Eipä nimen jälkeen tarvitse paljoa avata, mistä on kyse. No joo kyllähän tämän katsoi. Toteutus oli omaan makuun liian hurlumhei ja epäaito, kaipasin enemmän realistisempaa otetta. No tällaisenaankin hyvä, ja sai tästä leffasta uutta tietoa Elviksestä, vaikkakin aika usein katsoessa oli tunne, että kertooko elokuva Elviksen tarinaa kuinka totuudenmukaisesti. Ja hyvää musaa kuuntelee aina mielellään! Saa nähdä kuinka monta ehdokkuutta leffa ja näyttelijät saavat eri palkintogaaloissa...
No hyvä ettei oltu ihan ryssitty, tosin Hanks tuskin olisi lähtenyt mukaan mihinkään ihan ruputuotantoon. En silti meinaa katsoa, samasta syystä kuin en todellakaan tule ikinä katsomaan Ganes-elokuvaa.
Koin tämän lievästi ylihypetetyksi leffaksi. Visuaalisuus oli kyllä taattua Baz-laatua, mutta kerronta kaunisteltua ja epätasaista, vaikka pisteitä tuleekin antaa siitä, että leffaan oli mahdutettu sekä yksinkertaistettu Elviksen elämänkerta mutta myös pieniä yksityiskohtia, jotka on superfaneille tuttuja. Parasta antia oli elokuvan ensimmäinen kolmannes, joka keskittyi Elviksen 50-luvun toilailuihin. Sitten alkoikin hirveä kiirehtiminen 60- ja 70-lukujen käänteiden suhteen, mikä muistutti paljon Bohemian Rhapsodyn tavasta karsia pahimpia Mercuryn tempauksia pois leffasta, vaikka mukana olikin telkkarin ampumista, lavaränttejä ja pillereiden vetämistä. Olin varma, että Tom Hanksin karikatyyri Parkerista tulee pilaamaan leffan, mutta itse asiassa se olikin yksi elokuvan kantavista voimista. Sen sijaan Austin Butler ehkä sitten kuitenkin oli liian pienijalkainen Elviksen sinisiin mokkanahkakenkiin, vaikka onkin karismaattinen ja selvästi uppoutui rooliinsa kuin Heath Ledger konsanaan. Oma ongelmani Butlerin kohdalla oli lähinnä siinä, että Elvis kun nyt oli maailman yksi kauneimmista miehistä, niin vaikka Butler onkin omana itsenään komea mies, niin roolissaan näytti (kuten jossain häntä kuvattiin) luihumaiselta (ei vähiten rusketuksen, hiuksien ja kajaalien takia), eikä millään maailman suurimmalta seksisymbolilta. 4-/5 (Baz-visuaalisuuden takia oli pakko nostaa 3.5:stä pykälän ylöspäin)
Tämä katsottu HBO Maxilta (4K Dolby Vision). Kuten opelman sanoo, ihan mukiinmenevä elokuva. Ehkä hieman häiritsi se, että vauhti on välillä hengästyttävä, kun elokuvaan on mahdutettu Elviksen koko elämä. Austin Butler Elviksenä oli mielestäni hyvä, ja yllättävän näköinen.
Kävin katsomassa tämän perjantaina illan viimeisessä näytoksessä, koska Elvis kiinnostaa kovasti, ja pidän Elviksen musiikista ja tämän bändiin kiinnitettynä olleista kitaristeista, jotka muuten oli joskus YLE:n Laulava Sydän -Agents -Elvis -erikoisjaksossa vierailijoina, vieläkin VHS-nauhalta loytyy koko sarja, vaikka varmaan ne kaikki esitykset on joku ripannut Youtubeen esim. tai johonkin muualle, vaikka DVD:tä ei olekaan saatavilla. Elokuvassa oli hienoja hetkiä, musikaalin tyylilajin kohtauksia, vaikkakin elokuva kokonaisuutena ei aivan ylittänyt itselläni 4/5 -tähden arviota, 3½-4-, Elvis -aihe nostaa elokuvan mieluisaksi omassa rankingissani, ja tämä oli kokonaisuutena ihan ok -elokuvana, mutta Elvis -aihe teki tästä lisäbonuksena, miksi pidin tästä. Austin Butler on ottanut haltuun mallikkaasti mielestäni Elviksen tavaramerkkinä toimineen lavakoreografian, liikkeineen yms. On totta, sama mitä Bealesin osalta, Tom Hanks Eversti parkerina, mitä parker tajusi viihdebisneksen teon hyvällä tavalla, sama mitä Beatlesin osalta oli oikeat taustahenkilot tekemässä liiketoiminta-puolta, vaikkakaan Elvis ei koskaan esiintynyt Yhdysvaltojen ulkopuolella. On ihan totta