittynyt:
    13.12.2008
    Viestejä:
    3
    Saadut tykkäykset:
    0
    Olkkarissa on stereo vehkeet vaan, joten ääni ei oo se ratkaseva tekijä.
    Winellä kikkailut ei houkuta. Mitäs ehdottoman huonoja puolia on noissa WD TV vehkeissä? ainakin mainostavat netflin niissä toimivan...