offtopicina vähän jonkin musiikkimaailman ilmion suhteen, että ei perustu läpilyontiin, mitä Suomessa eversti parker on verrattavissa johonkin edesmenneeseen Vexi Salmeen, vaikkakin suomalaisessa viitekehyksessä, suurin piirtein Irwin Goodman teki saman Suomen mittakaavassa, mitä Elvis kotimaassaan, mutta Yhdysvallat on siinä määrin kansainvälinen ja noihin Elviksen aikoihin vielä jonkinlani maailman napa, josta leviää myos populaarikulttuuri-ilmiot ympäri maailmaa, Iso-Britannia oli noihin aikoihin toinen, että on myos artistin maantieteellsen syntymaan vaikutus lopulta jonkinlinen indikaattori, jos ei ole varallisuutta tai valmis jossain kohtaa muttamaan ulkomaille asumaan, ja toimia siinä toisessa liikekulttuurissa, kuin "kotimaassaan", vaikka mitä katsoin Erja Lyytisen uuden levyn menstystä Suomen albumilistalla viikon lopulla, kun ennakkovarasin sen kuukausi takaperin, ja se tuli julkaisupäivänä postissa, niin markkinosuudet levyyhtioittain on 3 isointa monikansallista lafkaa niiden kaikkien levyjen osalta, mitkä vielä jotain Suomessa myyvät pääosin, ja mistä oikeudenomistajalisenssin halijat saavat musiikin käytostä jotain tuloja esim. radiosoitosta. Warner Bros ja Universal on Suomessakin myytyjen levyjen takana pääosin, ja tämä Elvis elokuvakin lopulta on Warner Bros -elokuvastudion tuote. Elviksen tuotanto on varmaan ainakin enimmältä osin päätynyt jossain oikeuksien huutokaupassa Warnerin omistukseen, tai jonkin lisenssidiilin kautta, mitä noiden maailman luokan vanhojen megatähtien tuotantojen omistajaoikeus-lisenssit huutokaupataan aika ajoin, esim Rolling Stonesin. Takaisin aiheeseen, kyllä tämä uusi Elvis elokuva mielestäni luo Elviksestä sellaisen kuvan, joka on positiivisella tavalla ruokkii sitä meilikuvaa, mikä miehestä on luotu, Elvis on kuningas, ikoni, instituutio, jonka bisnes on yhä kannattavaa, mitä tämän entinen vaimo, ja tytär hotavat esim. sitä Elviksen kotimuseo-liiketoimintaa Tenneseessä yhä 2022. Kyllä tämä kanattaa mennä katsomaan, vaikka Elviksen musiikki ei olisikaan täysin lähellä sydäntä.
Löytyy dvd:ltä toi Agents ja Elviksen 50 luvun muusikot Scotty Moore ja D. J. Fontana jakso. Agents,laulava sydän dvd boxilta.
Kiitos tiedosta, tätä en tiennytkään. On kai vähän oman aikani formaatteihin jäämisen patinaa se, että ei ole tullut vastaan koskaan missään, mutta tuolla Agentsin virallisessa verkkokaupassa näkyy ainakin olevan tuotekataloogissa myyntiartikkelina, eikä hintakaan ole paha tästä laadukkaasta sarjasta. Pistin tuonne tiedustelun varastotilanteesta, voi olla, että tuote on loppu jo sieltäkin varastosta tuohon hintaan, mutta hankin sen sieltä, jos on niin saa tämän laadukkaan YLE:n sarjan nykyformaatissa, tai digitaalisessa formaatissa levyllä. Tätä kestää katsoa nimittäin.
Tuollaisen voisin pistää julkisesti tähän, koska jos joku muukin on kiinnostunut näistä DVD:llä Laulava Sydän -sarjasta, niin tuolta Agentsin verkkokaupasta tuo J. Airaksinen tiedotti seuraavaa. Suora lainaus koko sähkopostiviestistä, mitä hän vastasi tiedusteluuni niistä: "Kyseistä tuotetta ei tietääkseni ole ollut mistään saatavilla enää vuosikausiin." Voi olla että jostain videodivareista voi saada vielä näitä.
Tuli katsottua Appulatöllön vuokrakuvana. Edelliset kertoo enemmän juonesta, leffana ehkä kolmen ja puokin raina, oli omat hetkensä ja hyvin nuorennettu ja vanhennettu pääosanesittäjä. 3.5/5 T: Vesku
Golden Globesta tuli yksi pysti ja kolme ehdokkuutta. Best Actor In A Motion Picture - Drama: Austin Butle Saa nähdä Oscar-gaalasta mitä tulee, kahdeksassa kategoriassa on mukana...
Vaimo ihastui tähän erittäin kovasti. Ehkä tuon kauniimman puoliskon nuoruuden Elvis-fanius selittää asiaa. Itsekin viihdyin kyllä katsellessa, mutta ei jäänyt mitään "mahtavaa!"-olotilaa siihen päälle. Mutta olihan se mielenkiintoista oppia lisää rockin historiasta ja sitä miten koko genre syntyi, vaikka en itse genreä ole hirveästi arvostanutkaan (paitsi Queen). 3.5/5
Luin jostain, että Austin Butler oli pitkään pois kotoakin, mitä kesti todella pitkään oliko se jotain melkein 2 vuotta valmistautua rooliin ennen tuotannon tai kuvausten alkamisajankohtaa, mitä siinäkin artikkelissa oli itse päätähden maininta myös koreografi-konsultin tuon koreografian haltuunottamisen osalta ja niihin liittyy paljon muitakin asioita, mitä tuo on ollut raskasta aikaa sekä Butlerille itselleen että tämän läheisilleen tuo ennen tuotannon alkamista se valmistautumisjakso varmasti. Queen nyt on eri tyylisuutaus ja maanosa kokonaan, mitä Elvis loppupeleiss. Elvis on liitettävissä musiikkigenren osalta 50' rockn roll, rockabilly -fiftaridiggareiden ykkönen Elvis on, ja sitten roots-kitaristi eivät voi välttyä Elvikseen törmäämisestä. Lisäksi se mitä Elvis oli Las Vegasin noissa kasinoissa esiintyjäkiinnityksissä, mitä nykyartisteista Adele on ykköstähti, niin myös samaa genreä, kuin Frank Sinatra on ollut aikanaan, viihdetulkitsija, showmies, mitä Youtubesta on tullut vastaan, mitä Frank Sinatrasta olen katsonut ja Elviskestä paljonkin, niin miehet ovatko he peräti esiintyneet yhdessäkin, tai ainakin se Sinatran tunnetuin kappaletulkinta "My Way", nin Elvis Presleykin esitti sitä omana aikanaan. Brian May on itselleni tärkein, mitä Queenin työsopimuksella ohjelmoi kitaran otelautaa nuorempana, niin May on liitettävissä British Blues Invasion sen sukupolven niihin kitaristeihin, mitä ne Queenit ja Rolling Stones ensin, ja muut sen nuorisosukupolven brittiartistit otti vaikutteet täysin 1930 luvun Chigago bluesista, ja sitä ennen varmaan keskeisimmät ainoat oli Dixie Land ja Ragtime. Diksielandistä haarautuneet ehkä Swing-tyyppinen musiikki tärkeämpi sitten ja Big Band, suuret orkesteri, mutta Dixie Land ei ole itselleni tärkeä, vaikka svengaavia ammattilaisten sovituksia Swing-tyyppisiä ja Big Band tyylisiä hyviäkin tulkintoja ja sovituksia on olemassa, mitä välillä mitä kuuntelen Radio Groove FM:ää, sieltäkin tulee niitä välillä, ja olen tietoisesti myös kaivanut niitä tulkintoja tottakai esille, koska pitää tuntea se historian polku, miten johonkin on päädytty, jotta voi olla edellytykset ymmärtää nykytila, ja mahdollisesti sitten vasta alkaa kehittämään jotain sellaista, mikä mahdollisesti tuo tyylilajille jotain uutta sävyä, mit olen selvittänyt, niin aika loogisesti ne etenee, esimerkiksi nykyisin listoilla soiva hip-hop/rap, niin on olemassa myös nu-metal -vaikutteita yms. sekoitteena noita aiempia musiikin historian tyylisuuntausten vivahteita omia alagenrejä kuultavissa. Rap/Hip-hop ei ole koskaan ollut itselleni lainkaan tärkeä. Tämä oma näkemykseni nyt 3-vuotiaana penskojen muskariryhmässä aloittaneena ja nyt 14 vuotiaana aloitin klassisen kitaran soiton, nyt olen 40, vaikka viinanhuuruisimmissa vuosissani 8 vuotta olin en koskenut kitaraan lainkaan, aktivoiduin toden teolla taas korona-lockdownin aikana innostuin omaehtoisena musiikkiterapiana, koska se on itselleni tärkein ollut läpi elämän voimavara, ja sellaisena pidän sen privaatisti varmaan myös loppuun saakka. Olisi kiinnostavaa kuulla, miten liität Queenin, mikä se tausta ja historia, tai miten olet päätynyt niihin premisseihin, että lopputulemana sitten on vaikkakin deduktiivisesti logiikan keinoin sitten lopulta yhteys Elvikseen?
Olen väärä vastaaja, mutta yhdistävä asia on varmaan rock, joka laajana genrenä molemmat artistit käsittää. Queenin tuotantohan on muuten hyvinkin monipuolista, mistä klassikko A Night at The Opera -pitkäsoitto on hieno osoitus ja edelleen aika usein itsellänikin kuuntelussa nimenomaan koko levynä, koska kokonaisuus on niin hieno vaihtelevine tyyleineen.
Wow! Analyysisi vie sanattomaksi! Nyt täytyy nöyränä todeta, että en yhdistänyt Queenia Elvikseen mitenkään muutoin kuin, että ovat molemmat rokkigenreä näin meikäläisen näkökulmasta. Olen enemmän klassisen ystävä ja en erityisesti erota toisistaan nykymusiikkia kuin päägenrejen osalta (blues, pop, rock, metal jne.). Queen on tässä karkeasti luokitetussa rock-kategoriassa ainoa mistä olen enemmänkin elämäni aikana pitänyt. Tästä vähäisestä tiedostani johtuen juuri tuo Elviksen musiikkityylin ja rockin synty oli elokuvassa mielenkiintoista antia.
Accepting you apologies with fully understatement all of your statements down there! On se totta, että jos ei ole sen syvempää musiikkiharrastusta ollut 3-vuotiaasta tähän 40-vuotiaaseen asti, mitä itselläni ymmärrän sen ja kasvaneena siihen kulttuuriin jossain määrin, niin olet suurta massaa, joka tosiaan pitää Elvistä ja Queeniä yhdistää se, että molemmat ovat rockia. Se on näin, ja pitääkin olla näin! Hyvä! On se lopulta totta, on sama joka toimialalla, että jäsentää ja tulkintoja tekee itsekseen eri tavalla asioista, jotka eivät ole itselleen sen ihmeemmin tuttuja mitenkään syvällisemmin, itsellänikin ja kaikilla meillä on aloja paljonkin, mistä en ymmärrä mitään sitä asiapuolta, mistä siinä on kyse, mutta on kaikissa toimialoilla asioita, joista pidän jostain syystä mahdollsiesti, vaikka en ymmärtäisi sitä taustaa, mikä siinä on sitten se, pitää siitä joku sen alan asiantuntija tai ei pidä. Yleensä ei pidä, kokemukseni mukaan, ainakaan kovinkaan yli-malkaisesti? Tämä musiikki nyt itselleni tutuin ala, niin jäsennän sen tämän elämäni aikana hankitun tietouden/trivian/ ja empiria kautta kirjoista/kansista/digitaalisista dokuemnteista ja URL:eistä täältä Internetistä se on sulautunut siitä massasta se yleiskäsitys laajenutunut todella paljon. Kaikki ikäisenä 40-vuoden ikäkriisin kourissa omat ongelmat yksityiselämässä mitä meillä jokaisella on, ole käynyt samaa polkua läpi, jokaisella on oma tausta, mitkä sitten vaikuttaa siihen, miten jäsentää ja mitä tulkintoja mistäkin lähestymistavasta eri asioista tekee, yleensä nyt jokainen nyt jotain kai tekee siten myös, että jokseenkin pystyy argumenooimaan myös mielipiteensä jostain asista? No, se tästä. Ei edetä Beatles-triviaharrastukseen. Keskusteluun palaamista ehdottaisin aiheesta "Uusi Elvis-elämkerta -elokuva"
Elvis on ehdolla parhaaksi elokuvaksi ja Austin Butler parhaaksi miespääosaksi Oscareissa. Lisäksi Oscar-ehdokkuudet lavastuksesta, kuvauksesta, puvustuksesta, äänestä, leikkauksesta ja maskeerauksesta/hiusmuotoilusta.
Ensi yönä tosiaan voisi valvoa Oscar-gaalan katsoa. Eilen illlalla luin YLE:n verkkouutisista, että Tom Hanks voitti jonkin Raspberry palkinnon vuoden huonoin näyttelijä-roolisuoritus nimenomaan tuosta Parkerin roolista tässä Elvis -elokuvasta. Kääntöpuoli asioista yleensä mielenkiintoisempi, mitä joka tieteenalalla asiat ovat yhtä pätevästi molempiin suuntiin toimii. Onko tuo sitten jokin Oscar-varjogaala, missä Jared Leto myös palkittiin, ajoitus gaalalle voisi viitata siihen, Leto nyt ei liittynyt Elvis-elokuvaan, mieshän ei esiintynyt koko Elvis elokuvasta, joten jätetään Jared tästä ketjusta ulos. Oscar-gaala tihkuu glamoura punaisine mattoineen ja tyylituomaritkin ovat innoissaan, mutta itse olen sitä osastoa, joka löytää harmonian hekuman, ja hohteen John Lee & B.B, josita John Lee jäi soittamaan nurkkiin varjoisiin blueskitaraa. Elämän laitapolut ja sivukadut omaavat ja aurajoen rannat mielekkäämmät ja elämän makuisimmat tarinat, tässä vuodesta 2005 jälkeen lapsuuden kodin jättäneenä kaikkien vaiheiden ja näiden vuosien jälkeen olen päätynyt tähän.